Uutiset

Antec julkisti uudet Fusion 120- ja Storm 120 -tuulettimet

Fusion panostaa RGB-valaistukseen, kun Storm antaa suorituskyvyn puhua ja jätti valot tehtaalle.

Koteloistaan parhaiten tunnettu Antec on julkistanut uusia tuulettimia markkinoille. Fusion 120 -tuulettimet tyydyttävät RGB:n nälkäisimmät asiakkaat kun Storm 120 -tuulettimet on suunniteltu valoshowta karsastaville.

Antec Fusion 120 -tuulettimet pistävät kotelon RGB-valaistuksen kuntoon 12-sivuisella RGB-kehyksellään, jossa on haettu lisää uniikkia ulkonäköä käyttämällä kirkasta kuorta valoa hajoittavan huurretun kerroksen päällä. Itse tuuletin lapoineen on kuitenkin mustanpuhuvaa muovia, eikä yhtiö ole turvautunut esimerkiksi tuulettimissa tyypillisiin läpikuultaviin lapoihin. Kehyksessä on yhteensä 16 ohjelmoitavaa LED-valoa. Yhtiön on panostanut lisäksi äänen minimoimiseen suunnittelemalla ääntä vähentävän kehysrakenteen menemättä kuitenkaan verkkosivuilla tarkemmin sen yksityiskohtiin. Tuulettimien kaveriksi on lisäksi saatavilla 5+5-kanavainen tuuletin- ja RGB-ohjain.

Mustanpuhuva Storm 120 on puolestaan suunniteltu etenkin huipputasoisen ilmankierron kannalta. Yhtiön mukaan sen kehykset, spiraalimainen tuuletinrakenne ja nestelaakeroitu moottori varmistavat erittäin tehokkaan tuuletuksen. Tuulettimissa on otettu huomioon myös ketjutusmahdollisuus lisäämällä kunkin emolevyyn tai tuuletinohjaimeen menevän urosliittimen rinnalle naarasliitin, johon voi kytkeä minkä tahansa nelipinnisen PWM-tuulettimen. Koska RGB-valoja ei ole, ei käyttäjän tarvitse myöskään välittää niiden johtotarpeista. Myös Stormin ruuvinpaikoista löytyy tärinöitä vähentävät pehmusteet.

Antec Fusion 120- ja Storm 120 -tuuletinten tekniset ominaisuudet:

  • Koko: 120 x 120 x 25 mm
  • Nopeus: 600-2000 RPM PWM
  • Ilmavirta:
    • Fusion 120 57,93 CFM
    • Storm 120 66,56 CFM
  • Staattinen paine:
    • Fusion 120: 2,1 mmH2O
    • Storm 120: 2,7 mmH2O
  • Melu
    • Fusion 120: 17,02-31,24 dB(A)
    • Storm 120: 11,4-34,9 dB(A)
  • Elinaika:
    • Fusion 120: 40 000 tuntia, takuu 2 vuotta
    • Storm 120: 80 000 tuntia, takuu 3 vuotta

Fusion 120 saapuu myyntiin yksittäispakattuina sekä kolmen tuulettimen paketeissa tuuletin- ja RGB-ohjaimen kera. Storm 120 tulee niin ikään yksittäispakattuina ja kolmen paketeissa, mutta ilman ohjainyksikköä. Lisäksi Antec tuo yksinoikeudella Amazonin kautta myyntiin viiden Fusion 120:n (+ tuuletin- ja RGB-ohjain) paketin sekä kahden ja viiden Storm 120 -tuulettimen paketit. Hinnoista yhtiö ei ole ehtinyt hiiskumaan vielä mitään.

Lähteet: Antec Fusion, Antec Storm

Kioxia esitteli jopa 7 bittiä soluun tallentavaa NAND-muistia

Tällä hetkellä markkinoilla on enimmillään 4 bittiä soluun tallentavia NAND-muisteja, eikä tällä haavaa -196 celsiusasteen vaativia 7 bittiä soluun tallentavia muisteja tarvitse miettiä vielä pitkään aikaan.

Muun muassa SSD-asemissa käytettäviä NAND Flash -piirejä on markkinoilla useita eri tyyppejä. Alun perin NAND-solut tallensivat vain yhden bitin solua kohden (SLC) ja nykymarkkinoilla käytetään pääasiassa kolme (TLC, 3-bit MLC) tai neljä (QLC, 4-bit MLC) bittiä per solu tallentavia muisteja.

Kioxia on nyt esitellyt International Memory Workshop 2022 -tapahtumassa uusinta saavutustaan NAND Flash -muistien saralla. Yhtiö on onnistunut kehittämään muistin, johon kyetään tallentamaan jopa 7 bittiä per solu. Vaikka 7 bittiä ei sinänsä kuulosta kenties paljolta, se vaatii jopa 128 jännitetasoa saman solun sisälle siinä missä TLC-solut vaativat kahdeksan ja QLC-solut 16 tasoa.

7 bittiä soluun tallentavan muistin valmistaminen ei ollut yksinkertaista, vaan yhtiö joutui käyttämään esimerkiksi sähköä paremmin johtavaa yksikiteistä piitä monikiteisen sijaan. Lisäksi aivan joka kokoonpanosta ei vielä löydy vaadittuun 77 kelvinin eli -196 celsiusasteeseen yltävää jäähdytystä koneen sisuksista. Tästä huolimatta Kioxia suunnittelee jo 8 bittiä soluun tallentavaa muistia, johon vaaditaan jo 256 jännitetasoa. Jos ja kun 7 bittiä soluun tallentavat muistit saapuvat joskus myyntiin, ne tultaneen tuntemaan lyhenteestä 7LC, koska HLC ehtisi menemään 6 bittiä soluun tallentavalle versiolle (Hexa Level Cell, 7 olisi Hepta)

Lähde: Tom’s Hardware

AMD:n Phoenix Point -mobiiliprosessorin Engineering Sample ilmestyi nettiin

MilkyWay@Home-projektiin osallistuneiden kokoonpanojen tietokantaan ilmestynyt Phoenix Point tulee sisältämään Zen 4 -prosessoriytimiä, RDNA3-grafiikkaohjaimen ja AI Engine -kiihdyttimen.

AMD julkisti hiljattain uuden roadmapin muun muassa prosessoreilleen. Samassa yhteydessä yhtiö varmisti esimerkiksi seuraavan sukupolven mobiiliprosessorin tottelevan koodinimeä Phoenix Point.

Phoenix Point on AMD:n seuraavan sukupolven mobiiliprosessori, joka perustuu Zen 4 -prosessoriytimiin, RDNA3-grafiikkaohjaimeen ja AI Engine -kiihdyttimeen. Nyt prosessorista on saatu myös ensimmäisiä havaintoja, kiitos hajautettuun laskentaan perustuvan MilkyWay@Home-projektin.

MilkyWay@Home-projektin verkkosivuille on ilmestynyt AMD Eng Sample: 100-000000709-23_N [Family 25 Model 12 Stepping 0] -koodinimellä tunnistunut prosessori. Patrick Schur vuoti Phoenix Pointin tietoja, mukaanlukien A70F00-tunnistekoodit, jo reilusti yli vuosi sitten yhdessä Raphaelin (A60F00) tietojen kanssa. MilkyWay@Homen mukaan Engineering Sample -prosessori on ”16-ytiminen”, mikä viittaa tässä tapauksessa 16 säikeeseen ja 8-ytimiseen prosessoriin.

Raphael-koodimellä tunnettavia Ryzen 7000 -työpöytäprosessoreita on nähty puolestaan tähän mennessä vastaavissa MilkyWay@Home-vuodoissa kaksi: 100-000000665-21_N ja 100-000000666-21_N, jotka viittaavat 16-ja 8-ytimisiin malleihin Family 25 Model 96 Stepping 0 -prosessorista.

Lähteet: Tom’s Hardware, VideoCardz

TSMC esitteli FinFlex-teknologian N3-valmistusprosesseille

FinFlex mahdollistaa suorituskykyoptimoitujen, keskilinjaa noudattavien sekä tiheys- ja energiatehokkuusoptimoitujen transistorien käytön samassa sirussa.

Maailman ylivoimaisesti suurin puolijohdevalmistaja TSMC on esitellyt uuden sukupolven valmistusprosessia ja sen mukana tulevan FinFlex-teknologian. FinFlex tulee olemaan osa yhtiön tarjontaa sen 3 nanometrin luokan N3-valmistusprosesseille.

Piisirujen valmistus on täynnä kompromisseja. Nykypäivänä valmistajilla on tietyin rajoin mahdollisuuksia kustomoida valmistusprosessin ominaisuuksia tarpeisiinsa sopiviksi, mutta kyse on lopulta aina kompromisseista, koska koko siru valmistetaan samoin parametrein. TSMC antaa esimerkiksi usean tyyppisten transistorien tarpeesta hybridiprosessorit, joissa tehokkaat prosessoriytimet, energiatehokkaat prosessoriytimet ja integroitu grafiikkaohjain haluaisivat kukin optimitilanteessa erityyppisiä transistoreita.

TSMC FinFlex on suunniteltu ratkaisemaan tätä ongelmaa ainakin yhdestä kulmasta. N3-prosessien myötä TSMC tulee tarjoamaan kolme eri eväkonfiguraatiota, joita kaikkia voidaan käyttää saman sirun sisällä. 3-2 Fin -eväasettelu tarjoaa parhaan suorituskyvyn tiheyden kustannuksella, 2-2 Fin balanssin suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiheyden suhteen ja lopulta 2-1 Fin parasta energiatehokkuutta ja tiheyttä.

Verrattuna N5:n 2 Fin -asetteluun N3E-prosessin 3-2 Fin tarjoaa 0,85-kertaista pinta-alaa, 33 % parempaa suorituskykyä ja 12 % pienempää tehonkulutusta. 2-2 Fin tiputtaa pinta-alan 0,72-kertaiseksi, nopeuden 23 % paremmaksi ja tehonkulutuksen 22 % pienemmäksi. Parasta energiatehokkuutta tarjoava N3E 2-1 Fin -asettelu tarjoaa 0,64-kertaista pinta-alaa, 11 % parempaa nopeutta ja jopa 30 % pienempää tehonkulutusta.

Lähde: TSMC

Intel kertoi lisää Intel 4 -prosessin yksityiskohdista

Prosessin kerrotaan tarjoavan 20 % parempaa suorituskykyä per watti ja jopa alle puoleen tippuvaa pinta-alaa Intel 7 -prosessiin verrattuna.

Intel on kertonut IEEE:n VLSI Symposium tapahtumassa tarkempia tietoja Intel 4 -valmistusprosessista. Intel 4 tunnettiin aiemmin 7 nanometrin prosessina, kunnes yhtiö nimesi prosessinsa uudelleen kuvaamaan lähemmin kilpailevien prosessien nimellisiä ”nanometrilukemia”.

Intel 4 -prosessi tullaan ottamaan käyttöön tämänhetkisten tietojen valossa ensimmäisenä ensi vuoden Meteor Lake -prosessoreissa. Yhtiö on jo tiedottanut ensimmäisten Meteor Lake -prosessoreiden olevan toiminnassa sen laboratorioissa ja pyörittävän jo yleisimpiä käyttöjärjestelmiä. Meteor Lake tulee perustumaan useampaan siruun ja toistaiseksi ei tiedetä, tulevatko muut kuin itse prosessorisiru käyttämään Intel 4:ää vai jotain muuta tai muita prosesseja. Lisäksi tulevan Granite Rapidsin laskensirut valmistetaan Intel 4:llä.

Intel 4 on yhtiön ensimmäinen EUV-litografiaa hyödyntävä valmistusprosessi. Yhtiön mukaan prosessi tulisi tarjoamaan noin 20 % parempaa suorituskykyä per watti, kuin nykyinen Intel 7, jonka lisäksi prosessin tiheyttä on saatu parannettua jopa kaksinkertaiseksi, tai vähän ylikin. Prosessin evien väli on nyt 30, hilojen väli 50, minimi metallikerrosten väli 30 ja lopulta HP-kirjastojen korkeus 240 nanomeriä. Yksittäiset osat prosessista ovat kutistuneet 0,59-0,88-kertaisiksi Intel 7 -prosessin vastaavista.

Intelin ilmoittama prosessin tiheys mitataan HP-kirjastojen korkeuden ja hilojen välin muodostamana pinta-alana, mikä on kutistunut 0,49-kertaiseksi Intel 7:aan nähden ollen nyt 12 000 nm^2. Intelin mukaan esimerkiksi SRAM-solut eivät kuitenkaan skaalaudu uudella prosessilla vastaavasti, vaan ne kutistuvat noin 0,77-kertaiseen kokoon Intel 7:aan verrattuna.

Intelin 10 nanometrin eli sittemmin Intel 7:n ongelmat eivät varmasti jääneet keneltäkään huomaamatta. Niiden syyksi on epäilty muun muassa kuparin vaihtamista kobolttiin sirujen metallikerroksissa. Koboltin pitäisi parantaa transistorien elinikää kupariin verrattuna, mutta ilmeisesti kellotaajuuksien kannalta se on kuparia heikompi. Intel 4:ssä yhtiö onkin päättänyt käyttää niin sanottua ”eCu”-kuparia eli koboltilla päällystettyä kuparia viidessä ensimmäisessä metallikerroksessa, kun lopuissa käytetään edelleen tavallista kuparia. Yhteensä Intel 4 prosessilla tullaan tekemään peräti 16-kerroksisia siruja, kun Intel 7 oli maksimissaan 15-kerroksinen.

Suosittelemme aiheesta kiinnostuneille lämpimästi AnandTechin kattavaa lähdeartikkelia aiheesta.

Lähde: AnandTech

AGON by AOC julkaisi ultrawideluokan AGON Pro AG344UXM -pelinäytön MiniLED-taustavalaistuksella

Näyttö tarjoilee 3440×1440-resoluution parhaimmillaan DisplayHDR 1000 -sertifioituna 170 hertsin virkistystaajuudella ja 1152 alueen FALD-taustavalaistuksella.

AOC:n pelibrändi AGON by AOC on julkaissut uuden ultrawide-luokan AGON Pro AG344UXM -pelinäytön. Uutuusnäyttö tykittää pikseleitä ruudulle MiniLED-taustavalon kirkastamina ja lupaa sen myötä huipputason HDR-kokemusta.

AGON Pro AG344UXM -pelinäytön 34-tuumainen IPS-paneeli tukee erittäin laajaa 3440×1440-resoluutiota parhaimmillaan 170 hertsin virkistystaajuudella ja 1 millisekunnin G2G-vasteajalla. Virkistystaajuuden synkronointiin on tuettuna Adaptive-sync ilman erillismainintaa FreeSync- tai G-Sync Compatible -sertifioinneista.

AG344UXM:n MiniLED-taustavalaistus on jaettu jopa 1152 itsenäiseen alueeseen FALD-tuen toteuttamiseksi ja kirkkauttakin piisaa DisplayHDR 1000 -sertifikaatin veroisesti. Värintoiston luvataan kattavan 10-bittisenä 99 % DCI-P3- ja 100 % sRGB-väriavaruuksista.

Näytön liitinvalikoimasta löytyy DisplayPort 1.4-, HDMI 2.1- ja USB-C-liittimet, joista viimeinen tukee AltModen kautta toteutetun DisplayPort-signaalin ohella samanaikaisesti 90 watin tehonsyöttöä USB Power Delivery -standardin mukaisesti. Näytöstä löytyy lisäksi neliporttinen USB-A-hubi USB-B-sisääntulolla, KVM-kytkin useamman laitteen välillä toimimiseen sekä kaksi 8 watin ”DTS-enhanced”-kaiutinta. Kuvan perusteella näytössä on tarkemmin HDMI-liittimiä kaksin kappalein ja DisplayPort-liittimen vieressä miniDP-liitin sekä kolme 3,5 mm:n liitäntää.

AGON by AOC AGON Pro AG344UXM saapuu myyntiin syykuussa. Sen suositushinta Euroopassa on 1849 euroa.

Lähde: AOC:n lehdistömateriaalit

NVIDIA julkaisi uudet GeForce 516.40 -ajurit näytönohjaimilleen

Ajureissa on mukana Game Ready -leima Fall Guys: Free for All -pelille sekä tuki ICARUS-pelin NVIDIA Reflex -päivitykselle sekä säteenseurannalle Resident Evil 2-, 3- ja 7 -peleissä.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 516.40 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön pelinäytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien.

GeForce 516.40 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leima Fall Guys: Free for All -pelille, tuki NVIDIA Reflexille ICARUS-pelissä ja säteenseurannalle Jurassic World Evolution 2- sekä Resident Evil 2-, 3 ja 7 -peleissä. Lisäksi ajureissa on mukana virallinen tuki Windows 11:n 22H2 -päivitykselle ja CUDA 11.7 -rajapinnalle.

NVIDIAn bugikorjausten listalta löytyy tällä kertaa kulme korjausta: Enscapen varjojen renderöinnissä olleet ongelmat, Lenovon joitain kannettavia koskeneet kirkkaussäätöjen ongelmat Advanced Optimuksen kanssa sekä Club 3D CAC-1085 -DP-HDMI-sovittimen rajoittuminen maksimissaan 4K-resoluutiolle 60 hertsin virkistystaajuudella. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan esimerkiksi HDR:n päälle ja pois kytkemisen aiheuttamat vakausongelmat peleissä, jos niitä pelataan muulla kuin natiiviresoluutiolla, ylivalottuneet Shadowplay-nauhoitukset, kun HDR on käytössä Windowsissa sekä Assassin’s Creed Origins -pelissä esiintyvät vilkkumisongelmat, kun hahmo on veden alla lähellä venettä. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin tarkemmin NVIDIAn Game Ready -artikkelissa ja ajureiden julkaisutiedotteessa (PDF).

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Intel julkaisi Arc A380 -työpöytänäytönohjaimen Kiinassa

Muualle maailmaan Kiinassa vajaaseen 150 euroon hinnoiteltu näytönohjain saapuu joskus vuoden kolmannen neljänneksen aikana.

Intel on julkaissut virallisesti ensimmäisen uuden Arc-työpöytänäytönohjaimen Kiinassa ja siten lunastanut lupauksensa julkaisusta toisen vuosineljänneksen aikana. Vähemmän yllättäen kyse on Arc 3 -sarjalaisesta eli joukon hitaimman pään edustajasta.

Intel Arc A380 on täyteen ACM-G11-grafiikkapiiriin perustuva näytönohjain. TSMC:n N6-prosessilla valmistetussa piirissä on käytössä 8 Xe-ydintä eli 128 Xe-vektoriyksikköä tai 1024 laskentayksikköä, 8 RT-ydintä, 128 XMX-matriisilaskinta ja 96-bittinen muistiohjain. Muistiohjaimen jatkeena on 6 Gt 16 Gbps:n GDDR6-muistia, mikä tuottaa 192 Gt/s muistikaistaa.

ACM-G11:n näyttöohjain tukee neljää näyttöä ja tukee DisplayPort 2.0- (max UHBR 10), eDP 1.4- ja HDMI 2.1 sekä 2.0b -standardeja. Intel ei ole antanut tarkempaa selitystä eri HDMI-versioiden tuen ilmoittamiselle. Grafiikkapiirin mediayksikkö tukee rautakiihdytettyä AV1-, H.264- ja H.265-pakkausta ja -purkua sekä VP9:n bitstreamausta ja rautapurkua. Myös Intel Deep Link -teknologiat eli Hyper Compute, Hyper Encode ja Stream Assist ovat tuettuina.

Intel Arc A380:n hinta on Kiinassa 1030 yuania eli vajaat 147 euroa. Suorituskyvyn osalta sen luvataan peittoavan Radeon RX 6400:n parhaimmillaan 25 %:n erolla ja julkaisudian perusteella yhtiö tähtää etenkin 1080p eSports-pelien pariin asetuksista hieman karsien.

Muualla maailmassa näytönohjainta on lupa odottaa myyntiin vuoden kolmannen neljänneksen aikana ensin OEM-valmistajien ja sen perään jälleenmyyjien kautta. Nopeammat Arc 5- ja Arc 7-sarjojen näytönohjaimet tulevat myyntiin OEM-valmistajilta ”myöhemmin tänä kesänä” ja jälleenmyyntiin sen jälkeen.

Lähde: VideoCardz

Päivitys: Intel on lisäksi julkaissut uudet 30.0.101.1736 -version ajurit Arc-näytönohjaimille. Uudet ajurit ovat A380:n viralliset julkaisuajurit ja voit tutustua niihin tarkemmin Intelin lataussivuilla.

LUMI-supertietokone vihittiin virallisesti käyttöön Kajaanissa

Supertietokone on tällä hetkellä maailman kolmanneksi tehokkain ja sen odotetaan tarjoavan syksyn mittauksessa vielä selvästi nykyistä parempaa suorituskykyä.

Maailman tällä hetkellä kolmanneksi tehokkain supertietokone LUMI sijaitsee Suomessa, eikä CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen hallinnoima järjestelmä ole vielä edes täysin valmis. Valmiuden asteesta riippumatta EuroHPC-yhteisyritykseen kuuluva supertietokone on vihitty nyt virallisesti käyttöön.

LUMI perustuu maailman tehokkaimman supertietokone Frontierin tapaan pääasiassa HPE:n Cray EX235a -GPU-noodeihin. Jokaisessa 2560 GPU-noodissa on 64-ytiminen AMD:n 3. sukupolven ”Trento” Epyc-prosessori ja neljä Instinct MI250X -GPU-laskentakorttia 110 Compute Unit -yksiköllä per GPU. Yhteensä koko paketissa on siis 163 840 Trento-ydintä ja 2 252 800 Compute Unit -yksikköä. Lisäksi supertietokoneessa on 1536 CPU-noodia, joissa on kussakin kaksi 64-ytimistä 3. sukupolven ”Milan” Epyc-prosessoria. Visualisointitehtäviin käytössä on yhteensä 64 NVIDIAn A40-näytönohjainta.

LUMI-supertietokonetta tullaan hyödyntämään laaja-alaisesti eri aloilla. Euroopan komission Margrethe Vestager näkee LUMIlle käyttöä esimerkiksi rokotekehityksessä, syöpien diagnosoinnissa ja ilmastotutkimuksessa.

Myös EuroHPC-yhteisyrityksen toimitusjohtaja Anders Dam Jensen näkee supertietokoneiden tärkeyden maailmanlaajuisten haasteiden ratkonnassa ja että sen toteuttamiseen tarvitaan laajojen yhteisöjen yhteistyötä. LUMI-konsortioon kuuluvatkin Suomen lisäksi Belgia, Islanti, Norja, Puola, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Tšekki ja Viro.

CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski puolestaan lisäsi, että viidennes supertietokoneen laskentakapasiteetista on kohdennettu yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia tutkimus- ja kehitystyöhön.

Vaikka LUMI sellaisenaan toimii itsenäisesti, siihen voidaan liittää myös kvanttitietokoneita. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Suomessa on merkittävästi kvanttiteknologian osaamista eurooppalaistasolla mitattuna ja kvanttilaskennan yhdistäminen suurteholaskentaan luo uudenlaisia mahdollisuuksia tutkimus- ja kehitystyöhön. Tähän mennessä LUMI on jo yhdistetty onnistuneesti kahteen kvanttitietokoneeseen: ruotsalaiseen Chalmers/Wallenberg Centre for Quantum Technologyn QAL 9000:een ja kotimaiseen Helmi-kvanttitietokoneeseen.

Lähde: Lehdistötiedote

Uusi artikkeli: Testissä OnePlus Nord CE 2 Lite

Testissä OnePlussan Nord-malliston edullisin vaihtoehto, CE 2 Lite.

OnePlus esitteli toukokuussa Nord 2T -mallinsa ohella myös edullisemman Nord CE 2 Lite -nimihirviöllä ristityn älypuhelimen. Nord 2T ehdittiin testaamaan jo aiemmin ja pidimme laitteesta, mutta Nord CE 2 Liten pääsi testivuoroon hieman myöhemmin. Tässä artikkelissa otamme muutaman päivän testikokemusten pohjalta selvää, minkälainen laite 299 euron hintainen Nord CE 2 Lite on ja miten se sijoittuu muihin Nord-malleihin nähden.

Lue artikkeli: Testissä OnePlus Nord CE 2 Lite