Uutiset
Google julkaisi Android 9:n – koodinimeksi ”Pie”
Android 9 keskittyy käyttäjän toimien oppimiseen, päivittäisten tehtävien helpottamiseen sekä hyvinvoinnin parantamiseen.

Google on julkaissut Android-mobiilikäyttöjärjestelmänsä yhdeksännen version. Android 9:n koodinimeksi tuli lopulta simppelisti ”Pie” eli piirakka. Käyttöjärjestelmän lopullinen versio ei tuonut mukanaan merkittäviä uusia ominaisuuksia aiempiin beetaversioihin nähden.
Uusia käyttäjän tapoja oppivia ja käyttöä helpottavia ominaisuuksia ovat mm. virrankulutusta käytettyjen sovellusten ja palveluiden mukaan optimoiva Adaptive Battery sekä näytön kirkkauden säätöä käyttäjän mieltymysten mukaan mukauttava Adaptive Brightness. App Actions puolestaan ennakoi käyttäjän tekemisiä ja ehdottaa kontekstiin sopivia sovellustoimintoja. Myöhemmin syksyllä päivityksenä saapuva Slices-ominaisuus puolestaan tarjoaa käyttäjän lempisovellusten keskeisiä toimintoja pikavalintoina sovellusta Google-hausta etsittäessä.
Käyttöliittymäpuolella on tarjolla uusi navigointiratkaisu, joka korvaa alareunan navigointipainikkeet pyyhkäisyeleillä. Haluttaessa perinteisen navigointipalkin voi kuitenkin edelleen kytkeä päälle asetuksista. Uudistuksia on tapahtunut myös mm. ilmoitusvalikon pikatoimintojen toteutuksessa, ilmoitusten hallinnassa, äänenvoimakkuuden säädössä ja näytön automaattikäännön toiminnassa.
Digitaaliseen hyvinvointiin keskittyvät seuranta- ja hallintaominaisuudet, kuten Dashboard, App Timer, uudistettu Do Not Disturb sekä Wind Down tulevat saataville Pixel-puhelimiin myöhemmin tänä syksynä. Ennakkoon ominaisuuksia voi testata liittymällä Digital Wellbeing -beetaohjelmaan.
Pinnan alla Android 9 tuo natiivin tuen mm. useamman kameran samanaikaiselle kuvavirralle, ulkoisille USB/UVC-kameroille, näyttöloville, yli 18:9 kuvasuhteen näytöille, useille samanaikaisille Bluetooth-yhteyksille, HDR-materiaalille ja HEIF-kuville sekä parannetut biometrisen tunnistuksen tietoturvamallit ja taustalla olevien sovellusten rajoitukset mikrofonin ja kameran käytölle.
Android 9 Pie -päivitys on saatavilla välittömästi Googlen Pixel-puhelimille OTA-päivityksenä sekä erillisinä asennustiedostoina. Googlen mukaan Android P beetaohjelmassa mukana olleet muiden valmistajien puhelimet tulevat saamaan virallisen Android 9 Pie -päivityksen syksyn loppuun mennessä ja sama koskee myös kelpoisuusvaatimukset täyttäviä Android One -puhelimia. Laitevalmistajien omat versiot uudesta Androidista ovat luvassa myöhemmin loppuvuoden ja ensi vuoden aikana.
io-techin toukokuussa julkaiseman Android P beetaan pohjautuvan uusien ominaisuuksien katsauksen voi lukea täältä. Tutustumme Android 9 Pien lopulliseen versioon vielä lähiaikoina jossain muodossa Pixel XL -puhelimen avulla testattuna.
Lähteet: Android, Google Blog
Google julkaisi Android 9:n – koodinimeksi ”Pie”
Android 9 keskittyy käyttäjän toimien oppimiseen, päivittäisten tehtävien helpottamiseen sekä hyvinvoinnin parantamiseen.
Video: Ensituntumat AMD:n Ryzen Threadripper 2990WX
io-techin testiin saapui AMD:n 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessorit.

AMD:n uudet tehokäyttäjille suunnatut 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessorit esiteltiin tänään virallisesti ja ensimmäisenä myyntiin saapuu 32-ytiminen 2990WX-malli. Saimme käsiimme 32- ja 16-ytimiset eli Ryzen Threadripper 2990X- ja 2950X -mallit heti tuoreeltaan.
Tutustumme 4k-laatuisella videolla AMD:n lähettämän testisetin sisältöön ja asennamme prosessorin, 32 gigatavua DDR4-muistia ja Wraith Ripper -vakiojäähdytyksen MSI:n uudelle MEG X399 Creation -emolevylle.
io-techin testiartikkeli julkaistaan ensi viikon maanantaina 13. elokuuta klo 16.
Jos pidit videosta, käy tykkäämässä videota, tilaa io-techin YouTube-kanava, anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!
Video: Ensituntumat AMD:n Ryzen Threadripper 2990WX
io-techin testiin saapui AMD:n 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessorit.
AMD esitteli virallisesti 2. sukupolven Ryzen Threadripperit
32-ytiminen Ryzen Threadripper 2990WX saapuu ensimmäisenä myyntiin ensi viikolla.

AMD antoi esimakua 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessoreista kesäkuun alussa Taiwanissa järjestyssä Computex-tapahtumassa, jossa se kertoi tuovansa markkinoille 24- ja 32-ytimiset mallit. Käytössä on sama Zen+-arkkitehtuuri kuin aiemmin keväällä julkaistuissa Ryzen 2000-sarjan työpöytäprosessoreissa eli valmistustekniikka on päivittynyt 12 nanometriin sekä välimuistien ja keskusmuistin latensseja on viilattu alhaisemmiksi.
Prosessorit sopivat tuttuun TR4-kantaan ja nykyiset X399-emolevyt ovat yhteensopivia BIOS-päivityksen jälkeen. Markkinoille tulee myös pari uutta mallia MSI:ltä ja Gigabyteltä, joissa on varta vasten suunniteltu järeämpi virransyöttö juurikin WX-sarjan prosessoreille. Asus puolestaan tarjoaa nykyisille X399-emolevyilleen ilmaiseksi virransyötön jäähdytystä parantavan jäähdytyskitin.
Uudet Threadripperit on jaettu X- ja WX-sarjaan, joista ensin mainittuun lukeutuvat tehokäyttäjille suunnatut 12- ja 16-ytimiset mallit ja jälkimmäiseen ammattikäyttöön suunnatut 24- ja 32-ytimiset mallit. 8-ytimistä mallia ei ainakaan toistaiseksi esitelty markkinoille.
Ensimmäisenä myyntiin saapuu 32-ytiminen 2990WX-malli, jonka ennakkomyynti alkaa tänään noin 1900 euron hintaan ja myyntiin se saapuu viikon kuluttua 13. elokuuta. 16-ytiminen 2950X-malli tulee myyntiin elokuun lopulla noin 900 euron hintaan ja loput lokakuussa.
Vaikka prosessorit esiteltiin virallisesti tänään, testitulokset saa julkaista vasta viikon kuluttua eli 13. elokuuta. io-techin testiin saapui uudet 32- ja 16-ytimiset Threadripperit ja verrokkeina testeissä ovat 1. sukupolven 16-ytiminen Threadripper ja Intelin 18-ytiminen Core i9-7980XE.
Julkaisemme pian myös videon ensituntumista io-techin Youtube-kanavalla.
AMD esitteli virallisesti 2. sukupolven Ryzen Threadripperit
32-ytiminen Ryzen Threadripper 2990WX saapuu ensimmäisenä myyntiin ensi viikolla.
TSMC:n piisirujen tuotanto keskeytyi viikonloppuna viruksen takia
Tuotannon seisauksella odotetaan olevan 3 % vaikutus kuluvan neljänneksen liikevaihtoon.

Taiwanilainen piisiruvalmistaja TSMC kohtasi erikoisen ongelman perjantaina, kun yhtiön oli sammutettava tuotantolinjansa viruksen takia. Yhtiön mukaan kyseessä ei ollut ulkopuolinen hakkerointi, vaan tartunta oli ilmeisesti tullut useisiin tietokoneisiin ja tehdastyökaluihin sisäisen huolimattomuuden johdosta.
This virus outbreak occurred due to misoperation during the software installation process for a new tool, which caused a virus to spread once the tool was connected to the Company’s computer network. Data integrity and confidential information was not compromised.
Tuotanto saatiin takaisin käyntiin vuorokaudessa ja sen odotetaan palautuvan normaaliksi tämän päivän aikana. Yhtiön mukaan siitä aiheutuu kuitenkin toimitusten viivästyksiä ja ylimääräisiä kuluja. Yhtiö on jo ehtinyt laskea, että seisaus aiheuttaisi 3 % loven heinä-syyskuun liikevaihtoon.
TSMC on maailman suurin piisirujen sopimusvalmistaja, jota käyttävät muun muassa Apple, NVIDIA ja AMD piiriensä valmistamiseen.
Lähteet: Taiwan News & TSMC
TSMC:n piisirujen tuotanto keskeytyi viikonloppuna viruksen takia
Tuotannon seisauksella odotetaan olevan 3 % vaikutus kuluvan neljänneksen liikevaihtoon.
Motorola esitteli Moto Z3 -älypuhelimen ja 5G MotoMods-lisäosan
Motorolan uusi huippumalli on varustettu viimevuotisella järjestelmäpiirillä ja se muistuttaa toteutukseltaan suuresti edullisempaa Play-mallia.

Motorola on esitellyt Chicagossa järjestämässään tilaisuudessa uuden Moto Z3 -älypuhelimen sekä 5G Moto Mods -lisäosan. Kyseessä on tällä tietoa viimeinen Moto Z -sarjan puhelin, joka on suunniteltu tukemaan Moto Mods -lisäosia. Lisäosayhteensopivuus on rajannut kolmen viime vuoden aikana merkittävästi Moto Z -malliston kokoa ja ulkomittoja.
Moto Z3 on fyysisesti ja ominaisuuksiltaan lähes identtinen aiemmin tänä vuonna julkaistun Moto Z3 Play -mallin kanssa. Keskeisimpiä eroja ovat ainoastaan järjestelmäpiiri ja takakameran toteutus. Toisin kuin Play-mallissa, Z3:n takakamera käyttää saman 12 megapikselin sensorin värillistä ja mustavalkoista versiota. Järjestelmäpiirivalinta on hyvin erikoinen – Motorola on nimittäin päätynyt viimevuotiseen Snapdragon 835 -malliin, joka oli käytössä jo yrityksen viimevuotisessa lippulaivamallissa (Moto Z2 Force). Sormenjälkitunnistin sijaitsee Play-mallin tapaan laitteen kyljessä.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 156,5 × 76,5 x 6,75 mm
- Paino: 156 grammaa
- Rakenne: 6000-sarjan alumiiniseosrunko, Gorilla Glass 3 -lasikuoret, roiskevedenkestävä nanopinnoite
- 6,01″ Super AMOLED-näyttö, 18:9-kuvasuhde, 1080 x 2160 pikseliä, 79 % screen-to-body ratio
- Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (8 x 1,8 GHz Kryo 260 CPU, Adreno 509 GPU, X12 LTE-modeemi)
- 4 Gt RAM-muistia
- 64 Gt tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka (max 2 Tt)
- LTE-yhteydet, Dual SIM
- WiFi 802.11ac 2,4 & 5 GHz, Bluetooth 5.0, NFC
- GPS, GLONASS, BeiDou
- Kaksoistakakamera:
- 12 megapikselin värisensori 1,25 um pikselit, f2.0, PDAF- ja lasertarkennus, 4K 30 FPS videokuvaus
- 12 megapikselin mustavalkosensori, 1,25 um pikselit, f2.0
- 8 megapikselin etukamera, 1,12 um pikselikoko, f2.0, 84 asteen objektiivi
- 3000 mAh akku, USB Type-C 3.1, 15 W TurboPower -pikalataus
- Android 8.1 Oreo
Moto Z3 tulee saataville 16. elokuuta alkaen yhdysvalloissa Verizonin kautta 480 dollarin hintaan. Laitteen saatavuudesta Euroopassa ei ole vielä tarkempaa tietoa. Motorola ilmoitti samalla, että Moto Z3 Force -mallia ei ole luvassa tänä vuonna.
Puhelimen ohella Motorola esitteli myös 5G-yhteydet mahdollistavan Moto Mod -lisäosan, joka on Z3:n ohella yhteensopiva myös muiden aikaisempien Moto Z -sarjan puhelinten kanssa. 5G Moto Mod -lisäosa liitetään tavanomaiseen tapaan Moto Z -mallien takakuoreen ja se hyödyntää Qualcommin Snapdragon X50 -modeemipiiriä. 5G Moto Mod tulee saataville vuoden 2019 alkupuolella ja hinnoittelusta ilmoitetaan myöhemmin.
Lähde: Motorola Blog
Motorola esitteli Moto Z3 -älypuhelimen ja 5G MotoMods-lisäosan
Motorolan uusi huippumalli on varustettu viimevuotisella järjestelmäpiirillä ja se muistuttaa toteutukseltaan suuresti edullisempaa Play-mallia.
AMD:lta uusi semi-custom Zen + Vega -järjestelmäpiiri Kiinan markkinoille
AMD:n uusi semi-custom SoC on tehty Suborin uutta tietokonetta ja konsolia varten. Se sisältää neljä Zen-prosessoriydintä ja 24 CU:n Vega-grafiikkaohjaimen.

AMD on valmistuttanut semi-custom tuotteita jo lukuisille eri yrityksille, viimeisimpänä rakkaalle veriviholliselleen Intelille. Nyt yhtiön semi-custom asiakkaiden listaan liittyy kiinalainen Zhongshan Subor.
AMD:n mukaan se on luonut kiinalaiselle Zhongshan Suborille uuden semi-custom SoC-piirin, jota Subor tulee käyttämään sekä pelitietokoneessaan että tulevassa konsolissaan. Todellisuudessa konsoli ja pelitietokone ovat kuitenkin yksi ja sama laite, joiden ainoaksi eroksi jää käyttöjärjestelmä.
AMD:n mukaan uudessa semi-custom piirissä yhdistyy neliytiminen Zen-arkkitehtuuriin perustuva prosessori SMT-tuella sekä 24 Compute Unit -yksikön Vega-grafiikkaohjain. Prosessoriytimet toimivat 3,0 GHz:n kellotaajuudella ja grafiikkaohjain 1,3 GHz:n kellotaajuudella.
Erikoiseksi ratkaisun tekee se, että AMD:n mukaan kyse olisi yhdestä piiristä ja siihen kuuluisi myös 8 gigatavua GDDR5-muistia. Olettaen, että AMD:n julkaisemassa tiedotteessa ei ole virheitä, olisi ”yhden piirin” (”single chip”) tarkoitettava todellisuudessa MCM-piiriä. Piirin olisi oltava myös kooltaan merkittävän suuri, sillä siihen olisi mahduttava kahdeksan erillistä GDDR5-piiriä sekä Zen- ja Vega-grafiikkaohjaimen sisältävä järjestelmäpiiri.
Suborin pelitietokoneen kerrotaan olleen jo esillä ChinaJoy-messuilla ja sen on tarkoitus saapua kiinan markkinoille kuluvan kuun loppupuolella. Konsoliversio tietokoneesta julkaistaan vuoden loppuun mennessä. Valitettavasti sekä pelikone että konsoli julkaistaan yksinomaan Kiinan markkinoille.
Päivitys 4.8 klo 14.55:
AMD on päivittänyt tiedotettaan. Kyseessä ei ole MCM-piiri, vaan alkuperäisessä tiedotteessa puhuttiin virheellisesti yhdestä piiristä. Neljästä Zen-arkkitehtuuriin perustuvasta prosessoriytimestä ja 24 CU:n Vega-grafiikkaohjaimestä rakentuvassa järjestelmäpiirissä on 256-bittinen GDDR5-muistiohjain, mutta muistipiirit ovat erillisinä piireinä emolevyllä.
Lähde: AMD Kuva: Zol.com.cn
AMD:lta uusi semi-custom Zen + Vega -järjestelmäpiiri Kiinan markkinoille
AMD:n uusi semi-custom SoC on tehty Suborin uutta tietokonetta ja konsolia varten. Se sisältää neljä Zen-prosessoriydintä ja 24 CU:n Vega-grafiikkaohjaimen.
Näytönohjainvalmistaja Manli rekisteröi GeForce GTX 2070:n ja GTX 2080:n (Päivitetty)
Manli kyseenalaistaa GeForce 11 -sarjan nimeämisen lisäksi huhut Turing- ja Volta-koodinimistä NVIDIAn tulevien näytönohjainten kohdalla.

NVIDIAn tulevista näytönohjaimista ollaan puhuttu jo pitkään GeForce 11 -sarjana, kiitos mm. Lenovon edustajan aiemman lipsautuksen. Näytönohjainvalmistaja Manli on asettanut tämän oletuksen nyt erittäin kyseenalaiseksi, eikä näytönohjainten koodinimikään ole enää itsestäänselvä.
NVIDIAn seuraavan sukupolven pelinäytönohjaimista on puhuttu pitkään Turing-nimellä. Sitä ennen pyöri huhuja Ampere-koodinimestä, joka olisi huhujen mukaan vaihdettu lopulta Turingiksi teknologiastartup Amperen vuoksi.
Vain hetki sitten Turing-koodinimi kyseenalaistettiin HWiNFOn toimesta, kun he ilmoittivat ohjelman seuraavan version lisäävän tuen GV102- ja GV104-grafiikkapiireille, mikä viittaisi Volta-arkkitehtuuriin.
Nyt näytönohjainvalmistaja Manli on kyseenalaistanut sekä GeForce 11 -sarjan, HWiNFOn Volta-viittaukset ja huhujen Turing-koodinimen. Yhtiö on rekisteröinyt Eurasian Economic Unionin (EAEU (EEU)) alla GeForce GTX 2070:n ja GeForce GTX 2080:n sekä toisessa hakemuksessa, jossa on näytönohjainten grafiikkapiirien nimet, GA-104:n ja GA-104-400:n.
Aika näyttää, mitkä todella ovat NVIDIAn seuraavan sukupolven todelliset koodinimet, grafiikkapiirien nimet ja näytönohjainten nimet.
Lähteet: EAEU, VideoCardz, Guru3D
Päivitys 3.8. klo 13:30:
Näytönohjainvalmistaja Manli lähetti sähköpostin, jossa se pyytää poistamaan kaikki tiedot liittyen GTX 2080- ja 2070-näytönohjaimiin. Yhtiön mukaan tiedot eivät ole aitoja ja se ei olisi itse tehnyt hakemusta EEC:lle:
About the product registration on EEC, it’s not officially applied or provided by Manli.
We are still investigating at the moment.
It will be grateful, if you can kindly remove any news or information which mention about “Manli GTX 2080 & 2070” immediately.
It is not the real information, we are still checking where the information from and who provided.
Näytönohjainvalmistaja Manli rekisteröi GeForce GTX 2070:n ja GTX 2080:n (Päivitetty)
Manli kyseenalaistaa GeForce 11 -sarjan nimeämisen lisäksi huhut Turing- ja Volta-koodinimistä NVIDIAn tulevien näytönohjainten kohdalla.
Intelin vuotaneet roadmapit lupaavat uusia Core-prosessoreita lokakuussa
Roadmappien mukaan sekä Basin Falls Refresh (Skylake-X, max. 18 ydintä) että Coffee Lake-S Refresh (max 8 ydintä) tullaan julkaisemaan lokakuussa. Täysin uuteen sarjaan sijoittuva 28-ytiminen Skylake-X julkaistaan toistaiseksi määrittelemättömänä ajankohtana muiden päivitysten jälkeen.

Intelin tulevista prosessoripäivityksistä on liikkunut viime aikoina rutkasti erilaisia huhuja. Yhtiön odotetaan julkaisevan tulevana syksynä vähintään päivitykset Coffee Lake- ja Skylake-X-prosessorisarjoihin. Coffee Lake -arkkitehtuurin uudet versiot tullaan nimeämään Core 9000 -sarjaksi, mutta aiempien vuotojen perusteella niitä tullaan markkinoimaan edelleen 8. sukupolven prosessoreina.
Heinäkuun lopulla nettiin vuoti ensin ilmeisesti vanhentunut roadmap, jonka mukaan mm. Coffee Lake-S -arkkitehtuurin päivitykset saapuisivat markkinoille vasta ensi vuoden alussa. Heti perään sama lähde vuoti toisen roadmapin, jossa aikataulu oli odotetumman kaltainen luvaten julkaisua kuluvan vuoden kolmannelle neljännekselle.
Nyt ristiriitaisten roadmappien tilalle on saatu kahdesta toisistaan riippumattomasta lähteestä erittäin tuoreet vuodot, jotka vaikuttavat myös luotettavilta ja tukevat toisiaan. WCCFTechin julkaiseman roadmapin mukaan Coffee Lake-S:n päivitetyt versiot 8-ytimisine malleineen saapuvat myyntiin lokakuussa. Saman roadmapin mukaan myös Basin Falls Refresh eli Skylake-X:n päivitetyt versiot saapuvat myyntiin lokakuussa. Roadmapissa on myös täysin uusi ”A-sarja”, johon tulee ilmeisesti kuulumaan vain 28-ytiminen Skylake-X-variantti. Sen aikataulu on kuitenkin edelleen avoin myyntiin tulon suhteen ja sen tuotanto on ajoitettu alkamaan hieman Basin Falls Refreshin jälkeen.
Hongkongilainen HKEPC on puolestaan julkaissut astetta tarkemman version julkaisuroadmapista. Myös sen mukaan sekä Core X -sarjan päivitys eli Basin Falls Refresh saapuu myyntiin lokakuussa ja sisältää maksimissaan 18-ytimisiä prosessoreita. Niin ikään Coffee Lake-S:n päivitys 6- ja 8-ytimisine prosessoreineen julkaistaan saman roadmapin mukaan lokakuussa. HKEPC:n julkaiseman toisen dian mukaan sarjaan tulee kuulumaan vain Core i5-9600K, i7-9700K- ja i9-9900K -mallit. Muut 9000-sarjan mallit ovat siis ilmeisesti luvassa myöhemmin.
Z390-piirisarja julkaistaan yhdessä Coffee Lake-S -päivitysten kanssa, mutta BIOS-päivitykset ovat jo varmistaneet tulevien prosessoreiden toimivan myös vanhemmalla Z370-piirisarjalla.
Intelin vuotaneet roadmapit lupaavat uusia Core-prosessoreita lokakuussa
Roadmappien mukaan sekä Basin Falls Refresh (Skylake-X, max. 18 ydintä) että Coffee Lake-S Refresh (max 8 ydintä) tullaan julkaisemaan lokakuussa. Täysin uuteen sarjaan sijoittuva 28-ytiminen Skylake-X julkaistaan toistaiseksi määrittelemättömänä ajankohtana muiden päivitysten jälkeen.
LIVE: io-techin viikon tekniikkakatsaus videopodcast (31/2018)
io-techin suorana lähetettävässä videopodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin viikon tekniikkakatsaus palaa parin viikon kesälomalta ja se esitetään tämän viikon (viikko 31) osalta poikkeuksellisesti tänään torstaina 2. elokuuta noin klo 17:00 alkaen suorana live-streamina Twitchissä.
Tekniikkakatsauksessa käymme Sampsan ja Juhan kesken läpi ajankohtaiset IT-alan asiat ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta. Lisäksi käymme läpi hieman lomafiiliksiä parin kuluneen viikon ajalta sekä kerromme, mitä juttuaiheita ja päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti Twitchin keskusteluikkunan välityksellä.
io-techin viikon tekniikkakatsaus on jälkikäteen katsottavissa:
LIVE: io-techin viikon tekniikkakatsaus videopodcast (31/2018)
io-techin suorana lähetettävässä videopodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.
NVIDIAn tulevan GeForce-näytönohjaimen piirilevy vuotokuvissa
Piirilevyn merkinnöistä ei selviä, mikä tulevista GeForce-sarjan malleista on kyseessä, mutta se on varustettu kahdeksalla muistipiirin juotospaikalla, mikä viittaa 256-bittiseen muistiväylään.

NVIDIA valmistelee parhaillaan seuraavan sukupolven näytönohjaimia julkaistavaksi. Oletettavasti Turing-koodinimelliset GeForce 11 -sarjan näytönohjaimet julkaistaan todennäköisimmin 20. elokuuta Gamescom-messujen yhteydessä pidettävässä GeForce Gaming Celebration -tapahtumassa.
Kiinalaisen Baidun kautta nettiin on vuotanut nyt kuva NVIDIAn tunnistamattomasta piirilevystä, jonka voidaan olettaa kuuluvan jollekin GeForce 11 -sarjan näytönohjaimelle. Piirilevyltä löytyy mallimerkintä PG-180 ja pidempi koodinimirimpsu 180-1G180-DAAA-A02. Verrokiksi Titan V -näytönohjaimen vastaava koodirimpsu on 180-1G500-DAAB-E00 ja GTX 1080 Ti:n 180-1G611-DAAA-A00 (ja mallinimi PG-611).
Piirilevyllä on paikat kahdeksalle muistipiirille, mikä tarkoittaa käytännössä varmasti 256-bittistä muistiväylää. Näyttöliitinvalikoimassa ei ole enää lainkaan juotospaikkoja DVI-liittimelle, vaan paikat löytyvät neljälle DisplayPort-liittimelle, joista yhteen voi DisplayPortin sijasta asentaa HDMI-liittimen ja toiseen ilmeisesti hiljattain esitellyn VirtualLink-liitännän. Näytönohjainten väliselle liikenteelle löytyy yksi NVLink-liitäntä, kun Titan V:ssä niitä on kaksin kappalein. Lisäksi NVLink-liitäntä on käännetty peilikuvaksi aiempaan nähden.
Piirilevy on varustettu juotospaikoilla 10-vaiheiselle virransyötölle. Lisävirtaa näytönohjaimelle syötetään yhdellä 8- ja yhdellä 6-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä.
Lähde: Baidu
NVIDIAn tulevan GeForce-näytönohjaimen piirilevy vuotokuvissa
Piirilevyn merkinnöistä ei selviä, mikä tulevista GeForce-sarjan malleista on kyseessä, mutta se on varustettu kahdeksalla muistipiirin juotospaikalla, mikä viittaa 256-bittiseen muistiväylään.