Uutiset
Wi-Fi Alliance julkisti Wi-Fi 6:n ja heitti samalla hyvästit sekaville 802.11-nimille
Jatkossa esimerkiksi 802.11ac-standardia tukevat laitteet tullaan tuntemaan Wi-Fi 5 -laitteina, kun 802.11n-laitteet ovat Wi-Fi 4 -laitteita.

Langattomien verkkojen 802.11-nimikoodien kirjoa voi olla vaikeaa muistaa ulkoa, etenkin jos pitäisi samalla tietää miten mikäkin numeroiden perään tulevista kirjaimista vertautuu muihin. Nyt Wi-Fi Alliance on ilmoittanut tekevänsä lopun sekaville koodeille ja yksinkertaistavansa nimikäytäntöä selkeämmäksi.
Uuden nimijärjestelmän mukaan tällä hetkellä markkinoilta löytyvät 802.11n-teknologiaa tukevat laitteet ovat jatkossa Wi-Fi 4 -laitteita ja 802.11ac-teknologiaa tukevat Wi-Fi 5 -laitteita. Ne saavat ensi vuonna rinnalleen nyt julkistetun Wi-Fi 6:n eli 802.11ax:n. 802.11n:ää eli Wi-Fi 4:ää vanhemmat standardit eivät saa omia numeroitaan.
Jatkossa laitevalmistajat voivat merkitä tuotteensa kylkeen helposti ymmärrettävän logon sen perusteella, mikä on uusin Wi-Fi-versio, jota laite tukee. Esimerkiksi sekä 802.11n- että 802.11ac-teknologioita tukevat laitteet ovat Wi-Fi 5 -laitteita. Tämän myötä päästään samalla eroon pitkistä nimirimpsuista, kun useiden valmistajien nykyään noudattama tapa listata kaikki tuetut 802.11-versiot kauttaviivoin eroteltuna jää turhaksi.
Lähde: Wi-Fi Alliance (kuva: MSPowerUser)
Wi-Fi Alliance julkisti Wi-Fi 6:n ja heitti samalla hyvästit sekaville 802.11-nimille
Jatkossa esimerkiksi 802.11ac-standardia tukevat laitteet tullaan tuntemaan Wi-Fi 5 -laitteina, kun 802.11n-laitteet ovat Wi-Fi 4 -laitteita.
Microsoft julkaisi Windows 10 October 2018 Update -päivityksen (Windows 10 versio 1809)
Windows 10:n tuoreen versiopäivityksen yksi odotetuimmista ominaisuuksista on tuki säteenseurannalle DirectX Raytracing -rajapinnan kautta.

Microsoft on julkaissut Windows 10:lle aiemmin Redstone 5 -nimellä tunnetun versiopäivityksen. Windows 10:n tuorein versio on nyt 1809 ja päivityksen virallinen nimi on October 2018 Update.
Kenties näkyvin muutos Windows 10:n uudessa versiossa on tuki tummalle teemalla Explorer-tiedostoselaimessa. Käyttöliittymän toinen merkittävä muutos, eri ohjelmat saman ikkunan välilehdillä mahdollistava Sets siirtyy julkaistavaksi myöhemmässä päivityksessä.
Pelaajia puolestaan kiinnostanee eniten päivityksen mukana tuleva tuki keväällä esitellylle DirectX Raytracing -rajapinnalle eli DXR:lle. Päivityksen myötä pelinkehittäjillä on nyt mahdollisuus julkaista omat säteenseurantapäivityksensä yleiseen jakoon sitä mukaa kun ne saadaan valmiiksi. Samalla yhtiö ilmoitti julkaisevansa ensi keväänä uuden DirectML-rajapinnan, jonka on tarkoitus helpottaa erilaisten koneoppimismenetelmien hyödyntämistä peleissä ja säteenseurannassa.
Toinen merkittävä uusi ominaisuus on Leikepöydän historia. Sen Win+V-näppäinyhdistelmällä aukeava historia mahdollistaa myös edellisten Leikepöydälle kopioitujen asioiden kopioinnin pienellä vaivalla uudelleen. Samaan syssyyn tuodaan myös mahdollisuus synkronoida leikepöytä eri laitteiden välillä, jolloin yhdellä koneella kopioidun asian voi liittää toisella laitteella. Synkronointimahdollisuus aiotaan lisätä myös SwiftKey-virtuaalinäppäimistön Android- ja iOS-versioihin, jolloin sen kautta kopioidut tekstit voidaan liittää tietokoneelle ja päinvastoin. Myös Windows 10:n oma virtuaalinäppäimistö perustuu jatkossa SwiftKeyhyn, jonka yhtiö osti vuonna 2016.
Eri laitteiden välistä toimintaa parantaa myös uusi Your Phone -sovellus, joka mahdollistaa tässä vaiheessa esimerkiksi tekstiviestien lähettämisen ja luvun sekä kuvien selailun suoraan Windows 10:n kautta. Ominaisuus vaatii vähintään Android 7.0 -käyttöjärjestelmän. Applen asettamien rajoitteiden vuoksi iOS:llä ei tueta yhtä laajaa ominaisuuskirjoa kuin Android-puolella.
Parannuksia on tehty myös muun muassa Edge-selaimeen. Selaimen PDF-tukea on parannettu helpottamalla PDF-työkalurivin esiintuomista ja lisäämällä siihen ominaisuuksia kuten huomioiden lisääminen. Työkalurivin voi nyt myös sitoa suoraan osoiterivin alapuolelle, jolloin se on näkyvissä aina PDF-tiedostoja selatessa. Muihin Edgen uudistuksiin sisältyvät esimerkiksi lukutilan tuki kustomoitaville fonteille ja teemoille sekä oppimista helpottavat mahdollisuudet lisätä esimerkiksi tavuviivat tekstiin.
Voit tutustua kaikkiin Windows 10 October 2018 Update -päivityksen tuomiin muutoksiin Microsoftin blogissa. Päivityksen pitäisi löytyä välittömästi Windows Update -työkalun avulla, jonka lisäksi se on ladattavissa esimerkiksi MediaCreationTool-työkalun avulla Microsoftin verkkosivuilta.
Lähde: Microsoft
Microsoft julkaisi Windows 10 October 2018 Update -päivityksen (Windows 10 versio 1809)
Windows 10:n tuoreen versiopäivityksen yksi odotetuimmista ominaisuuksista on tuki säteenseurannalle DirectX Raytracing -rajapinnan kautta.
BeQuietilta uusi Silent Base 801 -täystornikotelo käännettävällä emolevykelkalla
Kotelo on varustettu äänenvaimennusmateriaalilla ja integroidulla tuuletinsäätimellä.

BeQuiet on esitellyt uuden Silent Base 801 -täystornikotelon. Kyseessä on hieman suurikokoisempi ja monipuolisemmin kustomoitavissa oleva variantti syyskuussa esitellystä Silent Base 601 -mallista. Silent Base 801:n suunnittelussa on keskitytty erityisesti hiljaisuuteen ja käytettävyyteen. Äänenvaimennus on toteutettu epäsuorin ilmanottoaukoin sekä sisäpintoihin asennetulla 10 mm paksulla äänenvaimennusmateriaalilla.
Kotelon sisäosiin pääsee käsiksi pikakiinnitteisten kylkipaneelien kautta. Saatavilla on sekä metalli- että lasikylkinen versio. Emolevykelkka on irrotettavaa mallia ja käyttäjä voi halutessaan kääntää sen ylösalaisin. Jäähdytinkennon kiinnitys kattoon on toteutettu irrotettavan kehikon avulla. Kotelosta löytyy integroitu kolmiportainen tuuletinsäädin yhteensä kuudelle PWM-tuulettimelle.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 539 x 245,4 x 507,3 mm (S x L x K)
- Paino: 11,43 kg
- Materiaalit: teräs, lasi, ABS-muovi
- Yhteensopivat emolevyt: E-ATX, ATX, micro-ATX, M-ITX
- Etupaneeli: 2 x USB 3.0, 1 x USB 2.0, mikrofoni, kuuloke, tuuletinsäädin
- 3,5 tuuman levypaikat: 7 kpl (kotelon mukana 5)
- 2,5 tuuman levypaikat: 15 kpl (kotelon mukana 11)
- Laajennuskorttipaikat: 7 + 2 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 287-449 mm (riippuen levykehikon sijainnista)
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 185 mm
- Virtalähteen maksimipituus: 288 mm
- Tuuletinpaikat: Edessä 3 x 120/140 mm, katossa 3 x 120/140, pohjalla, virtalähdesuojassa ja takana 1 x 120/140 mm
- Tuulettimet: Pure Wings 2 PWM (max: 1000 RPM, 18,8 dBA, 61,2 CFM), 2 x 140 mm edessä, 1 x 140 mm takana
- Jäähdytinyhteensopivuus: jopa 360 tai 420 mm edessä, jopa 280 tai 360 mm katossa, jopa 140 mm takana
Metallikylkisen version suositushinta on 139,90 euroa ja ikkunakylkisen 149,90 euroa. Kotelo tulee saataville oransseilla, mustilla ja hopeanvärisillä yksityiskohdilla. BeQuiet myöntää kotelolleen kolmen vuoden takuun.
Lähde: BeQuiet!
BeQuietilta uusi Silent Base 801 -täystornikotelo käännettävällä emolevykelkalla
Kotelo on varustettu äänenvaimennusmateriaalilla ja integroidulla tuuletinsäätimellä.
Microsoft päivitti Surface-perheen Pro-, Laptop- ja Studio-mallit
Surface-perheen päivitykset jäivät varsin maltillisiksi ja esimerkiksi kaivattu USB Type-C -liitäntä on saatu vain Studio 2 -malliin.

Microsoft on julkaissut päivitetyt versiot Surface-perheen Laptop-, Pro- ja Studio -malleista. Uudet versiot keskittyvät käytännössä suorituskykyyn, eikä esimerkiksi Surface Prohon ole saatu vieläkään kaivattua USB Type-C -liitäntää.
Surface Pro 6 perustuu tuttuun tapaan 12,3-tuumaiseen 2736×1824-resoluution PixelSense-näyttöön. Prosessorit on päivitetty Intelin 8. sukupolven Core i5- ja i7 -vaihtoehtoihin, muistia on tarjolla 8 – 16 Gt ja tallennustilaa 128 – 1024 Gt. Tietokoneessa on 5 megapikselin etukamera ja 8 megapikselin takakamera sekä luonnollisesti tuki WiFi-yhteyksille. Lisäksi saataville tulee LTE-verkkoja tukeva versio.
Pro 6:n liitinpuolelta löytyy yksi USB 3.0 Type-A, kuulokeliitin, miniDisplayPort, Surface Connect ja MicroSDXC-kortinlukija. Akun luvataan kestävän 13,5 tuntia paikallisen videon toistossa. Taulutietokoneen i5-malli painaa 770 grammaa ja i7-malli 784 grammaa ilman Type Cover -näppäimistöä.
Surface Laptop 2 on varustettu 13,5-tuumaisella 2256×1504-resoluution PixelSense-näytöllä ja se päivittyy niin ikään 8. sukupolven Core i5- ja i7 -prosessoreilla. Muisti ja tallennustilavaihtoehdot ovat identtiset Surface Pro 6:n kanssa, mutta kamerapuolelta löytyy vain 720p-resoluutioon kykenevä etukamera. WiFi-verkot ovat tuettuina, mutta LTE-versiota ei ole luvassa.
Laptop 2:n liitinpuoli on Pro 6 -malliakin karsitumpi. Kannettavasta löytyy yksi USB 3.0 Type-A -liitin, kuulokeliitin, miniDisplayPort ja Surface Connect -liitäntä. Akulle luvataan 14,5 tunnin videotoistoaikaa paikallisesti tallennetulla tiedostolla. Painoa kannettavan i5-mallilla on 1252 ja i7-mallilla 1283 grammaa.
28-tuumaista 4500×3000-resoluution näyttöä hyödyntävässä Surface Studio 2 -tietokoneessa prosessorivaihtoehtoja ei ole kuin yksi, Intelin Core i7-7820HQ. Prosessorin tueksi on tarjolla 16 – 32 Gt muistia ja 1 – 2 teratavun SSD-asema. Näytönohjaimena uudessa versiossa on valinnasta riippuen joko GeForce GTX 1060 6 Gt tai GTX 1070. Studio 2:ssa on Pro 6:n tapaan 5 megapikselin etukamera ja se tukee WiFi-yhteyksiä sekä sisäänrakennetun vastaanottimen avulla Xbox Wireless -standardin ohjaimia.
Studio 2:n liitinpuoli on uudistunut muita enemmän ja siitä löytyy neljän USB 3.0 Type-A -liittimen lisäksi tarkemmin määrittelemätön USB Type-C -liitäntä. USB-liitäntöjen lisäksi tietokoneessa on täyden koon SDXC-kortinlukija ja kuulokeliitin sekä gigabitin verkkoliitin.
Surface-perheen uusista jäsenistä ainakin Pro 6 ja Laptop 2 tullaan saamaan myös Suomen markkinoille tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana ensi vuonna. Pro 6:n verottomat suositushinnat lähtevät Yhdysvalloissa 899 dollarista, Laptop 2:n 999 dollarista ja Studio 2:n 3499 dollarista. Laptop 2 ja Pro 6 tulevat saataville aiemman hopeanharmaan värin lisäksi myös tummanharmaassa kuosisa.
Lähde: Microsoft
Microsoft päivitti Surface-perheen Pro-, Laptop- ja Studio-mallit
Surface-perheen päivitykset jäivät varsin maltillisiksi ja esimerkiksi kaivattu USB Type-C -liitäntä on saatu vain Studio 2 -malliin.
Steelseriesiltä uudet Rival 650 Wireless- ja Rival 710 -pelihiiret
Steelseriesin uutuusmallit sijoittuvat yrityksen malliston kärkipäähän yli 100 euron hintaluokkaan.

Steelseries on julkaissut pelihiirimallistoonsa uudet Rival 650 Wireless ja Rival 710 -mallit. Molemmat perustuvat osittain mallistosta aiemmin löytyneisiin hiiriin.
Langalliseen Rival 600 -malliin perustuva Rival 650 Wireless käyttää 2,4 GHz:n langatonta Quantum Wireless -yhteystekniikkaa (1 ms vasteaika) sekä pikalatausta, joka tarjoaa viiden minuutin latauksella kolmen tunnin käyttöajan. Täydellä akulla saavutetaan 24 tunnin peliaika. Hiiressä käytetään myös TrueMove3+ -sensoriratkaisua, joka koostuu Pixartin valmistamasta TrueMove3-pääsensorista (12 000 CPI, 350 IPS) sekä erillisestä hiiren nostamista seuraavasta sensorista.
Kylkiin sijoitettavat kahdeksan neljän gramman painoa mahdollistavat yhteensä 256 erilaista painoyhdistelmää. Ulkoasua voi mukauttaa kahdeksanalueisen RGB-valaistuksen avulla. Näppäin- ja valaistusasetukset voi tallentaa sisäiseen muistiin. Hiiren massa ilman lisäpainoja on 121 grammaa.
Rival 710 on puolestaan seuraajamalli Rival 700 -mallille, johon on tehty päivitys sensoripuolelle ja näppäinkytkimiin. Uusi Rival 710 perustuu edeltäjänsä muotoiluun, mutta sisältä löytyy nyt TrueMove3-sensori sekä 60 miljoonaa painallusta kestävät mekaaniset kytkimet. Hiiren erikoisominaisuuksiin lukeutuvat edelleen värinäilmoitukset halutuille toiminnoille sekä vasemman puolen etukylkeen sijoitettu OLED-näyttö ilmoituksille ja kustomoinneille. Rival 710:n rakenne on modulaarinen, eli johto sekä pohja- ja päällikuori ovat irrotettavissa ja vaihdettavissa. Lisäksi tulevaisuudessa hiireen on mahdollista vaihtaa uudempi sensorimalli.
Uutuushiiret ovat saatavilla välittömästi. Rival 650 Wireless maksaa 129,99 euroa ja Rival 710 109,99 euroa.
Lähde: Steelseries
Steelseriesiltä uudet Rival 650 Wireless- ja Rival 710 -pelihiiret
Steelseriesin uutuusmallit sijoittuvat yrityksen malliston kärkipäähän yli 100 euron hintaluokkaan.
Cooler Master julkisti uuden monipuolisesti muokattavan Cosmos C700M -täystornikotelon
Uusi Cosmos C700M asettuu Cooler Masterin kotelovalikoiman huipulle.

Cooler Master julkisti eilen uuden Cosmos C700M -täystornikotelon kotelomallistonsa terävimpään kärkeen. Alumiinikuorisen ja lasikylkisen kotelon keskeisimpiä ominaisuuksia ovat monipuolisesti muokattavissa olevat modulaariset sisäratkaisut, osoitteellinen RGB-valaistus (addressable RGB) sekä monipuolinen nestejäähdytystuki. RGB-valaistus löytyy kotelon katosta, etupaneelista ja pohjasta. Cosmos-malleille tyypilliseen tapaan kotelon katossa on tukevat alumiiniset kahvat.
C700M:n runkorakenne koostuu erittäin pitkälle modulaariseen ja purettavissa olevaan toteutukseen, joka mahdollistaa mm. emolevyn asentamisen eri asentoihin (takapaneeli taakse-, alas- tai ylöspäin). Näytönohjain on asennettavissa riser-kaapelin ja säädettävän asennuskehikon avulla 0-90 asteen kulmaan emolevyyn nähden. Nestejäähdytysratkaisuiden asentamisessa helpottavat irrotattavat asetuskehikot ja telineet. Kotelon etupaneelissa on neljä USB 3.0 Type-A -liitäntää, yksi USB 3.1 Gen.2 Type-C -liitäntä, PWM-säädin tuulettimille sekä RGB-valaistuksen ohjauspainike.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 650 x 306 x 651 mm (S x L x K)
- Materiaalit: teräs, alumiini, lasi
- Yhteensopivat emolevyt: E-ATX, ATX, micro-ATX, Mini-ITX
- Etupaneeli: 4 x USB 3.0, USB 3.1 Type C Gen. 2, mikrofoni, kuuloke, tuuletinsäädin, RGB-valaistussäädin
- 5,25 tuuman ulkoiset asemapaikat: 1 kpl
- 2,5/3,5 tuuman levypaikat: 4+1 kpl
- 2,5 tuuman levypaikat: 4 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 8 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 320-490 mm (riippuen levykehikon sijainnista)
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 198 mm
- Tuuletinpaikat: Edessä 3 x 120/140 mm, katossa 3 x 120/140, pohjalla 2 x 120/140 mm ja takana 1 x 120/140 mm
- Tuulettimet: 3 x 140 mm edessä, 1 x 140 mm takana (PWM 1200 RPM)
- Jäähdytinyhteensopivuus: jopa 360/420 mm edessä ja katossa, 120/140 mm takana, jopa 140/240 mm pohjassa
Cosmos C700M tulee saataville loppuvuoden aikana ja sen suositushinta Suomessa on 439 euroa. Cosmos C700M on tulossa io-techin loka-marraskuussa julkaistavaan parivertailuun yhdessä BeQuietin Dark Base Pro 900 Rev.2 -täystornikotelon kanssa.
Lähde: Cooler Master
Cooler Master julkisti uuden monipuolisesti muokattavan Cosmos C700M -täystornikotelon
Uusi Cosmos C700M asettuu Cooler Masterin kotelovalikoiman huipulle.
HP esitteli nahkakantisen Spectre Folio -2-in-1-kannettavan
HP tähtää Spectre Folion nahkakansilla ja tikkauksilla luksuksen tuntua kannettavassaan arvostavien markkinoille.

Ultrabook-kannettavien ja 2-in-1-tietokoneiden saralla valmistajat ovat pyrkineet erottautumaan kilpailijoistaan paitsi yhä ohuemmilla malleilla, myös entistä enemmän ”luksuksesta” viestivällä muotoilulla ja materiaaleilla. HP on esitellyt nyt selvästi valtavirrasta poikkeavan Spectre Folio -2-in-1-kannettavan samaan kategoriaan.
HP:n Spectre Folio -2-in-1-kannettavan erikoisuus on sen nahasta valmistetut ulkokuoret. Yhtiön mukaan kannettavien kuoriin käytetään vain puhdasta pintanahkaa. Nahan ominaisuuksia on hyödynnetty muun muassa saranamekanismin piilottamisessa.
HP:n uutuudessa on FullHD-resoluution 13,3-tuumainen IPS-näyttö, jota suojataan Corningin Gorilla Glass 4 -lasilla. Kannettavasta julkaistaan myöhemmin myös UltraHD-resoluution tarjoava versio. Rautaosastolta löytyy puolestaan 5 watin TDP:llä varustettu Core i5-8200Y- tai i7-8500Y -prosessori, 8 – 16 Gt muistia ja 256 – 2048 Gt:n NVMe-SSD-asema.
Verkkoyhteyden on toteutettu langattomasti Intelin langattomalla verkko-ohjaimella (WiFi 802.11ac), jonka lisäksi LTE-malleista löytyy Intelin XMM 7560 LTE Advanced Pro -modeemi. Äänentoistosta on vastuussa Bang & Olufsenin kanssa toteutettu nelikaiutinjärjestelmä. Liitinpuolelta löytyy kaksi Thunderbolt 3 -teknologiaa tukevaa USB Type-C -liitäntää, yksi USB 3.1 Gen 1 Type C -liitäntä ja mukana toimitettavan adapterin avulla käytössä on myös yksi USB 3.1 Gen 2 Type-A -liitäntä.
HP Spectren strategiset mitat ovat 320 x 234 x 152 millimetriä ja 1488 grammaa. Akun kapasiteetti on 54,28 wattituntia. Värivaihtoehtoina on tarjolla heti saatavilla oleva konjakin ruskea ja näillä näkymin joulukuussa saataville tuleva Bordeauxin burgundi (punaruskea).
Kannettava tulee aluksi saataville Yhdysvalloissa 1299,99 dollarin verottomaan lähtöhintaan eikä HP ole toistaiseksi kertonut kannettavan mahdollisesta saatavuudesta Euroopassa. Yhdysvalloissa ennakkotilaukset ovat jo käynnissä ja myyntiin kannettavien pitäisi saapua 29. päivä kuluvaa kuuta.
Päivitys:
HP Spectre Folio tulee Suomessa saataville lokakuussa konjakin ruskeana 1599 euron lähtöhintaan. LTE-version lähtöhinta on 1799 euroa. Bordeauxin burgundy värivaihtoehto tulee Suomeen tammikuussa 2019.
Lähde: HP
HP esitteli nahkakantisen Spectre Folio -2-in-1-kannettavan
HP tähtää Spectre Folion nahkakansilla ja tikkauksilla luksuksen tuntua kannettavassaan arvostavien markkinoille.
Uusi artikkeli: Testissä Xiaomi Mi 8
io-tech testasi Xiaomin malliston kärkipäähän sijoittuvan Mi 8 -älypuhelimen.

io-techin lokakuun ensimmäisessä artikkelissa tutustutaan Xiaomin Mi 8 -huippumalliin, jonka hinta on Suomessa alle 500 euroa. Puhelimen varustukseen kuuluu lippulaivatason ominaisuuksia, kuten Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri, AMOLED-näyttö sekä 12 megapikselin kaksoiskamera optisella zoomilla. Tutustumme artikkelissa laitteeseen parin viikon testijakson pohjalta.
Lue artikkeli: Testissä Xiaomi Mi 8
Uusi artikkeli: Testissä Xiaomi Mi 8
io-tech testasi Xiaomin malliston kärkipäähän sijoittuvan Mi 8 -älypuhelimen.
Video: Apple iPhone XS Max pakkauksen avaus ja ensituntumat
iPhone XS Max saapui io-techin toimitukseen ja avaamme laitteen pakkauksen videolla.

Applen uusien iPhone Xs -älypuhelimien myynti käynnistyi Suomessa viime perjantaina, mutta yhdysvaltalaisyhtiö on tunnetusti nihkeä toimittamaan testikappaleita pohjoismaiselle lehdistölle, joten sellaisten hankkiminen on tänäkin syksynä oma rumbansa.
io-tech päätyikin hankkimaan iPhone Xs Max testikappaleen itselleen paikallisesta kivijalkamyymälästä 1279 euron hintaan. Saatavuus oli Xs Maxin osalta Tampereella yllättävän heikkoa ja mustaa tai kullanväristä vaihtoehtoa löytyi pikaisella selvityksellä 64 tai 256 Gt:n tallennustilalla vain yhdestä liikkeestä.
Videoimme iPhone Xs Maxin pakkauksen avaamisen (eli ”unboksauksen”) ja tutustuimme nopeasti laitteeseen. Kuten osasimme ennakoida, kokonaisuus oli hyvin tutun oloinen. Testiartikkeli iPhone Xs Maxista on luvassa lokakuun aikana ja laite on myös mukana io-techin tulevassa puhelinkameravertailussa.
Jos pidit videosta, käy tykkäämässä, tilaa io-techin YouTube-kanava, anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!
Video: Apple iPhone XS Max pakkauksen avaus ja ensituntumat
iPhone XS Max saapui io-techin toimitukseen ja avaamme laitteen pakkauksen videolla.
Amazonin lipsahdus paljasti Core i9-9900K:n uuden huomiota herättävän myyntipakkauksen
Amazonista löytyneen listauksen mukaan Core i9-9900K -prosessoreiden myyntipakkaus on 12-tahoinen ja läpikuultava.

Intel valmistelee parhaillaan uusia Core 9000 -sarjan prosessoreita, joihin lukeutuu myös uusi lippulaivamalli Core i9-9900K. Core i7-9700K ja i9-9900K tulevat olemaan Intelin ensimmäiset 8-ytimiset prosessorit kuluttajaluokassa.
Amazoniin on eksynyt ennakkoon listaus tulevasta Core i9-9900K -prosessorista, joka paljastaa samalla uuden paketoinnin. Uusi paketointi noudattaa tuttua värimaailmaa, mutta on nyt 12-tahoinen ja valmistettu läpikuultavasta sinisestä muovista. Ilmeisesti ideana on AMD:n Ryzen Threadripper -prosessoreiden erikoisen paketoinnin tapaan herättää lippulaivamallilla huomiota myös kaupan hyllyllä.
Core i9-9900K:n listaus varmistaa jälleen tutut tiedot prosessorista, kuten 8 ydintä, 16 säiettä ja maksimissaan 5 GHz:n Boost-kellotaajuus. Hinnaksi on merkitty 582,50 dollaria, mikä ei välttämättä vastaa lopullista julkaisuhintaa. Kuvankaappauksen listauksesta julkaisi ensimmäisenä nimimerkki momomo_us Twitterissä, mutta Tom’s Hardware kertoo löytäneensä saman listauksen lopulta itsekin. Valitettavasti linkkiä itse listaukseen ei ole saatavilla.
Lähde: Tom’s Hardware
Amazonin lipsahdus paljasti Core i9-9900K:n uuden huomiota herättävän myyntipakkauksen
Amazonista löytyneen listauksen mukaan Core i9-9900K -prosessoreiden myyntipakkaus on 12-tahoinen ja läpikuultava.