Uutiset
Intel uskoo löytäneensä syyn satunnaisiin uudelleenkäynnistymisiin Spectre- ja Meltdown-päivitysten jälkeen
Intel aikoo tuoda vakautta arvostavien saataville prosessoreidensa edelliset mikrokoodiversiot, kunnes uudelleenkäynnistysongelmat on korjattu lopullisesti. Edellinen mikrokoodiversio tosin poistaa samalla suojan Spectren toiselta variantilta.

Alkuvuoden polttavimmat puheenaiheet tietoturvan saralla ovat olleet Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet, niiden korjaukset ja niistä aiheutuneet komplikaatiot. Etenkin Intelillä on ollut ongelmia päivitystensä kanssa, sillä ne ovat aiheuttaneet paitsi suorituskykyhävikkiä, myös uusia suoraan käyttäjille näkyviä ongelmia.
Kotikäyttäjien kannalta Intelin päivitysten vaikutus suorituskykyyn on käytännössä olematon tai lähes olematon. Päivitysten myötä syntyneet satunnaiset uudelleenkäynnistymiset ovat kuitenkin ongelma, joka näkyy helposti kotikäyttäjänkin arjessa. Intelin mukaan ongelman piti alun perin koskea vain Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuureja, mutta sittemmin yhtiö on päivittänyt lausuntoaan koskemaan kaikkia Core-arkkitehtuureita Sandy Bridgestä lähtien.
Intelin tuoreimman lausunnon mukaan yhtiön insinöörit uskovat nyt löytäneensä perimmäisen syyn Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuurien uudelleenkäynnistymisongelmaan ja edistyneensä jo huomattavasti sen korjaamisessa. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, onko myös muiden Core-arkkitehtuureiden uudelleenkäynnistysongelmat kiinni samasta seikasta tai miten niiden korjaus edistyy.
Lopullista korjausta odotellessa Intel suosittelee, että OEM-valmistajat ja muut yhtiön tuotteita käyttävät palveluntarjoajat lopettavat nykyisten päivitysten jakelun ehkäistäkseen uudelleenkäynnistysongelman leviämistä. Lisäksi Intel toivoo kumppaniensa keskittyvän Haswell- ja Broadwell-prosessoreiden tulevan päivityksen esiversioiden testaamiseen, jotta lopullinen versio saataisiin jakoon mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi Intel pyrkii tarjoamaan käyttäjille, joille järjestelmän vakaus on ensisijainen seikka, mahdollisuutta palata käyttämään edellistä versiota prosessorin mikrokoodista siihen saakka, kunnes lopullinen ja ongelmaton mikrokoodiversio on valmis. Mikäli edellinen mikrokoodiversio tuodaan saataville, se tulee asentaa BIOS-päivityksen muodossa. Edelliseen mikrokoodiversioon paluu ei vaikuta Spectren ensimmäisen variantin tai Meltdownin korjauksiin, mutta poistaa suojauksen Spectren kakkosvariantilta.
Lähde: Intel
Intel uskoo löytäneensä syyn satunnaisiin uudelleenkäynnistymisiin Spectre- ja Meltdown-päivitysten jälkeen
Intel aikoo tuoda vakautta arvostavien saataville prosessoreidensa edelliset mikrokoodiversiot, kunnes uudelleenkäynnistysongelmat on korjattu lopullisesti. Edellinen mikrokoodiversio tosin poistaa samalla suojan Spectren toiselta variantilta.
NVIDIA ohjeistaa myymään näytönohjaimet pelaajille, ei louhijoille
NVIDIA on antanut Euroopassa jälleenmyyjille ohjeistuksen, että GeForce-näytönohjaimet pitäisi myydä ensisijaisesti pelaajille eikä virtuaalivaluuttojen louhijoille.

Saksalainen Computerbase-sivusto raportoi NVIDIAn antaneen ainakin tietyille eurooppalaisille jälleenmyyjille ohjeistuksen, joilla pyritään rajoittamaan näytönohjainten päätymistä pelaajien sijaan virtuaalivaluuttojen louhijoille. Saksalaiset jälleenmyyjät, kuten Caseking, Mindfactory ja Alternate, ovat rajoittaneet nyt saman mallin tilausmäärän kahteen näytönohjaimeen per tilaus.
For NVIDIA, gamers come first. All activities related to our GeForce product line are targeted at our main audience. To ensure that GeForce gamers continue to have good GeForce graphics card availability in the current situation, we recommend that our trading partners make the appropriate arrangements to meet gamers’ needs as usual.
NVIDIA kuitenkin painottaa, että ohjeistus ei missään nimessä ole käsky tai sitä olisi pakollista noudattaa sillä hintakartellit ja hintasuositukset ovat laissa kielletty ja EU:ssa niistä on rangaistuksena massiiviset sakot.
Saksalaiset jälleenmyyjät ovat raportoineet saavansa erityisesti Itä-Euroopan maista jopa satojen näytönohjaimien kertatilauksia. io-techin tietojen mukaan myös Suomesta ollaan halukkaita ostamaan suuria määriä näytönohjaimia kerralla johtuen siitä, että täällä saatavuus on parempi tai sitä ylipäätään on toisin kuin Venäjällä.
Lähde: Computerbase
NVIDIA ohjeistaa myymään näytönohjaimet pelaajille, ei louhijoille
NVIDIA on antanut Euroopassa jälleenmyyjille ohjeistuksen, että GeForce-näytönohjaimet pitäisi myydä ensisijaisesti pelaajille eikä virtuaalivaluuttojen louhijoille.
AMD:n Ryzen-työpöytäprosessorit Vega-grafiikkaohjaimella julkaistaan 12. helmikuuta (Raven Ridge)
AMD:n Raven Ridge -arkkitehtuuriin perustuvat Ryzen-prosessorit toimivat nykyisillä emolevyillä kunhan niille julkaistaan asianmukaiset BIOS-päivitykset.

AMD antoi CES 2018 -messuilla ensimaistiaiset tulevista Raven Ridgen työpöytäversioista, eli Ryzen-prosessoreista integroidulla Vega-grafiikkaohjaimella. Nyt yhtiö on paljastanut tulevien prosessoreiden tarkemmat tekniset ominaisuudet ja julkaisupäivän.
Ryzen 5 2400G on neliytiminen prosessori, joka kykenee SMT-teknologian avulla suorittamaan samanaikaisesti kahdeksaa säiettä. Prosessoriydinten peruskellotaajuus on 3,6 ja Boost-kellotaajuus 3,9 GHz. Prosessorin grafiikkaohjaimena toimii Vega 11, jossa on nimensä mukaisesti 11 Compute Unit -yksikköä, jotka toimivat parhaimmillaan 1,25 GHz:n kellotaajuudella.
Ryzen 3 2200G on niin ikään neliytiminen prosessori, mutta se ei tue SMT-teknologiaa eli suoritettavien säikeiden määrä jää neljään. Sen prosessoriydinten perus- ja Boost-kellotaajuudet ovat 3,5 ja 3,7 GHz. Grafiikkaohjaimena toimii kahdeksalla CU-yksiköllä varustettu Vega 8, jonka maksimikellotaajuus on 1,1 GHz.
Kumpikin Raven Ridge -arkkitehtuuriin perustuvista prosessoreista sisältää päivitetyn kaksikanavaisen muistiohjaimen, joka tukee aiempia Ryzen-malleja korkeampaa DDR4-2933-nopeutta. Muiden Ryzeneiden tapaan uudet prosessorit ovat kerroinlukitsemattomia.
Prosessoreiden TDP-arvo on vakiona 65 wattia, mutta se voidaan OEM-valmistajan toimesta konfiguroida 45 – 65 watin välimaastoon. Prosessoreiden mukana toimitetaan AMD:n Wraith Stealth -prosessoricooleri.
Uudet Ryzen-prosessorit toimivat nykyisillä 300-sarjan emolevyillä, mikäli emolevyvalmistaja julkaisee sitä tukevan BIOS-päivityksen ja on varustanut emon tarvittavilla näyttöulostuloilla. Suoraan paketista otettaessa tuki Raven Ridge -arkkitehtuurin Ryzen-prosessoreille löytyy vasta myöhemmin julkaistavista 400-sarjan piirisarjoista.
Prosessorit julkaistaan virallisesti 12. päivä helmikuuta.
Lähde: AMD, Ryzen 3 2200G, Ryzen 5 2400G
AMD:n Ryzen-työpöytäprosessorit Vega-grafiikkaohjaimella julkaistaan 12. helmikuuta (Raven Ridge)
AMD:n Raven Ridge -arkkitehtuuriin perustuvat Ryzen-prosessorit toimivat nykyisillä emolevyillä kunhan niille julkaistaan asianmukaiset BIOS-päivitykset.
Uusi artikkeli: Testissä Ryzen Threadripper -cooleri Arctic Freezer 33 TR
io-techin pikaisessa testissä Arcticin Freezer 33 TR -cooleri Ryzen Threadripperille.

Testasimme io-techissä viime syksynä Noctuan NH-U-sarjan Ryzen Threadripper -coolerit, jotka on Suomessa hinnoiteltu 70-80 euroon. Nyt vuorossa on katsaus markkinoiden edullisimpaan Threadripper-cooleriin, joka on saksalaisen Arcticin käsialaa.
Tutustumme artikkelissa pikaisesti coolerin ominaisuuksiin ja asennusprosessiin sekä ajamme lämpötila- ja melumittaukset 16-ytimisellä Ryzen Threadripper 1950X -prosessorilla vakiona ja 3,8 GHz:n kellotaajuudelle ylikellotettuna.
Vertailukohtana testeissä on mukana Noctuan vastaavan kokoinen ja noin 30 euroa kalliimpi NH-U12S-cooleri.
Lue artikkeli: Testissä Ryzen Threadripper -cooleri Arctic Freezer 33 TR
Uusi artikkeli: Testissä Ryzen Threadripper -cooleri Arctic Freezer 33 TR
io-techin pikaisessa testissä Arcticin Freezer 33 TR -cooleri Ryzen Threadripperille.
SK Hynix toi 8 gigabitin GDDR6-muistinsa saataville välittömästi
SK Hynix päivitti GDDR6-muistipiiriensä saatavuustiedot heti, kun Samsung ilmoitti omien piiriensä massatuotannosta.

Uutisoimme eilen Samsungin aloittaneen 16 gigabitin GDDR6-muistien tuotannon ensimmäisenä maailmassa. Heti perään on SK Hynixin vuoro, joka ilmoittaa verkkosivuillaan yhtiön GDDR6-muistien olevan saatavilla välittömästi.
Vaikka SK Hynix ei erikseen ilmoittanut aloittaneensa GDDR6-muistien tuotantoa, varmistaa niiden saatavuus tuotannon olevan jo hyvässä vauhdissa. Tämä ei kuitenkaan vie pohjaa Samsungin tiedotteelta, sillä SK Hynixin saatavilla olevat muistit ovat kapasiteetiltaan 8 gigabittisiä, kun Samsung kertoi 16 gigabitin piirien tuotannosta.
SK Hynixin valikoimasta löytyy tällä hetkellä neljä eri GDDR6-varianttia, joiden eroksi muodostuu käytettävä jännite ja muistipiirien nopeus. Hitaimmat piireistä toimivat 10 Gbps:n nopeudella ja 1,25 voltin jännitteella, 12 Gbps:n nopeudella toimivista on saatavilla sekä 1,25 että 1,35 voltin jännitteellä toimivat versiot. Nopeimmat yhtiön tällä hetkellä saatavista GDDR6-muisteista toimivat 14 Gbps:n nopeudella ja 1,35 voltin jännitteellä. Verrokiksi Samsungin 16 gigabitin muistit toimivat peräti 18 Gbps:n nopeudella.
Lähde: TechPowerUp
SK Hynix toi 8 gigabitin GDDR6-muistinsa saataville välittömästi
SK Hynix päivitti GDDR6-muistipiiriensä saatavuustiedot heti, kun Samsung ilmoitti omien piiriensä massatuotannosta.
AMD julkaisi Radeon Software 18.1.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Uudet ajurit keskittyvät korjaamaan edellisten ajureiden ongelmia ja mukana on myös 18.1.1-alfaversion korjaus joidenkin DirectX 9 -pelien toimimattomuudelle.

AMD on julkaissut uudet Radeon Software Adrenalin Edition 18.1.1 -ajurit näytönohjaimilleen. Ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia GCN-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia.
Radeon Software 18.1.1 -ajurit keskittyvät korjaamaan aiempien ajureiden ongelmia. Aiemmin julkaistun alfaversion tavoin ne korjaavat joidenkin DirectX 9 -pelien toimimattomuuden Adrenalin Edition -ajureilla. Lisäksi korjattujen ongelmien listalta löytyvät esimerkiksi suorituskykyongelmat FreeSync-kokoonpanoilla, kun käytössä on Radeon Overlayn Performance Metrics -ominaisuus, joidenkin suojattujen videotiedostojen toiston kaatuminen sekä Enhanced Sync -asetuksen toimimattomuus joillain Vulkan-rajapintaa hyödyntävillä peleillä.
Tuttuun tapaan ajureissa on pitkästä korjauslistasta huolimatta myös tunnettuja bugeja. Voit tutustua ajureiden kaikkiin korjauksiin ja tiedossa oleviin ongelmiin niiden julkaisutiedotteesta.
AMD julkaisi Radeon Software 18.1.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Uudet ajurit keskittyvät korjaamaan edellisten ajureiden ongelmia ja mukana on myös 18.1.1-alfaversion korjaus joidenkin DirectX 9 -pelien toimimattomuudelle.
GRC:n InSpectre kertoo onko Windows-kokoonpano suojattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta
InSpectre kertoo Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien tilan ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden poistaa suojaukset käytöstä.

Monet käyttäjät ovat arvuutelleet parhaillaan vellovan päivitysrumban keskellä onko se oma tietokone nyt vihdoin paikattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta. Gibson Research Corporation on julkaissut verkkosivuillaan ratkaisun tähän arvuutteluun.
Gibson Research Corporationin julkaisema InSpectre-ohjelma kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi kaikkien Windows-kokoonpanojen suojauksen tilan Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien osalta. Ohjelman kerrotaan toimivan kaikilla Windows-versioilla. Lisäbonuksena se antaa myös arvion siitä, ovatko päivitykset vaikuttaneet järjestelmän suorituskykyyn. Microsoftin mukaan vanhempien kokoonpanojen suorituskyky kärsii päivityksistä enemmän kuin uusien.
InSpectren kehittäjä toivoo, että ohjelmaa ei ladattaisi kolmansien osapuolten palveluiden kautta, sillä tällöin he eivät voi taata sen turvallisuutta. Lisäksi GRC kertoo, että Windows Defenderin Edge- ja Internet Explorer 11 -selaimiin integroitu SmartScreen-suojaus saattaa varoittaa virheellisesti, että kyseessä olisi haittaohjelma.
Lähde: InSpectre
GRC:n InSpectre kertoo onko Windows-kokoonpano suojattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta
InSpectre kertoo Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien tilan ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden poistaa suojaukset käytöstä.
Samsung aloitti ensimmäisenä maailmassa 16 gigabitin GDDR6-muistien tuotannon
GDDR6-muistien odotetaan saapuvan markkinoille seuraavan sukupolven näytönohjainten mukana.

Viime vuonna useat muistivalmistajat kertoivat tuovansa GDDR6-muistit markkinoille vuoden 2018 aikana. Samsung on varannut nyt itselleen paalupaikan muistikilpaan, sillä se ilmoitti juuri aloittaneensa 16 gigabitin GDDR6-muistien tuotannon.
Samsungin tiedotteen mukaan yhtiö on aloittanut ensimmäisenä maailmassa 16 gigabitin GDDR6-muistien massatuotannon. Yhtiön etulyöntiasemaa lisää aikaisen massatuotantovalmistuksen lisäksi muistipiirien nopeus, sillä Samsung kertoo niiden toimivan parhaimmillaan 18 Gbps:n nopeudella, kun kilpailevat muistivalmistajat ovat tähän mennessä puhuneet maksimissaan 16 Gbps:n nopeuksista.
Yhtiö kutsuu muistejaan 10 nm -luokan muisteiksi, eli ne valmistetaan tarkemmin määrittelemättömällä 10 – 19 nanometrin valmistusprosessilla. Muistien käyttöjännite on 1,35 volttia, mikä on selvä parannus GDDR5-muistien kanssa yleisesti käytettyyn 1,55 volttiin nähden.
Samsungin mukaan yhtiö odottaa nopeiden grafiikkamuistipiirien kysynnän kasvavan lähitulevaisuudessa etenkin autoteollisuuden ja verkkojärjestelmien parissa. Leijonan osa muisteista menee kuitenkin jatkossakin perinteisten näytönohjainten markkinoille.
Lähde: Samsung
Samsung aloitti ensimmäisenä maailmassa 16 gigabitin GDDR6-muistien tuotannon
GDDR6-muistien odotetaan saapuvan markkinoille seuraavan sukupolven näytönohjainten mukana.
Intel: Spectre- ja Meltdown-päivitykset aiheuttavat uudelleenkäynnistymisongelmia
Intel kertoi jo aiemmin Haswell- ja Broadwell-kokoonpanojen kärsivän odottamattomista uudelleenkäynnistyksistä, mutta nyt ongelman on todettu koskevan käytännössä kaikkia Core-arkkitehtuureja Sandy Bridgestä lähtien.

Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien paikkaaminen on parhaillaan käynnissä vaihtelevin tuloksin. Intel on julkaissut jo tarvittavat päivitykset useimmille alustoistaan, mutta jakelu OEM-valmistajilta loppukäyttäjille on takunnut keskustelupalstojen mukaan useammallakin valmistajalla. Päivitysten jakelun takkuaminen ei ole kuitenkaan ainut ongelma, vaan asennetut päivitykset ovat aiheuttaneet myös ongelmia.
Intel kertoi jo aiemmin, että kuluttajilta ja datakeskuksilta kuultujen raporttien myötä yhtiö on havainnut Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuureihin perustuvien järjestelmien kärsivän odottamattomista uudelleenkäynnistyksistä. Tuoreessa tiedotteessaan Intel kertoo ongelman olevan aiemmin raportoitua laajempi ja koskevan myös muita yhtiön prosessoriarkkitehtuureja.
Intelin tiedotteen mukaan Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuurien lisäksi uudelleenkäynnistysongelmasta kärsivät Sandy Bridge-, Ivy Bridge-, Skylake- ja Kaby Lake -arkkitehtuurit. Yhtiön mukaan se on kyennyt toistamaan ongelmat omissa testeissään. Intel tekee parhaillaan töitä selvittääkseen uudelleenkäynnistysten perimmäisen syyn ja kertoo tutkimusten edenneen jo siihen pisteeseen, että yhtiö uskoo voivansa toimittaa järjestelmien valmistajille beetatason mikrokoodipäivityksen ensi viikolla. Vaikka yhtiön listaus ei mainitse erikseen Coffee Lakea se koskee kaikella todennäköisyydellä myös niitä.
Lähde: Intel
Intel: Spectre- ja Meltdown-päivitykset aiheuttavat uudelleenkäynnistymisongelmia
Intel kertoi jo aiemmin Haswell- ja Broadwell-kokoonpanojen kärsivän odottamattomista uudelleenkäynnistyksistä, mutta nyt ongelman on todettu koskevan käytännössä kaikkia Core-arkkitehtuureja Sandy Bridgestä lähtien.
Apple mahdollistaa iPhonen prosessorien hidastuksen poiskytkemisen tulevassa iOS-päivityksessä
Maaliskuussa luvassa oleva iOS-päivitys antaa käyttäjälle valinnanmahdollisuuden prosessorin ohjelmallisen hidastamisen suhteen.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook on kertonut ABC Newsin haastattelussa lisätietoja prosessorin ohjelmalliseen hidastamiseen vaikuttavasta iOS-päivityksestä. Päivitys on aikataulutettu maaliskuulle ja sen luvataan tarjoavan käyttäjälle enemmän läpinäkyvyyttä akun kunnon ja prosessorin suorituskyvyn suhteen.
Cookin mukaan yritys aikoo tarjota ohjelmistopäivityksen myötä käyttäjille enemmän tietoa laitteen akun kunnosta. Päivityksen myötä puhelin ilmoittaa myös käyttäjälle selkeämmin milloin se rajoittaa automaattisesti suorituskykyä odottamattomien sammumisien estämiseksi. Lisäksi asetuksiin tulee kytkin suorituskyvyn rajoituksen poistamiseksi, mutta Cook ei suosittele käyttämään sitä.
Joulukuun alussa kävi ilmi Applen rajoittaneen tarkoituksenmukaisesti vanhempien iPhone-mallien suorituskykyä kompensoidakseen kunnoltaan heikentyneiden akkujen aiheuttamia ongelmia. Apple myönsi julkisesti hidastaneensa puhelimien suorituskykyä tarkoituksellisesti laitteiden vakauden takaamiseksi ja tapahtuneen johdosta Applea vastaan on nostettu jo yli 30 joukkokannetta Yhdysvalloissa. ABC Newsin haastattelussa Cook puolusti edelleen Applen ratkaisua vetoamalla parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseen.
Lähde: ABC News
Apple mahdollistaa iPhonen prosessorien hidastuksen poiskytkemisen tulevassa iOS-päivityksessä
Maaliskuussa luvassa oleva iOS-päivitys antaa käyttäjälle valinnanmahdollisuuden prosessorin ohjelmallisen hidastamisen suhteen.