Uutiset
Qualcommin Snapdragon X Elite -PC-prosessorin tiedot vuotivat nettiin
Qualcomm kehuu 12 Oryon-ytimeen perustuvan huippumallinsa yltävän kilpailijoiden suorituskykyyn vain kolmanneksen tehonkulutuksella.

Qualcomm ilmoitti hiljattain nimeävänsä Oryon-ytimiin perustuvat tulevat PC-prosessorinsa Snapdragon X -sarjaksi. Nyt Windows Report on vuotanut tulevien prosessoreiden yksityiskohtaiset tiedot.
Qualcommin huippumalli PC-kannettaviin tulee tottelemaan nimeä Snapdragon Elite X. Prosessorissa on yhteensä 12 korkean suorituskyvyn Oryon-ydintä, jotka toimivat parhaimmillaan 3,8 GHz:n kellotaajuudella. Yhden tai kahden ytimen kellotaajuutta saadaan kuitenkin tarvittaessa boostattua aina 4,3 GHz:iin saakka. Prosessorin kylkeen saa maksimissaan 64 Gt LPDDR5x-8533-muistia, mikä tuottaa kaistaa 136 Gt/s. Prosessorin luvataan tarjoavan markkinoiden parasta suorituskykyä per watti, yltäen kilpailijoiden suorituskykyyn jopa vain kolmanneksen tehonkulutuksella, mutta tämä varmistuu myöhemmin puolueettomissa testeissä.
Prosessorijn rinnalta löytyy Adreno-grafiikkaohjain, jonka luvataan tukevan DirectX 12 -rajapintaa ja laskentavoimaa kerrotaan löytyvän parhaimmillaan 4,6 TFLOPSin edestä. Grafiikkaohjain tukee parhaimmillaan kolmea UHD-tarkkuuden näyttöä ja ulostuloissa ovat tuettuina eDP v1.4b ja DP 1.4 -standardit. Videoyksiköstä löytyy tuki AV1- purulle ja pakkaukselle, kuten nykyään olettaa sopii. Piiriltä löytyy myös Hexagon-tekoälykiihdytin, jolle luvataan 45 TOPSin suorituskykyä, mikä peittoaa yhtiön mukaan kilpailijat jopa 4,5-kertaisesti.
Prosessorista löytyy myös Spectra ISP -kuvaprosessori, josta löytyy kaksi 18-bittistä yksikköä sekä Always-sensing yksikkö. ISP tukee parhaimmillaan kahta 36 megapikselin tai yhtä 64 megapikselin kamerasensoria. Mukaan mahtuu myös tarkemmin määrittelemätön ”Micro NPU” -tekoälykiihdytin. Langattomista yhteyksistä on vastuussa FastConnect 7800, mikä tukee Wi-Fi 7:ää ja Bluetooth 5.4:ää. Myös 5G-yhteydet ovat Qualcommille luonnollisesti tuettuna.
Snapdragon X Elite tukee PCIe Gen 4 NVMe -asemia, UFS 4.0 -tallennustilaa sekä SD 3.0 -standardia. USB-puolella tuettuina on parhaimmillaan kolme USB4-liitäntää, kaksi USB 3.2 Gen 1 -liitäntää ja yksi eUSB2 -liitäntä.
Windows Reportin mukaan ensimmäisiä Snapdragon X Elite -kannettavia odotetaan markkinoille ensi vuoden puolivälin tienoilla. Prosessori valmistetaan tarkemmin määrittelemättömällä 4 nanometrin luokan prosessilla.
Lähde: Windows Report
Qualcommin Snapdragon X Elite -PC-prosessorin tiedot vuotivat nettiin
Qualcomm kehuu 12 Oryon-ytimeen perustuvan huippumallinsa yltävän kilpailijoiden suorituskykyyn vain kolmanneksen tehonkulutuksella.
Samsung esitteli uudet keskihintaiset Galaxy Tab A9 -taulutietokoneet
Samsungin uudet Tab A9 -sarjan tabletit asemoituvat noin 200-400 euron hintahaarukkaan.

Samsung on lanseerannut tänään uudet alempaan keskihintaluokkaan asettuvat Galaxy Tab A9 -taulutietokoneensa globaaleille markkinoille. Mallisto koostuu kahdesta vaihtoehdosta – 8,7-tuumaisesta A9-perusmallista sekä 11-tuumaisesta A9+-mallista. Muutoksia on tapahtunut mm. järjestelmäpiirin, näytön virkistystaajuuden, yhteysominaisuuksien ja muistimäärien osalta. Yritys on myös parantanut ohjelmistopäivitystukea.
Malliston suurikokoisempi vaihtoehto Tab A9+ on suora seuraaja parin vuoden takaiselle edellisen sukupolven Tab A8 -mallille. Näyttökoko on kasvanut puolella tuumalla ja samalla luonnollisesti myös ulkomitat ovat hieman kasvaneet. Näyttö perustuu edelleen LCD-tekniikkaan, mutta sen virkistystaajuutta on nostettu 90 hertsiin.
Järjestelmäpiiriksi Samsung vahvisti io-techille Snapdargon 695, joka on tuttu alemman keskihintaluokan puhelimista. Tallennustilavaihtoehdot ovat tuplaantuneet edeltäjämallista ja myös RAM-muistin määrää on kasvatettu. Yhteyspuolella tarjolla on WiFi-versio sekä 5G-versio. Bluetooth on jostain syystä vanhahtavaa 5.1-versiota. Ohjelmistotasolla tarjolla on Samsungin kalliimmista puhelimista tuttu DeX-työpöytätila sekä kolmen sovelluksen moniajonäkymä.
Samsung Galaxy Tab A9+:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 257,1 x 168,7 x 6,9 mm
- Paino: 480/491 grammaa
- 11” TFT LCD -näyttö, 1920 x 1200, 16:10, 216 PPI, 90 Hz
- Snapdragon 695 -järjestelmäpiiri
- 4 tai 8 Gt RAM-muistia
- 64 tai 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max. 1 Tt)
- 5G & LTE (5G-malleissa), Wi-Fi 5 (802.11 a/b/g/n/ac), Bluetooth 5.1
- GPS, Glonass, Beidou, Galileo
- Takakamera: 8 megapikseliä, automaattitarkennus
- Etukamera: 5 megapikseliä
- Neljä kaiutinta, Dolby Atmos
- 7040 mAh akku, USB-C 2.0, 15 W latausteho
- Android 13, 3 Android-versiopäivitystä, 4 vuotta tietoturvakorjauksia
Pienemmässä Tab A9 -perusmallissa näyttö perustuu myöskin LCD-paneeliin, mutta tarjoaa selvästi alhaisemman resoluution sekä perustason 60 hertsin virkistystaajuuden. Myös järjestelmäpiiri on eri kuin sisarmallissa, sillä Samsungin vahvistaman tiedon mukaan käytössä on Mediatekin Helio G99 -piiri. Pienempien ulkomittojen myötä myös akku on kapasiteetiltaan pienempi 5100 mAh. Yhteyspuolelle on tarjolla vain LTE 5G:n sijaan, mutta Bluetooth on sisarmalliaan uudempaa 5.3-versiota.
Samsung Galaxy Tab A9:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 211 x 124,7 x 8 mm
- Paino: 332/333 grammaa
- 8,7” TFT-näyttö, 800 x 1340, 3:5, 179 PPI
- Mediatek Helio G99 -järjestelmäpiiri (2 x 2 GHz Cortex-A75 + 6 x 2 GHz Cortex-A55, Mali-G52 MP2 GPU)
- 4 tai 8 Gt RAM-muistia
- 64 tai 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max. 1 Tt)
- LTE (LTE-malleissa), Wi-Fi 5 (802.11 a/b/g/n/ac), Bluetooth 5.3
- GPS, Glonass, Beidou, Galileo
- Takakamera: 8 megapikseliä, automaattitarkennus
- Etukamera: 2 megapikseliä
- kaksi kaiutinta, Dolby Atmos
- 5100 mAh akku, USB-C 2.0, 15 W latausteho
- Android 13, 3 Android-versiopäivitystä, 4 vuotta tietoturvakorjauksia
Uusista Tab A9 -malleista kiinnostuneiden on valitettavasti odotettava vielä varsin pitkään, sillä laitteiden kerrotaan tulevan Suomessa saataville vasta 1. tammikuuta 2024 alkaen. Saataville tulevia värivaihtoehtoja ovat musta, hopeinen ja tummansininen. Tab A9 -perusmallin hinnat alkavat WiFi-version 199 eurosta – tallennustilan tuplaaminen maksaa 50 euroa ja LTE-yhteydet 40 euroa lisää. Tab A9+ -mallin hinnat alkavat WiFi-version 279 eurosta – sekä tallennustilan tuplaaminen että 5G-yhteydet maksavat 50 euroa ekstraa kumpikin.
Lähde: Samsung
Samsung esitteli uudet keskihintaiset Galaxy Tab A9 -taulutietokoneet
Samsungin uudet Tab A9 -sarjan tabletit asemoituvat noin 200-400 euron hintahaarukkaan.
Intelin uusi Core i9-14900KF taipui ylikellottajien käsissä yli 9 GHz:n rajapyykin
Shaminon, elmorin, SkatterBencherin sekä Bingin yhteistyö tuotti nestemäisen heliumin ryydittämänä noin 9044 MHz:n kellotaajuuden, mikä peittoaa aiemman ennätyksen yli 300 MHz:llä.

Intel julkaisi menneellä viikolla Raptor Lake Refresh- eli 14. sukupolven Core -prosessorit. Monet maailman huippuylikellottajista olikin valmiusasemissa heti ensi hetkistä rikkomaan ennätyksiä.
Ensimmäinen merkittävä saavutus oli uusi kellotaajuusennätys ja vielä merkittävällä erolla edelliseen, vaikka vanha ennätys oli ajettu käytännössä täysin samaan siruun perustuvalla 13. sukupolven Core i9-13900K:lla. Uusi ennätys ei ollut missään nimessä yksilösuoritus, vaan sen takaa löytyvät Jon ’elmor’ Sandström, Peter ’Shamino’ Tan, Pieter-Jan ’SkatterBencher’ Plaisier sekä Bing-nimimerkkiä käyttävä taiwanilaisylikellottaja koko Asus ROG -ylikellotustiimin tukemana.
Uusi kellotaajuusennätys on 9043,92 MHz ja se syrjäytti kärkipaikalta safediskin hallussa olleen 8734,02 MHz:n ennätyksen. Uusi ennätys saavutettiin valikoidulla Core i9-14900KF -prosessorilla pelkät P-ytimet aktiivisena istutettuna Asuksen ROG Maximus Z790 Apex Encore -emolevylle yhjdessä G-Skillin DDR5-muistien kanssa. Jäähdytyksestä vastasi yleisemmän nestemäisen typen sijasta vieläkin kylmempi nestemäinen helium. Ennätys lähetettiin HWBotin listoille elmorin nimellä.
Prosessorista saattaa löytyä menohaluja vielä pidemmällekin, sillä SkatterBencher julkaisi myös valokuvan CPU-Z:sta 9100 MHz:n kellotaajuudella, mutta se ei ilmeisesti ollut vielä kyllin vakaa kellotaajuuden validointiin.
Lähteet: HWBot, SkatterBencher
Intelin uusi Core i9-14900KF taipui ylikellottajien käsissä yli 9 GHz:n rajapyykin
Shaminon, elmorin, SkatterBencherin sekä Bingin yhteistyö tuotti nestemäisen heliumin ryydittämänä noin 9044 MHz:n kellotaajuuden, mikä peittoaa aiemman ennätyksen yli 300 MHz:llä.
Corsair julkaisi modulaarisen Platform:6-tietokonepöydän
Corsair kuvailee uutuuspöytäänsä pelaajien, sisällöntuottajien ja muiden PC-harrastajien tarpeet täyttäväksi lippulaivaluokan edustajaksi ja yli 1150 euron lähtöhinnalla vähempää ei voine odottaakaan.

Tietotokoneen lähes joka osa-alueelle lonkeronsa ulottanut Corsair on julkaissut uuden lippulaivatason pelipöydän. Platform:6 lupaa tarjota parasta niin pelaajille, sisällöntuottajille kuin muillekin PC-harrastajille kiitos modulaarisuutensa.’
Corsair Platform:6 tulee saataville kolmessa peruskonfiguraatiossa, Creator Edition, Elevate ja Standard, mutta sen voi konfiguroida myös aivan oman maun mukaiseksi saatavilla olevista osista. Standardin ja Elevaten erottaa toisistaan jälkimmäisen kaksoismoottoritu korkeussäätö ja Creator Edition lisää pakettiin Elgato Multi Frame -säilytyslevyjä. Creator Editionissa on lisäksi oletuksena kumipuinen pöytälevy, kuin muissa se on mustaa laminaattia.
Platform:6:n pöytälevy on mitoiltaan 180 x 76 x 2,5 cm ja sen korkeus on ilman korkeussäätöä 76 cm tai korkeussäädettävänä 74-122 cm. Pöytään on sisäänrakennettu kolme virtapistoketta sekä yksi USB-A- ja yksi USB-C-liitäntä, kun erillisessä jakajassa on vielä kuusi lisävirtapistoketta ja kaksi USB-A-liitäntää. Pöydän takalaidassa on standardi T-kanava, johon on valmiiksi asennettu kahta 32”-näyttöä tukeva jalka VESA-kiinnikkein. Corsarir kauppaa lisäosia pöytään Elgato-brändättyinä ja voit tutustua niiden tarkempaan valikoimaan Corsairin verkkosivuilla. Valikoimaan kuuluu niin mikrofoni-, webbikamera- ja valoständejä kuin lisäsäilytyslevyjä ja muita laajennoksia.
Corsair Platform:6 tulee saataville välittömästi. Edullisimmillaan sen saa yhtiön omasta verkkokaupasta Standard-mallisena 1169,90 euroon, Elevate-versiona 1559,90 euroon ja Creator Editionina peräti 1999,90 euroon. Täyteen konfiguroidun pöydän hintaa ei saa tällä hetkellä selville, koska osa konfiguraattorin tarjoamista osista on loppu varastosta.
Lähde: Lehdistötiedote
Corsair julkaisi modulaarisen Platform:6-tietokonepöydän
Corsair kuvailee uutuuspöytäänsä pelaajien, sisällöntuottajien ja muiden PC-harrastajien tarpeet täyttäväksi lippulaivaluokan edustajaksi ja yli 1150 euron lähtöhinnalla vähempää ei voine odottaakaan.
Open on OnePlussan ensimmäinen taittuvanäyttöinen puhelin
Taittuvan sisänäytön ohessa OnePlus on pakannut mukaan mm. yrityksen edistyksellisintä kameratekniikkaa.

OnePlus on julkaissut juuri Intiassa järjestämässään lanseeraustapahtumassa ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa. Uusi OnePlus Open on vaakasuunnassa aukeava lippulaivapuhelin, joka kilpailee mm. Samsungin Galaxy Z Fold5:n kanssa.
OnePlussan mukaan Openin suunnittelussa on huomioitu erityisesti laitteen keveys ja kestävyys. Puhelin painaa 245 grammaa ja on avattuna vain 5,8 mm paksu. Flexion Hinge -nimen saanut sarana hyödyntää useita metalliseoksia, kuten kobaltti-molybdeeniseosta (4x vahvempaa kuin teräs), titaania, zirkonium-pohjaista nestemetallia ja 316L-tyypin ruostumatonta terästä, ja siinä käytettyjen komponenttien määrää on minimoitu 69:ään. OnePlussan mukaan sarana on testattu kestämään miljoona avausta ja sulkua. Puhelimen luvataan myös kestävän pakkasessa -20 celsiusasteeseen asti.
Openin taittuva AMOLED-sisänäyttö on käytännössä neliön muotoinen ja läpimitaltaan 7,82-tuumainen. LTPO 3.0 -tekniikan ansiosta näyttö tukee mukautuvaa virkistystaajuutta ja näyttö kykenee myös erittäin korkeaan 2800 nitin pistemäiseen kirkkauteen esimerkiksi HDR-sisältöä katseltaessa. Näytön alla on hiilikuituinen tukikerros ja pinnassa on kolme suojakerrosta, joista päällimmäinen suojakalvo on vaihdettavissa tarvittaessa takuun piikkiin. Ulkopuolella on puolestaan 6,31-tuumainen AMOLED-paneeli tavanomaisella 20:9-kuvasuhteella, adaptiivisella virkistystaajuudella ja sisänäytön kanssa yhteneväisellä maksimikirkkaudella.
Suorituskyvystä vastaa monen muun tämän vuoden high-end-puhelimen tapaan Snapdragon 8 gen 2 -järjestelmäpiiri, jonka jäähdytystä OnePlus on pyrkinyt parantamaan mm. saranan yli lämpöä levittävän grafeenikerroksen avulla. Suomessa saataville tulee vain yksi muistivariantti 16 gigatavun RAM-muistilla sekä 512 gigatavun tallennustilalla. Kahdesta osasta muodostuva akku latautuu 67 watin maksimiteholla tyhjästä täyteen 42 minuutissa, joka on taittuvien puhelimien joukossa hyvä suoritus.
OnePlus on rakentanut Openin kolmoistakakameran pitkälti uusista palikoista ja leiponut sen kookkaan pyöreän kamerakehyksen sisään. 48 megapikselin pääkamera käyttää Sonyn uutta LYTIA-T808-sensoria, joka hyödyntää Pixel Stacked -tekniikkaa. Sen myötä sensorin valoa keräävä fotodiodi ja tietoa siirtävä transistorikerros ovat päällekkäin, joka mahdollistaa mm. entistä paremmat hämäräkuvausominaisuudet ja pienemmän kohinan. Telekameran pohjana on käyttötarkoituksessaan suurikokoinen 64 megapikselin sensori paritettuna optisesti vakautetun 3x periskooppiobjektiivin kanssa ja kamera pystyy myös 6x sensorirajaukseen. Ultralaajakulmakamera käyttää OnePlus 11:stä tuttua 48 megapikselin sensoria automaattitarkennuksella. Sisänäytön puolella on 20 megapikselin etukamera ja ulkonäytön puolella 32 megapikselin.
Ohjelmistopuolella Openissa on valitettavasti vielä vanha Android 13 -versio, mutta Android 14 -päivitys on luvassa loppuvuoden aikana. OnePlus on leiponut OxygenOS 13.2 -käyttöliittymäänsä suurella näytöllä sovellusten moniajoa monipuolistavan ja helpottavan Open Canvas -ominaisuuden, joka helpottaa useiden sovellusten avaamista ruudulle sekä mahdollistaa kolmen sovelluksen pitämisen auki niin, että niistä yksi tai kaksi on kokonaan näkyvillä ja loput ”siirrettynä sivuun” osittain näytön reunan ulkopuolelle. OnePlus lupaa Openille neljä Android-versiopäivitystä ja viiden vuoden tietoturvakorjaukset.
OnePlus Open tekniset tiedot:
- Ulkomitat:
- avattuna 153,4 x 143,1 x 5,8 mm
- suljettuna: 153,4 x 73,3 x 11,7 mm
- Paino: 245 grammaa
- Rakenne: Alumiinirunko, Ceramic Guard -suojalasi, Flexion Hinge -sarana
- Suojaus: IPX4 (vesiroiskeet)
- 7,82″ taittuva LTPO 3.0 AMOLED -sisänäyttö, 2440 x 2268 pikseliä, 426 PPI, 1-120 Hz adaptiivinen, 2800 nit (piikki)
- 6,31″ LTPO 3.0 AMOLED -ulkonäyttö, 2484 x 1116 pikseliä, 20:9, 431 PPI, 10-120 Hz adaptiivinen, 2800 nit (piikki)
- Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri
- 16 Gt LPDDR5X RAM-muistia
- 512 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa
- 4G Cat 20/18, 4×4 MIMO, Dual SIM (eSIM+nano)
- 5G Sub6 GHz NA & NSA (n1, n2, n3, n5, n7, n8, n12, n20, n25, n28, n30, n38, n40, n41, n66, n71, n75, n77, n78)
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax/be (Wi-Fi 6E/7), Bluetooth 5.3 (aptX HD, aptX, LDAC, LHDC, AAC, SBC), NFC
- Kolmoiskamerajärjestelmä:
- 48 megapikselin pääkamera (Sony LYTIA-T808, 1/1,43″, 1,12 um pikselikoko), f1.7, OIS, 24 mm kinovastaava
- 48 megapikselin ultralaajakulmakamera (Sony IMX581, 1/2″, 0,8 um pikselikoko), f2.2, 14 mm kinovastaava, automaattitarkennus
- 64 megapikselin telekamera (Omnivision OV64B, 0,7 um pikselikoko), f2.6, PDAF, OIS, 70 mm kinovastaava, 3x zoom pääkameraan nähden, 6x hybridizoom
- Etukamerat
- Etupuolella: 32 megapikseliä (1/3,14″, 0,7 um pikselikoko), f2.4, 22 mm kinovastaava, FF
- Sisäpuolella: 20 megapikseliä (1/4″, 0,7 um pikselikoko), f2.2, 20 mm kinovastaava, FF
- 4805 mAh akku, USB-C 3.1, 67 watin SuperVOOC-pikalataus
- Android 13, OxygenOS 13.2, 4 Android-versiopäivitystä, 5 vuotta tietoturvakorjauksia
Suomessa Open tulee aluksi myyntiin vihreässä Emerald Dusk-värissä, jonka lisäksi myöhemmin 23. marraskuuta saataville tulee myös musta tekonahkakuorinen vaihtoehto. Laite tulee saataville välittömästi yksinoikeudella Elisan kautta 1799 euron suositushintaan. Lokakuun loppuun mennessä puhelimen ostaneet saavat kaupan päälle OnePlus Buds Pro 2 -kuulokkeet. Myöhemmin laite tulee saataville myös Elisalta, DNA:lta, Telialta, Verkkokauppa.com:sta, Veikon Koneelta ja Euronicsilta.
Saatavuus- ja väritietoja päivitetty 21.11.2023.
Lähde: sähköpostitiedote, OnePlus
Open on OnePlussan ensimmäinen taittuvanäyttöinen puhelin
Taittuvan sisänäytön ohessa OnePlus on pakannut mukaan mm. yrityksen edistyksellisintä kameratekniikkaa.
AMD julkaisi Zen 4 -sukupolven Ryzen Threadripper 7000 -sarjan prosessorit
AMD julisti samalla HEDT-markkinat jälleen avatuiksi pienen tauon jälkeen julkaisemalla 7000WX-työasemaprosessoreiden ja WRX90:n rinnalla karsitummat 7000-sarjan prosessorit ja TRX50 HEDT-alustan.

AMD ja Intel ovat kumpikin tahoillaan heittäneet hyvästit erillisille HEDT-markkinoille (High-End DeskTop) ja keskittyneet terästämään sen sijasta ammattilaistyöasemien asemaa palvelinten ja kuluttajamallien välissä. Nyt AMD on kuitenkin pyörtänyt aiemmat puheensa HEDT:in kuolemasta julkaisemalla uuden TRX50-alustan ja Ryzen Threadripper 7000 -sarjan prosessorit työasemapuolen WRX90-alustan ja Pro 7000WX -prosessoreiden rinnalla.
Ryzen Threadripper 7000 -sarja on todellinen paluu HEDT-markkinoille, sillä se alustoineen eroaa työasemaversioista muutoinkin kuin nimeltään. TRX50-emolevyillä on käytössä neljä muistikanavaa ja maksimissaan 48 PCIe 5.0 -linjaa, kun WRX90-alustalla on kahdeksan muistikanavaa ja maksimissaan 128 PCIe 5.0 -linjaa sekä Pro-hallintaominaisuudet.
Alustojen prosessorivalikoimissakin on eroja, mutta TRX50-alusta hyväksyy myös Threadripper Pro 7000WX -prosessorit mikäli käyttäjä sellaisen haluaa. Alustan muut rajoitukset pysyvät kuitenkin voimassa prosessorista riippumatta. Molempien alustojen fyysinen kanta tottelee nimeä sTR5.
Ryzen Threadripper 7000 -sarjaa sisältää kolme mallia: 24-ytimisen 7960X:n, 32-ytimisen 7970X:n ja 64-ytimisen 7980X:n. Maksimi Boost-kellotaajuuksiksi on ilmoitettu 7960X:n ja 7970X:n osalta 5,3 ja 7980X:n kohdalla 5,1 GHz. Prosessoreissa käytetään tuttuja Zen 4 -prosessorisiruja uutta IO-sirua.
Ryzen Threadripper Pro 7000WX -sarja tarjoaa laajemman valikoiman vaihtoehtoja eri tarpeisiin. Prosessorimalleja on viime sukupolven viiden sijasta nyt kuusi, kun tuttujen 12-, 16-, 24-, 32- ja 64-ytimisten mallien rinnalle tulee myös 96-ytiminen vaihtoehto. Niiden TDP-arvo on samat 350 wattia kuin HEDT-malleilla. Löydät prosessoreiden tarkemmat konfiguraatiot yllä olevasta diasta.
Suorituskyvyn osalta AMD julkaisi perusmalleista vain aiemmin uutisessa olleen tuottavan työn testikatsauksen. Työasemapuolen malleista suorituskykyvertailuja löytyy sitten enemmänkin. Yhtiön omien testien mukaan 64-ytimisiä 5995WX:ää ja 7985WX:ää verrattaessa uusi sukupolvi on testistä riippuen 12-46 % edellistä nopeampi. 96-ytiminen 7995WX puolestaan peittoaa Intelin 56-ytimisen Xeon w9-3495X:n neljän sovelluksen testissä 38-123 % erolla. 64-ytiminen 7985WX on AutoCADissa ja Solidworksissa lähes yhtä nopea kuin 7995WX, mutta Ansys Mechanicalissa ja Chaos V-Rayssa lisäytimet antavat jo näkyvää lisäpuhtia.
Sekä Ryzen Threadripper 7000- että Pro 7000 WX -prosessorit saapuvat myyntiin 21. marraskuuta. Kummatkin tulevat saataville suoraan myös jälleenmyyntipaketeissa, kun viime julkaisussa WX-prosessoreita sai alkuun vain valmiissa kokoonpanoissa. Moni HEDT-markkinoita takaisin toivonut saattaa kuitenkin nieleskellä kerran tai kaksi hinnoittelua vilkaistessaan, sillä 24-ytimisen 7960X:n veroton suositushinta on 1499 dollaria, 32-ytimisen 7970X:n 2499 dollaria ja 64-ytimisen 7980X:n peräti 4999 dollaria. 7000 WX -mallien hinnoittelua ei ole lyöty vielä lukkoon.
Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)
AMD julkaisi Zen 4 -sukupolven Ryzen Threadripper 7000 -sarjan prosessorit
AMD julisti samalla HEDT-markkinat jälleen avatuiksi pienen tauon jälkeen julkaisemalla 7000WX-työasemaprosessoreiden ja WRX90:n rinnalla karsitummat 7000-sarjan prosessorit ja TRX50 HEDT-alustan.
Canalys: Älypuhelinmarkkinat osoittavat elpymisen merkkejä
Älypuhelintoimitusten kerrotaan kasvaneen reilusta 250 miljoonasta lähes 300 miljoonaan puhelimeen, mutta vuoden takaisista toimituksista jäätiin jälkeen vielä prosentin verran.

Älypuhelinmarkkinoiden huippu on saavutettu ainakin toistaiseksi jo pari vuotta sitten, jonka jälkeen suunta on ollut enemmän tai vähemmän kutistumaan päin. Kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä on nähty nyt elpymisen merkkejä, kertoo Canalys.
Canalysin vuosineljännesraportin mukaan älypuhelinmarkkinat kääntyivät jälleen nousuun vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Täysin kuivilla ei kuitenkaan vielä oltu, vaan vuoden takaiseen nähden valmistajat toimittivat edelleen prosentin vähemmän puhelimia. Yhtiön analyytikko Toby Zhu varoittaa luottamasta markkinoiden elpymiseen vielä liikaa, sillä epävakaa maailmantilanne luo markkinoille epävarmuuksia. Canalysin keskipitkän ennusteen mukaan kasvu tulisi jatkumaan, mutta samalla hidastumaan.
Canalysin alustavan raportin mukaan Top-5-listalla merkittävintä on Infinix-, Itel- ja Tecno-brändeillä operoivan Transsionin kasvu. Yhtiön osuus markkinoista on nyt käytännössä tasoissa OnePlussankin sisältävän Oppon kanssa 9 %:ssa, kun vuotta aiemmin Oppolla oli vielä 10 % ja Transsionilla vain 6 % osuus. Kolmen kärjessä kärkipaikkaa pitävän Samsungin osuus on sulanut vuodessa 22 %:sta kahdella prosenttiyksiköllä 20 %:iin, Applen yhdellä %-y:llä 17 %:iin samalla kun Xiaomi on pysytellyt tutussa ja turvallisessa 14 % osuudessaan.
Lähde: Lehdistötiedote
Canalys: Älypuhelinmarkkinat osoittavat elpymisen merkkejä
Älypuhelintoimitusten kerrotaan kasvaneen reilusta 250 miljoonasta lähes 300 miljoonaan puhelimeen, mutta vuoden takaisista toimituksista jäätiin jälkeen vielä prosentin verran.
Glorious julkaisi uudet O 2 Pro ja D 2 Pro -pelihiiret
Model O 2 Pro ja D 2 Pro on valettu eri muoteista, mutta niiden ominaisuudet ovat identtiset ja molemmista tulee myös nopeampiin yhteyksiin kykenevät 4K/8KHz-versiot.

Oheislaitevalmistaja Glorious on terästänyt hiirimallistoaan uusilla Pro-sarjan Model O 2 Pro- ja Model D 2 Pro -malleilla. Kummastakin tulee saataville sekä perus- että 4K/8KHz -versiot. Ammattilaispiireissä ei pelaajista piitata, sillä RGB-valot on jätetty paketista pois painon säästämiseksi.
Glorious Model O 2 Pro ja Model D 2 Pro on komponenttiensa osalta käytännössä identtisiä, mutta kuten jo aiemmista malleista tuli tutuksi, Model O on symmetrisesti muotoiltu joka hiiriotteelle sopivaksi, kun Model D on suunniteltu ergonomiseksi oikeakätiseen käyttöön Claw- ja Palm-otteille.
Hiirten silmänä toimii BAMF 2.0 26K Optical Sensor Motion Sync -tuella. Sensori tarjoaa käyttäjälle 26 000 DPI:n tarkkuuden ja lupaa pysyä kyydissä jopa 650 IPS:n nopeuksissa ja 50 G:n kiihdytyksissä. Päänäppäimissä puolestaan hyödynnetään Glorious Optical Switch -kytkimiä, joille luvataan 100 miljoonan klikkauksen elinikä. Pääkytkinten lisäksi hiirestä löytyy kaksi peukalopainiketta, klikattava rulla ja DPI-painike.
Oletuksena hiiriä on tarkoitus käyttää langattomasti 2,4 GHz:n yhteydellä 1000 hertsin päivitystaajuudella, mutta 4K/8KHz -malleissa tuettuina ovat jopa 2000 ja 4000 hertsin päivitystaajuudet langattomasti tai 8000 hertsin päivitystaajuus USB-C-kaapelilla. Akun lataus tapahtuu niin ikään samaisen USB-C-liittimen läpi ja akkukestoa luvataan parhaimmillaan 80 tuntia. 4000 hertsin langaton päivitystaajuus tiputtaa akkukeston 35 tuntiin.
Glorious Model O 2 Pron mitat ovat versiosta riippumatta 67 x 128 x 38 mm, mutta painossa on eroa pari grammaa. Perusversio lyö puntariin 57 grammaa ja 4K/8KHz-versio 59 grammaa. Model D 2 Pron mitat ovat puolestaan 67 x 127 x 42 mm. Painoa perusversiolla on 60 grammaa ja 4K/8KHz-versiolla 62 grammaa.
Hiiret tulevat saataville välittömästi ja niiden Suomen suositushinnat ovat 119,99 euroa perusmalleille ja 149,99 euroa 4K/8KHz-versioille.
Lähde: Glorious
Glorious julkaisi uudet O 2 Pro ja D 2 Pro -pelihiiret
Model O 2 Pro ja D 2 Pro on valettu eri muoteista, mutta niiden ominaisuudet ovat identtiset ja molemmista tulee myös nopeampiin yhteyksiin kykenevät 4K/8KHz-versiot.
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 545.84 -ajurit
Ajureissa on mukana tuki Naraka: Bladepoint- ja Warhammer: Vermintide 2 -peleille, sekä RTX Video Super Resolution 1.5 -teknologialle.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 545.84 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön näytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien.
GeForce 545.84 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat tuki Naraka: Bladepoint- ja Warhammer: Vermintide 2 -peleille. Lisäksi ajureissa on tuki TensorRT-kiihdytykselle Stable Diffusion -tekoälymallissa, jonka luvataan parantavan suorituskykyä jopa kaksinkertaiseksi. Uutta on myös tuki RTX Video Super Resolution 1.5 -päivitykselle, joka lisää tuen myös RTX 20 -sarjan näytönohjaimille. Voit tutustua ajureihin tarkemmin Game Ready -artikkelissa.
Aiempien julkaisujen ongelmakohdista ajurit lupaavat korjata joillain näytöillä esiintyneen mustana vilkkumisen, kun Display Stream Compression on käytössä sekä vääristyneet värit, kun näyttö herää unitilasta. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan Halo Infiniten selvästi tippunut suorituskyky Maxwell-näytönohjaimilla sekä uuden NVIDIA-ikonin ilmestyminen systray-valikkoon, kun käyttäjää vaihdetaan Windowsissa. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF).
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 545.84 -ajurit
Ajureissa on mukana tuki Naraka: Bladepoint- ja Warhammer: Vermintide 2 -peleille, sekä RTX Video Super Resolution 1.5 -teknologialle.
AMD julkaisi uudet AMD Software 23.10.2 -ajurit
Ajureissa on mukana tuki Assassin’s Creed Miragelle, Lords of the Fallenille ja Forza Motorsportille. Lisäksi moninpeleissä banneja aiheuttanut Anti-Lag+ on toistaiseksi poistettu käytöstä.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. AMD Software Adrenalin Edition 23.10.2 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön RDNA-näytönohjaimia. Ajureista on erillisversio kokoonpanoille, joissa on RDNA-arkkitehtuurin rinnalla Vega- tai Polaris-näytönohjain.
Huom! AMD on vetänyt aiemmat AMD Software 23.10.1 -ajurit pois jakelusta Anti-Lag+ -teknologian moninpeleissä aiheuttamien bannien vuoksi. Tämän vuoksi ominaisuus on toistaiseksi kytketty ajureista kokonaan pois päältä. AMD työskentelee kehittäjien kanssa ongelmien ratkomiseksi sekä aiheettomien bannien poistamiseksi ja tulee tiedottamaan asiasta lisää, kun tiedotettavaa on. Lisäksi AMD suosittelee ajureiden poistoa ennen uusien asentamista, mikäli käytössä on ollut jotkin AMD:n AFMF-ajureiden ennakkoversioista.
AMD Software 23.10.2 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat tuki Assassin’s Creed Mirage-, Lords of the Fallen- ja Forza Motorsport -peleille. Valitettavasti mukana ei ole mainintoja mahdollisista suorituskykyeroista aiempiin ajureihin, mutta jos alla on 23.9.x-sarjan ajurit, tiedetään ajureiden parantavan suorituskykyä uusimmassa Assassin’s Creedissä pois vedettyjen 23.10.1-ajureiden kautta.
Tällä kertaa korjattujen bugien listalle on mahtunut tällä kertaa Starfieldin satunnaiset kaatuilut, Call of Duty: Modern Warfare 2:n satunnaiset kaatuilut Anti-Lag käytössä, CS2:n nykiminen ja ajureiden mahdollinen kaatuilu MSAA tai FSR käytössä, EA Sports FC 24:n mahdollinen kaatuminen käynnistykseen ja koko järjestelmän jäätyminen tai mustan ruudun vilkunta RX 6000 -sarjalla videoita toistaessa. Tiedossa olevien ongelmien puolelta löytyvät puolestaan Performance Metrics Overlayn toimimattomuus joissain peleissä, Forza Motorsportissa havaittava grafiikan korruptoituminen säteenseuranta käytössä ja Total War: Pharaohin valikoissa tapahtuva vilkunta grafiikka-asetusten säätämisen jälkeen. Voit tutustua kaikkiin muutoksiin ajureiden julkaisutiedotteessa.
AMD julkaisi uudet AMD Software 23.10.2 -ajurit
Ajureissa on mukana tuki Assassin’s Creed Miragelle, Lords of the Fallenille ja Forza Motorsportille. Lisäksi moninpeleissä banneja aiheuttanut Anti-Lag+ on toistaiseksi poistettu käytöstä.