Kokeiltua: Motorola Moto G7 Plus

Nykyisin Lenovon omistuksessa olevan Motorolan alempaan keskihintaluokkaan asemoitu Moto G -sarja on saanut vuosien aikana osakseen vaihtelevaa suosiota. Osassa aikaisempien vuosien malleista palaset ovat loksahtaneet varsin mallikkaasti paikalleen, mutta mukaan on mahtunut myös osittaisia ohilaukauksia. Moto G5 -mallien ja varsinkin saman mallisarjan s-mallien töpeksimistä onneksi otettiin…

Kokeiltua: Huawei P Smart (2019)

Huawei lanseerasi ensimmäisen sukupolven P Smart –puhelimensa runsas vuosi sitten ja se nousi viime vuonna yhdeksi myydyimmistä puhelinmalleista hintaluokassaan. Toisen sukupolven P Smart julkaistiin joulukuun puolivälissä ja edeltäjästään poiketen sitä ei tarvinnut odotella Suomen markkinoille, vaan myynti alkoi heti julkaisun jälkeen. Uusi malli on nimeltään P Smart (2019) ja sen…

Kokeiltua: Motorola One

Motorolan mallistopolitiikka on ollut kuluneen vuoden aikana hieman epämääräinen, sillä edullisempaan hintaluokkaan on julkaistu melko runsaasti malleja, mutta varsinaista huippumallia ei nähty lopulta lainkaan. Viimeisimmän mausteen soppaan toivat elokuun lopulla julkaistut Motorola One –mallit, jotka tulivat ikään kuin lisänä Moto G6 –malliston rinnalle. One-malleja voi myös tavallaan pitää…

Testissä Huawei Mate 20 Pro

Huaweilla on ollut viime vuodet tapana julkaista lippulaivamallinsa puolivuotisella syklillä – alkukeväästä on vuorossa P-sarja ja syksyllä puolestaan Mate-mallisto. Aiemmin kyseisten mallisarjojen välinen ero oli suurempi ja Mate-mallit olivat selvästi suurinäyttöisempiä laitteita, mutta viime vuosina kokoero on kuroutunut hiljalleen kiinni ja erot sen myötä hämärtyneet. Suurimpana erona ovat…

Testissä Xiaomi Mi A2

Kiinalainen Xiaomi on tullut tunnetuksi hyvällä hinta-laatusuhteella varustetuista puhelimistaan. Xiaomin puhelimet sisältävät lähtökohtaisesti yhtiön oman MIUI-käyttöliittymän, jonka avulla se pyrkii rakentamaan, erityisesti Kiinan ja Aasian markkinoille, oman laite- ja palveluekosysteeminsä. Noin vuosi sitten julkaistu ja io-techissäkin testattu Mi A1 oli Xiaomilta pienoinen yllätys, sillä sen…

Testissä Nokia 8 Sirocco

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma Tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Nokia-älypuhelimet palasivat matkapuhelinmarkkinoille viime vuoden MWC-messuilla HMD Globalin toimesta. Viime vuonna esitellyt mallit jättivät vielä HMD:n laitekatalogiin aukkoja, joita…

Testissä Nokia 7 Plus

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma Tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Nokia-puhelimien uuden tulemisen ensimmäinen vuosi päättyi kokonaisuudessaan varsin positiivisissa merkeissä, vaikka brändin takana olevan HMD Globalin puhelimilla onkin vielä pitkä matka…

Nubian 599 euron hintainen taittuvanäyttöinen Flip 5G -älypuhelin saataville Euroopassa

Muun muassa RedMagic-älypuhelimista tunnetun kiinalaisen Nubian ensimmäisestä taittuvanäyttöisestä puhelinmallista saatiin tietoja helmikuussa, kun valmistaja esitteli sen yleisölle MWC 2024 -messuilla. Nyt puhelin on saapunut ennakkotilattavaksi Euroopassa ja se kilpailee muiden vastaavien mallien kanssa erityisesti poikkeuksellisen alhaisella suositushinnallaan. Flip 5G on…

HMD Globalin uudet edulliset HMD Pulse -älypuhelinmallit ovat käyttäjän korjattavissa

Suomeen rekisteröity HMD Global Oy on julkaissut virallisesti edullisemman hintaluokan HMD Pulse -älypuhelinmallistonsa, jonka renderöintivuodoista uutisoimme viime viikolla. Vuodoissa kerroimme Pulse ja Pulse Pro -malleista, mutta tänään julkaistuun mallistoon kuuluu myös niiden välimaastoon sijoittuva Pulse+-malli. Ulkonäöltään puhelimet ovat lähestulkoon identtisiä, ja eri mallit erottaa…

Kokeilussa OnePlus Pad Go -taulutietokone

Yhteenvetona OnePlus Pad Gota kannattaa ehdottomasti harkita noin 300 euron taulutietokonetta hankkiessa, mutta heikkoudet kannattaa punnita tarkasti oman käytön kannalta ennen ostopäätöksen tekemistä. Laitteessa on paljon hyvää, mutta myöskin parannettavaa seuraavaan sukupolveen. Toisaalta niin on puutteensa myös käytännössä kaikissa kilpailevissa Android-laitteissa. Pahimmaksi kilpailijaksi…

OnePlus esitteli alemman keskiluokan Pad Go -taulutietokoneen ja Watch 2 -kellon uuden väriversion

OnePlus on esitellyt tänään Helsingissä järjestetyssä lanseerastapahtumassa aiemman ilmoituksensa mukaisesti Pad Go -taulutietokoneen sekä Watch 2 -älykellon uuden Nordic Blue Edition -värivaihtoehdon Euroopan markkinoille. "OnePlus Watch 2 Nordic Blue Edition kertoo Euroopan merkityksestä ja sitoutumistamme paikalliseen tuotestrategiaan. Tablettivalikoimamme laajentaminen OnePlus Pad Go:lla…

Meta julkisti Meta Horizon OS -käyttöjärjestelmän virtuaalilaseille

Facebookista parhaiten tunnettu Meta on ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä virtuaalilasien saralla sen ostettua Oculuksen vuosikymmen takaperin. Nyt yhtiö on helpottamassa kilpailijoiden liittymistä VR-lasimarkkinoille tarjoamalla Meta Horizon OS:n myös muiden yritysten käyttöön Meta Horizon OS on Androidiin perustuva käyttöjärjestelmä, jota on yhtiön mukaan kehitetty jo kymmenen vuoden…

Uusia vuotokuvia Googlen tulevasta Pixel 8a -älypuhelimesta värivaihtoehtoineen

Googlen viime syksyisten huippuälypuhelimien Pixel 8:n ja Pixel 8 Pron edullisemmaksi seuraajaksi odotetaan mallia Pixel 8a. Uutisoimme viime kuussa 8a:n mahdollisesta saapumisesta myös Suomen markkinoille, vaikka virallista vahvistusta asialle ei vielä olekaan. Nyt Googlen uutuudesta on vuotanut uusia kuvia, jotka paljastavat puhelimen värivaihtoehdot. 8a:ta odotetaan saapuvaksi neljässä…

Motorolan uuteen Edge 50 -huippumallistoon kuuluu Ultra-, Pro- ja Fusion-mallit

Motorola on julkistanut tänään odotusten mukaisesti uuden Edge 50 -lippulaivamallistonsa, joka koostuu kolmesta eri mallista. Malliston huipulla on tuhannen euron hintainen Ultra, alempaan high-end-luokkaan asemoituu Pro ja keskihintaluokan vaihtoehtona on tarjolla Fusion. Motorola kertoo kiinnittäneensä koko mallistossa huomiota materiaaleihin, käsituntumaan ja solakoihin muotoihin.  ……

Pikatestissä Samsung Galaxy S23 FE

Galaxy S23 FE tarjoaa sinällään melko monipuolisen paketin hintaisekseen, jos sitä verrataan esimerkiksi edullisempiin keskihintaluokan laitteisiin, mutta sen pahimpana haasteena ovat alennuksessa olevat viime vuosien lippulaivamallit, jotka ovat osin sitä pätevämpiä. Esimerkiksi samaa piiriä käyttävää Galaxy S22 -mallia on saanut nyt poistomyynnissä jopa 350 eurolla ja viimevuotista S23-mallia…

Renderöintivuodoissa Sonyn tuleva Xperia 1 VI -älypuhelin

Japanilaisen Sonyn tulevasta Xperia 1 VI -älypuhelimesta on vuotanut nettiin renderöintikuvia ja 360 asteen video, joiden takana on jälleen kerran mobiiliaiheista aiemminkin vuotanut Steve Hemmerstoffer eli X:ssä tunnettu OnLeaks. Xperia 1 -mallistossa on sen vuoden 2019 lanseerauksesta lähtien ollut 4K-resoluutio kuvasuhteella 21:9, mutta nyt asiaan on oletettavasti tulossa muutos, sillä näytön…

Fairphone toi myyntiin täyslangattomat Fairbuds-nappikuulokkeet vaihdettavilla akuilla

Kestävään kehitykseen panostava hollantilainen Fairphone on tuonut myyntiin täyslangattomat Fairbuds-nappikuulokkeet, joiden valmistuksessa on Fairphonelle tyypillisesti käytetty paljon kierrätysmateriaaleja ja pyritty minimoimaan ilmastohaitat sekä varmistamaan asianmukaiset olosuhteet työntekijöille tuotannossa. Huomionarvoista uutuudessa on erityisesti vaihdettavat akut niin latauskotelossa…

Testissä Samsung Galaxy A55

Samsungin Galaxy A55:n on edullisemman sisarmallinsa tavoin hintaluokassaan varsin tasapainoinen paketti, vaikka erot viime vuoteen jäävätkin kohtalaisen pieniksi. 100 euroa A35:ttä korkeamman hintansa A55 onnistuu perustelemaan selvästi laadukkaammalla kamerajärjestelmällä ja alumiinisella kehyksellään, mikäli kyseiset ominaisuudet ovat käyttäjälle tärkeitä. A55 500:n euron hintaluokka on…

Testissä Samsung Galaxy A35

Kokonaisuudessaan A35 on hintaluokassaan tasapainoinen puhelin, jonka suurimmat vahvuudet ovat IP67-vedenkestävyys ja pitkä päivitystuki. Mikäli kyseisistä ominaisuuksista on valmis hieman luopumaan ja painotuspisteet ominaisuuksissa ovat hieman muualla, tarjoavat Nothingin Phone (2a) ja OnePlussan Nord 3 Samsungin uutukaiselle erittäin kovan vastauksen paremmilla suorituskyvyillään. Plussaa:……

Testissä Nothing Phone (2a)

Briteissä päämajaansa pitävä Nothing esitteli ensimmäisen älypuhelimensa melko vahvan nettihypen saattelemana kesällä 2022 ja selvästi hintaansa nostaneen toisen sukupolven mallin vuoro oli heinäkuussa 2023. Kun Phone (2) nosti lähtöhinnan tason 679 euroon ja samalla ensimmäisen sukupolven malli on alkanut hiljalleen poistua markkinoilta, alkoi Nothingin mallistoon syntyä tarve edullisemmalle…

Yhdysvallat haastoi Applen oikeuteen kilpailun rajoittamisesta

Yhdysvaltain oikeusministeriö on useiden osavaltioiden kanssa nostanut Applea vastaan viime torstaina suuren kanteen, jonka mukaan teknologiajätti on toimillaan tietoisesti rajoittanut kilpailua ja esimerkiksi vaikeuttanut käyttäjien siirtymistä kilpailevien valmistajien laitteiden pariin. Apple itse kiistää syytökset ja kertoo toimiensa tekevän tuotteistaan helppokäyttöisempiä ja turvallisempia…

Samsung tuo älypuhelimiinsa saumattomat päivitykset alkaen Galaxy A55:stä

Saumaton päivitys eli "seamless update" -ominaisuus on esitelty Android-käyttöjärjestelmään jo vuonna 2016, mutta vasta nyt se saapuu Samsungin Galaxy-puhelimiin. Ensimmäisenä ominaisuuden on raportoitu saapuneen korealaisvalmistajan uuteen keskihintaluokan malliin Galaxy A55:een. Saumattomassa päivitystoiminnossa päivitys asennetaan valmiiksi toiselle erilliselle järjestelmäosiolle, joka…

Testissä Honor Magic6 Pro

Yhteenvetona Honor Magic6 Pro on melko tasapainoinen lippulaivapuhelin, jossa ei ole suuria puutteita tai heikkouksia. Positiivisena kehityssuuntana sen käyttökokemus on parantunut pienten viilausten myötä havaittavasti vuoden takaisesta. Magic6 Pro kamppailee kuitenkin 1299 euron hinnallaan varsin kovassa joukossa, jossa vastassa on mm. jonkin verran kalliimpi ja monipuolisempi Galaxy S24 Ultra…

Pixel-puhelimet vihdoin virallisesti myös Suomeen? Pixel 8a renderöintivuodossa

Android Authority -sivusto on julkaissut yksinoikeudella artikkelin tulevan Pixel 8a -älypuhelimen ominaisuuksista, jotka ovat peräisin Googlen sisäiseltä lähteeltä. Kyseessä on seuraajamalli viimevuotiselle keskihintaiselle 7a-mallille, mutta 8a:n kerrotaan parantuvan merkittävästi monellakin osa-alueella ja samalla myös hintojen on huhuttu nousevan lähemmäs kalliimpia Pixel 8 ja 8 Pro -malleja.…

Asus julkaisi huomattavasti kooltaan kasvaneen Zenfone 11 Ultra -lippulaivaälypuhelimen

Taiwanilainen elektroniikkajätti Asus on julkaissut älypuhelinmallistoonsa odotetusti uuden Zenfone 11 Ultra -lippulaivamallin. Uutuus tarjoilee esimerkiksi suurikokoista AMOLED-näyttöä, kilpailukykyistä akkukestoa ja tietenkin tekoälyominaisuuksia. Myös kierrätysmateriaaleihin on panostettu, sillä puhelimen kehys on valmistettu täysin kierrätetystä alumiinista ja näytöstä noin viidesosa on…

Testissä OnePlus Watch 2 -älykello

OnePlus esitteli ensimmäisen älykellonsa keväällä 2021 ja se edusti tuolloin ns. kevytälykellojen luokkaa, eli se ei tukenut kolmansien osapuolien sovelluksia tai laajempaa itsenäistä toimintaa. OnePlus Watch vieraili tuolloin myös io-techin testissä. OnePlussan toisen sukupolven kelloa saatiin odottaa lähes kolme vuotta, sillä yrityksen Watch 2 näki päivänvalon MWC-messujen yhteydessä…

Samsung julkisti uudet keskihintaiset Galaxy A35- ja Galaxy A55 -älypuhelimensa

Samsung on odotusten mukaisesti julkaissut tänään uudet keskihintaiset Galaxy A35- ja A55-älypuhelimensa. Kyseessä on suorat seuraajamallit vuosi sitten julkaistuille A34- ja A54 -malleille. Kyseiset mallit ovat edustaneet viime vuosina yhteensä noin kymmentä prosenttia Suomen älypuhelinmarkkinasta. Uutuuksista edullisempi on Galaxy A35, joka luottaa edelleen muovikehykseen, lasiseen etu-…

Nothingin uusi Phone (2a) -älypuhelin on yrityksen pelinavaus aiempaa alempaan hintaluokkaan

Nothing on esitellyt odotetusti tänään iltapäivällä uuden keskihintaisen Phone (2a) -älypuhelimensa. Uutuus asemoituu yrityksen aiemmin julkaisempia Phone (1) ja (2) -malleja edullisempaan hintaluokkaan. Yritys vaikuttaa vertaavan uutuutta mieluusti ensimmäisen sukupolven malliinsa, johon nähden tarjolla onkin teknisiä parannuksia useammallakin osa-alueella. Nothing kertoo keskittyneensä…

Renderöintivuotojen kohteena Samsungin tuleva Galaxy Z Flip6

Samsungin taittuvien Galaxy Z -älypuhelinten malliston muodostavat Fold ja Flip ovat odotetusti saamassa jo kuudennet versionsa tulevana syksynä. Hiljattain Fold6-mallista renderöintikuvia vuotanut Steve Hemmerstoffer eli "OnLeaks" on nyt paljastanut kuvia myös toisesta tulevasta mallista Flip6:sta, jälleen yhteistyössä Smartprix-sivuston kanssa. Hyvin paljon viimevuotista Flip5:tä…

Pikatestissä Honor Magic6 Lite

Yhteenvetona Magic6 Lite ei ole varsinaisesti huono puhelin, mutta sitä on hyvin vaikea suositella kilpailijoidensa edelle noin 400 euron suositushinnallaan. Sen kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä etevimpiä kilpailijoita vastaan ja siksi esimerkiksi Samsungin Galaxy A34- tai A54-mallien tai OnePlus Nord 3:n ohi suositteleminen on mahdotonta. Lisäksi Honorin omasta mallistosta löytyy viime…