Uutiset
Galaxin GeForce RTX 3090 HOF -huippumalli rikkoi 3 GHz:n rajapyykin ja 16 ennätystä
3 GHz:n rajapyykki rikottiin kahdessa erillisessä testissä kreikkalaisylikellottaja OGS:n ja ruotsalaisen RAUF:n toimesta.

Galaxin Hall of Fame- eli HOF-näytönohjaimilla on pitkät perinteet ylikellottajille suunnattuina erikoismalleina. Nyt yhtiön uusin lippulaivamalli GeForce RTX 3090 HOF on saatu ylikellottajien käsiin, minkä myötä yhtiö kehuu näytönohjaimen rikkoneen peräti 16 ennätystä.
Galaxin RTX 3090 HOF poikkeaa massasta muun valkoisen värinsä myötä ja sarjan perinteille uskollisena myös näytönohjaimen piirilevy noudattaa samaa teemaa. Uusimman sukupolven HOF-mallin ehdoton erikoisuus on 4,3-tuumainen LCD-näyttö, jonka voi ripustaa näytönohjaimen tai kokoonpanon kylkeen magneeteilla, tai asettaa seisomaan esimerkiksi pöydällä integroidun jalan avulla. Näyttö tarjoaa käyttäjälle 480×272-resoluution ja sillä voidaan näyttää esimerkiksi näytönohjaimen reaaliaikaisia tietoja. RTX 3090 HOF:sta on olemassa kellotaajuuksiltaan toisistaan eroavia versioita ja LCD-näyttö toimitetaan ilmeisesti vain osassa malleista.
Galaxin mukaan sen RTX 3090 HOF:lla on nyt rikottu yhteensä 16 ennätystulosta testeissä, mutta ehdottomasti merkittävimpinä niistä voidaan pitää GPUPi 3.2 1B- ja 3.1 1B -tuloksia. Tulosten merkittävyys ei johdu niinkään testiohjelmasta, vaan grafiikkapiirin kellotaajuuksista: Kreikkalaisylikellottaja OGS sai venytettyä oman testikorttinsa GPUPi 3.2 -testissä peräti 3015 MHz:n kellotaajuudelle ja ruotsalainen RAUF:kin sai rikottua rajapyykin oman korttinsa GPUPi 3.3 -testissä tasan 3000 MHz:n kellotaajuudella. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun grafiikkapiirin kellotaajuus saadaan venytettyä yli 3 GHz:n, mutta se on ensimmäinen kerta RTX 3090 -näytönohjaimille.
Edellä mainittujen ennätysten lisäksi Galax kertoo RTX 3090 HOF:n saavuttaneen eri ylikellottajien käsissä uudet ennätystulokset GPUPi 3.3 32B -testissä, 3DMark Vantage Extremessä, 3DMark 11:ssä, Port Royalissa, Fire Strikessä, Fire Strike Extremessä, Fire Strike Ultrassa, Time Spyssä sekä Unigine Superposition 4K-, 8K- ja 1080p Extreme -testeissä. Lisäksi kahden RTX 3090 HOF -kortin konfiguraatioilla on napattu ennätykset GPUPi 3.2 1B- ja 32B -testeissä sekä 3DMark Port Royalissa.
Lähteet: HWBot (1), (2), VideoCardz
Galaxin GeForce RTX 3090 HOF -huippumalli rikkoi 3 GHz:n rajapyykin ja 16 ennätystä
3 GHz:n rajapyykki rikottiin kahdessa erillisessä testissä kreikkalaisylikellottaja OGS:n ja ruotsalaisen RAUF:n toimesta.
Intelin kannettaviin suunnattu 14-ytiminen Alder Lake-P ensimmäisessä testivuodossa
Järein kannettaviin suunnattu Alder Lake sisältää 6 tehokasta Golden Cove -ydintä, 8 energiatehokasta Gracemont-ydintä ja GT2-tason Xe-grafiikkaohjaimen

Intelin kannettaviin ja työpöytäkokoonpanoihin suunnatut Core-prosessorit ovat kulkeneet 10 nanometrin ongelmien vuoksi viime vuodet eri polkuja. Syyskuussa työpöydälle julkaistavaksi huhuttu Alder Lake -arkkitehtuurin myötä Core-prosessorit tulevat perustumaan jälleen samaan arkkitehtuuriin molemmissa luokissa.
Työpöydälle tullaan julkaisemaan parhaimmillaan 16-ytimisiä Alder Lake-S -prosessoreita. Nyt Geekbenchin tulostietokantaan on ilmestynyt järein kannettaviin suunnattu seuraavan sukupolven Core-prosessori, 14-ytiminen Alder Lake-P. Aiempien vuotojen perusteella kannettaviin suunnatussa Alder Lake-P:ssä on käytössä GT2-tason Xe-grafiikkaohjain 96 Execution Unit -yksiköllä, kun Alder Lake-S -prosessoreissa on kevein GT1-tason grafiikkaohjain 32 EU-yksiköllä.
Intelin Engineering Sample -prosessoreille tuttuun tapaan prosessorin nimi tunnistuu Intel 0000:ksi ja prosessorin peruskellotaajuus on vaivaiset 800 MHz. Maksimikellotaajuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin pieni, sillä se on jo tässä vaiheessa 4,7 GHz. Prosessorissa on käytössä 14 ydintä, jotka kykenevät suorittamaan samanaikaisesti 20 säiettä, mikä tarkoittaa kuutta tehokasta Golden Cove -ydintä Hyper-Threading-SMT-tuella ja kahdeksaa kevyttä Gracemont ydintä.
Prosessorin listannut Geekbench-testitulos löytyy testiohjelmiston Compute-puolelta, eli siinä testataan grafiikkaohjaimen laskentasuorituskykyä. 1,15 GHz:n maksimikellotaajuudella toiminut 96 Execution Unit -yksikön Xe-grafiikkaohjain sai tuloksekseen 13438. VideoCardzin mukaan se vastaa suurin piirtein GeForce GTX 660 Ti:n suorituskykyä. Ensimmäisistä testituloksista yli puoli vuotta ennen tuotteen julkaisua on kuitenkin hätiköityä tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä lopullisesta tuotteesta.
Lähteet: Geekbench, Benchleaks @ Twitter
Intelin kannettaviin suunnattu 14-ytiminen Alder Lake-P ensimmäisessä testivuodossa
Järein kannettaviin suunnattu Alder Lake sisältää 6 tehokasta Golden Cove -ydintä, 8 energiatehokasta Gracemont-ydintä ja GT2-tason Xe-grafiikkaohjaimen
Video: Kokeiltavana ZTE Axon 20 5G:n näytön alle sijoitettu etukamera
Tutustumme videolla näytönalaiseen etukameratekniikkaan.

Kiinalainen ZTE julkisti joulukuun alussa uuden Axon 20 5G -älypuhelimen, joka ei luokassaan ollut muutoin ominaisuuksiltaan erityisen kummoinen, mutta laite tarjosi markkinoiden ensimmäisen näytön alle sijoitetun etukameran. Tammikuun puolivälissä puhelin tuli saataville myös Euroopassa, joten pyysimme laitteesta testikappaleen etukameratekniikkaan tutustuaksemme.
Suositushinnaltaan 449 euron hintainen puhelin tarjoaa mm. 6,92-tuumaisen OLED-näytön, Snapdragon 765G -järjestelmäpiirin, 8 Gt RAM-muistia, 128 Gt tallennustilaa, 64 +8 + 2 + 2 megapikselin neloistakakameran sekä 4220 mAh akun 30 watin pikalatauksella.
32 megapikselin etukamera objektiiveineen on sijoitettu OLED-näyttöpaneelin alle. Näytön rakenteessa on käytetty kameran kohdalla läpinäkyviä rakennekerroksia sekä harvempaa pikseliasettelua, joka päästää valon näytön läpi kameralle. Kuvan muodostamisessa apuna on optimoituja parannusalgoritmeja. Tutkimme videolla etukameran toteutusta ja analysoimme kuvanlaatua sekä tekniikan mahdollisuuksia markkinoilla.
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
Video: Kokeiltavana ZTE Axon 20 5G:n näytön alle sijoitettu etukamera
Tutustumme videolla näytönalaiseen etukameratekniikkaan.
Video: Testissä Deltaco Gaming WK90B -näppäimistö
Testissä Deltacon edullinen matalaprofiilinen TKL-näppäimistö, jossa Outemun ruskeat tuntopisteelliset kytkimet.

Deltacon uusia valkoisia White Line -malliston näppäimistöjä on saatavilla 60%-, TKL- ja täysikokoisena. Testissämme WK90B-malli, joka on TKL- eli Tenkeyless-malli Outemun ruskeilla matalaprofiilisillä kytkimillä varustettuna.
Videolla käydään läpi näppäimistön ominaisuudet, kytkimet ja näppäinhatut sekä testataan kirjoittamista ja pelaamista käytännössä. Rakenne on jämäkkä, mukana toimitetaan valkoinen punottu USB Type-C -kaapeli ja näppäinhatut on valkoiseksi maalattua ABS-muovia. Matalaprofiilisilla kytkimillä kirjoittaminen sujuu kohtalaisen hyvin, mutta pelaamiseen tuntopisteelliset kytkimet tuntuvat hieman tahmeilta. RGB-valaistus on epätasainen ja estetiikkaa rikkoo välilyönnin Deltaco Gaming -logokaiverrus.
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
- Hinta.fi, Deltaco Gaming WK90B (ruskeilla tuntopisteellisillä kytkimillä)
- Hinta.fi, Deltaco Gaming WK90R (punaisilla lineaarisilla kytkimillä)
Video: Testissä Deltaco Gaming WK90B -näppäimistö
Testissä Deltacon edullinen matalaprofiilinen TKL-näppäimistö, jossa Outemun ruskeat tuntopisteelliset kytkimet.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 21.2.1 -ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen
Ajureiden merkittävin uudistus on tuki The Medium -pelille, jossa niiden luvataan parantavan RX 6800 XT:n suorituskykyä parhaimmillaan 9 % edeltäviin ajureihin verrattuna.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen. Radeon Software Adrenalin 2020 Edition 21.2.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön GCN- ja RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia ja APU-piirejä.
Radeon Software 21.2.1 -ajureiden merkittävin uudistus on virallinen tuki tuoreelle The Medium -pelille. Julkaisutiedotteen mukaan ajurit parantavat Radeon RX 6800 XT:n suorituskykyä pelissä 4K-resoluutiolla High-asetuksin parhaimmillaan 9 %.
Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa korjattujen bugien listalle ovat päässeet ruudun vilkkuminen, kun MSI Afterburner on käytössä, Metro Exoduksen satunnaiset kaatuilut säteenseuranta käytössä sekä joitain Samsung CRG9 -näyttöjen käyttäjiä vaivannut ongelma, jossa näyttö jäi unitilasta herätessä mustaksi. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan esimerkiksi Hitman 3 -pelin mahdollinen kaatuminen Apex Predator -tehtävässä RX 6000 -sarjan näytönohjaimilla, FreeSyncin toimimattomuus Forza Horizon 4 -pelissä sekä joidenkin pelien vilkunta reunattomassa ikkunassa (Borderless windowed), kun FreeSync on käytössä.
Lisäksi AMD kertoo tutkivansa joidenkin käyttäjien raportteja Radeon Software -hallintaohjelmiston odottamattoman korkeasta prosessorin käyttöasteesta. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 21.2.1 -ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen
Ajureiden merkittävin uudistus on tuki The Medium -pelille, jossa niiden luvataan parantavan RX 6800 XT:n suorituskykyä parhaimmillaan 9 % edeltäviin ajureihin verrattuna.
Silverstone julkaisi 1000 wattisen SFX-L-virtalähteen
SX1000 tarjoaa markkinoiden huippuun yltävän tehon tilavuuteensa nähden.

Silverstone on tänään viimein julkaissut alun perin jo vuoden 2019 Computex-messuilla esittelemänsä 1000 wattisen SFX-L-kokoisen SX1000-virtalähteen. Uutuus on jopa 200 wattia tehokkaampi, kuin valmistajan aiempi SFX-L-kokoluokan huippumalli SX800-LTI. Samalla se menee valmistajan teho per tilavuus -suhteen huipulle tarjoten lähes tuhat wattia litraa kohden (965 W/L).
Silverstone SX1000 on kooltaan Silverstonen SFX-L-standardin kokoinen, eli kyseessä on täysimittaista ATX-virtalähdettä selvästi pienempi, mutta normaalia SFX-virtalähdettä hieman suurempi koko. Perinteisiin SFX-virtalähteisiin verrattuna SFX-L-kokoiset virtalähteet ovat pidempiä, minkä seurauksena niihin mahtuu 120 mm:n tuuletin SFX-virtalähteistä usein löytyvien 80 tai 92 mm:n tuulettimien sijaan. SX1000 on 125 mm leveä, 63,5 mm korkea ja 130 mm syvä. Painoa virtalähteellä on 1,68 Kg.
Silverstonen uutuus tarjoaa 1000 watin tehon lisäksi 80 Plus Platinum sertifikaatin, täysin modulaarisen rakenteen, yhden 12 voltin linjan ja ± 3 prosentin jännitevaihtelun. Virtalähteen kuulalaakeroitu 120 mm:n tuuletin käynnistyy vasta rasituksen ylittäessä 200 watin tason.
Silverstone ei ole vielä ilmoittanut uutuusvirtalähteen hintaa, eikä sen tarkkaa myyntiintuloaikataulua, mutta oletettavasti virtalähde saapuu kauppoihin lähiaikoina. Hintaluokaltaan SX1000 sijoittunee todennäköisesti reilusti yli 200 euroon, sillä Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan Silverstonen 800-watin SFX-L-virtalähteestä saa maksaa 205 euroa.
Lähde: Silverstone
Silverstone julkaisi 1000 wattisen SFX-L-virtalähteen
SX1000 tarjoaa markkinoiden huippuun yltävän tehon tilavuuteensa nähden.
Xiaomi on nostanut oikeuskanteen Yhdysvaltojen puolustus- ja valtiovarainministeröitä vastaan
Kanteen tavoitteena on perua Yhdysvaltain tammikuun puolessa välissä tekemä päätös asettaa Xiaomi mustalle listalle.

Yhdysvallat asetti kiinalaisen Xiaomin tammikuun puolessa välissä mustalle listalle, joka kieltää Yhdysvaltojen kansalaisia sijoittamasta kyseiseen yritykseen. Perusteena tälle pidettiin Xiaomin kytköksiä Kiinan armeijaan. Xiaomi kuitenkin nopeasti kielsi kyseisten kytkösten olemassaolon ja ilmoitti tekevänsä tarvittavat toimet yrityksen ja sen osakkeenomistajien etujen turvaamiseksi.
Nyt Xiaomi on nostanut oikeuskanteen Yhdysvaltojen puolustusministeriötä ja valtiovarainministeriötä vastaan. Kiinalaisyritys on julkaissut asian tiimoilta myös virallisen tiedotteen. Tiedotteessaan Xiaomi kertoo jälleen Yhdysvaltojen päätöksen asettaa yritys mustalle listalle ”Kiinan kommunistisena sotilasyrityksenä” olevan virheellinen, minkä lisäksi se Xiaomin mukaan riistää yhtiöltä oikeudellisen menettelyn. Xiaomi kertoo vedonneensa tuomioistuimeen päätöksen julistamiseksi laittomaksi ja sen kumoamiseksi.
Lopuksi Xiaomi kertoo tiedotteessaan pitävänsä osakkeenomistajat ja potentiaaliset sijoittajat ajan tasalla menettelyssä mahdollisesti tapahtuvasta olennaisesta kehityksestä.
Xiaomin oikeuskanteen mukaan muun muassa yhdysvaltalainen piirivalmistaja Qualcomm on yksi yrityksen aikaisimpia sijoittajia. Tammikuussa ilmoitettu mustalle listalle joutumisen myötä sijoitusestot astuisivat voimaan tämän vuoden marraskuussa, jolloin myös Qualcomm joutuisi luopumaan sijoituksistaan. Mahdollisen muutoksen vaikutukset ovat osin nähtävissä jo nyt – Xiaomin osakekurssi laski 12 prosenttiyksikköä ilmoituksen jälkeen saavutettuaan ensin yrityksen historian korkeimman arvon vuoden ensimmäisellä viikolla.
io-techin toimitus seuraa asian etenemistä.
Xiaomin tiedote:
Vapaaehtoinen ilmoitus – oikeudenkäynti
Tämän ilmoituksen on antanut Xiaomi Corporation (”Yhtiö” yhdessä tytäryhtiöidensä, ”Ryhmä”) vapaaehtoisesti.
Tällä ilmoituksella viitataan Yhtiön 15. tammikuuta 2021 päivättyyn ilmoitukseen.
Liittyen Yhdysvaltojen puolustusministeriön tammikuun 14. päivänä 2021 (Itäinen normaaliaika) julkaisemaan tiedotteeseen, jossa Yhtiö lisättiin vuonna 1999 annetun maanpuolustuksen valtuutuslain (National Defense Authorization Act tai NDAA) pykälän 1237 määrittelemien yhteisöjen joukkoon, Yhtiö ilmoitti 15. päivänä tammikuuta 2021, että se aikoo ryhtyä asianmukaisin toimiin Yhtiön ja sen osakkeenomistajien etujen suojaamiseksi.
Yhtiö nosti asiasta kanteen Yhdysvaltojen Columbian piirikunnan käräjäoikeudessa Yhdysvaltojen puolustusministeriötä ja valtiovarainministeriötä vastaan 29. tammikuuta 2021 (itäinen normaaliaika). Yhtiö uskoo, että päätös sisällyttää Yhtiö NDAA-listalle ”Kiinan kommunistisena sotilasyrityksenä” Yhdysvaltojen puolustusministeriön ja valtiovarainministeriön toimesta (”päätös”) on virheellinen ja riistää yhtiöltä oikeudellisen menettelyn. Suojatakseen Yhtiön käyttäjien, yhteistyökumppaneiden, työntekijöiden ja osakkeenomistajien etuja maailmanlaajuisesti, Yhtiö vetosi tuomioistuimeen päätöksen julistamiseksi laittomaksi ja sen kumoamiseksi.
Yhtiö pitää osakkeenomistajat ja potentiaaliset sijoittajat ajan tasalla menettelyssä mahdollisesti tapahtuvasta olennaisesta kehityksestä ja ilmoittaa niistä tarvittaessa.
Lähde: Sähköpostilehdistötiedote (yllä), Bloomberg
Xiaomi on nostanut oikeuskanteen Yhdysvaltojen puolustus- ja valtiovarainministeröitä vastaan
Kanteen tavoitteena on perua Yhdysvaltain tammikuun puolessa välissä tekemä päätös asettaa Xiaomi mustalle listalle.
Video: Testissä 6 mekaanista näppäimistöä
Testissä kolme täysikokoisia ja kolme TKL eli tenkeyless näppäimistöä mekaanisilla kytkimillä.

Esitellään videolla jokaisen näppäimistön ominaisuudet, kytkimet ja näppäinhatut sekä testataan kirjoittamista ja pelaamista.
Videolla on testattavana sekalainen joukko näppäimistöjä Asukselta, MSI:ltä, Razerilta, Logitechilta ja Blackstormilta. Kytkimistä edustettuina ovat Asuksen lineaariset optiset ROG RX-, Outemun lineaariset punaiset-, Kailhin valkoiset low profile-, Razerin lineaariset optiset-, Logitechin siniset GX- ja Cherry MX Silent Red -kytkimet:
- 00:57 Asus ROG Strix Scope RX
- 05:41 Blackstorm Mech 2020
- 09:45 MSI Vigor GK50 Low Profile
- 14:06 Razer Huntsman Tournament Edition
- 19:03 Logitech Pro X
- 24:15 Asus ROG Strix Scope TKL Deluxe
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
Video: Testissä 6 mekaanista näppäimistöä
Testissä kolme täysikokoisia ja kolme TKL eli tenkeyless näppäimistöä mekaanisilla kytkimillä.
IKEA x ROG -yhteistyön hedelmät julkaistiin Kiinasssa
Asuksen ja Ikean yhteistyön tuloksena julkaistiin joukko yhteisbrändättyjä pelihuonekaluja, mutta Asuksen neuvonanto ja ROG-brändäys on nähtävillä myös joissain Ikean omissa uusissa pelituotteissa.

Uutisoimme viime syksynä ruotsalaisen huonekalujätti Ikean ja Asuksen Republic of Gamersin aloittamasta yhteistyöstä, jonka tavoitteena oli luoda täysin uusi pelaajille suunnattu tuotesarja. Nyt Ikea on julkaissut Kiinassa yhteistyön tulokset myös asiakkaiden saataville.
IKEA x ROG -yhteistyön hedelmät voidaan jakaa käytännössä kahteen koriin: yhteisbrändätyt tuotteet ja Ikean tuotteet. Yhteisbrändätyt Uppspel-sarjan tuotteet sisältävät sähköjaloin varustetun pelipöydän, renkailla varustetun telineen tietokoneelle, pienen laatikoston, kaapin lasiovilla, julisteita sekä reikälevyn. Tämän lisäksi Ikea julkaisi uudet Huvudspelare-, Matchspel- ja Utespelare -pelituolit, Huvudspelare- ja Utespelare -pelipöydät sekä erilaisia Lånespelare-tuotteita kuten kokoelman ehdottoman helmen mukitelineen, hiirimaton, kuuloketelineitä, ROG-teemaisia tyynyjä ja juomamukin.
Uutisen pääkuvassakin näkyvä IKEA x ROG -sarjan Uppspel -pelipöytä tulee saataville sekä 140 x 80 cm että 180 x 80 cm koossa ja sen korkeus on säädettävissä sähkömoottoreiden voimalla 72 – 120 senttimetrin välillä. Pöydän takareunassa on huomioitu johtojen helppo läpivienti suurimman osan reunasta kattavalla syvennyksellä, jonka alta löytyy vielä erillinen kouru helpottamaan johtojen hallintaa. Pöytään voi tallentaa useamman valmiin korkeusprofiilin ja hallintapaneelin yhteydestä löytyy myös USB-liitin esimerkiksi laturijohdolle. Pöydän hinta Kiinan Ikeassa on koosta riippuen euroiksi käännettynä noin 486 tai 512 euroa.
Uppspel-laatikosto on varustettu liikuttamista helpottavilla renkailla, pienemmällä ja suuremmalla laatikolla sekä yhdellä avohyllyllä. Myös laatikoston kansi toimii omana säilytyslokeronaan, sillä sitä reunustavat muutaman sentin reunukset. Laatikoston mitat ovat 50 x 58 x 40 cm (S x K x L) ja hinta käännettynä yuaneista noin 77 euroa. Laatikoston rinnalle sopii kätevästi tietokoneteline renkailla. Sen leveys on muokattavissa 25 – 34 senttimetrin välillä ja hinta euroiksi käännettynä noin kympin.
Uppspel-sarjan reikälevy mahdollistaa puolestaan erilaisten komponenttien ja oheislaitteiden helpon säilytyksen seinällä. Kiinan hinnoilla noin 25 euroa maksava reikälevy on kooltaan 56 x 76 senttiä ja sen mukana tulee ilmeisesti neliosainen paketti kiinnitysvälineitä, joita voinee ostaa jatkossa erillisinä. Lasiovinen kaappi puolestaan sisältää kaksi niin ikään lasista hyllyä, joiden lisäksi sen takaseinä on toteutettu reikälevyllä. Kaapin mitat ovat 20 x 56 x 76 cm (S x K x L) ja sen hinta Kiinan Ikeassa on noin 64 euroa.
Voit tutustua IKEA x ROG -tuotteisiin sekä Ikean omiin pelihuonekaluihin ja -tuotteisiin tarkemmin yhtiön kampanjasivuilla.
IKEA x ROG -yhteistyön hedelmät julkaistiin Kiinasssa
Asuksen ja Ikean yhteistyön tuloksena julkaistiin joukko yhteisbrändättyjä pelihuonekaluja, mutta Asuksen neuvonanto ja ROG-brändäys on nähtävillä myös joissain Ikean omissa uusissa pelituotteissa.
Xiaomi ja Motorola esittelivät pitkän matkan langatonta latausta
Tässä vaiheessa valmiimmalta vaikuttava Xiaomin Mi Air Charge -teknologia on yhtiön sisäisesti kehitetty, kun Motorolan teknologia perustuu paranneltuun Qi-standardiin.

Langaton lataus on ollut arkipäivää jo vuosia, mutta ladattavan laitteen on nykyisin oltava kontaktissa latausalustan kanssa. Nyt sekä Xiaomi että Motorola ovat esitelleet omilla tahoillaan langatonta pitkän matkan latausta.
Esitellistä teknologioista Xiaomin vaikuttaa olevan tässä vaiheessa lähempänä valmista. Yhtiön mukaan sen Mi Air Charge -teknologia on täysin sisäisesti kehitetty ja se perustuu antenneihin, jotka paikantavat tarkasti puhelimen tai muun ladattavan laitteen sijainnin ja kohdistaa siihen millimetriluokan aalloilla toteutetun lataussignaalin. Myös vastaanottavan laitteen on luonnollisesti sisällettävä tätä tarkoitusta varten oma antennipatteristonsa, joka samalla lähettää pienellä tehonkulutuksella laitteen sijainnin.
Xiaomin esittelypätkissä latauslaite on suurin piirtein kotiteattereiden subwoofer-kaiutinten kokoinen. Se kykenee tällä hetkellä lataamaan useaa eri laitetta samanaikaisesti, mutta kutakin laitetta voidaan ladata maksimissaan 5 watin teholla. Yhtiö ei kertonut tarkkaa latausetäisyyttä, mutta kertoi sen olevan useita metrejä eikä se vaatisi suoraa näköyhteyttä laitteiden välille. Xiaomi ei vielä kertonut, milloin teknologia olisi valmis kotikäyttöön.
Motorolan Kiinassa julkaisemassa videossa lähetin on selvästi pienempi ja latausetäisyyttä esiteltiin maksimissaan metriin saakka. Motorolan tapauksessa käden asettaminen puhelimen ja laturin väliin katkaisi kuitenkin latauksen, mitä ei pitäisi tapahtua Xiaomin tekniikalla. Yhtiön videolla puhelimet myös asetetaan erillisiin telineisiin, joskaan videolta ei käy ilmi onko niillä muuta tarkoitusta, kuin pitää puhelimet pystyssä.
GSMArenan mukaan Motorolan ratkaisu perustuu paranneltuun Qi-standardiin ja yhtiön kerrotaan myös kehaisseen tämän olevan se ”oikea tapa” toteuttaa langaton lataus, ilmeisesti tarkoituksenaan piikitellä Xiaomin täysin itse kehitettyä teknologiaa.
Xiaomi ja Motorola esittelivät pitkän matkan langatonta latausta
Tässä vaiheessa valmiimmalta vaikuttava Xiaomin Mi Air Charge -teknologia on yhtiön sisäisesti kehitetty, kun Motorolan teknologia perustuu paranneltuun Qi-standardiin.