Uutiset

AMD julkaisi positiivisen osavuosikatsauksen datakeskusten siivittämänä

Menestyvien datakeskusmarkkinoiden vieressä syvällä kyntävälle pelipuolelle odotetaan piristystä vuoden 2025 alkupuolella julkaistavista uusista RDNA 4 -näytönohjaimista.

AMD on julkaissut vuoden kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksensa. Yhtiön neljännestä voi kuvailla menestykseksi ja nykymarkkinat huomioiden kenellekään ei liene yllätys, että suurin kasvu tuli korkeiden marginaalien datakeskuksista.

AMD:n liikevaihto nousi päättyneellä neljänneksellä reiluun 6,8 miljardiin dollariin, mikä on 18 % tai reilut miljardi dollaria paremmin kuin vuotta aiemmin. Yhtiö sai kasvatettua samalla bruttokatettaan kolmella prosenttiyksiköllä 50 %:iin ja laskettua toimintakulujen osuutta liikevaihdosta neljällä prosenttiyksiköllä 40 %:iin. Viivan alle neljänneksestä jäi 771 miljoonaa dollaria, mikä on peräti 158 % enemmän kuin vuotta aiemmin tilille kilahtanut 299 miljoonaa dollaria.

Yksittäisiä liiketoimintaosastoja tarkastellessa kovinta kyytiä sujuu odotetusti datakeskuspuolella, joka sai jopa yli kaksinkertaistettua liikevaihtonsa vajaasta 1,6 miljardista dollarista yli 3,5 miljardiin dollariin ja tulonsa reilusta 300 miljoonasta yli miljardiin dollariin. Perinteisempiä prosessorimarkkinoita edustava Client-osasto paransi sekin tulostaan selvästi; liikevaihto kasvoi 1,5 miljardista 1,9 miljardiin dollariin ja tulot 140 miljoonasta 276 miljoonaan dollariin.

Pelipuolella tilanne on kuitenkin dramaattisempi ja liikevaihto laski noin 1,5 miljardista dollarista 500 miljoonaan dollariin ja tulot 208 miljoonasta 12 miljoonaan dollariin. Embedded-osasto otti sekin takapakkia liikevaihdon laskiessa 1,2 miljardista reiluun 900 miljoonaan dollariin ja tulot 612 miljoonasta 372 miljoonaan dollariin.

Konferenssipuhelussa AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su kertoi pelipuolen liikevaihdon laskun takana olevan paitsi Sonyn ja Microsoftin päätöksen pienentää varastojaan, myös yhtiön siirtymän kohti seuraavaa sukupolvea, mikä onkin nähty markkinoilla merkittävinä alennuksina nykynäytönohjaimista. Sun mukaan yhtiö on julkaisemassa uudet RDNA 4 -arkkitehtuurin näytönohjaimet alkuvuodesta 2025 ja niiden tulevan tarjoamaan selvästi nopeampaa säteenseurantaa sekä uusia tekoälyominaisuuksia.

Datakeskuksiin on luvassa puolestaan ensin laajempi saatavuus tällä hetkellä suurimmille asiakkaille lähetettävistä Instinct MI325X -kiihdyttimistä ja myöhemmin samana vuonna uudet MI350-kiihdyttimet, jotka tulevat tarjoamaan Sun mukaan yhtiön suurimman sukupolvihyppäyksen tekoälysuorituskyvyssä tähän asti.

Lähde: AMD

Apple julkaisi uudet M4-sukupolven MacBook Pro -kannettavat

Uudet MacBook Pro 14 ja MacBook Pro 16 tulevat saataville laajalla kirjolla eri järjestelmäpiiri-, muisti- ja tallennustilakonfiguraatioit hintahaitarin lähtiessä 1999 eurosta ja päättyen jopa 8699 euroon.

Applen julkaisuputki jatkui tänään uusilla MacBook Pro -malleilla. M4-sukupolveen päivittyivät sekä 14- että 16-tuumaiset mallit ja tarkempi järjestelmäpiirivalikoima riippuu valitusta koosta. Apple Intelligence on jälleen isossa osassa markkinointia, mutta tulee saataville Euroopassa vasta ensi huhtikuussa, jolloin tutustumme asiaan lähemmin.

14-tuumaisiin MacBook Pro -malleihin voi valita joko M4-, M4 Pro- tai M4 Max -järjestelmäpiirin. M4-sirussa on käytössä 4 suorituskykyistä ja 6 energiatehokasta ydintä eli yhteensä 10 prosessoriydintä, M4 Pro -siruissa joko 8 tai 10 suorituskykyistä ja 4 energiatehokasta eli yhteensä 12 tai 14 prosessoriydintä ja lopulta M4 Maxissa joko 10 tai 12 tehokasta ja 4 energiatehokasta eli yhteensä 14 tai 16 prosessoriydintä. M4:n GPU on 10-ytiminen, M4 Pron 16- tai 20-ytiminen ja M4 Maxin 32- tai 40-ytiminen. Neural Engine NPU on kaikissa 16-ytiminen. 16-tuumaisiin MacBook Pro -malleihin voi valita vain M4 Pro- tai Max-järjestelmäpiirin vastaavin ydinkonfiguraatioin, kuin 14-tuumaisiinkin.

M4-malliin saa valittua 16 – 32 Gt muistia, Pro-malleihin 24 – 48 Gt ja Max-malleihin 48, 64 tai 128 Gt. Tietyt muistikonfiguraatiot vaativat tietyn muun konfiguraation prosessorilta, eli niitä ei voi valita täysin vapaasti. Applen tapauksessa muistikaista riippuu järjestelmäpiirin muusta konfiguraatiosta ja vaihtelee M4:n 120 gigatavusta sekunnissa 16-ytimisen Maxin 546 gigatavuun sekunnissa. Tallennustilaa on mallista riippuen vakiona 512 Gt – 1 Tt ja se on konfiguroitavissa niin ikään mallista riippuen maksimissaan 2, 4 tai 8 teratavuun.

MacBook Pro 14:n näyttö on tarkemmin 14,2 -tuumainen Liquid Retina XDR -näyttö 3024×1964-resoluutiolla ja maksimissaan 120 hertsin vaihtelevalla ProMotion-virkistystaajuudella. Ne tukevat maksimissaan 1000 nitin kirkkautta SDR- ja 1600 nitin kirkkautta HDR-tilassa. Näyttöjen väriavaruus vastaa DCI-P3:a ja ne tukevat Applen True Tone -teknologiaa. Näyttöön voi valita lisähintaan nanopinnoitteen. MacBook Pro 16:n näyttö on muutoin identtinen, mutta sen koko on tarkemmin 16,2-tuumaa ja resoluutio 3456×2234. Näyttöjen yläpuolelta löytyy 12 megapikselin Center Stage -kamera.

14-tuumaisen mallin akku on kapasiteetiltaan 72,4 wattituntia ja se tukee maksimissaan 96 watin pikalatausta USB-C-virtalähteellä, mutta jos siihen nopeuteen haluavan laturin haluaa mukana pitää ostaa vähintään 14-ytimisellä M4 Prolla varustettu malli. Mukana tuleva USB-C-latausjohto on varustettu kannettavan päässä MagSafe 3 -liittimellä, mutta latuas onnistuu myös USB-C-liittimien kautta. 16-tuumaisen mallin akun kapasiteetti on 100 wattituntia ja maksimilatausnopeus on nostettu 140 wattiin, mutta muutoin ominaisuudet ovat samoja.

Liitinpuolella kaikista löytyy SDXC-korttipaikka, HDMI-liitäntä sekä 3,5:n audioliitäntä ja MagSafe 3 -latausportti. M4-malleissa on lisäksi kolme USB4-C-liitäntää Thunderbolt 4-, DisplayPort- ja lataustuella, kun M4 Pro- ja M4 Max -malleissa samat kolme porttia tukevat myös Thunderbolt 5 -teknologiaa. Thunderbolt 4:n DisplayPort on 1.4-versiota ja TB5:n 2.1-versiota. HDMI tukee järjestelmäpiiristä riippumatta maksimissaan yhtä 8K-resoluution ja 60 hertsin tai 1080p-resoluution ja 240 hertsin näyttöä. Langattomista yhteyksistä vastuussa ovat tutut Wi-Fi 6E ja Bluetooth 5.3.

Apple MacBook Pro 14 ja MacBook Pro 16 saapuvat ennakkotilattavaksi välittömästi ja ne tulevat saatavilla 8. marraskuuta sekä tähtimustassa että hopeisessa kuosissa. Esikonfiguroitujen mallien hinnat lähtevät 14-tuumaisen M4-mallin 1999 eurosta ja päättyvät 16-tuumaisen M4 Max -huippumallin 4849 euroon. Kaikilla optioilla ilman erillismaksullisia sovelluksia MacBook Pro 16:n hinnan saa hilattua aina 8699 euroon asti.

Lähde: Apple

be quiet! julkaisi uudet Pure Base 501 -miditornikotelot ja Pure Power 12 -virtalähteet

Miditornikokoisesta Pure Base 501:stä tulee tarjolle sekä hiljaisuuteen että ilmankiertoon keskittyvät mallit ja Pure Power 12 -sarja tarjoaa kiinteillä kaapeleilla varustettuja virtalähteitä 550 ja 1000 watin väliltä.

Saksalainen be quiet! on julkaissut uudet Pure Base 501 -kotelot ja Pure Power 12 -virtalähteet, joista on valittavissa eri malleja usean käyttäjän tarpeisiin. Miditorniluokkaa edustava, pelkistetyn kompakti Pure Base 501 jatkaa viiden vuoden takaisen Pure Base 500 -kotelon jalanjäljissä, kun taas Pure Power 12 -sarjaa voi valmistajan mukaan pitää kiinteillä kaapeleilla varustettuna versiona sen aiemmasta Pure Power 12 M -sarjasta.

Pure Base 501 tulee kolmena eri varianttina, jotka ovat hiljaisuuteen panostava perusmalli kiinteällä etupaneelilla sekä Airwlof- ja Airflow Window -mallit verkkorakenteisella mesh-etupaneelilla. Airflow Window on varustettu lasisella sivukyljellä, jonka läpi onnistuu PC:n sisuskalujen ihastelu. Perusmalli tulee saataville mustana ja Airflow- sekä Airflow Window -mallit mustana ja valkoisena. Pure Base 501 -mallisto tukee emolevyjä Mini-ITX:stä tavalliseen ATX:ään ja kaikki mallit on varustettu kahdella 140 millimetrin Pure Wings -tuulettimella. Yhteensä tuulettimia mahtuu koteloihin kuusi (120 mm) tai viisi (140 mm) kappaletta ja etupaneeliin mahtuu 360 mm:n nestejäähdytin. ARGB-valaistusta koteloista ei löydy.

Pure Base 501:n tekniset tiedot:

  • Värivaihtoehdot: Musta (perusmalli), musta & valkoinen (Airflow & Airflow Window)
  • Ulkomitat: 450 × 231 × 463 mm (P × L × K)
  • Materiaalit: Teräs, ABS-muovi, karkaistu lasi (Airflow Window)
  • Emolevytuki: Mini-ITX, mATX, ATX
  • Tuuletintuki:
    • Katossa: 2 × 120 mm / 2 × 140 mm
    • Edessä: 3 × 120 mm / 2 × 140 mm
    • Takana: 1 × 120 mm / 1 × 140 mm
  • Jäähdytintuki:
    • Katossa: 240 mm
    • Edessä: 280 / 360 mm
    • Takana: 120 / 140 mm
  • Prosessorijäähdyttimen maksimikorkeus: 178 mm
  • Näytönohjaimen maksimipituus: 368 mm
  • Virtalähteen maksimipituus: 200 mm
  • Asemapaikat: 5 × 2,5” SSD / 2 × 3,5” HDD
  • I/O-paneeli:
    • 1 × USB 3.2 Gen 2 Type-C
    • 2 × USB 3.2 Type-A
    • 3,5 mm:n kuuloke-mikrofoni-komboliitäntä

Kiinteillä kaapeleilla varustettu Pure Power 12 -sarja tarjoaa virtalähteitä 550:n, 650:n, 750:n, 850:n ja 1000:n watin teholla. Jokaisella mallilla on 80 Plus Gold -sertifiointi ja tuki uusille ATX 3.1- ja PCIe 5.1 -standardeille. Pure Power 12 -malleissa on yksi 12V-2×6-liitäntä 600 W:n virransyöttöä varten näytönohjaimelle sekä kolme perinteisempää 6+2-pinnistä PCIe-virtaliitäntää. Kaikille malleille tarjotaan 10 vuoden takuu.

Sekä Pure Base 501- että Pure Power 12 -mallistojen saatavuus alkaa 12. marraskuuta. Pure Base 501 -koteloiden suositushinnat sijoittuvat 89,90 ja 109,90 euron välille, kun taas Pure Power 12 -virtalähteiden hintahaarukka on 79,90–134,90 euroa.

Lähde: Sähköpostitiedote, Tuotesivut (1, 2)

Apple julkaisi kutistuneen Mac mini -tietokoneen

Entisestään kutistuneen Mac minin voi konfiguroida omien tarpeiden mukaan M4- tai M4 Pro -sirulla ja parhaimmillaan jopa 8 teratavun tallennustilalla.

Tyypillisen massajulkaisun sijasta Apple päätti julkaista eilen vain uuden 24” iMacin ja nyt julkaisee muut uudet Mac-tietokoneet tiputellen pitkin viikkoa. Tänään vuorossa on kutistuskuurille joutunut uusi Mac mini. Apple Intelligence oli luonnollisesti jälleen merkittävä osa markkinointia, mutta Euroopassa sitä päästään tällä viikolla varmistuneiden tietojen mukaan hyödyntämään vasta huhtikuusta alkaen.

Uusi Apple Mac mini on kooltaan vaivaiset 127 x 127 x 50 mm, mutta sen sisään on saatu silti ahdettua esimerkiksi iMacia selvästi tehokkaampaa rautaa M4 Pro -järjestelmäpiirin muodossa. iMacin tapaan Apple on jakanut julkaisunsa jälleen neljään esikonfiguroituun malliin, mutta AIO-mallisesta sisaruksestaan poiketen mineissä on kaikilla sama runko.

Tehokkaimmassa konfiguraatiossa on käytössä M4 Pro -järjestelmäpiiri kahdeksalla suorituskykyisellä ja neljällä energiatehokkaalla eli yhteensä 12 prosessoriytimellä ja 16-ytiminen GPU, mutta sen tilalle voi vaihtaa myös 14-ytimisen mallin, jossa on kaksi suorituskykyistä ydintä enemmän, sekä tehokkaampi 20-ytiminen GPU. M4-malleissa prosessorin konfiguraatio on aina neljä suorituskykyistä ja kuusi energiatehokasta ydintä ynnä 10-ytiminen GPU. Neural Engine on tuttuun tapaan 16-ytiminen mallista riippumatta.

Muisti- ja tallennustilakonfiguraatiot ovat edullisemmissa malleissa oletuksena 16 tai 24 Gt, mutta valittavissa on aina myös 24 ja 32 Gt:n optiot. M4 Pro -mallissa on oletuksena 24 Gt ja optiona 48 tai 64 Gt muistia. Tallennustila on M4-malleissa 256-512 Gt ja päivitettävissä maksimissaan kahteen teratavuun asti, kun M4 Pro -mallissa on vakiona 512 Gt ja maksimissaan päivitettävissä jopa 8 teratavuun asti.

M4-mallit tukevat maksimissaan kolmea samanaikaista näyttöä, joista kaksi voi olla 6K-resoluutiolla ja 60 hertsin virkistystaajuudella, kun kolmas voi olla joko 4K- tai 5K-resoluutiolla ja 60 hertsin virkistystaajuudella valitusta liitännästä riippuen. M4 Pro -mallissa on tuettuna niin ikään maksimissaan kolmen näytön tuki, mutta sen tapauksessa kaikki kolme saavat olla 6K-resoluutiolla ja 60 hertsin virkistystaajuudella. M4-mallien Thunderbolt 4 tukee DisplayPort 1.4 -versiota, kun M4 Prossa tuettuna on DisplayPort 2.1.

Mac minin rungon etuosassa on kaksi USB-C 3.2 Gen 1×2 (10 Gbps) -liitäntää sekä 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Takapuolelta löytyy virtaliittimen lisäksi gigabitin verkkoliitin, HDMI-liitäntä sekä kolme Thunderbolt 4 -liitäntää (USB4-C). M4 Pro -mallissa takapuolen USB4-C-liittimet tukevat uudempaa Thunderbolt 5 -standardia. Molempiin voi halutessaan ottaa valinnaisena optiona gigabitin tilalle 10 gigabitin verkkoliittimen. Langattomat yhteydet onnistuvat Wi-Fi 6E- ja Bluetooth 5.3 -standardien mukaisesti.

Applen uusi Mac mini tuli ennakkotilattavaksi välittömästi ja niiden toimitukset aloitetaan 8.11. Edullisin 10/10-ytimen M4-malli 16 Gt:n muistilla ja 256 Gt:n tallennustilalla on hinnoiteltu 749 euroon, 512 Gt:n tallennustilalla 979 euroon ja 24 Gt:n muistilla sekä 512 Gt:n tallennustilalla 1209 euroon. 12/16-ytiminen M4 Pro -malli on hinnoiteltu puolestaan oletuksena 1699 euroon ja maksimikonfiguraatiossa 14/20-ytimisellä M4 Prolla, 64 Gt:n muistilla ja 8 Tt:n tallennustilalla hintaa tulee jopa 5494 euroa.

Lähde: Apple

Apple julkaisi M4-sukupolven 24″ iMac-tietokoneen

Uutuusmallien M4-sirusta löytyy valinnoista riippuen 8 tai 10 prosessori- ja GPU-ydintä, joiden tukena on 16-ytimen NPU, 16-32 Gt muistia ja 256 Gt – 2 Tt tallennustilaa.

Applen odotettiin uudistavan tietokonemallistoaan useilla eri julkaisulla, mutta lopulta yhtiön tiedotteessa komeili vain yksi uusi tuote, päivittynyt iMac. Kuten odottaa sopii, Apple Intelligence on vahvasti läsnä myös uuden iMacin julkaisussa, mutta mitään jo muissa yhtiön tuotteissa näkemättömiä ominaisuuksia ei ole luvassa, eivätkä ominaisuudet muutoinkaan ole tulossa käyttöön Euroopassa nykyhuhujen mukaan ainakaan ennen ensi kevättä. Uudet iMacit perustuvat periaatteessa kahteen eri malliin, mutta käytännössä esikonfiguroituja malleja on neljä.

Applen uusi 24” iMac kätkee sisälleen yhtiön tuoreimman sukupolven M4-järjestelmäpiirin, joka on konfiguroitu hinnat alkaen -mallissa kahdeksalla prosessori- ja GPU-ytimellä ja muissa kymmenellä prosessori- ja GPU-ytimellä. Kummassakin prosessorikonfiguraatiossa on käytössä neljä suorituskykyistä ydintä ja loput ovat energiatehokkaita ytimiä. Neural Engine NPU on 16-ytiminen mallista riippumatta.

Nimellisesti 24” eli todellisuudessa 23,5”-näyttö tarjoilee silmille 4480×2520-resoluution 218 PPI:n tarkkuudella, maksimissaan 500 nitin kirkkauden ja laajan P3-väriskaalan True Tone -teknologialla. Kalliimpiin malleihin voi halutessaan valita myös lisämaksusta nanopinnoitetun lasin. Sen kaveriksi voi asentaa 8/8-mallissa maksimissaan yhden 6K-resoluution ja 60 Hz näytön ja muissa malleissa kaksi 6K-resoluution ja 60 hertsin tai yhden 8K-resoluution ja 120 hertsin näytön. Ulkoisia näyttöjä tuetaan Thunderbolt 4 -liittimen (USB4-C) kautta DisplayPortilla.

Järjestelmäpiirin tukena on oletuksena 16 Gt tai kalleimman mallin kohdalla 24 Gt, mutta sen voi konfiguroida myös 24 tai 32 gigatavuun pois lukien edullisimman 8/8-ytimen mallin, jossa maksimi on 24 Gt. Tallennustilaa on tarjolla kahdessa edullisimmassa konfiguraatiossa 256 Gt ja kahdessa kalliimmassa 512 Gt, mutta sen voi konfiguroida myös maksimissaan 2 teratavuun asti, jälleen pois lukien edullisimman 8/8-mallin, jossa maksimi on yksi teratavu.

Näytön päältä löytyy tietokoneen 12 megapikselin Center Stage -webbikamera, joka tukee maksimissaan 1080p-videokuvausta. Webbikameraa tuetaan modernilla kuvaprosessorilla. Webbikameran kuvaa tukee kolme studiotason mikrofonia ja ääntä toistetaan kuuden kaiuttimen järjestelmällä, joiden bassokaiuttimet on varustettu tärinänvaimennuksilla. Kuulokkeisiin äänen saa 3,5 mm:n liitännästä ja se tukee myös korkean impedanssin kuulokkeita.

8/8-konfiguraation iMac on varustettu kahdella ja muut neljällä USB-C-tyyppisellä Thunderbolt 4 -liittimmellä, jotka tukevat myös USB4-standardia sekä DisplayPortia. Edullisimpaan malliin voi valita valinnaisena gigabitin verkkoliittimen, kun muissa se on vakiona. Langattomat yhteydet onnistuvat mallista riippumatta Wi-Fi 6E- ja Bluetooth 5.3 -tasoilla.

Mukana tulevat lisälaitteet vaihtelevat nekin mallin mukaan: edullisimman mallin Magic Keyboardissa ei ole Touch ID -tukea, kun kolmessa kalliimmassa se on mukana. Edullisimpaan malliin Touch ID:n haluavat joutuvat valitsemaan mukaan Magic Keyboardin, jossa on sekä Touch ID että numeronäppäimistö, jonka saa luonnollisesti halutessaan myös kalliimpiin malleihin vakioversion tilalle. Magic Mouse on kaikissa neljässä yksi ja sama malli ja mukaan voi valita erikseen myös Magic Trackpadin. Mukana tulevat lisälaitteet noudattavat samaa väriteemaa, kuin valittu iMac.

Applen uusi 24” iMac on ennakkotilattavissa välittömästi ja niiden toimitukset aloitetaan 8. marraskuuta. Edullisimman 8/8-mallin lähtöhinta on 1599 euroa, 10/10-mallin 16 Gt:n muistilla ja 256 Gt:n tallennustilalla 1849 euroa, 16 Gt:n muistilla ja 512 Gt:n tallennustilalla 2079 euroa ja lopulta 24 Gt:n muistilla ja 512 Gt:n tallennustilalla 2309 euroa. Kalleimmillaan pelkkä iMac ilman maksullista Final Cut Prota tai Logic Prota kustantaa Applen kaupassa 3543 euroa. Värivaihtoehtoja ovat sininen, violetti, pinkki, oranssi, keltainen, vihreä ja hopea.

Lähde: Apple

Uusi artikkeli: Testissä OnePlus Watch 2R

28.10.2024 - 18:19 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (0)

Testasimme OnePlussan alumiinirakenteisen Watch 2R -älykellon.

OnePlus julkaisi Watch 2R -kellonsa heinäkuun puolivälissä yhdessä Nord 4 -älypuhelimen kanssa, eli vain runsas nelisen kuukautta Watch 2 -mallin myyntiintulon jälkeen. Watch 2R:ää mainostetaan Watch 2:n sisarmallina, joka on OnePlussan mukaan suunnattu entistä laajemmalle käyttäjäjoukolle. Se, miksi 2R sopii laajemmalle kohdeyleisölle, jäi kuitenkin hieman epäselväksi. OnePlussan suositushinta Watch 2R:lle on 279 euroa, eli 50 euroa vähemmän kuin Watch 2 -mallilla.

Tutustumme tässä artikkelissa OnePlus Watch 2R -älykelloon noin parin viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä OnePlus Watch 2R

Tarjouksessa ja esittelyssä Samsung Odyssey OLED G6 & G8 -pelinäytöt

28.10.2024 - 12:06 / Sampsa Kurri Mainos Kommentit (0)

Videolla esittelyssä -40% tarjouksessa olevat Samsungin Odyssey OLED -pelinäytöt.

Kaupallinen yhteistyö Samsungin kanssa

Samsung tarjoaa noin 40 % tarjouksen io-techin lukijoille ja katsojille uusista Odyssey OLED -pelinäytöistään. Samsungin 3. sukupolven QD-OLED-paneeliin perustuvat näytöt tarjoavat 27-tuumaisessa ja 2560×1440-resoluution G6-mallissa 360 hertsin ja 32-tuumaisessa ja 3840×2160-resoluution G8-mallissa 240 hertsin virkistystaajuuden.

Odyssey OLED G6:n tarjoushinta on 629 euroa ja G8:n 889 euroa.

Kampanja-aika on Verkkokauppa.comissa 28.10. – 3.11. tai niin kauan kuin tarjousnäyttöjä riittää kampanjakoodilla OLED.

Videolla esitellään molempien näyttöjen ja Samsungin QD-OLED-näyttöpaneelien avainominaisuudet sekä kerrataan tarjouksen yksityiskohdat. Samsungin Odyssey OLED G6- ja G8 -pelinäytöissä on kahden vuoden takuu sisältäen kiinnipalamisen.

Huom! Tarjoushinnat päivittyvät näkyviin kampanjakoodilla OLED.

Uusi artikkeli: Pikatestissä Honor 200 Smart

25.10.2024 - 18:29 / Timo Niemenmaa Mobiili Kommentit (0)

io-techin testissä edullinen, kolhuja kestäväksi mainostetulla rakenteella varustettu 199 euron Honor 200 Smart -älypuhelin.

Kiinalainen Honor – joka jo nelisen vuotta sitten irtaantui Huaweista omaksi yhtiökseen – toi kesällä Suomeen Honor 200 -älypuhelinmallistonsa, johon kuului tuolloin kolme laitetta 329–799 euron hintahaarukassa – Honor 200 Lite, Honor 200 ja Honor 200 Pro. Syyskuun lopussa mallistoa saapui täydentämään 199 euron suositushintainen Honor 200 Smart, jota mainostetaan arjen kolhuja tavanomaista paremmin kestävänä budjettivalintana. Jo julkaisun yhteydessä puhelinta tosin myytiin useilla jälleenmyyjillä 149 eurolla, joka on puhelimen tyypillinen hinta vielä tämän artikkelin julkaisuhetkellä lokakuun lopulla.

Tässä artikkelissa tutustutaan Honor 200 Smartiin lyhyen testijakson perusteella ja otetaan selvää, millainen laite on arkikäytössä. Valmistajan Android-pohjaista MagicOS 8.0 -käyttöliittymää pyörittävä puhelin tarjoaa raudan osalta käyttäjälle Snapdragon 4 Gen 2 -järjestelmäpiirin, neljä gigatavua RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa. Puhelimen markkinoinnissa on annettu tavanomaista enemmän painoarvoa myös sen kestävyydelle. Honor onkin hankkinut 200 Smartille pudotus- ja puristuskestävyydestä kertovan sveitsiläisen SGS Premium Performance -sertifikaatin IP64-suojausluokituksen lisäksi.

Lue artikkeli: Pikatestissä Honor 200 Smart

Thermal Grizzly julkaisi extreme-kellotukseen suunniteltuja työkaluja Core Ultra 200S -prosessoreille

Saataville tulevat prosessoin korkkaustyökalu lämmittimeen, uusi LGA1851-asennusmekanismin korvaava kontaktikehys sekä korkatulle prosessorille suunniteltu prosessoriblokki.

Saksalaisen huippuylikellottaja Roman ’der8auer’ Hartungin luotsaama Thermal Grizzly on erikoistunut lämpötahnojen lisäksi mm. ylikellottajille suunnattuihin erikoistuotteisiin. Intelin uusien Core Ultra 200S -prosessoreiden myötä yhtiö onkin julkaissut heti mannaa kellottajapiireille.

Kuten jo tiedettiin, LGA1700-prosessoreille suunnitellut kontaktikehykset eivät ole yhteensopivia uusien Core Ultra -prosessoreiden kanssa, joten tätä puutetta paikkamaan yhtiö on esitellyt uuden Intel 1851 CPU Contact Frame V1 -kontaktikehyksen. Kontaktikehyksen on tarkoitus estää prosessoria taipumasta ja siten mahdollistaa parempi kontakti coolerin kanssa. Se korvaa LGA1851-kannan normaalin asennusmekanismin. Se on hinnoiteltu yhtiön verkkosivuilla 29,90 euroon Saksan verokannalla.

Intel 1851 Mycro Direct-Die Pro RGB V1 on puolestaan prosessorin nestejäähdytysblokki, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu ns. korkatuille prosessoreille ilman lämmönlevittäjää. Prosessoriblokki tulee saatavilla mustalla alumiinikannella, valkoisena ja hopeisena tutun pleksirakenteen päällä. Mustakantinen versio tulee myyntiin ensimmäisenä ja valkoinen sekä hopeinen versio noin kuuden viikon kuluttua. Prosessoriblokin hinta on yhtiön verkkosivuilla 129,90 euroa niin ikään Saksan verokannalla.

Korkattu prosessori tarvitsee luonnollisesti työkalun korkkausta varten ja sitä varten Thermal Grizzlyltä tulee myyntiin Intel 1851 Delid-Die-Mate V1 -korkkaustyökalu. Yhtiön mukaan uusien Arrow Lake -prosessoreiden korkkaamiseen sisältyy aiempaa suurempi riski, jonka vuoksi yhtiö julkaisi myös Intel 1851 Delid-Die-Mater Heater V1 -lämmittimen. Se on suunniteltu lämmittämään prosessori noin 165 asteeseen eli lämmönlevittäjän juottamiseen käytetyn indiumin sulamispisteeseen. Lämmitin on tulossa myyntiin parin kolmen viikon kuluttua. Delid-Die-Maten tai sen lämmittimen verkkosivuja ei toistaiseksi löydy yhtiön sivuilta ja siten myös hinta on toistaiseksi mysteeri.

Lähteet: Thermal Grizzly, TechPowerUp

Googlen tulevat Tensor G5- ja G6 -järjestelmäpiirit vuotojen kohteena

25.10.2024 - 01:03 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (0)

Googlen kerrotaan muun muassa siirtyvän TSMC:n asiakkaaksi valmistuksen osalta ja hyppäävän GPU-puolella Armin Malista Imaginationin DXT-kelkkaan.

Googlen Tensor-järjestelmäpiirit ovat olleet tähän asti monin osin Samsungin käsialaa valmistusprosessista modeemiin. Huhut Qualcommin piireihin siirtymisestä vaikuttavat ilmasta temmatuilta, mutta ainakin piirien valmistajan kerrotaan vaihtuvan seuraavissa sukupolvissa.

AndroidAuthorityn käsiinsä saamien dokumenttien mukaan Tensor G5 (Laguna) ja G6 (Malibu) tullaan valmistamaan TSMC:n N3E- ja N3P-prosesseilla. N3E on käytössä mm. Applen A18-piireissä sekä Qualcommin uudessa Snapdragon 8 Elitessä. N3P:n odotetaan puolestaan tarjoavan noin 5 % parempaa kellotaajuutta samalla kulutuksella sekä 4 % pienempää pinta-alaa N3E-prosessiin verrattuna.

Mikäli vuotojen väitetyt ytimet pitävät paikkansa, ei Google ole turvautumassa Armin uusimpiin sukupolviin, vaan Tensor G5:n (koodinimi Laguna) ytiminä toimisivat yksi Cortex-X4 Prime-ydin, viisi Cortex-A725 Performance-ydintä ja kaksi Cortex-A520 Efficiency-ydintä. Mielenkiintoisempi muutos löytyy väitetysti GPU-puolelta, jossa hypättäisiin Armin Maleista Imaginationin DXT-48-1536 -grafiikkaohjaimeen. 1,1 GHz:n kellotaajuudella tikittävä grafiikkaohjain tukee mm. säteenseurantaa ja muita moderneja ominaisuuksia. Uuden NPU:n puolestaan odotetaan olevan 14 % nykyistä nopeampi. Mahdollisesti vaihtuvasta modeemista ei vuodossa mainita. G6:n ominaisuuksista ei ole mainittu muuta kuin valmistusprosessi.

Lähteet: AndroidAuthority, GSMArena