Uutiset

Internetin selkäranka Cloudflare pisti AMD:n ja Intelin palvelinprosessorit kilpasille

Cloudflaren mukaan Ice Lake -palvelimet olivat suorituskyvyn osalta kilpailukykyisiä, mutta niiden palvelinkohtainen tehonkulutus oli jopa useita satoja watteja 11. sukupolven palvelimiin valittua Milan-alustaa korkeampi.

Cloudflare on yli 81 % markkinaosuudellaan ylivoimaisesti suurin sisällönjakeluverkko eli CDN (Content Delivery Network). Suurimman osan internetistä toimittava yhtiö on nyt pistänyt uuden sukupolven palvelimissaan samalle viivalle AMD:n Milan-arkkitehtuurin (Zen 3) Epyc-prosessorit ja Intelin Ice Lake -arkkitehtuurin Xeon-prosessorit.

Cloudflare on testannut sekä AMD:n että Intelin tuoreimpia saatavilla olevia palvelinprosessoreita uusien 11. sukupolven Edge-palvelintensa sydämiksi. Yhtiö kertoo päivittävänsä Edge-palvelinalustansa uuteen noin 12-18 kuukauden välein pysyäkseen jatkossakin markkinajohtajan alalla, jossa teknologia kehittyy jatkuvasti.

Yhtiön testien mukaan Intelin Xeon-prosessorit pysyivät kilpailukykyisinä niin kauan vertailtiin vain suorituskykyaspektia, mutta ne tipahtivat auttamatta kyydistä, kun myös tehonkulutus otettiin huomioon. Cloudflaren mukaan Ice Lake -palvelimet kuluttivat useita satoja watteja Milan-palvelimia enemmän.

Cloudflare arvioi uusien Milan-prosessoreiden parantavan sen uusien Edge-palvelinten suorituskykyä noin 29 % Rome-prosessoreilla varustettuihin 10. sukupolven palvelimiin verrattuna. Suuri hyppäys selittyy ydinten määrällä, sillä Rome-palvelimissa oli käytössä 48-ytimiset Epycit, kun Milan-palvelimiin tulee 64-ytimiset mallit. Palvelimissa on luonnollisesti päivitetty myös muita komponentteja ajan tasalle, mutta yhtiö kiittelee Rome- ja Milan-alustojen yhteensopivuutta, mikä helpotti palvelinten validointiprosessia merkittävästi. Asiasta syvällisemmin kiinnostuneille suosittelemme lämpimästi Cloudflaren omaa blogia aiheesta.

Lähde: Cloudflare

Erotetun toimitusjohtajansa kaappaama Arm China on nyt 安谋科技 (Päivitetty!)

Yrityskuviot Arm Chinan ja Amou Technologiesin ympärillä ovat vähintäänkin epäselvät, mutta yhtiö on siitä huolimatta kehittänyt omia ytimiä ja kiihdyttimiä Arm-emoyhtiöstä riippumattomina.

Kun Softbank osti Arm Holdingsin, yksi sen päämääristä oli valloittaa Kiinan markkinat. Saavuttaakseen tämän yhtiö joutui lopulta perustamaan yhteistyöyrityksen kiinalaisten sijoittajien kanssa. Arm Holdings omistaisi yhtiöstä 49 % ja sijoittajat loput ja sillä olisi yksinoikeus Arm-teknologioihin Kiinan markkinoilla. Viime vuonna yhtiön toimitusjohtaja Allen Wu erotettiin yhtiön hallituksen toimesta tämän käyttäneen Arm Chinaa oman yrityksensä hyödyksi.

Kuten uutisoimme reilu vuosi sitten, Wu kieltäytyi astumasta syrjään ja paikallisten lakien mukaan hänen hallussaan pitämä leimasin teki hänestä edelleen yrityksen johtajan. Wu hankkiutui eroon Arm-emoyhtiölle uskollisista työntekijöistä ja palkkasi yhtiön alueille ulkopuolisia vartijoita estämään emoyhtiön edustajien pääsyn paikalle. Wun hiljattain pitämän lehdistötilaisuuden jäljiltä Arm China ilmeisesti on edelleen sinänsä olemassa, mutta yhtiö toimii uuden 安谋科技 eli Amou Technologies (Google translate) nimen alla. Koko kuvio on kuitenkin vähintäänkin epäselvä tässä vaiheessa.

Semianalysis-sivuston Dylan Patelin mukaan Arm Holdings jäädytti kaiken teknologiasiirron Arm Chinalle, kun Wu kaappasi yrityksen itselleen. Tämän myötä Arm China ei saanut enää emoyhtiön uusia teknologioita haltuunsa, vaan tiettävästi tuoreinta teknologiaa yhtiön hallussa edusti Cortex-A77. Tätä tukee myös yhtiön sivuilta löytyvä ydinvalikoima. Arm Chinan leipiin jäi kuitenkin rutkasti osaavaa väkeä ja se aloitti kehittämään uusia teknologioita itsenäisesti ja yhtiöllä on jo julkaistuna oma Armv8-arkkitehtuuriin perustuva kevyt 星辰 eli ”Stars”-ydin.

Riippumatta yrityskoukeroista Amou Technologies esitteli lehdistötilaisuudessaan ”XPU”-tuotekirjastonsa, joka rakentuu useista erityyppisistä järjestelmäpiireihin integroitavista IP-blokeista. Tällä hetkellä yhtiön itse kehittämä tarjoilu kattaa tekoälytehtäviin erikoistuneen NPU:n (Neural Processing Unit), tietoturvaprosessori SPU:n (Security Processing Unit), ISP-kuvaprosessorin (Image Signal Processor) sekä videoihin erikoistunut VPU. Yhtiö suunnittelee myös laajentavansa IP-valikoimaansa tulevaisuudessa.

Päivitys:

Arm on antanut lausunnon, jonka mukaan se on edelleen toimivassa yhteistyössä Arm Chinan kanssa eikä teknologian lisensointia ole missään vaiheessa keskeytetty. Myös yhteistyöyrityksen omistajakuviot ovat edelleen ennallaan.

Alkuperäisuutisoinnista poiketen 安谋科技 ja AnMou Technologies on yhtä kuin Arm China. AnMou jatkaa Arm-prosessoreiden lokalisointia Kiinan markkinoille kuten ennenkin ja lehdistötilaisuudessa julkistettiin todellisuudessa uusi Core Power -brändi, jonka alla lisensoidaan AnMoun itsensä kehittämiä ytimiä.

Lähteet: Arm China, SemiAnalysis Päivitys: ExtremeTech

Western Digital lupaa läpinäkyvämpää toimintaa SN550:n NAND-vaihdon jälkimainingeissa

Yhtiö jäi kiinni Blue SN550 -SSD-asemien NAND-piirien vaihdosta hitaampiin ilman ilmoitusta tai muutosta tuotenimessä reilu viikko sitten, mutta jatkossa yhtiö lupaa muuttaa vähintään mallinumeron aina kun jokin muuttuu.

Uutisoimme aiemmin Samsungin jääneen kiinni 970 Evo Plus -SSD-asemien komponenttien vaihdosta ilman ilmoituksia tai muutosta tuotenimeen. Myös Western Digital on jäänyt hiljattain kiinni samankaltaisesta tempusta ja vähän kauemmas lähimenneisyyteen vilkaistessa samaa harrastaneita yrityksiä löytyisi lisääkin.

Siinä missä Samsungin muutokset SSD-asemaan toivat sekä hyvää että pahaa, Western Digitalin kohdalla tuskin voidaan puhua samasta. Alkuperäiset Blue SN550 -asemat käyttivät samaan konserniin kuuluvan SanDiskin ohjainpiiriä ja 96-kerroksisia BiCS4 3D TLC -NAND-piirejä, joiden päältä löytyi merkintä ”60523 1T00”. Kiinassa Expreviewin ostamassa uudessa versiossa ohjainpiiri oli sama vanha tuttu, mutta Flash-piirien päältä löytyikin merkintä ”002031 1T00”.

Erot eivät jääneet Flash-piirien merkintöihin, vaan myös suorituskyvyssä on eroa. Expreviewin ajamissa testeissä uusi 1 Tt:n SN550 saavutti keskimääräiseksi kirjoitusnopeudeksi SLC-välimuistiin 2160 megatavua sekunnissa ja vaivaisen 390 Mt/s nopeuden välimuistin loputtua. Sivusto ajoi verrokiksi testit myös saman yhtiön Green SN350 -SSD-asemalla, jonka nopeudet olivat erittäin lähellä samoja: SLC-välimuistiin 2030 Mt/s ja välimuistin loputtua 376 Mt/s.

Eroa löytyy myös firmwaresta. Uudessa asemassa oli firmwarena 233010WD, kun alkuperäisessä se oli 211070WD. Firmwaret eivät ole vaihdettavissa päikseen ja Tom’s Hardware nostaa esiin edullisemman Green SN350 -aseman firmwaren alkavan niin ikään 23:lla: 231800WD. SN350:n Nand-siruista löytyy puolestaan merkintä 060947 1T100.

Nyt Western Digital on julkaissut virallisen lausunnon asian tiimoilta. Yhtiön mukaan se on vaihtanut NAND-piirin ja Firmwaren uuteen kesäkuussa 2021, jolloin se on samalla päivittänyt verkkosivuiltaan löytyvän datalehden tuotteelle. Yhtiö kuitenkin ymmärtää asiasta nousseen kohun ja lupaa nyt ottaa opikseen. Yhtiö vannoo jatkossa vaihtavansa vähintään mallinumeron aina, kun mikään muuttuu suhteessa tuotteen julkaistuihin teknisiin ominaisuksiin.

Lähde: Tom’s Hardware, Expreview

NVIDIA julkaisi uudet GeForce 471.96 -ajurit

Ajureissa ei ole poikkeuksellisesti pelipäivityksiä, mutta niiden mukana tulee G-Sync Compatible -sertifiointi kuudelle uudelle näytölle.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 471.96 -ajurit ovat saatavilla Windows 7-, 8(.x)-, 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön työpöytänäytönohjaimia Kepler- ja mobiilinäytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuureista lähtien.

GeForce 471.96 -ajureissa ei ole poikkeuksellisesti uusia Game Ready -leimoja tai edes muita päivityksiä peleille. Mukaan on saatu kuitenkin G-Sync Compatible -tuki kuudelle uudelle Adaptive-sync-näytölle sekä päivitystä NVIDIA Image Sharpening -ominaisuuteen. Yhtiö kehaisee ajureiden mukana tulevan uuden GeForce Experience -version tarjoavan lisäksi optimoidut asetukset 24 uudelle pelille.

Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa liiskattuja bugeja ovat esimerkiksi NVDisplay.Container.exe -prosessin jatkuva kirjoitus nvtopps.db3 -tiedostoon, DPC-viiveen kasvaminen 8-bittisillä väreillä 10-bittisiin verrattuna sekä Samsungin Odyssey G9 -näytön tuettujen resoluutioiden tunnistuksen ongelmat ja kahden G9:n aiheuttama BSOD-kaatuminen ja jatkuva uudelleenkäynnistyminen. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan esimerkiksi Battlefield V:n mahdollinen kaatuilu DirectX 12 -rajapinnalla jos HDR on käytössä, Tom Clancy’s The Division 2 -pelissä satunnaisesti ilmenevät artifaktit sekä Sonic & All-Stars Racing Transformed -pelin mahdollinen kaatuminen, kun pelaajat sukeltavat pelissä veteen. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF) ja Game Ready -artikkelissa.

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Microsoft Windows 11 saapuu markkinoille 5. lokakuuta

Käyttöjärjestelmä tulee samanaikaisesti saataville sekä uusien tietokoneiden mukana että ilmaisena päivityksenä Windows 10 -käyttöjärjestelmälle, kunhan tietokone täyttää tiukoiksi haukutut vaatimukset TPM 2.0 -tukineen.

Microsoft julkisti aiemmin tänä vuonna uuden Windows 11 -käyttöjärjestelmän, mutta tiukkaa julkaisupäivää sille ei kerrottu. Loppuvuoteen luvatun julkaisun on spekuloitu laajalti osuvan yksiin Intelin 12. sukupolven Core -prosessoreiden kanssa.

Nyt spekulaatioille voidaan kuitenkin laittaa stoppi, sillä Microsoft on kertonut tänään tulevansa julkaisemaan käyttöjärjestelmän 5. lokakuuta. Päivämäärä koskee sekä uusia käyttöjärjestelmällä valmiiksi varustettuja tietokoneita että ilmaista päivitysversiota Windows 10 -käyttäjille. Päivitysversio ei tule kuitenkaan välittömästi kaikkien käyttäjien saataville, vaan se tulee ladattavaksi porrastetusti, kuten isot Windows 10 -päivitykset aiemmin.

Windows 11:n laitteistovaatimukset ovat herättäneet paljon närää, sillä vaikka muut vaatimukset eivät ole muuttuneet merkittävästi Windows 10:n ajoista, vaatii uusi käyttöjärjestelmä tietokoneelta TPM 2.0 -tuen. Tuki on integroituna uusimpiin prosessoreihin, mutta se rajoittaa virallisesti tuetut prosessorit AMD:n puolella Zen+-arkkitehtuuriin ja uudempiin ja Intelillä prosessorin tyypistä riippuen 7. tai 8. sukupolven Coreen ja uudempiin. Voit tutustua tarkkaan listaan virallisesti tuetuista prosessoreista Microsoftin tukisivuilla.

Todellisuudessa käyttöjärjestelmän voi asentaa myös kokoonpanoihin, jotka eivät täytä sen minimivaatimuksia. Asennusta ei tarjota päivityksenä, mutta lataamalla Microsoftilta käyttöjärjestelmän ISO-levykuvan, sen voi asentaa esimerkiksi USB-tikulta. Microsoft kuitenkin varoittaa jo ennakkoon, että vaatimuksia täyttämättömät kokoonpanot eivät välttämättä tule saamaan ajuri- tai käyttöjärjestelmäpäivityksiä, joten niiden käyttö tapahtuu omalla vastuulla.

Voit tutustua Windows 11 -käyttöjärjestelmään tarkemmin aiemmissa uutisissamme sekä videon muodossa io-techin YouTube-kanavalla.

Lähde: Microsoft

Uusi artikkeli: Testissä kaikki GeForce RTX 30- ja Radeon RX 6000 -näytönohjaimet

Testasimme NVIDIAn ja AMD:n uudet näytönohjaimet ja asetimme ne paremmuusjärjestykseen.

Suorituskykymittaukset ajettiin Cyberpunk 2077- ja Red Dead Redemption 2 -peleillä, jotka molemmat uusia, suosittuja ja graafisesti vaativia AAA-pelejä sekä 3DMark-testiohjelmalla. Peleissä tulokset ajettiin Full HD-, 1440p, ja 4k-resoluutioilla ja 3DMarkin Time Spy -testi 1440p-resoluutiolla. Mukana on myös tulokset 3DMarkin säteenseurannan suorituskykyä mittaavalla DirectX Raytracing feature -testillä.

Artikkelin on tarkoitus toimia helposti linkattavana ja jaettavana oppaana uutta näytönohjainta hankkivalle. Taulukoista näkee selvästi uusien näytönohjaimien paremmuusjärjestyksen eri resoluutioilla sekä suorituskykyeron edellisen sukupolven malleihin verrattuna.

Lue artikkeli: Testissä kaikki GeForce RTX 30- ja Radeon RX 6000 -näytönohjaimet

Intel: Alder Laken 2+8-konfiguraatio 50 % nopeampi kuin 4+0 samalla tehonkulutuksella

Konfiguraatioiden numerot viittaavat suorituskykyisten P- ja energiatehokkaiden E-ydinten määrään Intelin ensimmäisissä järeän luokan hybridiprosessoreissa.

Intel esitteli Alder Lake -prosessoreiden yksityiskohtia jokin aika sitten Intel Architecture Day- ja Hot Chips 33 -tapahtumissa. Nyt hongkongilainen HKEPC on päässyt haastattelemaan Intelin Kiinan kehityskeskuksen johtohahmoihin kuuluvaa Jiqiang Songia Alder Laken eri ydinten suorituskyvystä.

Songin mukaan Microsoft on optimoinut Windows 11:n tehtävien jakoa 12. sukupolven Core-prosessoreiden P- ja E-ydinten välille. P-ytimet eli suorituskykyiset Golden Cove -ytimet saavat raskaat tehtävät ja E-ytimet eli energiatehokkaat Gracemontit, joiden vastuulla on etenkin I/O-prosessien pyörittely.

Vaikka Gracemontit ovat Atom-sarjan perillisiä, niiden suorituskyky on sekä vuotojen että Intelin itsensä mukaan jotain aivan muuta, kuin menneiden vuosien hinnat alkaen Atom-prosessoreilla. Intelin datan mukaan kaksi P-ydintä ja kahdeksan E-ydintä vievät saman verran tehoa, kuin neljä P-ydintä, mutta tarjoavat suurin piirtein samalla pinta-alalla jopa 50 % parempaa suorituskykyä.

Alder Lake -koodinimellä tunnetut 12. sukupolven Core-prosessorit tullaan julkaisemaan näillä näkymin 27.-28. lokakuuta pidettävässä Intel Innovation -tapahtumassa.

Lähde: HKEPC

Uusi artikkeli: Testissä OnePlus Buds Pro -kuulokkeet

30.8.2021 - 17:51 / Oskari Manninen Kommentit (11)

io-tech testasi OnePlussan uudet 149 euron hintaiset täyslangattomat Buds Pro -nappikuulokkeet.

io-techin testilaboratorioon päätyi tällä kertaa OnePlussan viime viikolla Suomessa lanseeraamat Buds Pro -nappikuulokkeet. Uutuusmallit sijoittuvat valmistajan malliston huipulle ja ne tarjoavat 149 euron suositushintaan 11 mm:n kaiutinelementit, vastamelun kanssa 5:n ja ilman vastamelua 7 tunnin akunkeston sekä vastaavasti 28 tai 38 tuntia lisää kuunteluaikaa tarjoavan langattomasti ladattavissa olevan latauskotelon.

Artikkelissa tutustumme OnePlus Buds Pro -kuulokkeiden rakenteeseen, ominaisuuksiin, ohjelmistoon ja äänenlaatuun vajaan kolmen viikon mittaisen käyttöjakson pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä OnePlus Buds Pro -kuulokkeet

Osallistu European Hardware Community Awards 2021 -lukijakyselyyn

Tutkimus selvittää suomalaisten ja eurooppalaisten suhtautumista ja kulutustottumuksia tekniikkaan liittyen.

io-tech liittyi viime vuonna Pohjoismaiden edustajana Euroopan laitteistoyhdistykseen (European Hardware Association), joka koostuu yhdeksästä eurooppalaisesta suuresta riippumattomasta teknologiauutis- ja arvostelusivustosta, jotka tavoittavat yhteensä yli 22 miljoonaa tekniikasta kiinnostunutta käyttäjää. EHA valitsee ja palkitsee parhaat kuluneen vuoden aikana julkaistut tekniikkatuotteet sekä toteuttaa kattavan lukijatutkimuksen eurooppalaisten suhtautumisesta ja kulutustottumuksista tekniikkaan liittyen.

we will be asking influencers, early adopters and hardware enthusiasts to vote for their favourite brands across multiple categories

Nyt vuorossa on lukijakysely, jossa selvitetään kuluttajien mielestä parhaat valmistajat eri tuotekategorioissa. Huom! Kaikkiin kohtiin ei tarvitse vastata, jos kyseisestä tuotekategoriasta ei ole kokemusta tai mielipidettä.

Kyselyyn voi osallistua 10. syyskuuta asti ja osallistuneiden kesken arvotaan MSI MEG Aegis Ti5 -pelitietokone, jonka arvo on yli 4000 euroa ja se on varustettu Intelin Core i9-10900K -prosessorilla, 128 gigatavulla keskusmuistia, kahdella teratavun M.2 SSD:llä ja GeForce RTX 3080 -näytönohjaimella. Voittaja julkaistaan syyskuussa ja osallistumiseen kysyttävää sähköpostiosoitetta ei käytetä muuhun tarkoitukseen kuin voittajan tavoittamiseen.

Osallistu lukijakyselyyn

Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

Jonsbon uudet Shadow ARGB Plus AIO:t valaisevat tuuletinten ja blokkiyksikön lisäksi myös letkut

Jonsbon uutuuscoolerit valaisevat käytännössä jo AIO:n jokaisen osan itse jäähdytyskennoa lukuun ottamatta.

Jonsbo on esitellyt uudet Shadow ARGB Plus -sarjan AIO-nestecoolerit, jotka tulevat saataville 240:n ja 360 mm:n kokoisina. Coolerit ovat väritykseltään valkoisia ja nimensä mukaisesti ne panostavat valaistukseensa.

Shadow ARGB Plus -sarjan AIO:t tarjoavat perinteisten keskiöstään ARGB-valaistujen tuuletinten lisäksi myös infinity mirror -efektin kera ARGB-valaistun pumpun, mutta Jonsbon valoesitys ei jää tähän. Näiden lisäsi valmistaja tarjoaa osoitettavan RGB-valaistuksen myös coolerin letkuihin. Letkujen valaistuksen toteutustavasta Jonsbo ei tuotesivuillaan valitettavasti ole kertonut sen tarkemmin.

Coolereiden mukana toimitetaan valmistajan omat 120 mm:n tuulettimet, joille luvataan 800–1800 RPM:n kierrosnopeusväli. Maksimissaan ne tuottavat 71 CFM:n ilmavirran ja 35,7 dBA:n äänenpaineen. AIO:n pumppu puolestaan toimii maksimissaan 2500 RPM:n nopeudella tuottaen alle 30 desibelin äänenpaineen. Yhteensopivuuden Jonsbo lupaa Intelin LGA1200-, 115x-, 775-, 1366- ja 2011(-3)- sekä AMD:n AM4-, AM3(+)-, AM2(+)-, FM2(+)-, FM1- ja 754/939-kannoille.

Jonsbo ei ole julkistanut Shadow ARGB Plus -sarjan myyntiintuloaikatauluja tai hintaa.

Lähteet: Jonsbo (1), (2), Guru3D