Uutiset
Samsung rakentaa uuden tuotantolaitoksen Yhdysvaltojen Texasiin
Globaalin piiripulan painostamana Yhdysvaltoihin on rakentamassa uusia tuotantolaitoksia nyt alan kaikki kolme merkittävintä nimeä: Intel, Samsung ja TSMC.

Pitkään jatkuneelle globaalille piiripulalle ei näy vielä loppua ja esimerkiksi NVIDIAn Jensen Huang arvioi pulan jatkuvan ainakin läpi ensi vuoden. Tulevaisuuden tarpeisiin panostetaan kuitenkin nyt ennätysvauhtia ja niin Yhdysvallat kuin EU:kin ovat panostamassa omilla tahoillaan piirituotannon saamiseksi omille mailleen. Sekä Intel että TSMC ovatkin jo ilmoittaneet rakentavansa uusia tuotantolaitoksia sekä uudelle että vanhalle mantereelle.
Nyt Samsung on ilmoittanut omista uusista laajenemisaikeistaan ja ilmoittanut seuraavan uuden tuotantolaitoksensa nousevan Yhdysvaltain Texasiin. Uuden tehtaan rakennustyöt aloitetaan Taylorissa Texasissa ensi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ja tuotantolaitoksen on tarkoitus olla toimintakunnossa vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla.
Taylor valikoitui tehtaan sijoituspaikaksi paitsi paikallisen infrastruktuurin laadun, paikallisten puolijohde-ekosysteemin, paikallishallinnon tuen kautta, myös sen maantieteellisen sijainnin vuoksi. Uusi tuotantolaitos sijaitsee kivenheiton päässä yhtiön Austinissa sijaitsevista tuotantolaitoksista. Samsung arvioi uuden Texasin tuotantolaitoksensa kustannuksiksi noin 17 miljardia dollaria eli yli 15,1 miljardia euroa. Tuotantolaitoksen odotetaan luovan kaupunkiin yli 2000 pysyvää korkean tason työpaikkaa ja epäsuorasti tuhansia muita työpaikkoja. Lisäksi Samsung tulee tukemaan rahallisesti kaupunkiin perustettavaa Samsung Skills Center for the Taylor Independent School District -keskusta, jonka on tarkoitus auttaa nuoria kehittymään tulevaisuuden haasteisiin ja löytämään harjoittelu- ja työpaikkoja.
Lähde: Samsung
Samsung rakentaa uuden tuotantolaitoksen Yhdysvaltojen Texasiin
Globaalin piiripulan painostamana Yhdysvaltoihin on rakentamassa uusia tuotantolaitoksia nyt alan kaikki kolme merkittävintä nimeä: Intel, Samsung ja TSMC.
Video: Testissä Deltaco DK440B -näppäimistö
Deltaco DK440B on 99 euron hintainen 65 % kokoinen, langaton ja Kailhin Box-kytkimillä varustettu pelinäppäimistö.

Deltaco julkaisi pari vuotta sitten erittäin suositun 60 % kokoisen ja 39 euron hintaisen GAM-75-näppäimistön. Nyt vuorossa on pykälän isompi ja parannetuilla ominaisuuksilla varustettu GAM-100, jonka musta versio on nimetty DK440B:ksi, valkoinen WK95:ksi ja pinkki PK95:ksi.
Näppäimistön ominaisuudet ovat 65 % koko eli mukana on fyysiset nuolinäppäimen, delete, page up, page down ja pykälänäppäin, mutta ylärivi eli funktionäppäimet ja oikean puolen numpad puuttuvat. Näppäimistö on langaton ja varustettu 2,4 GHz:n USB-vastaanottimella, Bluetooth-tuella ja punotulla USB C -kaapelilla. Kytkinvaihtoehdot ovat Kaihlin lineaariset ja tuntopisteelliset Box-kytkimiet ja näppäinhatut ovat mustaksi maalattua ABS-muovia, joiden päällipuoli on tyhjä ja merkit on kaiverrettu kylkeen. Näppäimistö on RGB-valaistu ja näppäimistöä pystyy ohjaamaan erikseen ladattavalla ja asennettavalla sovelluksella.
Esittelemme videolla näppäimistön ominaisuudet ja testaamme sitä kirjoittaessa ja pelatessa. Näppäimistön suositushinta on 99 euroa, mutta se on tällä hetkellä tarjouksessa 69 euron hintaan.
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
Video: Testissä Deltaco DK440B -näppäimistö
Deltaco DK440B on 99 euron hintainen 65 % kokoinen, langaton ja Kailhin Box-kytkimillä varustettu pelinäppäimistö.
Samsung kertoi muistiteknologioiden kehityksestä: DDR6, GDDR6+ ja GDDR7 sekä HBM3
Samsungin mukaan DDR6 on vielä aikaisessa kehitysvaiheessa eikä LPDDR6:sta ei ole senkään vertaa kerrottavaa, mutta ”GDDR6+”-muistit korkeammilla kellotaajuuksilla voivat olla luvassa vielä tämän vuoden puolella.

Samsung on pitänyt teknologiapäivänsä varsin pienellä profiililla ainakin muistien osalta. Saksalainen ComputerBase on kuitenkin ollut saanut raavittua tapahtumasta kokoon raportin, joka paljastaa Samsungin näkemyksiä muistiteknologioiden seuraavista sukupolvista.
Vaikka DDR5 saapui vasta markkinoille, on DDR6:n kehitystyö jo käynnissä, vaikkakin ainakin Samsungin mukaan kehitystyö on vielä suhteellisen aikaisessa vaiheessa. DDR6-muistit tulevat jatkamaan DDR5:n viitoittamalla tiellä ja siinä missä DDR5 hylkäsi 64-bittisen muistiväylän kahden 32-bittisen tieltä, tulee DDR6 vaihtamaan kaksi 32-bittistä kanavaa neljäksi 16-bittiseksi kanavaksi. Työn alla on myös vähävirtaiset LPDDR6-muistit, mutta 20 % paremman energiatehokkuuden ja kasvavien nopeuksien lisäksi niistä ei ole vielä kerrottavaa.
DDR6-muistien pitäisi tämän hetken tietojen mukaan tulla yltämään 12 800 MT/s -siirtonopeuksiin asti (DDR6-12800). Ylikellotettaessa tilanne kuitenkin muuttuu yhtiön suunnitelmien mukaan rajusti; siinä missä nykyisten DDR5-muistien (JEDEC 6400 MT/s) uskotaan yltävän noin 8 400 MT/s -tasolle (DDR5-8400), puhuu Samsung DDR6-ylikellotusmuistien yltävän jopa 17 000 MT/s tasolle asti (DDR6-17000).
Näytönohjaimissa käytetään yleisesti tällä hetkellä GDDR6-muisteja, joskin saatavilla on myös Micronin omat GDDR6X-muistit. GDDR6 yltää tällä hetkellä 18 Gbps:n (18 000 MT/s) nopeuksiin, mutta yhtiön visioima ”GDDR6+” tulisi yltämään jopa 24 Gbps:n nopeudella 1z-prosessilla valmistettuna. Myös GDDR7-teknologia on jo työn alla ja sen odotetaan yltävän näillä näkyvin 32 Gbps:n nopeuksiin (32 000 MT/s). GDDR7-teknologiaan tulee ComputerBasen mukaan kuulumaan myös ”reaaliaikainen virheenkorjausominaisuus”, mutta sen tarkemmasta luonteesta ei ole tässä vaiheessa tietoa.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, myös Samsung on ilmoittanut olevansa edelleen mukana HBM-junan kyydissä. Vaikka ensimmäinen muistivalmistaja on jo ehtinyt ilmoittaa sen HBM3-muistien olevan jo valmiita ja tulevan käyttöön tuotteissa ensi vuoden aikana, Samsung alkoo saada omansa tuotantoon vasta ensi vuoden toisen neljänneksen aikana. Yhtiön HBM3-muistien odotetaan yltävän noin 800 Gt/s:n nopeuksiin per muistipino, kun SK Hynixin ensimmäisenä esittelemille kerrottiin nopeudeksi 819 Gt/s.
Lähde: ComputerBase
Samsung kertoi muistiteknologioiden kehityksestä: DDR6, GDDR6+ ja GDDR7 sekä HBM3
Samsungin mukaan DDR6 on vielä aikaisessa kehitysvaiheessa eikä LPDDR6:sta ei ole senkään vertaa kerrottavaa, mutta ”GDDR6+”-muistit korkeammilla kellotaajuuksilla voivat olla luvassa vielä tämän vuoden puolella.
OnePlus 10 Pro kattavassa ominaisuusvuodossa
Vuodon mukaan OnePlus 10 Pro tulee tarjoamaan 5000 mAh:n akun ja Qualcommin vielä tulossa olevan Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin.

Jo aiemmin renderöintivuodoissaan ulkonäköään vilautellut OnePlus 10 Pro on nyt päätynyt myös sisuskaluiltaan vuodon uhriksi. 91Mobilesin julkaisema ja OnLeaksin vuotama listaus paljastaa puhelimen lähes täyden ominaisuuskattauksen.
Vuodon mukaan puhelimen sisuksissa sykkii Qualcommin vielä tulossa oleva Snapdragon 8 Gen 1 -lippulaivajärjestelmäpiiri, jonka parina on 8 tai 12 Gt LPDDR5-RAM-muistia sekä 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa. Lukemat ovat siis nykyisestä 9 Prosta tuttuja, joskin järjestelmäpiiri on ymmärrettävästi saamassa päivityksen tuoreempaan. Myös näyttö on nykymallista tuttuun tapaan 6,7-tuumainen ja tarjoaa QHD+-resoluution 120 hertsin virkistystaajuudella.
Puhelimelle virtaa syöttävä akku on kuitenkin vuodon mukaan kasvamassa nykyisestä 4500 mAh:sta 5000 mAh:iin, eli akulle on tulossa varsin huomattava kapasiteettipäivitys. Akun latausnopeudesta vuoto ei pukahda sanaakaan, mutta huhuissa on pyörinyt mahdollisuus peräti 125 watin pikalatauksesta.
Kameroiden osalta takaa uskotaan löytyvän nykymallin tavoin 48 megapikselin pääkamera, 50 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 8 megapikselin telekamera 3,3-kertaisella zoomilla. Etukameran resoluutio olisi kuitenkin kasvanut 16:sta 32 megapikseliin.
Muotoilun osalta vuoto vahvistaa puhelimen sisältävän neliskanttisen kamerakehyksen, kuten renderöintivuodoissakin nähtiin, minkä lisäksi kamerakehyksessä on edelleen mukana myös Hasselbladin logo. Näytön laidat OnePlus 10 Prossa tulevat vuodon mukaan olevaan reunoiltaan kaarevat, kuten nykyisessäkin Pro-mallissa ja etukamera on edelleen sijoitettu omaan reikäänsä näytön vasempaan yläkulmaan. Puhelin on vuodon mukaan tuttuun tapaan myös IP68-suojattu.
OnePlus 10 Pron sekä edullisemman OnePlus 10:n julkaisun uskotaan tapahtuvan ensi vuoden huhtikuussa.
Lähde: 91Mobiles
OnePlus 10 Pro kattavassa ominaisuusvuodossa
Vuodon mukaan OnePlus 10 Pro tulee tarjoamaan 5000 mAh:n akun ja Qualcommin vielä tulossa olevan Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin.
Parhaat Black Week -tarjoukset
Black Week -viikon tarjouksia voi seurata io-techin TechBBS-foorumin uudistetulla Hyvät tarjoukset -alueella ja Hinta.fi-hintavertailun tarjoussivulla sekä mobiilisovelluksilla.

Tämän viikon perjantaina on joulusesongin avaava Black Friday, joka on nykyään vuoden suurin yksittäinen ostospäivä ja kaupat myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Nykyään alennuspäivä on kuitenkin venynyt monissa kaupoissa koko viikon mittaiseksi tapahtumaksi ja päättyy vasta Cyber Monday -maanantaina, joka on alunperin keskittynyt verkkokauppaan.
TechBBS-keskustelufoorumilla on hiljattain uudistettu Hyvät tarjoukset -konseptia ja niille on yhden viestiketjun sijaan luotu kokonaan uusi alue. Jatkossa tarjoukset ovat omissa viestiketjuissaan, joissa voi suoraan myös keskustella tarjouksesta. Automaattinen tarjousbotti kerää kaikki tarjoukset vanhaan tapaan yhteen viestiketjuun. Black Weekin ajan käytössä on pelkästään Black Friday -tarjousalue.
Black Week -tarjouksia voi seurata myös Hinta.fi-hintavertailun automaattisesti päivittyvällä tarjoussivulla, joka listaa kaikkien palvelussa mukana olevien kauppojen tuotteet, joiden hinta on laskenut vähintään -5 %. Jokaisesta tuotteesta voi asettaa itselleen sähköpostiin tulevan hintahälytyksen, jos tuotteen hinta laskee alle tietyn euromäärän sekä jokaisesta tuotteesta löytyy yksityiskohtainen hintaseuranta– ja kehitys kauppakohtaisesti. Tarjoukset löytyvät kätevästi myös puhelimella Hinta.fi-sovelluksesta, joka on ladattavissa Androidille ja iOS:lle.
Käymme torstaina klo 22 alkavassa ja perjantain puolelle jatkuvassa striimissä läpi Black Friday -perjantain tarjouksia suomalaisista verkkokaupoista ja keskustelemme muutenkin aiheesta yleisellä tasolla. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben chatin välityksellä.
Parhaat Black Week -tarjoukset
Black Week -viikon tarjouksia voi seurata io-techin TechBBS-foorumin uudistetulla Hyvät tarjoukset -alueella ja Hinta.fi-hintavertailun tarjoussivulla sekä mobiilisovelluksilla.
Qualcomm uudistaa Snapdragon-brändiä isolla kädellä
Yhtiö tulee jättämään oman nimensä sivuun ja keskittymään Snapdragon-nimeen ja -tulipallologoon. Tulevan lippulaiva-alustan nimeksi varmistettiin samalla Snapdragon 8 Gen 1.

Qualcommin seuraavan sukupolven lippulaivajärjestelmäpiirin julkaisu lähestyy vääjämättä. Piirin nimeämisestä on ollut erilaisia huhuja, mutta nyt yhtiö on itse varmistanut koko brändin uusiutuvan tulevan piirin myötä.
Qualcomm tulee jatkossa jättämään oman nimensä enemmän taka-alalle ja keskittymään Snapdragon-brändiin ja -alustoihin. Myös pienelle huomiolle jäänyt tulipallologo tulee jatkossa saamaan lisää aikaa parrasvaloissa. Snapdragon-brändin edustusväreiksi on valittu Midnight, Gunmetal, Nickel, Snapdragon Red ja Gold, mutta yhtiön verkkosivuilta ei käy ilmi värien tarkempia yksityiskohtia.
Nimeämisen osalta osa aiemmista huhuista osoittautui oikeaksi ja jatkossa alustat nimetään Snadpragon X Gen Y -periaatteella, eli esimerkiksi pian julkaistava lippulaivapiiri ja -alusta tulee olemaan Snapdragon 8 Gen 1. Vastaava nimeäminen on ollut käytössä jo joissain muissa tuotekategorioissa ja se on nyt tarkoitus ottaa käyttöön joka kategoriassa.
Yhtiö tulee kertomaan lisää uudistuneesta brändäyksestään ja tuotteistaan Snapdragon Tech Summit -tapahtumassa 30. marraskuuta eli reilun viikon kuluttua.
Lähde: Qualcomm
Qualcomm uudistaa Snapdragon-brändiä isolla kädellä
Yhtiö tulee jättämään oman nimensä sivuun ja keskittymään Snapdragon-nimeen ja -tulipallologoon. Tulevan lippulaiva-alustan nimeksi varmistettiin samalla Snapdragon 8 Gen 1.
Imagination esitteli CXT-arkkitehtuurin ja 6-portaisen säteenseurantaluokituksen
Imagination CXT on suunniteltu sopimaan mobiilikäyttöön ja skaalautumaan siitä ylöspäin.

Imagination on reaaliaikaisen säteenseurannan todellinen pioneeri, joka esitteli toimivaa rautaa jo vuonna 2016. Yhtiön PowerVR GR6500 -grafiikkapiiri kiihdytti useampia vaiheita kuin nykyiset PC-näytönohjainten ratkaisut, mutta suosiota ratkaisu ei saanut taakseen.
Nyt Imagination on julkaissut paitsi uutta rautaa, myös yksinkertaisten oman luokittelunsa eri tasoisille säteenseurantaratkaisuille. Yhtiön mukaan säteenseuranta voidaan jakaa kuuteen eri tasoon:
- 0 – Prosessorilla pyörivä säteenseuranta
- 1 – Näytönohjaimella ohjelmallisesti laskettu säteenseuranta
- 2 – Ray/Box- ja Ray/Triangle -tarkastusten kiihdytys
- 3 – Bounding Volume Hierarchyn (BVH) prosessointi kiihdyttimillä
- 4 – BVH:n prosessointi ja säteiden koherentti lajittelu kiihdyttimillä
- 5 – Koherentin BVH:n prosessointi ja luonti kiihdyttimillä
AMD:n RDNA2-arkkitehtuuri sijoittuu asteikolla luokkaan 2, NVIDIAn ja Intelin luokkaan 3 ja Imaginationin uudet CXT-sarjan GPU:t luokkaan 4.
Imaginationin uusi CXT-sarja pääsi livahtamaan alta useimpien tutkien tämän kuun alkupuolella, vaikka yhtiö onkin nostanut profiiliaan viime aikoina. Yhtiön BXT-arkkitehtuurin grafiikkapiirejä on nähty InnoSiliconin toteuttaman ainakin yhdessä ja mahdollisesti kahdessa kiinalaisvalmisteisessa näytönohjaimessa.
CXT-ydin rakentuu yhteensä kuudesta Unified Shading Cluster -yksiköstä, kuudesta Texture Processing Unit -yksiköstä, kolmesta Geometry Rasterizer -yksiköstä ja kolmesta Ray Acceleration Cluster -yksiköstä, jotka jakavat CXT RT3:ksi ristityn L3-tason välimuistin ja firmware-yksikön. Yksi ydin pystyy 1 GHz:n mobiilikonfiguraatiossaan noin 1,5 TFLOPSin FP32-suorituskykyyn, 6 TOPSin INT8-suorituskykyyn ja säteenseurannassa 1,3 GRays/s ja 16 GBoxTests/s lukemiin. Tässä kohtaa on tosin syytä huomioida, ettei GRays/s perustu mihinkään standardiin mittaukseen ja ei välttämättä ole vertailukelpoinen muiden valmistajien vastaavien arvojen kanssa.
Yhdessä CXT-sarjan GPU:ssa voi olla parhaimmillaan neljä CXT-ydintä, jotka kykenevät yhtiön laskelmien mukaan suuremmalla tehobudjetilla noin 1,5 GHz:n kellotaajuuksiin ja siten yli 9 TFLOPSin suorituskykyyn FP32-tarkkuudella ja säteenseurannassa 7,8 GRays/s & 96 GBoxTests/s lukuihin. Imagination lisensoi arkkitehtuuria asiakkailleen ja se on suunniteltu sovitettavaksi mille tahansa prosessille 12 nanometristä pienempään päin.
Lähde: Imagination
Imagination esitteli CXT-arkkitehtuurin ja 6-portaisen säteenseurantaluokituksen
Imagination CXT on suunniteltu sopimaan mobiilikäyttöön ja skaalautumaan siitä ylöspäin.
MediaTek esitteli uuden lippulaivajärjestelmäpiirinsä – Dimensity 9000
Uutuuspiiri pohjautuu tuoreeseen Arm v9 -arkkitehtuuriin.

MediaTek on esitellyt seuraavan sukupolven lippulaivajärjestelmäpiirinsä, jonka sisällä sykkii myös seuraavaan Snapdragoniin odotettua ARM:n tuoreinta teknologiaa Arm v9 -arkkitehtuurilla. Uutuuspiiri piiri valmistuu TSMC:n 4 nm:n tekniikalla.
Dimensity 9000:n prosessoriosio muodostuu kolmeen eri teholuokkaan jakautuvista prosessoriytimistä. Suorituskykyisimpänä toimii yksittäinen tuoreen Cortex-X2-arkkitehtuurin ydin 3,05 GHz:n kellotaajuuksilla. Niin ikään suorituskyky-ytiminä, joskin pykälän kevyempinä, toimivat kolme Cortex-A710-ydintä 2,85 GHz:n kellotaajuuksilla. Lopuksi piiristä löytyy neljä uuden sukupolven vähävirtaista 1,8 GHz:n kellotaajuudella toimivaa Cortex-A510-ydintä. Grafiikkapuolesta huolehtii Mali-G710 MP10 -grafiikkapiiri, joka on nimensä mukaisesti 10-ytiminen.
Suorituskyvyn osalta MediaTek lupaa sekä yhden ytimen prosessorisuorituskyvyn että grafiikkasuorituskyvyn olevan 35 prosenttia nykyisiä Android-puhelinten lippulaivapiirejä parempaa. Moniydinrasituksessa prosessorisuorituskyvyn lukemat ovat puolestaan vertailukelpoisia nykyisten lippulaivapiirien kanssa. Uutuuspiirin edut eivät valmistajan mukaan jää myöskään pelkkään parantuneeseen suorituskykyyn, vaan piirin luvataan olevan myös energiatehokkaampi ja valmistajan lupauksien mukaan lepotilassa virrankulutus on 40 prosenttia, mediakulutuksessa 65 prosenttia ja pelatessa 25 prosenttia kilpailijoita vähäisempää.
Tuoreen ARM-arkkitehtuurin lisäksi MediaTek ehtii ensimmäisenä markkinoille myös uusien muistitekniikoiden osalta, sillä Dimensity 9000 on ensimmäinen älypuhelinpiiri, joka tukee LPDDR5X-muistia.
MediaTek Dimensity 9000 tukee korkeimmillaan 2960 x 1440 -resoluutioita 144 Hz:n virkistystaajuudella tai 2220 x 1080 -resoluutiota 180 Hz:n taajuudella, mutta tukea esimerkiksi 4K-resoluution näytöille ei ainakaan toistaiseksi löydy.
Kuvaprosessointiin piiri sisältää uuden 18-bittisen Imagiq790 ISP:n, joka tukee peräti 320 megapikselin kameroita tai kolmea 32 megapikselin sensoria yhtäaikaisessa käytössä. Kuvia piiri käsittelee myös MediaTekin 5:n sukupolven kuusiytimisellä Ai-prosessorilla, jonka yritys sanoo olevan 16 prosenttia Googlen Tensor-järjestelmäpiiriä nopeampi Ai-laskennassa.
Tuoreelle lippulaivapiirille odotettavaan tapaan Dimensity 9000 tukee 5G-yhteyksiä, mutta hieman yllättäen mmWave-tukea siitä ei edelleenkään löydy. Wi-Fi 6E -tuki piiristä kuitenkin löytyy ja Bluetoothinkin osalta tuettuna on markkinoiden ensimmäisenä tuorein 5.3-versio.
MediaTekin uutuuspiiri on odotettavissa nähtäväksi ainakin Motorolan, OnePlussan, Oppon, Samsungin ja Xiaomin puhelimissa ensi vuoden ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.
Lähde: MediaTek, Anandtech, TechPowerUp
MediaTek esitteli uuden lippulaivajärjestelmäpiirinsä – Dimensity 9000
Uutuuspiiri pohjautuu tuoreeseen Arm v9 -arkkitehtuuriin.
Video: Katsaus NVIDIA Reflex -ominaisuuteen (MSI Oculux NXG253R)
Sekä MSI:n 24,5-tuumainen Oculux NXG253R -pelinäyttö että 74 gramman painoinen Glutch GM41 Lightweight Wireless -pelihiiri ovat virallisesti NVIDIA Reflex -sertifioituja.

Kaupallinen yhteistyö MSI:n kanssa
NVIDIA esitteli tietokonenäyttöjen viiveen lyhentämiseen suunnitellun Reflex-teknologian viime vuonna, minkä lisäksi yritys on esitellyt myös Reflex-sertifikaatin G-Sync-näyttöihin ja pelihiiriin. Käytännössä serftifikaatti tarkoittaa sitä, että näyttö sisältää NVIDIAn latenssianalysaattorin ja hiiri on yhteensopiva sen kanssa, minkä myötä näyttö itsessään kykenee mittaamaan kokonaisviiveen hiiren klikkauksesta näytöllä näkyvään muutokseen saakka.
Sekä MSI:n Glutch GM41 Lightspeed Wireless -pelihiiri että yrityksen 360 hertsin virkistystaajuudella varustettu 24,5-tuumainen Full HD -resoluution Oculux NXG253R -pelinäyttö ovat virallisesti Nvidia Reflex -sertifioituja. Videolla unboksataan näyttö, tutustutaan sen perusominaisuuksiin ja asennetaan se käyttökuntoon sekä kokeillaan, miten NVIDIA Reflex käytännössä toimii ja millaista tietoa näytön latenssianalysaattori kykenee antamaan.
799,90 euron hintainen Oculux NXG253R yltää 360 hertsin virkistystaajuuteen ja tarjoaa 24,5-tuumaisen Full HD -resoluution IPS-paneelin. Näyttö sisältää Nvidian G-Sync-moduulin ja kykenee mukautumaan pelin FPS:ään koko 0–360 hertsin välillä.
79,90 euron hintainen Glutch GM41 Lightweight Wireless -pelihiiri painaa 74 grammaa ja on varustettu 60 miljoonaa klikkausta kestävillä omronin kytkimillä. Hiiren mukana toimitetaan erillinen lataustelakka, jossa on paikka hiiren vastaanottimelle ja johon hiiri kiinnittyy magneettisesti.
Jos pidit videosta, niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
Video: Katsaus NVIDIA Reflex -ominaisuuteen (MSI Oculux NXG253R)
Sekä MSI:n 24,5-tuumainen Oculux NXG253R -pelinäyttö että 74 gramman painoinen Glutch GM41 Lightweight Wireless -pelihiiri ovat virallisesti NVIDIA Reflex -sertifioituja.
Live: io-techin Tekniikkapodcast (46/2021)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin viikottainen Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 19. marraskuuta noin klo 15:00 alkaen suorana live-streamina. Tekniikkapodcast lähetetään suorana YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Sampsa Kurri ja Juha Kokkonen.
Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.
io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:
Live: io-techin Tekniikkapodcast (46/2021)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.