Uutiset

Applen WWDC 2021 -tapahtuma pidetään verkossa 7.-11. kesäkuuta

Worldwide Developer Conference on perinteisesti pääasiassa ohjelmistopuoleen painottuva tapahtuma, mutta esimerkiksi viime vuonna yhtiö kertoi siirtyvänsä Mac-tietokoneissa sen itse kehittämään Arm-järjestelmäpiiriin.

Apple on julkaissut tänään kutsun yleisen kutsun jokavuotiseen World Wide Developers Conference -tapahtumaansa. WWDC 2021 järjestetään 7.-11. kesäkuuta nykyisen pandemiatilanteen huomioiden täysin verkkototeutuksena. WWDC-tapahtumat pyörivät perinteisesti pääasiassa ohjelmistopuolen ympärillä eikä tämän vuoden odoteta tekevän siihen poikkeusta.

Applen odotetaan esittelevän tapahtumassa ainakin tämän vuoden käyttöjärjestelmäpäivityksiään: iOS- ja iPadOS 15, macOS 12, tvOS 15 ja watchOS 8. Käyttöjärjestelmien uudistukset ovat vielä pääosin hämärän peitossa, mutta huhuissa on mainittu muun muassa aiempaa laajemmasta mahdollisuudesta valita vakiosovellus eri tehtäviin iOS- ja iPadOS 15:ssa. Myös käyttöjärjestelmien widgettien odotetaan muuttuvan interaktiivisiksi uusissa versioissa.

Kuten viime vuonna nähtiin, vaikka tapahtuma keskittyy ohjelmistopuoleen, se ei sulje pois rautauutisten mahdollisuuksia. Apple vahvisti viime vuoden WWDC 2020:ssa pitkään velloneet huhut Arm-prosessoreista Mac-tietokoneisiin ja vaikka varsinaisia tuotejulkistuksia ei olekaan odotettavissa, saatetaan tänä vuonna kertoa ensimmäisiä tietoja yhtiön tulevista, entistä järeämmistä järjestelmäpiireistä. Mikäli Applen aikataulu pitää, se tulee korvaamaan viimeisenkin Intelin x86-prosessorin Mac-tietokoneista itse suunnittelemallaan Arm-järjestelmäpiirillä ensi vuoden aikana, joten sillä on selkeä tarve vähintään yhdelle ja miksei useammallekin järeämmälle Arm-järjestelmäpiirille.

Käyttöjärjestelmien ja mahdollisten rautapäivitysten lisäksi WWDC:ssä tullaan pitämään myös erilaisia työpajoja, opetustilaisuuksia ja teknistä opastusta Apple-kehittäjille. Yhtiö lupaa lisäksi tuoda käyttöön uusia tapoja, joilla kehittäjät pääsevät vuorovaikuttamaan sen insinöörien ja suunnittelijoiden kanssa. Ohjelmointia opiskeleville Apple järjestää puolestaan Swift Student Challenge -ohjelmointikilpailun, johon voit tutustua tarkemmin sen verkkosivuilla.

Lähde: WWDC 2021, Apple

Xiaomi julkisti taittuvanäyttöisen Mi Mix Fold -älypuhelimen – telekamerassa nestetäytteinen linssi

30.3.2021 - 16:12 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (7)

Telekamerassa käytetään markkinoiden ensimmäisenä puhelinkamerana nestetäytteistä linssitekniikkaa.

Xiaomi esitteli tänään uuden Mi Mix Fold -älypuhelimensa. Kyseessä on yrityksen ensimmäinen taittuvanäyttöinen kuluttajapuhelin. Samalla kyseessä on myös innovatiivisen Mix-malliston palaaminen markkinoille pienen tauon jälkeen.

Mi Mix Foldin rakenteellinen toteutus muistuttaa Samsungin ja Huawein viimeisimpiä malleja, eli taittuva näyttö sijaitsee laitteen sisäpuolella ja ulkopuolella on erillinen tavallinen näyttö. Ulkopuolinen AMOLED-näyttö on 6,52-tuumainen pitkulaisella 27:9-kuvasuhteella ja 90 hertsin virkistystaajuudella. 8,01-tuumainen taittuva OLED-sisänäyttö tukee Dolby Visionia ja 2480 x 1860 pikselin resoluutiota. Xiaomin mukaan näyttö kestää miljoona taittokertaa ja saranarakenne on testattu kestäväksi vähintään 200 000 taittokertaa. Taustapuolelta näyttöpaneeli on suojattu teräslevyillä.

Järjestelmäpiirinä toimii Snapdragon 888, jonka yhteydessä käytetään höyrykammiotekniikkaa, lämpögeeliä ja grafiittikerroksia hyödyntävää jäähdytysratkaisua. 5020 mAh akku tukee Mi 11 Ultrasta tuttua 67 watin pikalatausta, joka mahdollistaa akun lataamisen tyhjästä täyteen 37 minuutissa. Harman Kardonin kanssa yhteistyössä toteutettu neljän kaiuttimen järjestelmä, jonka äänenvoimakkuuden kehutaan olevan 40 % korkeampi kuin Mi 10 Prossa.

Pääkamera käyttää 108 megapikselin Samsung HM2 -sensoria, mutta teknisesti suurimman mielenkiinnon herättää 8 megapikselin telekamera, joka käyttää markkinoiden ensimmäisenä puhelinkamerana nestetäytteistä linssitoteutusta osana objektiivia. Sen avulla yhden objektiivissa käytetyn linssin muotoa voidaan muuttaa ja kameraa käyttää myös makrokuvaukseen. Nestelinssi mahdollistaa kolminkertaisen polttovälin pääkameraan nähden sekä tarvittaessa tarkentamisen 3 cm:n päähän. Tekniikka sopii käytettäväksi -40 ja +60 celsiusasteen lämpötila-alueella. 13 megapikselin ultralaajakulmakamera tarjoaa 123 asteen kuvakulman. Kamera hyödyntää erillistä Xiaomin omaa Surge C1 -kuvaprosessoria, jonka kehittämiseen yritys kertoo käyttäneensä kaksi vuotta ja 18 miljoonaa euroa.

Yrityksen lehdistötiedotteen mukaan puhelimessa on MIUI 12 -käyttöliittymä sekä hieman erikoisesti vanha Android 10 -versio. Ohjelmistopuolella laite tukee myös työpöytätilaa, joka muistuttaa tietokonetyyppistä käyttöliittymää.

Xiaomi Mi Mix Fold tekniset ominaisuudet:

  • Fyysiset mitat:
    • Suljettuna: 173,3 x 69,8 x 17,2 mm
    • Avattuna: 173,3 x 133,4 x 7,62 mm
  • Paino: 317 grammaa (keraaminen 332 grammaa)
  • Rakenne: metallirunko, Gorilla Glass 5-lasi tai keraamikuori
  • Näytöt:
    • Ulkonäyttö: 6,52″ AMOLED, 840 x 2520, 27:9 90 Hz, 900 nit, HDR10+
    • Sisänäyttö: taittuva 8,01” OLED -näyttö, 4:3, 60 Hz, 2480 x 1860, Dolby Vision, HDR10+
  • Snapdragon 888 5G -järjestelmäpiiri
  • 12 tai 16 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 256 tai 512 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • 5G, LTE, WiFi 6
  • Kamerat:
    • 108 megapikselin pääkamera, Samsung HM2-sensori, 9-to-1-suodin, 7 linssiä
    • 13 megapikselin ultralaajakulmakamera, 1,12 um pikselikoko, 123 asteen kuvakulma, f2.4
    • 8 megapikselin telekamera, nestemäinen linssi, 80 mm kinovastaava polttoväli, 3 cm tarkennusetäisyys
    • 20 megapikselin etukamera (ulkopuolella)
  • neljä kaiutinta by Harman Kardon
  • 5020 mAh:n kaksoisakku, 67 watin pikalataus
  • MIUI 12 (Android 10)

Mi Mix Foldin lähtöhinta (12 & 256 Gt) Kiinassa on 9999 yuania, eli noin 1295 euroa. 16 & 512 Gt:n muistivariantti maksaa 12999 yuania, eli noin 1685 euroa. Ennakkotilaukset alkavat Kiinassa tänään ja myyntiin se tulee huhtikuun 16. päivä. Globaalista saatavuudesta ei ole tietoa.

Lähde: Xiaomi

Uusi artikkeli: Testissä Intel Core i9-11900K (Rocket Lake)

Testissä Intelin uusilla Cypress Cove -prosessorytimillä varustettu 590 euron hintainen Core i9-11900K -lippulaivaprosessori.

Intelin uusien 11. sukupolven Core-prosessoreiden myynti ja toimitukset asiakkaille alkavat tänään. Saimme Inteliltä io-techin testiin heti tuoreeltaan suorituskykyisimmän Core i9-11900K -mallin.

Artikkelissa esitellään uusien Cypress Cove -ytimien ja prosessorin ominaisuudet ja ajetaan suorituskykymittaukset, joissa vertailukohtina Intelin edellisen sukupolven ja Skylake-arkkitehtuurin 10-ytiminen Core i9-10900K ja AMD:n leiristä samanhintainen Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuva 12-ytiminen Ryzen 9 5900X. Mukana on myös tehonkulutus- ja lämpötilamittaukset sekä ylikellotustestit.

Lue artikkeli: Testissä Intel Core i9-11900K (Rocket Lake)

AMD julkaisi Radeon Softare 21.3.2 -ajurit näytönohjaimilleen ja prosessoreilleen

Uusien ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen tuki Outriders- ja Evil Genius 2: World Domination -peleille sekä säteenseurannan Dirt 5:een tuovalle Update 4 -päivitykselle.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja grafiikkaohjaimella varustetuille prosessoreilleen. Radeon Software Adrenalin 2020 Edition 21.3.2 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön GCN- ja RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia ja integroituja grafiikkaohjaimia.

Radeon Software 21.3.2 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen tuki Outriders- ja Evil Genius 2: World Domination -peleille sekä Dirt 5:een DirectX Raytracing -tuen tuovalle Update 4.0 -päivitykselle. Julkaisutiedotteessa ei ole mainintoja mahdollisista suorituskykyeroista.

Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa nitistettyjä bugeja ovat esimerkiksi Radeon RX 6700 -sarjan näytönohjaimilla mahdollisesti väärin näkyvät kellotaajuudet, Insurgency: Sandstorm -pelissä varjoissa mahdollisesti näkyvä korruptoituminen sekä mahdollinen musta ruutu tietyillä näytöillä, kun käytössä on RX 6000 -sarjan näytönohjain, FreeSync ja pelissä reunattoman ikkunan tila (Borderless fullscreen/windowed). Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan Vega-sarjan näytönohjaimilla mahdollisesti esiintyvä vilkunta, kun käytössä on kaksi selvästi eri resoluutioilla ja/tai virkistystaajuuksilla varustettua näyttöä, ajurin mahdollinen kaatuminen RX 400- ja RX 500 -sarjoilla katsottaessa pitkään videoita sekä tietyissä peleissä esiintyvä kirkkauden vaihtelu, kun käytössä on FreeSync ja pelissä reunattoman ikkunan tila. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Ylikellottaja rikkoi 7 GHz:n rajapyykin Intelin Core i9-11900K:lla (Päivitetty!)

Nestemäisellä typellä jäähdytetylle prosessorille jouduttiin syöttämään 7048 MHz:n tulosta varten peräti 1,873 voltin käyttöjännite.

Intelin 11. sukupolven Core -työpöytäprosessoreiden toimitukset aloitetaan huomenna. Prosessorit ovat löytäneet tiensä jo niin tavan käyttäjien kuin io-techinkin käsiin, kiitos Saksassa liian aikaisin myyntiin päässeelle erälle Core i7-11700K -malleja, mutta loput mallistosta nähdään testeissä niin ikään vasta huomenna.

Suuri osa huippuylikellottajista tekee nykyään suoraan töitä tai vähintään tiivistä työtä emolevyvalmistajien kanssa. Tämä näkyy myös ylikellotustilastoissa, joihin alkaa ilmestymään tuloksia ennen varsinaista myynnin alkua. Tällä kertaa tulosten takaa löytyy ainakin nimimerkin perusteella Asusta edustava ROG-Fisher.
ROG-Fisher on ajanut CPU-Z:n validointipalveluun peräti kolme järeää ylikellotustulosta Core i9-11900K -huippumallilla. Nimimerkin valtaamat kärkisijat saavutettiin 7048, 7034 ja 6898 MHz:n kellotaajuuksilla. Kärkitulos saavutettiin syöttämällä prosessorille CPU-Z:n mukaan peräti 1,873 volttia jännitettä. Nestemäisellä typellä jäähdytettyä prosessoria ajettiin ennätystesteissä Asuksen ROG Maximus XIII Apex -emolevyllä.

Huomioitavaa tuloksissa on se, että ne eivät välttämättä ole testivakaat, vaan riittää että CPU-Z ohjelma on saatu käyntiin ja tulos validoitua sen kautta. Verrokiksi 10. sukupolven kärkisijoilla ovat elmorin 7708 MHz:n, Super_O:n 7548 MHz:n ja ROG-Fisherin 7522,1 MHz:n tulokset. Ennakkoon ladatut Rocket Lake -tulokset on jo poistettu palvelusta.

Päivitys:

Ruotsalainen ylikellottaja Jon ’Elmor’ Sandstörm sekä Asus ROG:n ylikellotustiimin Shamino ja SafeDisk ovat saavuttaneet Core i9-11900K:lla jopa yli 7,3 GHz:n kellotaajuuden. Tulos saavutettiin käyttämällä prosessorin jäähdytykseen vielä nestemäistä typpeäkin kylmempää nestemäistä heliumia. LHe3:n lämpötila on peräti −269 °C, kun yleisemmin extreme-ylikellotuksessa käytettävän LN2:n eli nestemäisen typen lämpötila on ”vain” −195,79 °C.

 


AOC-jalusta

Lähde: Tum_Apisak @ Twitter, VideoCardz

Modaaja valjasti Nintendo GameBoyn kryptolouhintaan

GameBoy yltää neljän AA-paristonsa puskiessa virtaa noin 0,8 hashin sekuntinopeuteen.

Kryptolouhinta tuskin herättää positiivisia tuntemuksia tietokoneharrastajien keskuudessa, kiitos niiden osuuden nykyiseen näytönohjainmarkkinatilanteeseen. Tämänkertainen louhintauutinen on kuitenkin toista maata ja koskee GPU-louhinnassa suositun Ethereumin sijasta vanhaa kunnon BitCoinia.

YouTubessa nimimerkkiä stacksmashing käyttävä käyttäjä on julkaissut videon, jossa hän esittelee hauskaa kryptolouhintamodia. Stacksmashing on valjastanut louhintatehtäviin monen io-techinkin lukijan kaapeista kenties löytyvän alkuperäisen Nintendo GameBoy-käsikonsolin.


AOC-jalusta
Vaikka GameBoy hoitaa louhinnan itsenäisesti, se ei selviä koko urakasta ihan omin avuin, sillä laitteesta ei löydy tukea nettiyhteydelle. Sen kiertämiseksi GameBoy kytkettiin linkkikaapelilla Raspberry Picoon, joka puolestaan kommunikoi BitCoin-noodia pyörittävän tietokoneen kanssa. Kun ohjelmistot ja yhteydet saatiin kuntoon, löi GameBoy pöytään peräti noin 0,8 hashin sekuntinopeuden, eli se on stacksmashingia lainaten lähes yhtä nopea kuin reiluun 100 terahashiin sekunnissa yltävät ASIC-louhimet.

Lähde: TweakTown

Galax julkaisi PCI Express Resizable BAR -tuen GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimille

NVIDIA lupasi tuoda PCIe ReBAR -tuen lopulle GeForce RTX 30 -sarjasta maaliskuun loppuun mennessä ja Galaxin päivitys lupaa hyvää aikataulun pitämiselle.

AMD:n julkaistua viime syksynä PCI Express Resizable BAR -tuen Smart Access Memory -nimellä Intel ja NVIDIA lupasivat kumpikin omilla tahoillaan tuoda tuen omille alustoilleen ja näytönohjaimilleen. Intel on toimittanut jo oman osuutensa ja NVIDIAkin on saanut tuen päälle osassa GeForce RTX 30 -mobiilinäytönohjaimissa ja RTX 3060 -työpöytänäytönohjaimessa.

Samalla kun NVIDIA julkaisi PCIe ReBAR -tuen osalle tuotteistaan, se lupasi ainakin loppujen GeForce RTX 30 Founders Edition -mallien saavan päivitetyt BIOSit maaliskuun loppupuolella. NVIDIAn omista BIOS-päivityksistä ei ole vielä tietoa, mutta niiden voidaan olettaa lähellä julkaisua, sillä AIB-valmistaja Galax on nyt julkaissut ensimmäisen aallon ReBAR-päivityksiään.

VideoCardzin mukaan todellisuudessa kyse ei ole varsinaisista BIOS-päivityksistä, vaan työkaluista, jotka ilmeisesti muokkaavat suoraan BIOSia. Ne on julkaistu vain tietyille Kiinassa myytäville GeForce RTX 3060 Ti-, 3070-, 3080- ja 3090 -näytönohjaimille, mutta Reddit-käyttäjät ovat varmistaneet niiden toimivan myös ainakin joillain länsimarkkinoilta löytyvillä Galaxin näytönohjaimilla. Ensimmäisten testien mukaan GeForce RTX 3090:n suorituskyky parantui ChipHellin foorumeille julkaistuissa testeissä 4K-resoluutiolla keskimäärin 3,17 %.

Biosin päivittäminen väärälle näytönohjaimelle tarkoitetulla työkalulla voi aiheuttaa vahinkoa näytönohjaimelle. io-tech ei suosittele BIOSin päivitystä kuin nimenomaan kyseiselle näytönohjaimelle suunnitellulla versiolla. Kokeilunhaluiset löytävät latauslinkit päivitystiedostoihin lähdelinkin takaa. NVIDIA ja muut AIB-valmistajat tulevat oletettavasti julkaisemaan omat päivityksensä lähipäivinä.

Lähde: VideoCardz, ChipHell

Xiaomi esitteli joukon uusia Mi 11 -puhelimia – Ultra-huippumallissa kaksi näyttöä

Suomessa Mi 11 -malliston koko laajenee uutuusmallien myötä neljään laitteeseen.

Xiaomi on julkaissut juuri pidetyssä Mega Launch -tilaisuudessaan joukon uusia Mi 11 -perheen älypuhelimia. Joulukuun lopussa julkaistun ja io-techissä jo testatun Mi 11 -mallin kaveriksi yritys julkaisi Mi 11 Ultra-, Mi 11 Pro-, Mi 11i- ja Mi 11 Lite -mallit, joista Pro-malli ei ole tulossa täkäläisille markkinoille.

Mi 11 -malliston huipulle asettuu viimevuotiseen tapaan Ultra, joka on varustettu jättimäisellä kamerakehyksellä ja erillisellä pienikokoisella takanäytöllä. Kyseessä on myös ensimmäinen IP68-suojauksella varustettu Xiaomin malli. Xiaomi kuitenkin muistutti, että IP-suojaus saattaa kärsiä ajan ja käytön myötä, jos puhelinta kolhitaan.

6,81-tuumainen AMOLED-näyttö vastaa pitkälti Mi 11 -mallin näyttöä, mutta mm. kirkkautta on vielä parannettu. Täysin uusi ominaisuus on sen sijaan erillinen takanäyttö. Pientä 1,1-tuumaista takakosketusnäyttöä voidaan hyödyntää mm.  ilmoitusten näyttämiseen, mutta Xiaomi kertoo kehittäneensä sen erityisesti selfie-kuvien ottamiseen takakameralla.

Takapuolen suurikokoisesta kohoumasta löytyy pikkunäytön ohella myös kovaa kamerarautaa, sillä kaikki kolme kameraa luottavat noin 50 megapikselin sensoriin. Pääkamera käyttää Samsungin tuoretta GN2-sensoria, joka on fyysiseltä kooltaan mobiilimarkkinoiden suurin. Ultralaajakulmakamera ja telekamera luottavat puolestaan Sonyn 48 megapikselin IMX586-sensoriin. Ultralaajakulma tarjoaa erittäin laajan 12 mm:n kinovastaavan polttovälin, kun taasen telekamera tarjoaa 120 mm kinovastaavan polttovälin.

5000 mAh akussa käytetään piioksidianodia, joka pidentää akun elinikää ja mahdollistaa nopeamman lataamisen. 67 watin pikalataus ottaa 36 minuuttia akun lataamiseen tyhjästä täyteen. Puhelin tukee myös 67 watin langatonta pikalatausta, joka toimii yhtä nopeasti langallisen latauksen kanssa.

Mi 11 Ultran lähtöhinta Kiinassa on 5999 yuania, eli suoraan muunnettuna noin 775 euroa. Globaali lähtöhinta on 1199 euroa. Suomessa laitteen saatavuus tulee olemaan rajattu.

Päivitys 16.5.2021: Mi 11 Ultra tulee saataville yksinoikeudella DNA:n kautta todella pienenä 40 kappaleen eränä 1299 euron hintaan. Laitteen myynti alkaa 17. toukokuuta. Värivaihtoehtoja ovat musta ja valkoinen. Xiaomin mukaan Ultra on Suomessa faneille suunnattu ”kirsikka kakun päälle” ja Mi 11 pysyy Suomen markkinoilla yrityksen virallisena lippulaivamallina.

Xiaomi Mi 11 Ultran tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat: 164,3 x 74,6 x 8,38 mm
  • Paino: 234 grammaa
  • Gorilla Glass Victus -näyttölasi, keraaminen takakuori
  • 6,81” AMOLED-näyttö, 3200 x 1440 (kuvasuhde 20:9), 120 Hz adaptive sync, 480 Hz kosketuksentunnistus, 100 % DCI-P3, HDR10+ & Dolby Vision, 1700 nit
  • 1,1″ AMOLED-takakosketusnäyttö, 126 x 294, 450 nit
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (1x 2,84 GHz Prime, 3x 2,42 GHz Gold, 4x 1,8 GHz Silver, Adreno 660, Hexagon 780)
  • 12 Gt LPDDR5 RAM-muistia
  • 256 tai 512 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • Dual 5G SA/NSA (alle 6 GHz:n verkoissa), Dual SIM
  • Wi-Fi 6 Enhanced, Bluetooth 5.2, aptX Adaptive, GPS, Glonass, Galileo, NavIC, Beidou, NFC
  • Kolmoistakakamera:
    • 50 megapikselin laajakulmakamera, Samsung GN2 -sensori (1/1,12”, 1,4 um pikselikoko), f1.95, 8 linssiä, 24 mm kinovastaava polttoväli, OIS
    • 48 megapikselin ultralaajakulmakamera, Sony IMX586 -sensori (1/2″, 0,8 um pikselikoko), 128-asteen kuvakulma, f2.2, 7 linssiä
    • 48 megapikselin telekamera, Sony IMX586 -sensori, f4.1, 5x optinen periskooppizoom, 120 mm kinovastaava polttoväli, OIS
  • Etukamera: 20 megapikseliä, f2.2, 78 asteen kuvakulma, kiinteä tarkennus
  • Harman Kardon -stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 5000 mAh:n akku, USB Type-C, 67 W pikalataus, 67 W langaton pikalataus, 10 W käänteinen langaton lataus
  • MIUI 12 (Android 11)

Suomessa alkuperäisen Mi 11:n alapuolelle asettuu uusi globaaleille markkinoille suunnattu Mi 11i -malli, joka on kooltaan hieman pienempi ja tietyiltä ominaisuuksiltaan hieman karsitumpi. Mi 11i:n näyttö on 6,67-tuumainen ja tarkkuudeltaan 1080p-tasoa. Valmistaja kehuu sen olevan Xiaomin paras tasapintainen näyttö. Sormenjälkitunnistin on siirretty näytöstä kylkeen virtapainikkeen yhteyteen. Järjestelmäpiiri on edelleen Qualcommin lippulaiva, eli Snapdragon 888. Takakameraa on karsittu hieman Mi 11:een verrattuna, sillä pääkameran sensori on pienempi ja ultralaajakulmakameran resoluutio alhaisempi. Myös akku on aavistuksen pienempi ja se tukee vain 33 watin pikalatausta – langattoman latauksen tuki on jätetty pois. 33 watin pikalataus täyttää 4520 mAh akun tyhjästä täyteen valmistajan mukaan 52 minuutissa.

Mi 11i:n globaali suositushinta 8 & 128 Gt:n versiolle on 649 euroa. 8 & 256 Gt:n variantin suositushinta on puolestaan 699 euroa. Saatavuudesta kerrotaan myöhemmin paikallisesti.

Xiaomi Mi 11i tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat: 164,3 x 74,6 x 8,53 mm
  • Paino: 196 grammaa
  • 6,67” AMOLED-näyttö, 2400 x 1080 (kuvasuhde 20:9), 120 Hz, 360 Hz kosketuksentunnistus, 1300 nit, HDR10+
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (1x 2,84 GHz Prime, 3x 2,42 GHz Gold, 4x 1,8 GHz Silver, Adreno 660, Hexagon 780)
  • 8 Gt LPDDR5 RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • Dual 5G SA/NSA (alle 6 GHz:n verkoissa), Dual SIM
  • Wi-Fi 6 (4096QAM), Bluetooth 5.2, aptX Adaptive, GPS, Glonass, Galileo, NavIC, Beidou, NFC
  • Kolmoistakakamera:
    • 108 megapikselin pääsensori (1/1,52”, 0,7 um pikselikoko, nonabinning), f1.75, 7 linssiä,
    • 8 megapikselin ultralaajakulma, f2.2, 119° näkökenttä
    • 5 megapikselin telemakro, f2.4, automaattitarkennus, 50 mm kinovastaava polttoväli
  • Etukamera: 20 megapikseliä
  • stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 4520 mAh:n akku, USB Type-C, 33 W pikalataus
  • MIUI 12 (Android 11)

Malliston edullisin vesa, Mi 11 Lite, julkaistiin sekä LTE- että 5G-versiona, joista vain jälkimmäinen tulee saataville Suomessa. Näyttökoko on pienentynyt hieman edeltäjämallista ja näyttötekniikassa on siirrytty AMOLEDiin. Näyttö tukee nyt 10-bittisiä värejä, mutta ruudunpäivitysnopeutta on laskettu 90 hertsiin. Laitteesta on tehty myös muutoin entistä solakampi – se on 6,8 mm paksu ja painaa vain 159 grammaa.

Järjestelmäpiirinä toimii uunituore viimeviikolla julkaistu Snapdragon 780G, joka sisältää integroidun 5G-modeemin (LTE-mallissa Snapdragon 732G). RAM-muistia on 6 tai 8 Gt ja tallennustilaa aina 128 Gt. Takakamera tarjoaa edeltäjämallin tapaan 64 megapikselin pääkameran, 8 megapikselin ultralaajakulmakameran sekä Mi 11 -mallista tutun viiden megapikselin telemakrokameran. Akun kapasiteetti on pienentynyt laitteen solakampien mittojen myötä, mutta se tukee edelleen 33 watin pikalatausta.

Globaali suositushinta Lite 5G -mallille on 369 euroa. Saatavuudesta kerrotaan myöhemmin paikallisesti.

Xiaomi Mi 11 Lite 5G:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 160,5 x 75,7 x 6,81 mm
  • Paino: 159 grammaa
  • Rakenne: muovirunko, Gorilla Glass 6 edessä ja takana
  • 6,55” AMOLED-näyttö, 20:9-kuvasuhde, 2400 x 1080 pikseliä, 450 nits max, HDR10+, 90 Hz:n ruudunpäivitys, 10-bit TrueColor
  • Qualcomm Snapdragon 780G -järjestelmäpiiri
  • 6 tai 8 Gt LPDDR4X RAM-muistia
  • 128 Gt UFS 2.2 -tallennustilaa
  • 5G Sub 6 GHz (n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n41, n77, n78), LTE, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, NFC, IR-lähetin
  • Kolmoistakakamera:
    • 64 megapikselin laajakulmakamera (0,7 um pikselikoko), f1.79
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (120 asteen kuvakulma), 1/4″ Sony sensori, f2.2
    • 5 megapikselin telemakrokamera, f2.4, 3-7 cm tarkennusetäisyys, automaattitarkennus
  • 20 megapikselin etukamera
  • Stereokaiuttimet, Hi-Res Audio, lineaarinen Z-axis värinämoottori
  • 4250 mAh:n akku, USB Type-C, 33 watin pikalataus
  • MIUI 12 (Android 11)

Uusien Mi 11 -mallien Suomen saatavuudesta ilmoitetaan myöhemmin.

Lähde: Xiaomi (1)(2)(3), YouTube

Video: Esittelyssä Asuksen Z590-emolevyt

28.3.2021 - 19:25 / Sampsa Kurri Mainos Kommentit (0)

Videolla tutustutaan kahteen Asuksen Z590-emolevyyn ja miten ne eroaa toisistaan ja mihin hintaan on tarjolla mitäkin ominaisuuksia.

Kaupallinen yhteistyö Asuksen kanssa

Intelin uusien Rocket Lake -koodinimelliset 11. sukupolven Core-prosessoreiden ennakkotilaukset ovat parhaillaan käynnissä ja niiden toimitukset kuluttajille alkaa ensi viikolla.

Asukselta videolla esitellään kaksi Z590-emolevyä, joista TUF Gaming Z590-Plus WiFi edustaa 270 euron hinnalla Z590-emolevyjen edullisempaa tarjontaa ja tehokäyttäjille ja ylikellottajille suunnattu ROG Maximus XIII Hero 530 euron hinnallaan hintahaarukan yläpäätä. Julkaisun yhteydessä Asukselta löytyy 15 eri Z590-mallia, edullisimmat on peruskäyttöön suunnatut noin 200 euron hintaiset Prime-mallit ja kallein yli 1600 euron hintainen ROG Maximus XIII Extreme Glacial.

Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video Youtubessa

Uusi artikkeli: Testissä Motorola moto g30

io-tech testasi Motorolan 199 euron hintaisen Moto G30 -älypuhelimen 90 hertsin näytöllä.

Motorola uudisti g-sarjansa nimeämistä tänä vuonna kymmenennen sukupolvensa myötä. g-kirjaimen perässä seuranneista sukupolvinumeroista ja niitä seuranneista mallinimistä luovuttiin ja sen sijaan g-sarjan perässä oleva numero kertoo suoraan mallin sijoittumisen valmistajan katalogissa – mitä suurempi numero, sitä kalliimpi malli. io-techin testiin kymmennen sukupolven g-sarjalaisista päätyi Moto g30, joka 199 euron suositushinnallaan asemoituu seuraajaksi viime vuoden Moto G9 Playlle. Uutuus jakaa edeltäjänsä kanssa yhtenevän Snapdragon 662 -järjestelmäpiirin ja 4 gigatavun RAM-muistin, mutta tallennustilaa on kasvatettu 128 gigatavuun ja näytön virkistystaajuus on nostettu 90 hertsiin. Moto g30:n 64 megapikselin pääkameran parina on 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 2 megapikselin makrokamera ja niin ikään 2 megapikselin syvyystietokamera.

Testiartikkelissa tutustumme Motorolan Moto g30:een hieman täysimittaista testirutiinia lyhyemmin vajaan viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä Motorola moto g30