Uutiset
ZTE julkisti Axon 40 Ultra -huippumallinsa Euroopassa
ZTE:n huippumalli pyrkii erottumaan kilpailijoistaan järeällä kamera-arsenaalilla sekä näytönalaisella etukameralla.

ZTE esitteli Axon 40 Ultra -lippulaivamallinsa Kiinassa toukokuun alussa ja julkaisi sen nyt Euroopan markkinoille.
Suorituskyvystä vastaa useimpien kilpailijoiden tapaan Snapdragon 8 gen 1 -järjestelmäpiiri, jote jäähdytetään höyrykammiototeutuksen ja 9-kerroksisen grafeenia sisältävän rakenteen avulla, minkä kokonaispinta-alaksi kerrotaan yli 36 000 neliömilliä. 6,8-tuumainen AMOLED-näyttö on pitkiltä sivuiltaan voimakkaasti kaartuva, tukee 120 hertsin virkistystaajuutta sekä 1500 nitin pistemäistä kirkkautta.
Mielenkiintoisimpiin erikoisominaisuuksiin lukeutuu näytön alle sijoitettu etukamera, joka hyödyntää yrityksen uusimman sukupolven tekniikkaa. Kameran edessä oleva näyttöpaneeli on tarkkuudeltaan 400 PPI ja käyttää blue diamond pixel -alipikseliasettelua, yksittäisten pikselien ohjausta ja läpinäkyviä johtimia. Itse etukamera käyttää 16 megapikselin sensoria ja uutta prosessointialgoritmia.
Takakamerajärjestelmä rakentuu kolmesta 64 megapikselin kamerasta, joista pääkamera ja ultralaajakulma käyttävät Sonyn uutta suurikokoista IMX787-sensoria. Telekamera käyttää periskooppitoteutusta ja tarjoaa 5,7-kertaisen polttovälin ultralaajakulmakameraan nähden. Kilpailijoista poiketen ZTE kehuu puhelimen tallentavan 8K-videota kaikilla kolmella kameralla ja mahdollistavan kameran vaihtamisen kesken kuvauksen.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 163,2 x 73,5 x 8,4 mm
- Paino: 204 grammaa
- 6,8-tuumainen AMOLED-näyttö, 2480 x 1116 -resoluutio, 120 Hz, 360 Hz kosketuksentunnistus, 1500 nit, 10-bit
- Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiri
- 8 tai 12 Gt LPDDR5-RAM-muistia
- 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
- LTE, 5G (n78/1/3/5/7/28/38/40/41)
- Wi-Fi 6E, Bluetooth 5.2, NFC, GPS, GLONASS, Galileo, BeiDou
- Kolmoistakakamera:
- 64 megapikselin pääkamera (IMX787, 1/1,3”, 0,8 um pikselikoko), f1.6, 35 mm kinovastaava polttoväli, OIS
- 64 megapikselin ultralaajakulmakamera (IMX787), f2.35, 16 mm kinovastaava polttoväli, AF
- 64 megapikselin telekamera (1/2″), periskooppirakenne, f3.5 91 mm kinovastaava polttoväli, OIS
- 3D ToF -sensori + välkynnänestosensori
- 8K-videokuvaus kaikilla kameroilla
- 16 megapikselin etukamera, f2.4
- Stereokaiuttimet, Snapdragon Sound, DTS:X Ultra
- 5000 mAh:n akku, 65 watin pikalataus
- Android 12
Laitteen ennakkomyynti alkaa Euroopassa tänään 8. kesäkuuta ja saataville se tulee 21. kesäkuuta. Lähtöhinnaksi kerrotaan 829 euroa – suuremman 12 & 256 Gt muistivariantin hinta on 949 euroa. Laitteen myynti alkaa Suomessa 21. kesäkuuta mainittuun 829 euron lähtöhintaan.
Lähde: lehdistötiedote, tuotesivut
ZTE julkisti Axon 40 Ultra -huippumallinsa Euroopassa
ZTE:n huippumalli pyrkii erottumaan kilpailijoistaan järeällä kamera-arsenaalilla sekä näytönalaisella etukameralla.
Minimalistinen microATX-kokoinen AP201 on Asuksen ensimmäinen Prime-sarjan kotelo
Uutuuskotelon ulkokuoreen on koneistettu 57 000 pientä neliskanttista ilmanvaihtoreikää.

Asus on lanseerannut uuden microATX-kokoisen Prime AP201 -kotelon, joka on samalla yrityksen Prime-malliston ensimmäinen kotelo. Aiemmin Asuksella on jo ollut koteloita ROG- ja TUF-pelimallistoissaan. Siinä missä yrityksen muut kotelot ovat olleet muotoilultaan hyvin gaming-henkisiä, on uusi Prime AP201 -malli muotoiltu minimalistisesti ja sen ulkopinnoista suuri osa on neliörei’itettyä verkkopaneelia.
Tilavuudeltaan 33-litrainen kotelo on suunniteltu käytettäväksi microATX-emolevyä lukuun ottamatta täysikokoisten komponenttien kanssa. Sisään mahtuu täysikokoinen ATX-virtalähde, maksimissaan 338 mm pitkät näytönohjaimet ja 170 mm korkeat prosessoricoolerit. Jäähdytys on huomioitu kuudella 120 mm tuuletinpaikalla sekä mahdollisuudella kiinnittää jopa 280 tai 360 mm jäähdytin kattoon. Emolevykelkan jatkeen taakse on jätetty mukava 32 mm kouru kaapelinhallinnalle. Kylkipaneelit irtoavat ilman työkaluja, kuten myös pohjan pölysuodatin. Etupaneelissa on kaksi USB-A 3.2 Gen1 -liitäntää sekä yksi USB-C 3.2 Gen2 -liitäntä.
Tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat: 205 x 350 x 460 (L, K, S), tilavuus 33 litraa
- Paino: 5,8 kg
- Materiaali: Teräs, muovi
- Etupaneelin liitännät: 2 x USB 3.2 Gen1 Type-A, 1 x USB 3.2 Gen2 Type-C, kuuloke- ja mikrofoniliittimet
- Yhteensopivat emolevyt: Micro-ATX, Mini-DTX, Mini-ITX
- Levypaikat: 1 x 2,5”, 3x 2,5”/3,5”
- Laajennuskorttipaikkoja: 4
- Näytönohjaimen maksimimitat: pituus 338 mm (ilman etutuulettimia), leveys 160 mm
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 170 mm
- Virtalähdepaikka: ATX (max. pituus 180 mm)
- Tuuletinpaikat: 3 x 120 mm katossa, 2 x 120 mm pohjassa, 120 mm takana
- Jäähdytinpaikat: 120 mm takana, 280/360 mm katossa
Asus Prime AP201 tulee Suomessa saataville kesäkuun aikana mustana ja hopeanharmaana. Hinnoittelua ei ole vielä julkistettu, mutta eurooppalaisilla sivustoilla suositushinnaksi on mainittu noin 100 euroa.
Lähde: sähköpostitiedote, tuotesivut
Minimalistinen microATX-kokoinen AP201 on Asuksen ensimmäinen Prime-sarjan kotelo
Uutuuskotelon ulkokuoreen on koneistettu 57 000 pientä neliskanttista ilmanvaihtoreikää.
EU saavutti trilogisovun USB-C-latausstandardista
Käytännössä voidaan pitää jo varmana, että syksystä 2024 EU:ssa myyntiin tulevien puhelinten, kameroiden, käsikonsoleiden ja muiden vastaavien pienlaitteiden on tuettava latausta USB-C-liitännällä.

Euroopan Unioni on jo pidempään puuhannut USB-C:stä uutta standardiliitintä lataukseen. Nyt asiassa on saatu valmiin oloista EU-parlamentin ja neuvoston neuvottelutulosten jäljiltä.
Alustava trilogisopu radiolaitedirektiivinen uudistuksesta on nyt saavutettu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että syksystä 2024 lähtien EU:ssa myytävissä matkapuhelimissa, taulutietokoneissa, kameroissa, lukulaitteissa, kuulokkeissa, käsikonsoleissa ja pienkaiuttimissa on oltava latausmahdollisuus USB-C-liittimellä. Säädös ei koske tuotteita takautuvasti, eli vain syksyllä 2024 ja sen jälkeen julkaistavat laitteet tulevat olemaan velvoitettuja noudattamaan direktiiviä.
Nyt saavutetun trilogisovun jälkeen parlamentti ja neuvosto tulevat hyväksymään sovun sisällön virallisesti kesätauon jälkeen. Sen jälkeen direktiivi on valmis julkaistavaksi EU:n virallisessa lehdessä ja se astuu voimaan 20 päivän kuluttua siitä. Käytännössä direktiiviä aletaan soveltaa, kuten edellä jo mainittiinkin, syksyllä 2024 eli 24 kuukauden kuluttua esittelystä.
Lähde: EU
EU saavutti trilogisovun USB-C-latausstandardista
Käytännössä voidaan pitää jo varmana, että syksystä 2024 EU:ssa myyntiin tulevien puhelinten, kameroiden, käsikonsoleiden ja muiden vastaavien pienlaitteiden on tuettava latausta USB-C-liitännällä.
HDMI 2.1a -päivitys tuo mukanaan HDMI Cable Power -aktiivikaapelit
Aktiivikaapelit mahdollistavat etenkin nopeimmille Ultra High Speed HDMI -kaapeleille muutamaa metriä pidemmän mitan.

HDMI Forum on julkaissut täydennystä HDMI-standardiin. Uusi versio tottelee nimeä HDMI 2.1a Amendment 1 ja se tuo mukanaan vain yhden uuden, mutta sitäkin merkittävämmän ominaisuuden.
HDMI 2.1a Amendment 1 ei isolla muutoslistalla koreile, vaan ilmeisesti standardin ainut uusi ominaisuus on siihen nyt lisätty HDMI Cable Power. Ominaisuus mahdollistaa nykyistä pidemmät kaapelit ilman erillisiä kikkailuja, kun kaapeli voi napata virtansa suoraan ominaisuutta tukevalta kuvalähteeltä. Ainakin alkuun muutosta on helpottamassa kuitenkin kaapeleihin sisällytetty optio hakea virta esimerkiksi USB-liittimestä erillisellä johdolla.
HDMI Cable Power -kaapelit eroavat perinteisistä HDMI-kaapeleista siten, että ne ovat yksisuuntaisia. Vaikka oikeat päät merkitään johtoon, ei kaapelin kytkeminen väärin päin ole kuitenkaan käyttäjälle tai laitteille vaarallista, vaan kaapeli ei yksinkertaisesti toimi silloin. HDMI Cable Power tulee olemaan oleellinen ainakin Ultra High Speed HDMI -kaapeleilla, jotka voivat olla passiivisina korkeintaan muutaman metrin mittaisia.
Lähde: HDMI
HDMI 2.1a -päivitys tuo mukanaan HDMI Cable Power -aktiivikaapelit
Aktiivikaapelit mahdollistavat etenkin nopeimmille Ultra High Speed HDMI -kaapeleille muutamaa metriä pidemmän mitan.
Intelin Arc A730M:n pelitestit paljastavat karun kuvan ajureista
Näytönohjaimen suorituskyky peleissä ei vastaa ainakaan vielä synteettisiä testejä ja esimerkiksi Shadow of the Tomb Raider ei suostunut käynnistymään lainkaan DirectX 12 -tilassa.

Uutisoimme eilen nettiin ilmestyneistä 3DMark-testituloksista Intelin järeämmällä Arc A730M -mobiilinäytönohjaimella. Aikaa ei ehtinyt vierähtää kuin tovi, kun perästä kuului vielä erilaisia pelitestejä, jotka samalla paljastivat ajureiden surkean tilan.
Weibo-käyttäjä Golden Pig Upgrade on julkaissut joukon pelitestejä Macheniken Arc A730M -näytönohjaimella ja Core i7-12700H -prosessorilla varustetulla kannettavalla. Testipatteristoon oli valikoitu Assassin’s Creed Odyssey, Metro Exodus, F1 2020 sekä Shadow of the Tomb Raider, joka tosin ei suostunut käynnistymään lainkaan DirectX 12 -tilassa ja DirectX 11 -tilastakin Golden Pig Upgrade jätti suorituskykylukemat julkaisematta. Ajureissa on siis selvästi vielä reilusti työstettävää.
Onnistuneiden testien puolelta näytönohjain tarjosi Metro Exodus -pelissä 1080p-resoluutiolla High-asetuksin 70 FPS 1080p-resoluutiolla ja 55 FPS 1440p-resoluutiolla, mikä asettaisi sen GeForce RTX 2070:n ja RTX 3060:n välimaastoon. Verrokkiluvut ovat näytönohjainten mobiiliversioista ja NotebookCheckin käsialaa. F1 2020:ssa 1080p-resoluutiolla irtosi 123 FPS:n ja 1440p-resoluutiolla 95 FPS:n keskimääräinen suorituskyky, mikä on ainakin 1080p-resoluutiolla vain RTX 3050:n tasoa. Assassin’s Creedistä ei ole verrokkilukuja, mutta 1080p-resoluutiolla FPS oli keskimäärin 38 ja 1440p-resoluutiolla 32 FPS.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana Golden Pig Upgrade näytti tilastoja myös Arc Control -hallintasovelluksesta, jonka mukaan näytönohjain kulutti 92 wattia tehoa ja toimi 2050 MHz:n kellotaajuudella Furmark-kuormassa.
Lähteet: VideoCardz, WCCFTech
Intelin Arc A730M:n pelitestit paljastavat karun kuvan ajureista
Näytönohjaimen suorituskyky peleissä ei vastaa ainakaan vielä synteettisiä testejä ja esimerkiksi Shadow of the Tomb Raider ei suostunut käynnistymään lainkaan DirectX 12 -tilassa.
Razerin Basilisk V3- ja DeathAdder Essential ovat maailman ensimmäiset ECOLOGO-pelihiiret
UL:n myöntämä ECOLOGO-sertifikaatti varmistaa, että tuotteet on valmistettu ympäristön kannalta kestävästi.

Razer on jo pidemmän aikaa pitänyt erinäisiä luonnonsuojelullisia projekteja. Nyt myös sen tuotteet saavat tunnustusta, kiitos turvallisuustieteen asiantuntijayritys UL:n UL2710-sertifioinnin ja siitä saatavan ECOLOGO-leiman.
Razer Basilisk V3 ja DeathAdder Essential ovat maailman ensimmäiset ECOLOGO-hyväksytyt pelihiiret. UL:n myöntämä sertifikaatti varmistaa, että hiiret on valmistettu luonnon kannalta kestävästi.
Kriteereitä sertifikaatilla ovat muun muassa EU:n kemikaalisäädökset, että hiiret on valmistettu helposti purettaviksi ja huollettaviksi ja miten Razer yrityksenä hoitaa jätteensä jätteenkäsittelylaitosten kanssa. Hiiren paketointi on valmistettava FSC-sertifiodusta (Forest Stewardship Countil) materiaalista, jossa ei saa käyttää raskasmetalleja tai kloriia ja joiden tekstit on printattu soijapohjaisilla kestävillä musteilla. Lisäksi Razerin tuotantolaitosten oli läpäistävä ympäristöystävällisyystestit ISO 14001 -standardin mukaisesti.
Lähteet: Razer
Razerin Basilisk V3- ja DeathAdder Essential ovat maailman ensimmäiset ECOLOGO-pelihiiret
UL:n myöntämä ECOLOGO-sertifikaatti varmistaa, että tuotteet on valmistettu ympäristön kannalta kestävästi.
Uusi artikkeli: Testissä Honor Magic4 Pro -älypuhelin
Testasimme Honorin uuden Magic4 Pro -huippumallin.

Alkuvuoden aikana julkaistujen lippulaivapuhelinten testirupeama alkaa lähestyä päätöstään ja viimeisten joukossa testiin saapui Suomessa eilen lanseerattu Honor Magic4 Pro, joka julkaistiin globaalisti jo helmikuun lopulla. Laite tarjoaa 6,81-tuumaisen 120 hertsin LTPO AMOLED -näytön, Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin sekä suurikokoiseen pyöreään kehykseen asemoidun 50 + 50 + 64 megapikselin kolmoiskameran.
Perehdymme artikkelissa Honor Magic4 Prohon kattavasti noin neljän viikon ympärivuorokautisen käyttötestin pohjalta. Artikkelissa ovat mukana mm. kamera-, suorituskyky-, akku- ja latausnopeustestit.
Lue artikkeli: Testissä Honor Magic4 Pro
Uusi artikkeli: Testissä Honor Magic4 Pro -älypuhelin
Testasimme Honorin uuden Magic4 Pro -huippumallin.
Intelin järeämmän pään Arc A730M -mobiilinäytönohjain 3DMark-testissä
Intelin Arc A730M sijoittuu 3DMark Time Spyssä GeForce RTX 3070:n ja RTX 3070 Ti:n mobiiliversioiden väliin.

Intelin Arc-erillisnäytönohjaimet saapuvat markkinoille suorastaan tuskastuttavan hitaasti. Yhtiön virallisen kannan mukaan tämän kuun aikana on luvassa vain Arc 3 -työpöytänäytönohjaimia ja niitäkin vain Kiinassa.
Vaikka työpöytäpuoli laahaa perässä, tehokkaampia Arc-näytönohjaimia pitäisi löytyä kannettavien puolelta vielä tämän kuun aikana. Kiinalainen Machenike onkin ehtinyt jo julkistaa oman Arc A730 -näytönohjaimella varustetun kannettavansa viime kuun puolella. Nyt kyseinen kannettava on päässyt myös tositoimiin ja sen myötä järeämmän pään Arc-näytönohjaimille saatiin ensimmäisiä varmistettuja suorituskykylukuja.
Weiboon lähetetyssä kuvassa näkyy Macheniken Mechanic Dawning -kannettava ja ruudulla juuri ajettu 3DMark Time Spy -tulos. Kannettavalle ropisi testissä 10 107 grafiikkapistettä, 10 321 prosessoripistettä ja 10 138 3DMark-pistettä. Lukema on hyvin lähellä valmistajan omaa 10 002 pisteen lupausta. 3DMark Fire Strikestä pitäisi puolestaan ropista valmistajan mukaan 23 090 pistettä, mutta siitä ei ole nähty vielä valokuvatodisteita.
NotebookCheckin tilastojen mukaan grafiikkapisteet ovat Time Spy -testissä vähän paremmat, kuin NVIDIAn GeForce RTX 2080:n tai RTX 3070:n mobiliiversioilla, mutta jää aavistuksen vajaaksi RTX 2080 Superin ja 3070 Ti:n mobiiliversioiden tuloksista. Fire Strikessä valmistajan lupaamat 23 090 pistettä sijoittaisi Arc A730M:n samalle tasolle Quadro RTX 5000 -mobiilinäytönohjaimen kanssa. Kuluttajapuolella se osuisi suurin piirtein Radeon RX 6600M:n ja RTX 2070 Superin mobiiliversion välimaastoon.
Lähteet: 9550Pro @ Twitter, VideoCardz
Intelin järeämmän pään Arc A730M -mobiilinäytönohjain 3DMark-testissä
Intelin Arc A730M sijoittuu 3DMark Time Spyssä GeForce RTX 3070:n ja RTX 3070 Ti:n mobiiliversioiden väliin.
Apple paljasti tulevien MacOS Venturan ja iPadOS 16:n ominaisuuksia
Uusi Stage Manager -moniajosovellus tulee tarjolle niin MacOS:lle kuin myös iPadOS:lle.

Uuden M2-järjestelmäpiirin ja sitä käyttävien uutuuskannettavien sekä iOS 16 ja WatchOS 9 -käyttöjärjestelmien lisäksi Apple esitteli WWDC 2022 -tapahtumassaan odotetusti myös tulevat MacOS Ventura- ja iPadOS 16 -käyttöjärjestelmät.
MacOS Ventura -nimellä tunnettava Macin uusin käyttöjärjestelmä tuo mukanaan niin pienempiä kuin myös pykälän suurempia päivityksiä. Kenties näkyvimmät päivitykset ovat uusi Stage Manager -moniajotila sekä kehitystyö Applen tietokoneiden ja mobiililaitteiden välisestä yhteistyöstä huolehtivalle Continuitylle.
Stage Manager on MacOS:n uusi moniajonäkymä, joka siirtää kaikki paitsi valittuna olevan ikkunan pienennettynä näytön vasempaan laitaan. Yksittäisen ikkunan lisäksi käytettäväksi voi valita myös useampia ikkunoita silti muiden ikkunoiden pysyessä pienennettynä vasemmassa laidassa. Continuity puolestaan tukee jatkossa iPhonen kameran käyttämistä Macin webkamerana langattomasti.
Applen oman tietokoneen ulkopuolelle näkyvänä uudistuksena puolestaan toimii uusi Passkey-ominaisuus, jolla Apple pyrkii korvaamaan perinteiset salasanat. Käytännössä ominaisuus korvaa salasanan Macin tai vaihtoehtoisesti iPadin tai iPhonen sormenjälkitunnistimen datalla ja näin ollen se on kirjoitettua salasanaa turvallisempi. Apple myös lupaa, ettei dataa käytännössä lähetetä salasanaa vaativan sivuston palvelimelle, joten perinteisistä salasanoista poiketen Passkeyn vuotaminen tai sen hakkeroiminen on huomattavasti vaikeampaa.
Apple lupaa Passkeyn toimivan myös muillakin laitteilla, mutta itse tunnistautumiseen on käytettävä tuolloin kuitenkin iPhonea, jonka sormenjälkilukija vahvistaa käyttäjänsä olevan oikea.
Mielenkiintoisesti Apple nosti WWDC:ssä esiin myös Mac-tietokoneilla pelaamisen, sillä uusi Metal 3 -rajapinta tuo mukanaan uudistuksia erityisesti pelaajille. Tarjolle tulevat niin kuvaa ylöspäin skaalaava MetalFX-ominaisuus kuin myös uusi Fast Resource Loading API, joka mahdollistaa entistä tehokkaamman resurssien lataamisen tietokoneen tallennustilasta.
Uusien ominaisuuksien lisäksi Apple ilmoitti myös No Man’s Sky -pelin sekä uusimman Resident Evil Villagen olevan tulossa Macille kuluvan vuoden aikana.
iPadOS 16 puolestaan tuo mukanaan muun muassa panostuksen entistä työpöytämaisempiin sovelluksiin ja parannuksia moniajoon Macillekin esitellyn Stage Managerin myötä.
Uudet Desktop-class apps -sovellukset Applelta itseltään puolestaan laajentaa iPad-sovellusten ominaisuuksia tuoden mukanaan muun muassa kehittyneemmän tiedostonhallinnan, joka kykenee esimerkiksi näyttämään kansioiden tiedostokoot. Myös näitä ominaisuuksia tullaan laajentamaan uusien ohjelmistorajapintojen myötä muillekin kehittäjille.
Pöytätietokonemaisena ominaisuutena iPadOS 16 tuo mukanaan myös uuden Stage Manager -toiminnon, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman moniajon ja joka mukailee monin osin samalla myös Macille julkaistua versiota. Lisäksi myös tukea ulkoiselle näytölle on parannettu ja Stage Managerin myötä ulkoiselle näytölle tulee käytännössä saataville työpöytä, johon ikkunoita voi sijoittaa. Ulkoisen näytön kanssa iPadit tulevatkin tukemaan maksimissaan kahdeksaa yhtäaikaista ikkunaa.
Pöytäkonemaisten ominaisuuksien lisäksi Apple julkaisi uuden Collaborations-ominaisuuden, joka mahdollistaa O365:stä ja Googlen Docs -palveluista tutun mahdollisuuden jakaa työstetty tiedosto useiden käyttäjien käsiteltäväksi. Käytännössä tämä mahdollistaa esimerkiksi Pages-ohjelmistolla useiden ihmisen yhtäaikaisen työskentelyn. Collaborations ei myöskään ole jäämässä vain Applen omien sovellusten jutuksi, vaan uuden ohjelmistorajapinnan myötä sovelluskehittäjät voivat integroida kyseisen jakotavan myös omiin sovelluksiinsa.
Myös iPadOS:n puolelle Apple mainosti Metal 3:n tuovan uusia peliominaisuuksia, joiden valmistaja lupaakin skaalautuvan varsin hyvin puhelimista aina tehokkaimpiin Mac-tietokoneisiin saakka.
Sekä MacOS Ventura että iPadOS 16 tulevat julkiseen beetatestiin ensi kuussa ja käyttöjärjestelmien virallinen julkaisu tapahtuu syksyllä. Tarkemmin käyttöjärjestelmien ominaisuuksiin voit tutustua lähdelinkkien takaa Applen omista tiedotteista.
Apple paljasti tulevien MacOS Venturan ja iPadOS 16:n ominaisuuksia
Uusi Stage Manager -moniajosovellus tulee tarjolle niin MacOS:lle kuin myös iPadOS:lle.
Apple esitteli tulevat iOS 16- ja WatchOS 9 -käyttöjärjestelmät
iOS 16:n kenties näkyvin päivitys on sen täysin uudistettu lukitusruutu, joka tukee jatkossa myös widget-piensovelluksia.

Apple esitteli tuttuun tapaan WWDC 2022 -tapahtumassaan tulevien käyttöjärjestelmiensä uudet ominaisuudet. Tässä uutisessa käsittelemme iPhoneille saapuvan iOS 16:n sekä Apple Watch -älykelloille saapuvan WatchOS 9:n.
iPhone-käyttäjille syksyllä saapuvan iOS 16:n kenties näkyvin uudistus on sen lukitusruutu, joka sai osakseen valmistajan omien sanojen mukaan suurimman päivityksensä koko käyttöjärjestelmän historian aikana. Käytännössä uudistus tuo mukanaan entistä laajemmat kustomointimahdollisuudet, joiden myötä lukitusnäytöstä voi muuttaa niin värisävyjä kuin myös kellon fonttia ja lisätä siihen myös widget-piensovelluksia kuten säätilan tai liikuntaympyrät.
Mielenkiintoisesti kustomointi vaikutti pohjautuvan myös kaksiosaisiin taustakuviin, jossa on erillinen etuosa ja taustaosa, mikä mahdollistaa lukitusruudulla myös taustakuvan bokeh-efektin muokkaamisen ja esimerkiksi widgettien ja kellonajan jäämisen osittain edempänä olevan kuvan taakse.
Pelkkien kustomointimahdollisuuksien lisäksi myös ilmoituksia on päivitetty ja lukitusruudun ilmoitukset keskittyvät jatkossa näytön alalaitaan, mikä pitää taustakuvan paremmin esillä ja mahdollistaa suuremmalla ruudulla helpommin ilmoituksiin käsiin pääsyn. Useita ilmoituksia näyttävien esimerkiksi urheilua seuraavien sovellusten tueksi Apple julkaisi myös uuden Live Activities -rajapinnan, joka mahdollistaa realiajassa muuttuvat tiedot lukitusnäytön ilmoituksessa.
Lukitusnäytön suurempien muutosten lisäksi kehitystä on tapahtunut myös muualla käyttöjärjestelmässä. Apple tuo iOS 16:ssa mukanaan muun muassa mahdollisuuden luoda jaettuja iCloud-kuvakansioita ja editoida iMessage-viestejä. Viime vuonna esiteltyä kuvasta tekstin tunnistamista puolestaan on kehitetty entisestään ja jatkossa tekstiä voi napata myös suoraan videosta.
Wallet-lompakkosovellus puolestaan tukee uusia ajokorttiominaisuuksia, joilla esimerkiksi käyttäjän iän voi vahvistaa, mutta toistaiseksi tunnistautumisominaisuudet eivät ole käytössä Suomessa. Mielenkiintoisena uutena ominaisuutena Apple Payhin iOS 16 tuo mukanaan uuden osamaksuominaisuuden, jolla minkä vain Apple Paylla maksetun ostoksen voi maksaa neljässä erässä ilman korkoja tai muita kuluja.
Autoilijoille Apple puolestaan esitteli ennakkoon ensi vuoden loppupuolella ensiaskeliaan ottavaa kehittyneempää Apple CarPlayta, joka tulee korvaamaan koko auton käyttöjärjestelmän integroituen jokaiseen näyttöön. Käytännössä iPhone tulee siis juttelemaan huomattavasti syvällisemmin autojen kanssa ja pääsee käsiksi muun muassa nopeustietoihin ja moottorin kierrosnopeuksiin.
Apple Watchille syksyn uutuuspäivitys tuo mukanaan niin käyttöliittymämuokkauksia kuin myös kehittyneemmät liikunta- ja terveysseurannat. Ulkonäköön tarjolle tulee muutama uusi kellotaulu sekä päivitetyt ulkonäöt ilmoituksille sekä Siri-tekoälyavustajalle.
Liikuntaseurantaan Apple puolestaan päivittää juoksun ja muiden liikettä samalla tavalla seuraavien monipuolisuutta tuomalla mukaan myös juoksuasennon ja tavan mittauksen, joka mahdollistaa juoksuasennon optimoinnin. Lisäksi kello kykenee jatkossa ilmoittamaan tarkan sykkeen lisäksi myös sykealueet ja juostessa tuotetun voiman.
Terveysominaisuuksien osalta puolestaan unenseurantaan on tuotu tuki eri unitilojen, eli kevyen unen, syvän unen ja REM-unen tunnistamiselle sekä mahdollisuus seurata myös lääkkeiden käyttöä. Kello tukee jatkossa niin syötyjen lääkkeiden ylös merkitsemistä, jolloin se osaa mahdollisesti varoittaa myös lääkkeiden yhteiskäytön haittavaikutuksista, kuin myös muistutuksia säännöllisesti syötävistä lääkkeistä.
iOS 16:n ja WatchOS 9:n julkiset beetatestaukset käynnistyvät ensi kuussa ja käyttöjärjestelmien virallinen julkaisu tapahtuu syksyllä. Tarkemmin uudistuksiin voit tutustua lähdelinkkien takaa Applen omista tiedotteista.
Apple esitteli tulevat iOS 16- ja WatchOS 9 -käyttöjärjestelmät
iOS 16:n kenties näkyvin päivitys on sen täysin uudistettu lukitusruutu, joka tukee jatkossa myös widget-piensovelluksia.