Uutiset

Intel striimaa CES 2020 -lehdistötilaisuutensa netissä 7. tammikuuta kello 02.00

Intelin lehdistötilaisuudessa lavan valtaavat toimitusjohtaja Bob Swanin lisäksi Client Computing Groupin Gregory Bryant ja Data Platforms Groupin Navin Shenoy.

CES 2020 -messuilla Las Vegasissa tullaan kuulemaan ensi viikolla kuulumisia kaikilta alan isoilta tekijöiltä. Intel tulee pitämään tänä vuonna oman lehdistötilaisuutensa 7. tammikuuta kello 02.00 Suomen aikaa. Myös Intelin tytäryhtiö Mobileye pitää messuilla oman lehdistötilaisuutensa, jonka vuoro on illalla 7. tammikuuta kello 21.30 Suomen aikaa.

Intelin mukaan sen lehdistötilaisuuden pääroolit tulevat tänä vuonna jakautumaan toimitusjohtaja Bob Swanille, Client Computing Groupin Gregory Bryantille ja Data Platforms Groupin Navin Shenoylle, mutta lavalle saadaan myös muita vielä nimeämättömiä vieraita. Intelin virallisen ohjelman mukaan se tulee esittelemään lehdistötilaisuudessa panostustaan älykkyyden lisäämiseen läpi it-kentän pilvestä edge-laitteisiin.

Virallisen ohjelman ulkopuolelta Inteliltä voitaneen odottaa messuilla lisätietoa tulevista Comet Lake-S -työpöytäprosessoreista sekä Xe- eli Gen12 -näytönohjaimista, joiden ensiesiintymisen odotetaan tapahtuvan viimeistään vuoden jälkimmäisellä puoliskolla markkinoille saapuvien Tiger Lake -mobiiliprosessoreiden integroituna grafiikkaohjaimena. Tiger Lake -mobiiliprosessorit valmistetaan Ice Laken tapaan 10 nanometrin ja Comet Lake -prosessorit 14 nanometrin valmistusprosessilla.

Intelin ja Mobileyen lehdistötilaisuudet striimataan suorana nettiin ja ne ovat katsottavissa Intelin uutishuoneessa.

Lähde: Intel

Samsungin uusi Galaxy XCover Pro jättää hyvästit fyysisille etupainikkeille

Vaativampiin olosuhteisiin suunniteltu Galaxy Xcover Pro on varustettu nykyaikana harvinaisella vaihdettavalla akulla.

Samsung on ottanut useamman päivän varaslähdön ensi viikolla alkaviin CES-messuihin ja esitellyt joukon uusia puhelimia. Uutisoimme jo aiemmin uusista Galaxy S10 Lite ja Note10 Litestä ja nyt vuorossa on Galaxy XCover Pro.

XCover Pro on sarjalleen tuttuun tapaan suunniteltu astetta vaativampiin olosuhteisiin ja se on varustettu IP69-tason vesi- ja pölysuojauksella sekä MIL-STD 810G -tason iskunkestävyydellä. Samsungin mukaan puhelin on testattu kestämään pudotus 1,5 metrin korkeudelta. Laitteessa on 6,3-tuumainen kamerareiällinen TFT-näyttö, joka tukee myös märkiä sormia sekä hanskatilaa. Järjestelmäpiirinä toimii Exynos 9611, joka on tuttu myös mm. Galaxy A51 -mallista.

Samsungin uutuudesta löytyy myös muita erikoisuuksia, kuten vaihdettavissa oleva akku ja tuki mPOS-maksu- ja viivakoodiominaisuuksille. Puhelimen sormenjälkilukija on sijoitettu sen kylkeen ja sarjalle poikkeuksellisesti puhelimen etupuolella ei ole enää lainkaan fyysisiä painikkeita. Puhelimen kyljessä on myös ylimääräinen ohjelmoitava lisäpainike, jota voidaan käyttää esimerkiksi push-to-talk-puheluihin.

Samsung Galaxy XCover Pron tekniset ominaisuudet:

  • Fyysiset mitat: 76,5 x 165,2 x 9,94 mm
  • Paino: 217 grammaa
  • 6,3” 1080 x 2400 TFT-näyttö, 20:9 kuvasuhde
  • Samsung Exynos 9611 -järjestelmäpiiri
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka (max 512 Gt)
  • Kaksoistakakamera:
    • 25 megapikselin pääkamera, f1.7
    • 8 megapikselin kamera, f2.2
  • Etukamera: 13 Mpix, f2.0
  • 4050 mAh vaihdettava akku, USB Type-C, 15 watin Super-pikalataus
  • Android 9.0 Pie

Galaxy XCover Pro saapuu Suomessa myyntiin mustana mallina 31. tammikuuta. Puhelimen suositushinta on 499 euroa.

Lähde: Samsung

Samsung julkisti edullisemmat Lite-versiot Galaxy S10:stä ja Note10:stä

Samsungin mukaan uudet Lite-mallit tuovat yrityksen lippulaivamallistot entistä suuremman käyttäjäkunnan ulottuvilla.

Samsung on julkistanut juuri uudet Galaxy S10 Lite– ja Galaxy Note10 Lite -älypuhelimensa Suomen markkinoille. Molemmista malleista on liikkunut viime viikkoina runsaasti huhuja. Samsungin mukaan uusissa Lite-malleissa on tärkeimmät Galaxy-lippulaivamallistojen ydinominaisuudet, kuten viimeisin kamerateknologia, korkealaatuinen näyttö ja pitkä akkukesto. Siitä huolimatta Lite-mallit eroavat alkuperäisistä Galaxy S10- ja Note10-malleista useimpien keskeisimpien ominaisuuksien, kuten näytön järjestelmäpiirin ja kameratoteutuksen osalta. Edullisemmalla hinnoittelulla Samsung toivoo tavoittavansa lippulaivamallistojensa piiriin entistä suuremman käyttäjäjoukon.

Toisin kuin muut Suomessa myynnissä olevat Galaxy S10 -mallit, GS10 Lite on varustettu Exynos-järjestelmäpiirin sijaan Qualcommin Snapdragon 855 -piirillä. Suuri 6,7-tuumainen Super AMOLED+ -näyttö tukee HDR10+:aa ja 32 megapikselin etukamera on sijoitettu näyttöreikään. Takakamerassa on 48 megapikselin laajakulmakamera Super Steady OIS -vakautuksella, 12 megapikselin ultralaajakulmakamera ja viiden megapikselin makrokamera. Akun kapasiteetti on mukavat 4500 mAh.

Galaxy S10 Lite tekniset ominaisuudet:

  • Fyysiset mitat: 162,5 x 75,6 x 8,1 mm
  • Paino: 186 grammaa
  • 6,7” 1080 x 2400 Super AMOLED+ -näyttö, 20:9 kuvasuhde, HDR10+
  • Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
  • LTE-A, WiFi, Bluetooth 5.0
  • Kolmoistakakamera:
    • 48 megapikselin pääkamera, laajakulmaobjektiivi, f2.0, Dual Pixel -tarkennus, Super Steady OIS
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.2
    • 5 megapikselin makrokamera, f2.4
  • Etukamera: 32 Mpix, f2.2
  • 4500 mAh akku, USB Type-C, 25 watin pikalataus (USB PD)
  • Android 10, One UI 2

Note10 Lite -mallista löytyy puolestaan kalliimmista Note10-malleista tuttu S Pen -kynä, joka tukee tuttuja lisäominaisuuksia ja ilmaeleitä. Näyttö on Galaxy S10 Liten tapaan 6,7-tuumainen, mutta se ei tue HDR10+värejä. Järjestelmäpiirinä toimii hieman erikoisesti vuodelta 2018 peräisin oleva Exynos 9810. Takakamerat ovat sijoitettu pyöristetyn neliön muotoiseen kehykseen – tarjolla on 12 megapikselin pääkamera, telekamera sekä ultralaajakulma. Akku on sama kuin Galaxy S10 Litessä.

Galaxy Note10 Lite tekniset ominaisuudet:

  • Fyysiset mitat: 163,7 x 76,1 x 8,7 mm
  • Paino: 198 grammaa
  • 6,7” 1080 x 2400 Super AMOLED -näyttö, 20:9 kuvasuhde
  • Samsung Exynos 9810 -järjestelmäpiiri
  • 6 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
  • LTE-A, WiFi, Bluetooth 5.0
  • Kolmoistakakamera:
    • 12 megapikselin pääkamera, laajakulmaobjektiivi, f1,7, Dual Pixel -tarkennus, OIS
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.2
    • 12 megapikselin telekamera, 2x zoom, f2.2, OIS
  • Etukamera: 32 Mpix, f2.2
  • 4500 mAh akku, USB Type-C, 25 watin pikalataus (USB PD)
  • Android 10, One UI 2

Uusien Lite-mallien myynti alkaa Suomessa 31. tammikuuta. Galaxy S10 Liten suositushinta on 679 euroa ja se tulee saataville Prism White-, Prism Black- ja Prism Blue -värivaihtoehdoissa. Note10 Liten suositushinta on puolestaan 629 euroa ja se tulee saataville Aura Silver-, Aura Black- ja Aura Red -väreissä.

Uusi artikkeli: Testissä Suomen edullisimmat 144 hertsin pelinäytöt (1080p & 1440p)

Testissä Suomen edullisimmat 144 hertsin Full HD- ja Quad HD -resoluution pelinäytöt AOC:lta ja Samsungilta.

Hommasimme io-techin testiin markkinoiden edullisimmat 144 hertsin Full HD- ja Quad HD -resoluution pelinäytöt, jotka Suomesta löytyy. Full HD -näytöksi valikoitui 189 euron hintainen 24-tuumainen IPS-paneelilla varustettu AOC 24G2U, joka oli Verkkokauppa.comissa Black Friday -tarjouksessa 149 euron hintaan. Quad HD -näyttönä mukana on Samsungin 250 euron hintainen 27-tuumainen VA-paneelilla varustettu C27JG50QQU.

Tutustumme artikkelissa molempien näyttöjen ominaisuuksiin ja pyrimme selvitämme, miten valmistajien kalliimmat lippulaivanäytöt eroavat näihin halvimpiin pelinäyttöihin nähden, kun kriteerinä on 144 hertsin virkistystaajuus. Suoritimme molemmilla näytöille kattavat testimittaukset Spyder 5 Elite- ja Xrite i1 Display Pro -näytönkalibrointilaitteilla.

Lue artikkeli: Testissä Suomen edullisimmat 144 hertsin pelinäytöt (1080p & 1440p)

Samsung toimitti 6,7 miljoonaa 5G-puhelinta vuonna 2019

Samsung oli viime vuoden toimitusmäärissä 5G-älypuhelinvalmistajien ykkönen.

Samsung on ilmoittanut toimittaneensa 6,7 miljoonaa 5G-älypuhelinta vuonna 2019. Marraskuun loppuun mennessä yritys kertoo hallinneensa 53,9 %:a vuoden 5G-älypuhelinmyynnistä. Markkinatutkimusyhtiö Counterpointin mukaan 5G-puhelimet edustivat viime vuonna vain noin prosenttia älypuhelinmarkkinoiden kokonaismyynnistä, mutta ensi vuonna määrän odotetaan nousevan peräti 18 %:iin kokonaismarkkinasta.

Samsung julkaisi viime vuonna kaikkiaan viisi 5G-laitetta: Galaxy S10 5G:n, Galaxy Note10 ja Note10+ 5G:n, Galaxy Fold 5G:n sekä Galaxy A90 5G:n. Seuraavana on julkaisuvuorossa Galaxy Tab S6 5G -taulutietokone ensimmäisen neljänneksen aikana. Samsungin tuotekehityspäällikkö TM Rohin mukaan vuosi 2020 tulee olemaan Samsungille 5G:n vuosi, joten odotettavissa on useita uusia 5G-yhteydellä varustettuja Galaxy-laitteita.

Lähde: Samsung, Counterpoint

Live: io-techin tekniikkakatsaus-podcast (1/2020)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä videopodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin vuoden 2020 ensimmäinen tekniikkakatsaus-podcast esitetään tänään perjantaina 3. tammikuuta noin klo 15:00 alkaen suorana live-streamina. Tekniikkakatsaus lähetetään suorana ainoastaan YouTubessa. Äänessä ovat peruskokoonpano Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri.

Käymme viikottaisissa tekniikkakatsauksissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet viimeisten kahden viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon tekniikkakatsaus on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

AMD:n Ryzen 7 4800H ja tunnistamaton 6 Gt:n näytönohjain 3DMark-vuodossa

3DMark-testien mukaan kannettavan tunnistamaton näytönohjain vastaa suorituskyvyltään RTX 2060:n mobiiliversiota ja APU-piirin Zen 2 -ytimet vastaavat Intelin Core i9-9880H -prosessorin suorituskykyä.

Redditin ja Twitterin käyttäjä _rogame on kunnostautunut viime aikoina AMD-vuotoihin. Tämänkertaisessa vuodossa esiintyvät toistaiseksi tuntematon yhtiön näytönohjain ja tuleva Ryzen 4000 -sarjan APU-piiri.

3DMark Fire Strike -tuloksista otetussa kuvankaappauksessa näkyy prosessorina ”AMD Ryzen 7 4800H with Radeon Graphics”, mikä viittaa Renoir-koodinimellisiin Zen 2 -arkkitehtuurin prosessoriytimiä käyttäviin APU-piireihin. 3DMarkin mukaan prosessorin peruskellotaajuus on 2,9 GHz ja maksimi Boost-kellotajuus 4,3 GHz. Siinä toistuu myös useiden vuotojen vihjaama tieto kahdeksasta prosessoriytimestä ja tällä kertaa SMT-tuen kera. Fysiikkatestin mukaan APU-piirin prosessoripuoli on suurin piirtein samaa tasoa Core i9-9880H -prosessorin kanssa.

Näytönohjaimesta 3DMark ei paljasta muuta kuin 6 Gt:n muistin, mutta _rogamen mukaan kyseessä on nimenomaan AMD:n näytönohjain. Loogisin selitys olisi muissakin vuodoissa nähdyn RX 5600:n kannettaviin suunnattu versio, mutta 3DMark-vuodon mukaan näytönohjain vastaa suorituskyvyltään GeForce RTX 2060:n kannettaviin suunnattua versiota. Ainakin työpöytäpuolella RX 5600:n odotetaan viimeisimpien vuotojen perusteella sijoittuvan selvästi RTX 2060:n alapuolelle suorituskyvyltään.

Vaikka sekä grafiikka- että fysiikkapisteet ovat samaa tasoa verrokkien kanssa, sekä prosessoria että näytönohjainta rasittavassa Combined-testissä AMD-kannettava jää selvästi jälkeen Intelin prosessorin ja NVIDIAn näytönohjaimen sisältävästä kannettavasta. Todennäköisimmin tämä viittaa AMD-kannettavan riittämättömään jäähdytykseen, mutta myös riittämätön virransyöttö voi selittää tuloksen.

Lähde: _rogame @ Twitter

AMD pitää CES 2020 -lehdistötilaisuutensa 7. tammikuuta kello 00.00

Yhtiön toimitusjohtaja Lisa Sun odotetaan antavan lehdistötilaisuudessa ainakin ensimaistiaisia tulevasta Zen 3 -arkkitehtuurista.

Las Vegasissa pidettävät CES-messut käynnistävät tekniikkavuoden tuttuun tapaan heti tammikuun alussa 7. – 9. päivä, unohtamatta ennen varsinaisia messuja pidettävää lehdistötilaisuuksiin keskittyvää esipäivää 6. tammikuuta. AMD on ajoittanut oman lehdistötilaisuutensa 7. tammikuuta kello 00.00 Suomen aikaa.

Toimitusjohtaja Lisa Sun johtaman lehdistötilaisuuden sisällöstä ei ole vielä kerrottu virallisesti mitään, mutta todennäköisesti tapahtumassa tullaan antamaan ainakin ensimaistiaiset Zen 3 -arkkitehtuurista. Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit tullaan valmistamaan TSMC:n 7 nanometrin EUV- eli N7+-prosessilla ja niitä odotetaan markkinoille sekä palvelimiin että työpöytäkokokoonpanoihin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Muita mahdollisia aiheita ovat luonnollisesti uudet piirisarjat Ryzen -prosessoreille, säteenseurantakiihdytyksen mukanaan tuova toisen sukupolven RDNA-arkkitehtuuri sekä jo vuodoissa esiintynyt Radeon RX 5600 XT -näytönohjain. Myös laskentapuolelle odotetaan uutta GCN-arkkitehtuuriin perustuvan järeän Arcturuksen muodossa, mutta sen aikataulu on toistaiseksi pahemmin hämärän peitossa, kuin kuluttajanäytönohjainten.

AMD:n lehdistötilaisuus tullaan striimaamaan livenä yhtiön YouTube-kanavalla.

Lähde: AMD

Intelin diavuoto: Core i9-10900K parhaimmillaan 30 % nopeampi kuin i9-9900K

Intelin yhteensä yhdeksän eri testiä sisältävän dian mukaan ero 10900K:n ja 9900K:n välillä on pienimmillään vain kaksi prosenttia.

Vuodot Intelin tulevien Comet Lake-S -arkkitehtuuriin perustuvien prosessoreiden ympärillä jatkaa kiihtymistään. Tällä kertaa vuorossa on Intelin dia koskien 10-ytimisen Core i9-10900K:n suorituskykyä.

Intelin vuotaneen dian mukaan 10-ytiminen Core i9-10900K tulisi olemaan parhaimmillaan 30 prosenttia nopeampi kuin nykyinen Core i9-9900K. Ero realisoituu yhtiön mukaan SPECint_rate_base2006 IC16 -testissä. Muissa ajetuissa testeissä ero oli 2 – 26 % 10900K:n hyväksi. Testeissä 10900K:ta ajettiin 125 / 250 watin TDP:llä ja 9900K:ta 95 / 210 watin TDP:llä. Jälkimmäinen TDP-arvoista viittaa PL2-tilaan, eli lyhytaikaisesti sallittuun korkeampaan maksimikulutukseen.

Comet Lake-S -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit valmistetaan edelleen 14 nanometrin valmistusprosessilla ja ne perustuvat pohjimmiltaan Skylake-ytimiin. Prosessorit tulevat vaatimaan kaverikseen uudella LGA 1200 -kannalla varustetun 400-sarjan emolevyn. Viimeisimpien tietojen mukaan prosessoreita voidaan odotella markkinoille toisen vuosineljänneksen alussa eli huhtikuussa.

Lähteet: Tom’s Hardware, ITHome

io-techin vuoden 2019 luetuimmat jutut ja katsotuimmat videot

Julkaisimme io-techin kolmannen vuoden aikana yli 1500 uutista, yli 100 artikkelia ja yli 60 videota. Listasimme suosituimmat jutut.

io-tech.fi täytti 1. tammikuuta kolme vuotta ja alun todella nopean kasvun jälkeen tekeminen on tasoittunut vakaalle pohjalle kohti tulevaisuutta.

Vuonna 2019 keskityimme edelleen sisällön ja oman tekemisen kehittämiseen. Vuoden lopulla rekrytoimme porukkaamme mukaan Oskari Mannisen, joka on jo ehtinyt testaamaan useamman älypuhelimen (Honor 9X, Nokia 6.2, Motorola Moto G8 Plus & Xiaomi Redmi Note 8T).

Suurin kasvu viime vuonna nähtiin io-techin Youtube-kanavalla, jonka tilaajamäärä kasvoi yli 20 000 tilaajalla 35 000 tilaajaan ja kanava nousi Suomen ja Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa. Videoita julkaistiin vuoden aikana 67 kappaletta, niitä katsottiin 4,7 miljoonaa kertaa, yhteensä 228 700 tuntia.

io-tech.fi-sivuston ja TechBBS-keskustelufoorumin kävijämäärä tasoittui viime vuoden aikana noin 300 000 uniikkiin kuukausikävijään, vierailuita kertyy kuukausittain noin 1,5 miljoonaa ja sivulatauksia yli 10 miljoonaa. Uusi kävijäennätys tehtiin marraskuussa, kun sivustolla vieraili 319 506 uniikkia vierailijaa.

TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt kolmessa vuodessa yli 35 000 jäsentä. Viime vuoden aikana foorumille kirjoitettiin yhteensä yli 2 miljoonaa uutta viestiä ja uusia jäseniä rekisteröityi yli 8000 kappaletta. Alkuvuoden aikana foorumi päivittyy nykyisestä Xenforo 1.5-versiosta uuteen 2.1-versioon.

io-techin viikottaisen tekniikkakatsaus-podcastin tekeminen jatkui ja suora live-lähetys siirtyi vuoden lopulla pelkästään Youtubeen. Jälkikäteen podcast on kuunneltavissa Spotifyssä ja iTunesissa. Podcastilla on noin 3000-4000 viikottaista katselijaa ja kuuntelijaa.

 

io-techin luetuimmat uutiset 2019

  1. Mitä suomalaisten on hyvä tietää Huawein tilanteesta ja puhelimista?
  2. NVIDIA julkaisi Adaptive-sync-tuen avaavat GeForce 417.71 -ajurit näytönohjaimilleen
  3. Päivitys testilabrasta: Nokia 9 Pureviewin kamera kuvanlaatuvertailussa
  4. AMD antoi ensimaistiaisen 3. sukupolven Ryzen-työpöytäprosessoreista (Zen 2)
  5. NVIDIA julkaisi GeForce RTX 2060 -näytönohjaimen
  6. AMD tuo syyskuussa myyntiin 16-ytimisen Ryzen 9 3950X -prosessorin
  7. AMD:n Radeon VII on maailman ensimmäinen 7 nanometrin pelinäytönohjain
  8. Legendaarinen pelihiiri teki paluun: Logitech G MX518
  9. Jimm’siltä ja Asukselta myyntiin 17999 euron pelitietokone
  10. Huawei vahvisti io-techille: Markkinoilla olevien mallien Android-tuki jatkuu kaikilta osin täysin normaalisti

 

io-techin luetuimmat artikkelit 2019

  1. Testissä AMD Ryzen 9 3900X & Ryzen 7 3700X (Matisse)
  2. Testissä AMD Radeon RX 5700 & 5700 XT (Navi)
  3. Testissä AMD Radeon VII (7 nm Vega 20)
  4. Kokeiltua: Samsung Galaxy A50
  5. Suuri näytönohjaintesti GeForce vs Radeon (2019)
  6. Ensituntumat: Samsung Galaxy A80, A70 ja A40 
  7. AMD vs Intel ylikellotettuna ilmajäähdytyksellä (2019)
  8. Testissä NVIDIA GeForce GTX 1660 Ti (TU116)
  9. Testissä NVIDIA GeForce RTX 2060 Super & 2070 Super
  10. Testissä OnePlus 7 Pro

 

io-techin katsotuimmat videot 2019

  1. Kokeiltavana 7000€ Samsung 75″ 8K QLED-televisio (+PUBG)
  2. Kasasimme Suomen parhaan esports-tietokoneen!
  3. Suomen HALVIN pelinäppäimistö on PARAS?
  4. Onko Lidlin halpa pelinäppäimistö hyvä?
  5. Kasasimme 10000€ tietokoneen!
  6. Kasasimme Suomen PARHAAN budjetti-peli-PC:n?
  7. Testissä Deltacon HALPA mekaaninen mininäppäimistö
  8. Kasasimme Suomen PARHAAN alle 1000€ pelitietokoneen?
  9. Suomen HALVIN mekaaninen näppäimistö on PARAS?
  10. Paljon MUN SETUPPI maksaa?

 

io-techin toimitus kiittää lukijoita edellisestä vuodesta ja toivottaa hyvää uutta vuotta 2020!

t: Sampsa, Juha K, Petrus, Niko, Juha U, Oskari