Uutiset
New World -pelin beetaversio tappaa GeForce RTX 3090 -näytönohjaimia
Useimmissa tapauksissa kuollut näytönohjain on ollut EVGA:n GeForce RTX 3090 FTW3 Ultra, mutta mukaan mahtuu myös NVIDIAn Founders Editioneita ja Gigabyten malleja.

New World on Amazon Gamesin kehittämä MMO-peli, joka on tällä hetkellä edennyt beetavaiheeseen. Kaikki ei ole kuitenkaan sujunut kuin ruusulla tanssien, sillä nyt nettiin on alkanut valua ikäviä ja suorastaan outoja raportteja sen tiimoilta: peli hajottaa näytönohjaimia.
Useiden eri käyttäjäraporttien mukaan New Worldin beetaversio voi kirjaimellisesti hajottaa ainakin GeForce RTX 3090 -näytönohjaimia. Yhden käyttäjän tapauksessa pelin alfaversio oli jo tappanut yhden RTX 3090:n ja nyt beetaversio toisen. Suurimmassa osassa raportoiduista tapauksista kyseessä on EVGA:n GeForce RTX 3090 FTW3 Ultra -malli, mutta mukaan mahtuu myös Gigabyten näytönohjaimia sekä NVIDIAn Founders Edition -malleja.
Windows Centralin mukaan muiden RTX 3090 -mallien käyttäjät ovat lisäksi raportoineet ylikuumenemisista ja virtapiikeistä, vaikkei näytönohjaimet olekaan hajonneet. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että viritetyimmillä ja/tai heikoimmilla piirilevyillä varustetuilla RTX 3090 -näytönohjaimilla ne ovat yksinkertaisesti liikaa, eivätkä näytönohjainten suojamekanismit toimi, kuten niiden pitäisi.
Yleisimmän teorian mukaan ongelmien takaa löytyisi pelin valikoiden ja odotustilan rajoittamaton ruudunpäivitysnopeus. Osalle käyttäjistä ongelmat ovat ilmaantuneet kuitenkin vasta itse pelin puolella, eikä ruudunpäivitysnopeuden rajoittaminen V-Syncillä tai muilla rajoittimilla ilmeisesti auta tilanteeseen mitenkään, mikä syö maata yleisimmän teorian alta.
Peli julkaistaan näillä näkymin 31. elokuuta, mutta sen suljettuun beetaan pääsee mukaan ostamalla pelin ennakkoon. Tässä vaiheessa onkin syytä kehottaa GeForce RTX 3090 -käyttäjiä varovaisuuteen kyseisen pelin kohdalla.
Lähteet: New World, Reddit, Windows Central
New World -pelin beetaversio tappaa GeForce RTX 3090 -näytönohjaimia
Useimmissa tapauksissa kuollut näytönohjain on ollut EVGA:n GeForce RTX 3090 FTW3 Ultra, mutta mukaan mahtuu myös NVIDIAn Founders Editioneita ja Gigabyten malleja.
Uusi artikkeli: Testissä Sony Xperia 10 III
io-tech testasi Sonyn keskihintaluokkaan sijoittuvan Xperia 10 III:n.

Sony esitteli kolmannen sukupolven Xperia -mallistonsa huhtikuun puolessa välissä ja mallistosta ensimmäisenä Suomessa myyntiin ehti 449 euron hintainen Xperia 10 III, joka on nyt päätynyt myös io-techin testilaboratorioon. Kyseessä on nimensä mukaisesti seuraaja viime vuoden Xperia 10 II:lle ja edeltäjänsä tavoin kyseessä on selvästi nykymarkkinoiden normeja pienempi älypuhelin.
Xperia 10 III:n perusominaisuuksiin kuuluu Snapdragon 690 5G -järjestelmäpiiri, 6 Gt RAM-muistia, 128 Gt tallennustilaa ja 4500 mAh:n akku. Kolmoiskamerajärjestelmä muodostuu 12 megapikselin pääkamerasta, 8 megapikselin ultralaajakulmakamerasta ja 8 megapikselin telekamerasta.
Artikkelissa perehdytään Sony Xperia 10 III:een täysimittaista testirutiinia lyhyemmin noin viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.
Lue artikkeli: Testissä Sony Xperia 10 III
Uusi artikkeli: Testissä Sony Xperia 10 III
io-tech testasi Sonyn keskihintaluokkaan sijoittuvan Xperia 10 III:n.
AMD:n Radeon RX 6600 XT vuotojen kohteena
Kortista napattujen kuvien lisäksi vuodossa on testitulos Kiinassa suositussa Ludashi-testissä, mutta valitettavasti pisteiden vertautuminen reaalimaailman suorituskykyyn on mysteeri.

AMD:n tulevan Radeon RX 6600 XT:n käyttämästä Navi 23 -grafiikkapiiristä tiedetään käytännössä kaikki. Tulevan työpöytäversion tarkemmat yksityiskohdat kuten kellotaajuudet ovat kuitenkin vielä epävarmoja, eikä uusimmat vuodot valitettavasti muuta tilannetta mihinkään.
VideoCardzin Baidusta löytämissä kuvissa esiintyy Radeon RX 6600 XT, joka vaikuttaa ainakin ensinäkemältä mahdolliselta referenssiversiolta, jota tuskin kuitenkaan nähdään myynnissä. Näytönohjaimen peittää koko mitalta verrattain harva alumiinirivasto, johon puhalletaan ilmaa kahdella kookkaalla tuulettimella. Lämmön levittymistä rivastoon edistetään kahdella lämpöputkella. Muovikehikon keskellä on Radeon-logo, mutta muutoin se on kauttaaltaan musta. Myös tuuletinten keskiöistä puuttuu tarrat.
Näytönohjaimen PCIe-liittimen viereisen kynnen tarra varmistaa, että kyseessä on nimenomaan Radeon RX 6600 XT ja että grafiikkapiirin tukena on 8 Gt muistia. Navi 23:n ominaisuuksista tiedettiin jo entuudestaan, että muistiväylä tulee olemaan 128-bittinen. Yllä olevassa kuvassa on lisäksi nähtävissä 8-pinninen PCI Express -lisävirtaliitin.
Päivitetty kappale: Näytönohjaimen kuvien lisäksi VideoCardzin haaviin tarttui myös kuvia Kiinassa suositusta Ludashi-testistä. RX 6600 XT saa testin grafiikkaosiossa 414 621 pistettä. Verrokkipisteitä on saatavilla, mutta valitettavasti tuloksista on mahdotonta sanoa, mitkä ovat ylikellotettuja ja mitenkä paljon. Esimerkiksi listan kärjessä on valikoima GeForce RTX 3080 Ti- ja RTX 3090 -näytönohjaimia 675 000-700 000 pisteen tuloksin, missä on jo itsessään reilusti hajontaa. Lisäksi alempaa listalta löytyy RTX 3060 Ti 413 000-415 000 pisteen tuloksilla samaan aikaan kun selvästi järeämpi RTX 3070 Ti saa kokoon vajaat 412 000 pistettä.
Viimeisimpien huhujen mukaan AMD tulisi julkaisemaan sekä Radeon RX 6600:n että RX 6600 XT:n 11. elokuuta.
Lähde: VideoCardz
AMD:n Radeon RX 6600 XT vuotojen kohteena
Kortista napattujen kuvien lisäksi vuodossa on testitulos Kiinassa suositussa Ludashi-testissä, mutta valitettavasti pisteiden vertautuminen reaalimaailman suorituskykyyn on mysteeri.
Kingston julkaisi ensimmäiset uuden Fury-pelibrändin DDR4-muistit
Vaikka Kingston säilytti oikeuden HyperX-nimeen muisteissa myydessään peliosastonsa HP:lle, ovat nyt julkaistut muistit selkeä merkki vanhan brändin hylkäämisestä myös muistien osalta.

Kingston myi alkuvuodesta HyperX-pelibrändinsä HP:lle. Vaikka kauppaan ei kuulunut HyperX-tuotteet Kingstonin ydinalueelta eli muistipuolelta, tullaan ne kaikesta päätellen hautaamaan hissukseen. Kesäkuun alussa yhtiö ilmoitti nimittäin tuovansa uuden Fury-pelibrändin täyttämään HyperX:n jäljiltä jäänyttä tyhjiötä ja nyt ensimmäiset uuden brändin alla julkaistut tuotteet ovat nimenomaan muisteja.
Ensimmäiset Fury-brändätyt tuotteet ovat yhtiön ydinalaa eli muistikampoja. Virallisesti yhtiö julkaisi vain Fury Renegade-, Beast- ja Impact -DDR4-muistit, mutta verkkosivuilta löytyy myös DDR3-versiot Beast- ja Impact-muisteista. Kaikki yhtiön Fury DDR4-muistit tukevat Intelin XMP-muistiprofiileja sekä AMD:n Ryzen-prosessoreita.
Lippulaivan uudessa mallistossa saa Fury Renegade -DDR4-muistit. Yhtiö nostaa muisteissa esiin niiden alumiiniset mustat lämmönlevittäjät ja sävy sävyyn piirilevyn sekä elinikäisen takuun. Muistit tulevat saataville 8, 16 ja 32 Gt:n kapasiteeteissa per kampa ja yksittäiskampojen lisäksi kahden (16, 32 ja 64 Gt), neljän (32, 64 ja 128 Gt) sekä kahdeksan muistikamman (128 Gt ja 256 Gt) kiteissä. Muistit tulevat saataville maksimissaan DDR4-4600-nopeudella RGB-valaistuksen kera tai DDR4-5333-nopeudella valottomana versiona.
Pykälää alempaa löytyvän Fury Beastin erikoisuus on suora tuki JEDECin DDR4-2666-nopeudelle, olettaen emolevyn BIOSin tukevan sitä. Useimmat etenkin nopeista muistikammoista asettuu vakiona DDR4-2133-nopeudelle. Beast-muistit tulevat saataville RGB-valaistuksen kera 8, 16 ja 32 Gt:n kapasiteeteissa, mutta valotonta versiota löytyy myös 4 Gt:n versiona. Valaistuksesta riippumatta muistit tulevat saataville maksimissaan DDR4-3733-nopeudella ja sinkkukampojen lisäksi kahden ja neljän kamman kitteinä.
Fury Impact on puolestaan kannettaviin ja minikokoonpanoihin suunnattu SO-DIMM-muistikampa. Se tukee automaattista ylikellotusta BIOSin nopeimmalle tuetulle taajuudelle, ellei käyttäjä ota itse käyttöön XMP-profiilia. Impact-muistit tulevat saataville 8, 16 ja 32 Gt:n kapasiteeteissa yhden tai kahden muistikamman paketteina ja muistit tukevat maksimissaan DDR4-3200-nopeutta.
Lähde: Lehdistötiedote
Kingston julkaisi ensimmäiset uuden Fury-pelibrändin DDR4-muistit
Vaikka Kingston säilytti oikeuden HyperX-nimeen muisteissa myydessään peliosastonsa HP:lle, ovat nyt julkaistut muistit selkeä merkki vanhan brändin hylkäämisestä myös muistien osalta.
Video: Opas kahden näytön käyttöönotosta
Videolla asennetaan kaksi näyttöä monitorijalkaan ja säädetään näyttöjen asetukset kuntoon Windowsista.

Kaupallinen yhteistyö AOC:n kanssa
Monet ovat viime aikoina hankkineet tietokoneeseensa toisen näytön lisäämään näyttöpinta-alaa pelaamisen, työnteon tai opiskelun yhteydessä. Opastamme videolla, miten kaksi näyttöä asennetaan näyttöjalkaan ja miten näyttöjä hallitaan Windowsista käsin.
Videolla esimerkkinä on käytössä AOC:n noin 100 euron hintainen säädettävä AD110D0-näyttöjalka, joka tukee kahta näyttöä 32-tuumaan asti, VESA 75×75- ja 100×100-kiinnitystä ja kaapelit saa piiloon jalkojen sisään. Näyttöjalkaa ostettaessa kannattaa etukäteen miettiä, miten jalan saa asennettua kiinni pöytälevyyn ja että se on varmasti riittävän tukeva näyttöjalalle ja näytöille.
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!.
Video: Opas kahden näytön käyttöönotosta
Videolla asennetaan kaksi näyttöä monitorijalkaan ja säädetään näyttöjen asetukset kuntoon Windowsista.
NVIDIA julkaisi uudet GeForce ja Studio 471.41 -ajurit
Peliajureissa on mukana virallinen tuki Windows 11 -käyttöjärjestelmälle sekä Red Dead Redemption 2- ja Chernobylite -pelien DLSS-päivityksille.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 471.41 -ajurit ovat saatavilla Windows 7-, 8(.1)- ja 10 -käyttöjärjestelmille sekä ensimmäistä kertaa myös Windows 11:lle. Ajurit tukevat kaikkia yhtiön työpöytänäytönohjaimia Kepler- ja mobiilinäytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien.
GeForce 471.41 -ajureiden merkittävin uudistus on virallinen Game Ready -leima Red Dead Redemption 2 -pelille ja tarkemmin sen DLSS-päivitykselle, jonka lisäksi tukea luvataan Chernobyliten DLSS-päivitykselle. Uutta on myös jo mainittu Windows 11 -tuki, joskaan kyseistä käyttöjärjestelmää ei löydy vielä NVIDIAn ajurihakutyökalusta.
Tuttuun tapaan ajureissa korjataan myös aiempien julkaisujen bugeja. Tällä kertaa historiaan siirtyviä ongelmia ovat esimerkiksi Doom Eternalin jäätymiset, joidenkin näyttöjen rajoittuminen 640×480-resoluutiolle ajuripäivityksen jälkeen, League of Legendsin käynnistysvaikeudet sekä LG C9:llä esiintynyt GPU:lta tulevan HDMI-äänisignaalin pätkiminen. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan esimerkiksi Sonic & All-Stars Racing Transformed -pelin mahdollinen kaatuilu kentissä, joissa ajetaan veden läpi, Hitman 3:n mahdollinen vilkunta, jos V-Sync on pois päältä sekä Monster Hunter Worldin vilkkuvat artifaktit pidemmissä pelisessioissa. Lisäksi vanha tuttu eli Batman Arkham Knightin kaatuilu Turbulence Smoke -ominaisuudella on nyt päivitetty koskemaan vain GeForce 10 -sarjaa ja tarjolla on lisäksi ohje ominaisuuden kytkemiseksi pois pelistä. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin NVIDIAn Game Ready -artikkelista ja julkaisutiedotteesta (PDF).
NVIDIA julkaisi samalla myös Studio 471.41 -ajurit. Ajureissa on mukana viimeisimmät päivitykset Unreal Engine 4.27:lle, Unity 2021.2 Betalle, Enscape 3.1:lle, Marmoset Toolbag 4.03:lle, Pixar RenderMan 24:lle, Topaz Video Enhance AI:lle, Discordille sekä NVIDIA Omniverselle. Voit tutustua Studio-ajureihin tarkemmin NVIDIAn artikkelista ja julkaisutiedotteesta (PDF).
NVIDIA julkaisi uudet GeForce ja Studio 471.41 -ajurit
Peliajureissa on mukana virallinen tuki Windows 11 -käyttöjärjestelmälle sekä Red Dead Redemption 2- ja Chernobylite -pelien DLSS-päivityksille.
Microsoftin DirectStorage-rajapinta tulee myös Windows 10:lle
DirectStorage tulee toimimaan Windows 10:n 1909-versiosta lähtien, mutta täyden hyödyn siitä saa vain Windows 11 :llä.

Microsoft esitteli viime vuonna uuden DirectStorage-rajapinnan. Xbox Series -sarjan Velocity-arkkitehtuurista tutun rajapinnan on tarkoitus mahdollistaa etenkin modernien NVMe SSD-asemien nopeuden hyödyntäminen vaivaamatta sillä liikaa prosessoria.
DirectStorage-rajapintaa odotettiin aluksi Windows 10:lle muiden DirectX-perheen uudistusten tapaan. Windows 11:n julkaisun jälkeen monelle jäi kuva, että DirectStorage tulisi vaatimaan uuden käyttöjärjestelmän ja se jättäisi Windows 10:ssä pysyvät käyttäjät oman onnensa nojaan. Nyt Microsoft on julkaissut blogipostauksen, joka varmistaa myös vanhemman käyttöjärjestelmän tulevan hyötymään rajapinnasta. DirectStorage-rajapinta vaatii NVMe-väyläisen SSD-aseman sekä DirectX 12 -rajapintaa tukevan näytönohjaimen.
Microsoftin mukaan sen tavoitteena on tuoda DirectStorage mahdollisimman monille käyttäjille ja sen takia se DirectX 12 Agility SDK:n tapaan tukee käyttöjärjestelmiä Windows 10:n versiosta 1909 lähtien. Kaikki käyttöjärjestelmäversiot eivät tule kuitenkaan hyötymään rajapinnasta samalla tasolla, vaan Windows 11 saa rajapinnasta 10:tä enemmän hyötyä. Yhtiön mukaan DirectStorage voidaan käytännössä purkaa kolmeen osaan: DirectStorage-ohjelmointimalli, GPU-kiihdytetty purku ja Windowsin tallennusjäjestelmän (storage stack) uudistukset. Näistä vain viimeinen eroaa käyttöjärjestelmäversioiden välillä ja vaatii Windows 11:n täyden hyödyn saamiseksi.
DirectStorage-rajapinta itsessään lainaa toteutustaan DirectX 12 -puolelta ja mahdollistaa useampien IO-pyyntöjen niputtamisen kerralla toteutettaviksi. Tämä sekä helpottaa sovellusten IO-pyyntöjen hallintaa että niiden suorituskykyä. GPU-kiihdytetty purku tarkoittaa käytännössä esimerkiksi pakattujen tekstuurien purkamista GPU:n ymmärtämään muotoon vasta grafiikkapiirillä. Grafiikkapiiri hoitaa purun selvästi prosessoria nopeammin ja vähentää siitä johtuvaa suorituskykyhävikkiä. GPU-kiihdytetty purku tulee osaksi DirectStoragen esiversioita vasta myöhemmässä vaiheessa. Microsoft ei tarkentanut tässä vaiheessa millaisia muutoksia Windows 11:n tallennusjärjestelmään on tehty ja tyytyy vain toteamaan niiden mahdollistavan DirectStoragen täyden potentiaalin hyödyntämisen.
Lähde: Microsoft
Microsoftin DirectStorage-rajapinta tulee myös Windows 10:lle
DirectStorage tulee toimimaan Windows 10:n 1909-versiosta lähtien, mutta täyden hyödyn siitä saa vain Windows 11 :llä.
Cooler Master esitteli tulevia hiiriä, näppäimistöjä, prosessoricoolereita ja virtalähteitä
Esiteltyjen uutuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa 1300 watin SFX-virtalähde, vain 48 gramman painoinen hiiri ja 65 prosentin asettelun tarjoava langaton mekaaninen näppäimistö.

Cooler Master jatkoi viime viikon Summer Summit -tapahtumaansa aina viikonloppuun saakka. Jo aiemmin uutisoitujen uusien tuolien, taisteluasemien ja koteloiden lisäksi valmistaja esitteli muun muassa useita erilaisia tietokoneiden oheistarvikkeita sekä uusia prosessoricoolereita ja virtalähteitä.
Oheistarvikeosastolta valmistaja esitteli kaksi tulevaa hiirimallia – 48 gramman painollaan erittäin kevyen langallisen MM730:n ja 59 gramman painoisen langattoman MM731:n, joka tukee niin 2,4 GHz:n omaa yhteyttään kuin myös Bluetooth 5.1 -standardia. Kuten nimistä on pääteltävissä, ovat hiiret yhteysratkaisuaan lukuun ottamatta monin osin identtisiä malleja tarjoten optiset kytkimet, jotka kestävät valmistajan mukaan jopa 70 miljoonaa painallusta ja valmistajan katalogissa päivitetyt tassut, joiden pitäisi olla kestävämmät ja liukuvammat kuin ennen.
Näppäimistöjä valmistaja esitteli kolme kappaletta – täysikokoiset langalliset CK351 ja CK352, joista ensimmäinen tarjoaa optiset kytkimet ja täyden NKRO-tuen (N Key RollOver), kun taas toinen luottaa perinteisiin mekaanisiin kytkimiin, joiden tarkempaa mallia valmistaja ei ole vielä kertonut. Molemmat uutuudet tarjoavat alumiinisen rungon ja RGB-taustavalaistuksen näppäimilleen.
Pienempien näppäimistöjen ystäville Cooler Master julkisti 65-prosenttiseen näppäinasetteluun luottavan langattoman CK721:n, joka niin ikään tarjoaa alumiinisen rungon. Näppäimistö tukee 2,4 GHz:n langattomalla yhteydellään N Key RollOveria ja vaihtoehtoisella Bluetooth-yhteydellä 6 Key RollOveria. Kytkiminä käytössä ovat vielä toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömät mekaaniset kytkimet. Näppäimistön mukana tullaan toimittamaan myös erillinen rannetuki.
Prosessorijäähdytykseen Cooler Master esitteli kaksi uutta AIO-nestecooleria ja kaksi ilmajäähdytteistä mallia – yhden tornin H6 ARGB ja kahden tornin H6DT ARGB, jotka eroavat toisistaan kooltaan ja mukana toimitettavien tuulettimien määrältään. Kuten nimestä voi päätellä sisältävät coolerit osoitettavalla RGB-valaistuksella varustetut SickleFlow 120 ARGB -tuulettimet (650–1800 RPM, 62 CFM, 2,52 mmH2O, 27 dBA). Molemmilla malleilla on korkeutta 158 mm ja ne sisältävät 6 kuparista lämpöputkea. Coolerit käyttävät Cooler Masterin XDHC-tekniikkaa (Xtra Dimensional Heat Pipe Contact), eli coolerin kupariset lämpöputket ovat suorassa kontaktissa prosessorin lämmönlevittäjän kanssa.
Nestejäähdytysrintamalle valmistaja esitteli 240 mm:n PL240 Fluxin ja 360 mm:n PL360 Fluxin, jotka tarjoavat ilmajäähdytteisten mallien tavoin ARGB-valaistut tuulettimet. Valaistuksen lisäksi AIO:issa käytettyjen päivitettyjen SickleFlow-tuulettimien (2300 RPM, 65,79 CFM, 2,44 mmH2O, 33 dBA) pitäisi parantaa suorituskykyään vanhempiin malleihin nähden.
Näiden lisäksi julkistuksiin kuului uusia virtalähteitäkin, joista kiinnostavimmat lienevät uusi V SFX Platinum- ja H Gold -sarjat. Näistä ensiksi mainittu tulee tarjolle nimensä mukaisesti SFX-kokoluokkaan ja se sisältää 92 mm:n tuulettimen. Mielenkiintoisen uutuudesta tekee se, että se tulee tarjolle pienestä koostaan huolimatta peräti 1100:n ja 1300 watin versiona.
Toisena huomion kiinnittäneenä virtalähteenä toimii uusi H Gold -mallisto, joka tarjoaa USB 3.0 -yhteyden suoraan tietokoneen emolevylle. Näin ollen Cooler Masterin oman MasterPlus+-ohjelmiston avulla on mahdollista seurata PSU:n toimintaa. Virtalähde itsessään on kooltaan perinteinen ATX-virtalähde ja se tulee saataville 550, 650, 750 ja 850 watin malleina.
Cooler Master ei ole julkistanut tarkempia tietoja uutuuksien myyntiintuloaikatauluista tai hinnoittelusta. Tarkemmin tässä uutisessa mainituista ja muistakin uutuuksista voit lukea Cooler Masterin Summer Summit -sivustolta.
Cooler Master esitteli tulevia hiiriä, näppäimistöjä, prosessoricoolereita ja virtalähteitä
Esiteltyjen uutuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa 1300 watin SFX-virtalähde, vain 48 gramman painoinen hiiri ja 65 prosentin asettelun tarjoava langaton mekaaninen näppäimistö.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 21.7.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen tuki F1 2021 -pelille sekä Radeon RX 6700M- ja RX 6600M -mobiilinäytönohjaimille.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroidulla grafiikkaohjaimella varustetuille prosessoreilleen. Radeon Software Adrenalin 21.7.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 10 -käyttöjärjestelmälle ja ne tukevat kaikkia yhtiön erillisiä ja integroituja näytönohjaimia Polaris-arkkitehtuurista lähtien.
Radeon Software 21.7.1 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat tuet Radeon RX 6700M- ja RX 6600M -näytönohjaimille sekä F1 2021 -pelille. Ajureiden kerrotaan parantavan suorituskykyä uudessa F1-pelissä parhaimmillaan 6 % 4K Ultra High -asetuksilla säteenseuranta käytössä ja parhaimmillaan 26 % 1080p Ultra High -asetuksilla ilman säteenseurantaa, kun käytössä on Radeon RX 6800 XT -näytönohjain ja verrokkina edeltävät Radeon Software 21.6.2 -ajurit.
Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa liiskattuja bugeja ovat esimerkiksi Apex Legends -pelin valaistuksen mahdollinen korruptoituminen Radeon Boost -teknologia käytössä, joillain käyttäjillä esiintynyt normaalia korkeampi muistin käyttö 3DMark Time Spy -testin aikana sekä Carrion-pelissä joillain esiintyvä grafiikan korruptoituminen, jos anisotrooppinen suodatus on käytössä. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan esimerkiksi Resident Evil Villagen kaatuilu Radeon VII:llä ensimmäisessä tehtävässä, Vega-näytönohjaimilla mahdollisesti esiintyvä vilkunta, jos käytössä on kaksi merkittävästi toisistaan resoluutioltaan tai virkistystaajuudeltaan poikkeavaa näyttöä sekä mahdolliset Blue tai Black Screen -ongelmat, jos Windowsissa on käytössä Enhanced Sign-in -ominaisuus, sekä joissain tapauksissa jos core isolation -ominaisuus on käytössä. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 21.7.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen tuki F1 2021 -pelille sekä Radeon RX 6700M- ja RX 6600M -mobiilinäytönohjaimille.
Video: Testissä Elgaton uusi Facecam-webkamera
Otimme videolla testiin Elgaton juuri julkaiseman Facecam-webkameran ja vertasimme sitä Logitechin suosittuun, selvästi edullisempaan, C922:een.

Elgato julkaisi viime yönä ensimmäisen webkameransa, joka pääsi myös tuoreeltaan io-techin testiin. Videolla tutustumme kameran perusominaisuuksiin, minkä lisäksi testaamme sitä kolmessa eri valaistuksessa verraten sitä vajaan sadan euron hintaiseen Logitech C922:een.
Elgato Facecam tarjoaa 1080p-resoluution 60 FPS:n nopeudella. Kamera on varustettu kiinteällä tarkennusetäisyydellä ja sen 24 mm:n kinovastaavalla polttovälillä varustettu objektiivi tarjoaa 82 asteen kuvakulman. Suositushinnaltaan Facecam kustantaa 199,99 euroa.
Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!.
Video: Testissä Elgaton uusi Facecam-webkamera
Otimme videolla testiin Elgaton juuri julkaiseman Facecam-webkameran ja vertasimme sitä Logitechin suosittuun, selvästi edullisempaan, C922:een.