Uutiset

Intel esitteli Arc-näytönohjaimille kehitettyjä peliteknologioita

XeGTAO tuo Ground Truth Ambient Occlusion -teknologian peleihin Intelille optimoituna, XeSS lupaa skaalata kuvan korkeammille resoluutioille hyvällä laadulla ja OpenVINO tuo tekoälyn pelinkehittäjien hyppysiin.

Intel piti viime viikon lopulla Intel Innovation -tapahtuman. Tapahtumassa julkistettiin virallisesti kerroinlukottomat versiot yhtiön 12. sukupolven Core -prosessoreista, mutta se ei jäänyt tapahtuman ainoaksi anniksi.

Intel tulee julkaisemaan uudet pelikäyttöön suunnatut Arc-näytönohjaimet ensi vuoden alkumetreillä. Uuden Arc-brändätyt näytönohjaimet perustuvat Xe-HPG-arkkitehtuuriin ja Alchemist-siruihin. TSMC:n N6-prosessilla valmistettavia Alchemist siruja on kaksi, mutta ainakin järeämpää tullaan käyttämään useassa eri konfiguraatiossa.

Järeämmässä DG2-512-nimellä aiemmin tunnetussa piirissä on yhteensä 32 Xe-ydintä, joista kukin sisältää 16 vektoriyksikköä ja 16 XMX-matriisilaskinta (Xe Matrix eXtensions). Käytännössä tämä tarkoittaa koko piirille yhteensä 4096 varjostinyksikköä. Pienempi piiri tunnettiin nimellä DG-128 ja sisältää kahdeksan Xe-ydintä. Voit tutustua Xe-arkkitehtuuriin tarkemmin aiemmassa uutisessamme.

AMD:n ja NVIDIAn tapaan myös Intel tuo omia teknologioitaan vaihtoehdoiksi tutuille ratkaisuille, luonnollisesti omille tuotteilleen optimoituina. Intel Innovation -tapahtumassa esiteltiinkin ensimmäistä kertaa XeGTAO- eli Ground Truth Ambient Occlusion -teknologia. GTAO:n kerrotaan olevan erittäin korkealaatuinen ja tukevan Temporal De-noising -teknologiaa, jolla häiriöitä voidaan suodattaa useamman ruudun tietojen pohjalta. XeGTAO on avointa lähdekoodia, mutta oletuksena optimoitu luonnollisesti yhtiön omalle arkkitehtuurille.

XeSS on Intelin tuleva kilpailija skaalausteknologioiden markkinoille. DLSS:n kaltaisesti toimiva skaalausteknologia on optimoitu Intelin XMX-yksiköille, mutta yhtiö tuo siitä myös kaikilla DP4A-käskyjä tukevilla näytönohjaimilla toimivan version. Intel Innovation tapahtumassa teknologia nähtiin ensimmäistä kertaa käytössä, mutta valitettavasti häviöllisten videonpakkausteknologioiden vuoksi sen laadusta on mahdotonta tässä vaiheessa kommentoida suuntaan tai toiseen.

OpenVINO on puolestaan Intelin kokoelma teknologioita ja työkaluja tekoälyä hyödyntävien tehtävien optimointiin. Yhtiön mukaan XMX-yksiköille optimoitu työkalupaketti tuo tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvia teknologioita helpommin peleihinsä. Yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä yhtiö esitteli tekoälyn hyödyntämistä hahmojen ja objektien tunnistamiseen, jolloin esimerkiksi NPC-hahmot (Non-Player Character) voivat tunnistaa aiempaa realistisemmin kohteita pelissä.

Xe-arkkitehtuurista kuultiin uutisia lisäksi Itse tapahtuman ulkopuolelta, kun Raja Koduri kertoi uutisia alun perin palvelimiin ja datakeskuksiin suunnatusta Xe-HP-arkkitehtuurista. Kodurin mukaan Xe-HP-arkkitehtuuri on nyt kuopattu virallisesti sen johdannaisten Xe-HPG:n ja Xe-HPC:n tieltä. Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko yhtiö tuomaan Xe-HPC:sta kevyempiäkin variantteja. Tällä hetkellä yhtiö on varmistanut Xe-HPC:lle järeän Ponte Vecchion sekä sen ominaisuuden puolittavan version. Xe-HP-sirut valmistettiin Intelin omalla 10 nanometrin valmistusprosessilla, mutta valmistetut piirit jäävät ohjelmistonkehittäjien työkaluiksi.

Lähde: Intel

Video: Esittelyssä Huawei MateView GT 34 -näyttö

30.10.2021 - 13:23 / Sampsa Kurri Mainos Kommentit (3)

Huawein peli- ja työkäyttöön tarkoitetusssa 34-tuumaisessa ultrawide-näytössä on kaareva VA-paneeli ja 3440×1440-resoluutio.

Kaupallinen yhteistyö Huawein kanssa

Huawei lanseerasi kesän alussa uudet tietokonenäytöt, jotka ovat nyt saapuneet myyntiin. Elämykselliseen pelaamiseen ja työkäyttöön suunnattu MateView GT 34 on varustettu kaarevalla ultrawide- eli 3440×1440-resoluution VA-paneelilla, joka kykenee 165 hertsin virkistystaajuuteen.

549 euron hintainen näyttö on varustettu yksinkertaisella metallijalalla, joka vie syvyyssuunnassa tilaa 22 cm. Ominaisuuksiin lukeutuu virransyöttö USB-C -liitännällä, FreeSync- ja G-Sync-yhteensopivuus, 350 cd/m2 huippukirkkaus, HDR10 sekä 90% kattavuus DCI-P3- ja 100% sRGB-väriavaruudesta . Näyttö on myös läpäissyt TÜV Rheinland Low Blue Light -sertifioinnin ja tukee DC-himmennystä. 50 euroa kalliimmalla saatavilla on myös soundbarilla varustettu malli.

Videolla unboksataan näyttö ja asennetaan se käyttökuntoon sekä kokeillaan pelaamista. Mukana on myös ohjeet FreeSync-ominaisuuden käyttöönottoon piilotetusta valikosta.

Jos pidit videosta, niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video YouTubessa

Live: io-techin Tekniikkapodcast (43/2021)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin viikottainen Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 22. lokakuuta noin klo 15:00 alkaen suorana live-streamina. Tekniikkapodcast lähetetään suorana YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Oskari Manninen ja Petrus Laine.


AOC-jalusta
Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

AGON by AOC julkaisi uusia pelihiiriä ja langattoman headsetin

Kaikki kolme uutuustuotetta kuuluvat AOC AGON by AOC AOC Gaming -nimihiriviötuoteperheen alaisuuteen.

Nimihirviöistään tuttu AOC:n pelibrändi AGON by AOC on laajentanut tuoteportfoliotaan kolmella uudella tuotteella. Yhtiön pelibrändi on jaotellut tuotteet kolmeen eri luokkaan ja sekä nyt julkaistut kaksi pelihiirtä että langaton headset kuuluvat niistä edullisimpaan, AOC Gaming -luokkaan.

AOC Gaming GM510 ja GM530 hyödyntävät kumpikin pääosin samoja komponentteja. Oikeakätiseen käyttöön muotoilluissa hiirissä on maksimissaan 16 000 DPI:n tarkkuuteen yltävä PixArtin PMW3389-sensori ja Kailhin kytkimet päänäppäimissä. Sensorin luvataan kykenevän 400 IPS:n liikenopeuteen ja 50 G:n kiihdytyksiin 1000 hertsin virkistystaajuudella. Kailhin kytkinten luvataan puolestaan kestävän peräti 80 miljoonaa klikkausta.

Täysin samasta puusta veistettyjä hiiret eivät kuitenkaan ole. GM530-mallissa on umpinainen kuori ja yhteensä 7 painiketta, kun GM510 on varustettu epäsäännöllisellä hunajakennomaisella rakenteella painon tiputtamiseksi. Myös hiirten fyysinen muotoilu poikkeaa jonkin verran toisistaan, vaikka molemmat onkin suunniteltu oikeakätisille.

GM510:n strategiset mitat ovat 123 x 67 x 41 mm ja 58 grammaa, kun GM530 naputtelee taululle lukemat 125 x 65 x 42 mm ja kirjoitusvirheen vuoksi mysteeriksi jäävän painon (1356). Molemmat hiiristä on langallisia, varustettu punotulla kaapelilla ja Light Sync FX -RGB-valaistuksella.

Langattomien headsettien maailmaan istuva AOC Gaming GH401 hyödyntää 2,4 GHz:n taajuutta yhteydenpitoon ja sen luvataan toimivan jopa 10 tai 20 metrin etäisyydellä, riippuen uskooko lehdistötiedotetta vai tuotesivujen teknisiä ominaisuuksia. Headsettiä voi kuitenkin käyttää myös 3,5 mm:n stereoplugilla langallisena, mikäli langattomalle tilalle ei ole sillä hetkellä käyttöä. Headsetin mikrofoni on irrotettavissa.

Kuulokkeiden elementit on toteutettu GH200- ja GH300-malleista tutuilla 50 mm:n neodyymielementeillä ja korvakuppeja pehmustaa keinonahkainen päällyste memory foam -sisuksilla. Kuulokkeista löytyy sisäänrakennettuna äänenvoimakkuuden säädin sekä mute- ja virtakytkimet. Headsetin akun luvataan jaksavan 17 tuntia puolella äänenvoimakkuudella ja virtaa saa lisää USB-C-liitännän kautta. Niiden luvataan toimivan PC:n lisäksi myös PS4- ja PS5-konsoleilla.

AGON by AOC AOC Gaming GM510- ja GM530 -pelihiiret saapuvat myyntiin marraskuun aikana ja niiden suositushinta Euroopassa on 44,90 euroa. GH401 tulee niin ikään myyntiin ensi kuussa, mutta headsetin suositushinta on pykälää korkeampi 79,90 euroa.

Lähde: AGON by AOC

Asuksen uudet ROG Thor -sarjan virtalähteet tuovat ensimmäisinä PCIe 5.0 H+-lisävirtaliittimen kuluttajille

Uusi järeämpi lisävirtaliitin mahdollistaa PCIe 5.0 -laitteille jopa 600 watin tehonkulutuksen.

Uutisoimme hiljattain PCI Express 5.0 -standardin tuovan mukanaan uuden lisävirtaliittimen. Uusi standardi tulee ensimmäisenä käyttöön Intelin uusien 12. sukupolven Core -prosessoreiden mukana ja Asus on ilmoittautunut ensimmäisenä valmistajana tuomaan markkinoille uudella H+-lisävirtaliittimellä varustettuja virtalähteitä.

Asuksen uusi virtalähdemallisto rakentuu ROG Thor 1600W Titanium -mallista ja ROG Thor Platinum II -sarjan 850, 1000 ja 1200 watin malleista. Jokaiseen uuteen malliin kuuluu PCI Express 5.0 -standardin mukainen 12-pinninen (+ 4 lisäpinniä) 12VHPWR- eli H+-lisävirtaliitin. Lisävirtaliitin mahdollistaa jopa 600 watin tehonsyötön.

Uusien Thor-virtalähteiden kyljestä löytyy jälleen OLED-näyttö, joka paljastaa reaaliaikaisen tehonkulutuksen, mutta tällä kertaa se on upotettu peilaavan pinnan keskelle. Virtalähteiden tuuletin on halkaisijaltaan 135 mm ja se hyödyntää kaksoiskuulalaakerointia sekä PWM-ohjausta. Thor-sarjan virtalähteiden kulmasta löytyy myös RGB-valaistu logo, jonka voi synkronoida Aura Syncin avulla kokoonpanon muuhun väriloistoon.

Asus tarjoilee uusille virtalähteilleen 10 vuoden takuun, pois lukien OLED-näyttö ja RGB-valaistus, joiden takuu rajoittuu 3 vuoteen. Yhtiö ei ilmoittanut vielä virtalähteiden hintoja tai milloin ne löytyvät kauppojen hyllyiltä.

Lähde: Asus

Intelin 12. sukupolven Core -prosessorit myyntiin 4. marraskuuta, ennakkotilaukset jo käynnissä

Alder Lake -koodinimelliset hybridiprosessorit vaativat tuekseen uuden 600-sarjan piirisarjaan perustuvan emolevyn.

Intel julkaisi eilen uudet 12. sukupolven Core -hybridiprosessorit. Alder Lake -koodinimelliset prosessorit julkaistaan myyntiin 4. marraskuuta, mutta ne ovat jo nyt ennakkotilattavissa.

12. sukupolven Core -mallisto koostuu tässä vaiheessa yksinomaan kerroinlukottomista K-sarjan malleista. Ennakkotilattavissa ovat Core i5-12600K(F), i7-12700K(F) ja i9-12900K(F). F-merkinnällä varustetuista prosessoreista on poistettu integroitu Xe-grafiikkaohjain käytöstä ja ne ovat hieman perusmalleja edullisempia.

Intelin uuden lippulaivamallin Core i9-12900K:n hinta on Suomessa edullisimmillaan noin 680 euroa ja KF-mallin parikymppiä vähemmän. Pykälää matalammalla Core i7-12700K:n ja KF:n hinnat liikkuvat noin 470 ja 450 euron tuntumassa ja edullisimpien i5-12600K ja KF:n noin 340 ja 310 euron paikkeilla.

Tässä sukupolvessa tarjolla ei ole pelkän prosessorin päivitysmahdollisuutta, vaan Alder Lake -prosessorit vaativat uuden LGA1700-kantaisen emolevyn 600-sarjan piirisarjalla. Useat valmistajat ovat julkistaneet omat Z690-emolevynsä, mutta edullisemmat piirisarjat odottelevat vielä kerroinlukollisia versioita prosessoreista. Tulemme pureutumaan Z690-tarjontaan loppuviikon aikana.

Uutuusprosessoreiden ennakkotilaus onnistuu ainakin Jimm’s PC-Storesta ja ProShopista.

Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Z Fold3

28.10.2021 - 17:46 / Oskari Manninen Mobiili Kommentit (7)

io-tech testasi Samsungin uuden edeltäjäänsä edullisemman Galaxy Z Fold3:n.

io-techin tuoreimmassa artikkelissa testipenkkiin on päässyt Samsungin kolmannen sukupolven taittuvanäyttöinen Galaxy Z Fold3 -älypuhelin. Laitteen suositushinta on tippunut edeltäjästään peräti 200 eurolla, mutta siitä huolimatta hintalappu on varsin muhkeat 1880 euroa.

Hintamuutosten lisäksi puhelin on saanut osakseen ymmärrettävästi rautapäivitykset Qualcommin Snapdragon 888 -lippulaivapiiriin, jonka parina on edellismallista tutut 12 Gt RAM-muistia ja mallista riippuen 256 tai 512 Gt tallennustilaa. Kamerajärjestelmä puhelimessa on puolestaan säilynyt ennallaan, eli mukana laajakulma-, tele, ja ultralaajakulmakamerat, joiden kaikkien resoluutio on 12 megapikseliä.

Kenties rautapäivitystä merkittävämpinä uudistuksina Fold3:een on kuitenkin tuotu mukaan IPX8-tason vedenkestävyys, sisänäytön alle sijoitettu etukamera sekä sisänäytön tuki S-Pen-kynälle.

Tässä artikkelissa tutustumme Samsung Galaxy Z Fold3:een reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Z Fold3

Kotimainen Oura julkaisi kolmannen sukupolven älysormuksensa jatkuvalla sykkeenmittauksella

Uutuussormus tuo mukanaan useita päivityksiä niin ominaisuuksiin kuin myös kehon toimintoja mittaavaan rautaan, mutta osa ominaisuuksista tulee käyttöön vasta ensi vuoden aikana.

Suomalainen Oura on julkaissut kolmannen sukupolven version älysormuksestaan – Oura Ring Generation 3.

Uutuussormus parantaa edeltäjästään niin raudaltaan tuomalla mukaan uusia sensoreita kuin myös muutenkin ominaisuuksiltaan. Selkeimpänä uutena ominaisuutena kolmannen sukupolven Oura Ring tukee jatkuvaa sykkeen mittausta läpi päivän ja urheilusuoritustenkin aikana, kun taas edellismalli kykeni mittaamaan sykettä vain nukkuessa. Sykemittauspäivitysten lisäksi sormus osaa mitata uutena ominaisuutena älykelloista tuttuun tapaan myös käyttäjänsä veren happipitoisuuden.

Myös unenseurantaa itsessäänkin on tarkennettu, minkä lisäksi sormukseen on päivitetty peräti seitsemän lämpötila-anturia. Lämpötila-antureiden avulla Oura Ring kykenee ennakoimaan käyttäjänsä sairastumista, minkä lisäksi uutena ominaisuutena sormus osaa tulkita myös käyttäjänsä kuukautisrytmin ja siten ennakoida kuukautisten alkamista.

Uuden sukupolven sormuksen mukana Oura tarjoaa myös ääni- ja videomuotoisia rentoutumisharjoitteita, joihin käsiksi pääsyä varten on kuitenkin maksettava Oura -jäsenyyttä, joka kustantaa 5,99 euroa kuukaudessa. Sormuksen ostajille jäsenyys on kuitenkin tarjolla puoleksi vuodeksi ilmaiseksi.

Huomion arvoisena seikkana kaikki uutuusominaisuudet eivät sormuksessa ole vielä toistaiseksi käytössä, vaan kuukautisten ennakointi tulee mukaan vasta kuluvan vuoden lopulla, päivitetty tarkempi unenseuranta vuoden 2022 aikana ja veren happipitoisuuden mittaus vuoden 2022 lopulla.

Materiaaliltaan Oura Ring Generation 3 on titaania ja se painaa neljästä kuuteen grammaa. Vedenkestävyyden valmistaja lupaa 100 metriin saakka. Akun luvataan kestävän neljästä seitsemään päivään ja sormus on yhteensopiva Apple Health ja Google Fit -terveyspalveluiden kanssa.

Oura Ring Generation 3 on saatavilla välittömästi 314 euron suositushintaan. Värivaihtoehtoja sormukselle ovat hopea ja musta sekä 105 euroa kalliimmalla saatavilla olevat mattamusta ja kultainen.

Lähde: Oura

Googlen uusi Android 12L mukauttaa Androidin paremmin suurille näytöille soveltuvaksi

28.10.2021 - 16:06 / Oskari Manninen Mobiili Kommentit (2)

Android 12L -päivityksen julkaisu tapahtuu ensi vuoden alkupuolella.

Google on esitellyt Android 12:lle uuden Android 12L -nimellä kulkevan ominaisuuspakkauksen. Paketti optimoi valmistajan tuoreimman käyttöjärjestelmäversion paremmin taulutietokoneisiin ja muihin suurinäyttöisiin laitteisiin sopivaksi.

Ominaisuuspäivitys tuo mukanaan paremmin suurille näytöille optimoidun käyttöliittymän, joka tekee muutoksia muun muassa ilmoituksiin, pika-asetuksiin, lukitusruutuun ja kotinäyttöön. Mukana on muun muassa pika-asetusten ja ilmoitusten jakaminen kahteen sarakkeeseen, jolloin yhteen ruudulliseen mahtuu tavanomaista puhelinnäkymää enemmän sisältöä.

Ulkonäöllisten optimointien lisäksi päivitys parantaa myös moniajoa lisäämällä suurinäyttöisiin laitteisiin uuden työkalupalkin, jonka kautta sovellusten välillä vaihtaminen toimii nopeasti. Lisäksi palkin kautta on mahdollista aukaista sovelluksia rinnakkaisiin ikkunoihin. Päivitys antaa käyttäjälle myös vapaat kädet pakottaa sovelluksia ikkunoihin riippumatta siitä tukevatko ne virallisesti kokonsa muuttamista.

Itse käyttöjärjestelmäpäivitysten lisäksi Android 12L tuo mukanaan myös uusia sovellusrajapintoja, työkaluja ja ohjeistuksia, jotta sovelluskehittäjätkin pystyisivät panostamaan sovellustensa toimintaan suuremmillakin näytöillä.

Googlen mukaan Android 12L:n julkaisu tullaan näkemään ensi vuoden alkupuolella. Tarkemmin muutoksista ja ohjelmistokehittäjille annetuista suosituksista voit lukea lähdelinkin takaa Googlen kehittäjäblogista.

Lähde: Google

Raspberry Pi Zero 2 W päivittää valmistajan pienen ARM-tietokoneen alkuperäisen Raspberry Pi 3:n järjestelmäpiiriin

Raspberry Pi 2 W ei tule korvaamaan aiempia malleja, vaan saapuu niiden rinnalle 5 dollaria edeltäjäänsä korkeampaan suositushintaan.

Raspberry Pi Foundation on julkaissut tänään uuden Raspberry Pi Zero 2 W -minitietokoneen. Kyseessä on nimensä mukaisesti seuraaja alkuperäiselle Pi Zerolle, joka julkaistiin jo lähes kuusi vuotta sitten, minkä jälkeen reilut neljä vuotta sitten markkinoille tuli langattomilla yhteyksillä varustettu Raspberry Pi Zero W -malli.

Raspberry Pi Zero 2 W pitää sisällään Broadcom BCM2710A1 -järjestelmäpiirin, joka on valmistajan mukaan tuttu alkuperäisestä Raspberry Pi 3:sta, mutta yhteen gigahertsiin alikellotetuilla prosessoriytimillä. Piirissä on neljä Cortex-A53-ydintä. Piirin parina on 512 megatavua LPDDR2 SDRAM-muistia. Vaikka kyseessä on siis edelleen kohtalaisen vanha piiri, on se valmistajan mukaan selvä päivitys alkuperäiseen Zero-malliin verrattuna saavuttaen Sysbench-testissä viisi kertaa nopeamman tuloksen.

Nimensä mukaisesti Raspberry Pi Zero 2 W -pitää mukanaan myös langattomat yhteydet ja uutuudesta ei ole saatavilla mallia, josta yhteydet puuttuisivat. Wi-Fi-verkkojen tuki on pysynyt Zero W:stä tutulla 802.11n-tasolla, mutta Bluetooth-versio on noussut 4.0:sta 4.2:een.

Raspberry Pi Zero 2 W:n myynti alkaa valituilla markkinoilla välittömästi mutta se ei tule korvaamaan aiempia malleja, vaan ne säilyvät yhä myynnissä alkuperäisiin suositushintoihinsa. Zero 2 W puolestaan tulee myyntiin 5 dollaria Zero W:tä korkeampaan 15 dollarin suositushintaan.

Lähde: Raspberry Pi