Intel esitteli Meteor Lakea ja XeSS-skaalainta Dying Light 2:lla

Intel on julkaissut YouTubessa uuden Talking Tech -videon, jossa aiheena on tällä kertaa Meteor Lake -kannettavat ja XeSS-skaalain. Markkinointivideolla ei nähdä tällä kertaa tuttua parivaljakkoa, sillä Ryan Shrout lähti yhtiön listoilta jokin aika sitten, vaan asialla ovat teknologiaevankelistaksi kuvailtu Alejandro Hoyos ja Intelin teknisen markkinoinnin vanhempi insinööri Chuck Duvall.…

Intel julkisti Meteor Lake -arkkitehtuurin tuleviin Core Ultra -prosessoreihin

Intelin Meteor Lake -arkkitehtuuri ja -prosessorit ovat viihtyneet erinäisissä vuodoissa ja virallisissakin tiedoissa jo pitkän aikaa. Nyt arkkitehtuuri on vihdoin julkaistu myös virallisesti. Intelin Meteor Lake -arkkitehtuuri on merkittävä muutos yhtiön prosessoreissa ja esimerkiksi siinä missä Raptor Lake -sukupolvessa tarvittiin kolmea erilaista mobiiliversiota, riittää yksi ja sama Meteor…

Intelin Core Ultra -prosessorit vuotojen kohteena (Meteor Lake)

Intel on itse lipsauttanut PR-videoon kuulumattomalla videolla julki kuvan tulevasta Meteor Lake -prosessorista samaan paketointiin integroiduilla LPDDR5x-muisteilla. Vuotajat sen sijaan pitäneet silmä kovana Geekbenchin tulostietokantaa. Geekbench-tulostietokantaan on ilmestynyt ensimmäisiä testejä tulevilla Core Ultra -sarjan mobiiliprosessoreilla. Ensimmäisessä vuodossa tulos on ajettu HP:n…

Intel esitteli Meteor Lakea käytännössä ja kertoi VPU-yksiköstä

Intelin Meteor Lake vaikuttaa olevan tämän tästä otsikoissa eri huhujen ja vuotojen vuoksi. Tällä kertaa asialla on kuitenkin Intel itse vasta käynnistyneillä Computex-messuilla. Kuten tiedetään, Meteor Lake -prosessorit rakentuvat neljästä Foveros-paketoidusta sirusta tai Intelin termeillä tileistä: CPU, GPU, SoC ja IOE. CPU-siru sisältää prosessoriytimet välimuisteineen, GPU-siru…

Vuoto selventää Meteor Laken työpöytäversion kohtaloa

Intelin Meteor Lake -sukupolven työpöytäversioiden kohtalo on herättänyt keskustelua jo pidempään. Erilaisissa vuodoissa on nähty maksimissaan kuudella P-ytimellä varustettuja versioita ja pelkän mobiiliversion mahdollisuuttakin on väläytelty. Intelin roadmapeissa on puolestaan nähty Raptor Lake Refresh, mikä on heittänyt vain lisää vettä myllyyn. Toisaalta taas toisissa vuodoissa on nähty…

Intelin Meteor Lake -prosessorit tuovat L4-välimuistin takaisin

Intel valmistelee parhaillaan ensimmäisiä kuluttajapuolelle suunnattuja useasta pienestä sirusta rakentuvia prosessoreitaan. Meteor Lake -koodinimellisten prosessoreiden pitäisi saapua markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Intelin omat Linux-päivitykset paljastivat hiljattain, että Meteor Lake -prosessorit tukisivat ADM/L4-välimuistia. Ennen kuin kukaan ehtii kuitenkaan innostumaan…

Intel: Meteor Lake valmis tuotantoon, Lunar Lake ensi vuonna uudella arkkitehtuurilla

Intelin vuoden viimeinen vuosineljännes sujui varsin ikävissä merkeissä, vaikka koko vuosi plussalle jäikin. Vuosikatsauksen yhteydessä saatiin talouslukujen ohella kuitenkin päivityksiä myös yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Meteor Lake tulee olemaan Intelin ensimmäinen moderni useasta erilaisesta sirusta rakentuva kuluttajaprosessori. Prosessorista löytyy yhtiön omalla Intel 4…

PC Watch: Meteor Lakessa on enemmän TSMC:n kuin Intelin valmistamia siruja

Intel on julkaisemassa tulevana syksynä uudet Raptor Lake -koodinimelliset prosessorit. Tahti ei ole hellittämässä vaan ensi vuonna on luvassa uudet Meteor Lake -prosessorit, jotka ovat samalla yhtiön ensimmäiset useaan siruun perustuvat kuluttajaprosessorit. Meteor Lake rakentuu useasta eri sirusta, AMD puhuisi ”chipleteistä” ja Intel taas puhuu ”tileistä”. Jo pitkään on tiedetty, että itse…

Intelin Meteor Lake -prosessoreiden yksityiskohdat vuodossa

Intel tulee julkaisemaan 13. sukupolven Raptor Lake -koodinimelliset prosessorit tämän syksyn aikana ja ensi vuonna vuorossa on 14. sukupolven Meteor Laket. Intel on jo aiemmin kertonut Meteor Laken olevan toiminnassa yhtiön laboratorioissa ja pyörittävän jo yleisiä käyttöjärjestelmiä. Igor's Lab on saanut nyt käsiinsä tulevien Meteor Lake -prosessoreiden diagrammeja, jotka kertovat uusia…

Intelin useaan siruun perustuva Meteor Lake lähikuvissa

Intel kertoi hiljattain todennäköisesti 14. sukupolven Core -prosessorina julkaistavan Meteor Laken pyörittävän jo yleisimpiä käyttöjärjestelmiä. Nyt prosessorista on saatu myös lähikuvia ja jopa kuva itse piisirun rakenteesta. HotHardware on napannut Intel Vision -tapahtumassa kuvat esillä olleista Meteor Lake -prosessoreista. Prosessoreita oli esillä kahta varianttia, perusmalli ja…

Intel: Meteor Lake on käynnistetty ja hyvin aikataulussaan

Intel jatkaa tiukkaa tahtia prosessorijulkaisuidensa kanssa ja aikoo julkaista 13. sukupolven Raptor Lake -prosessorit vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Putkessa on kuitenkin myös sitä seuraavia sukupolvia, kuten useampaan siruun perustuva Meteor Lake. Intelin Client Computing Groupin johtoon kuuluva Michelle Johnston Holthaus on twiitannut viikonloppuna yhtiön käynnistäneen Meteor Lake…

Intelin tuleva Meteor Lake parrasvaloissa tehdaskierroksella

Intelin piirituotanto on hajautettu yhteensä 15 omaan tuotantolaitokseen. Yksi merkittävimmistä sijainneista yhtiölle on Yhdysvaltojen Arizonan Chandlerissa, jossa sillä on kaksi eri tuotantokompleksia. Uudempaan komplekseista kuuluu Fab 42, jonka rinnalle ollaan parhaillaan rakentamassa uusia Fab 52- ja 62 -tuotantolaitoksia. CNET on päässyt tutustumaan Intelin Fab 42:een ja sen myötä…

Intelin ensimmäinen 7 nanometrin prosessori Meteor Lake julkaistaan 2023

Intelin uusi toimitusjohtaja Pat Gelsinger on pitänyt juuri Intel Unleashed: Engineering the Future -tapahtumassa keynote-esityksen. Livestream-lähetys on jo päättynyt, mutta nauhoituksen pitäisi tulla katsottavaksi yhtiön verkkosivuille lähitunteina. Gelsingerin mukaan Intelin 7 nanometrin EUV-prosessin kehitystyö edistyy hyvällä vauhdilla ja yhtiö on saamassa tulevan Meteor Lake…

Intel esitteli kuluttajaprosessoreiden roadmappia: Raptor, Meteor, Arrow ja Lunar Lake

Intel paljasti Investor Meeting -tapahtumassaan roadmappinsa useille eri segmenteille. Eilisen näytönohjaimiin, teholaskentaan ja valmistusprosessiin keskittyvien yksityiskohtien lisäksi esillä oli muun muassa tarkempia suunnitelmia prosessoreiden puolella. Kuluttajapuolella seuraava sukupolvi tulee tottelemaan nimeä Raptor Lake. Jo ennakkoon tiedettiin, että prosessoreissa tulee olemaan…

Intel lupaa Panther Laken saapuvan 2025 jopa kuusinkertaisella tekoälysuorituskyvyllä

Intel piti hiljattain osavuosikatsauksensa ja siihen liittyen myös konferenssipuhelun sijoittajille. TechRadar on poiminut sijoittajapuhelusta talteen mielenkiintoisia yksityiskohtia yhtiön tulevasta Panther Lake -prosessorista. Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsinger kertoi osavuosikatsauksen konferenssipuhelussa yhtiön nykyisten Core Ultra -prosessoreiden tarjoavan markkinoiden johtavaa…

Intelin Arrow Lake vuotojen kohteena

Intelin aikeet siirtyä kerralla täysin uusiin Meteor Lake -prosessoreihin ei mennyt niin kuin strömsössä ja lopulta työpöydälle saatiin Raptor Lakesta viritellyt päivitysversiot. Arrow Lake on tuomassa uudistukset myös työpöydälle ja samalla edessä on useita merkittäviä muutoksia, mikäli tuoreimmat vuodot ovat paikkansa pitäviä. Viimeisimpien kiinalaisvuotojen mukaan Arrow Lake -prosessorit…

Intelin Lunar Lake vuodon kohteena

Intel valmistelee parhaillaan paitsi työpöydälle ja kannettaviin päätyviä Arrow Lake -prosessoreita, myös puhtaasti mobiilipuolelle tarkoitettua Lunar Lakea. Yhtiö on kertonut jo joitain yksityiskohtia kummastakin ja etenkin Lunar Lakesta tiedetään paljon aiempien vuotojen kautta, mutta vielä riittää palapelissä paloja vuodettaviksi. Tuttu X-vuotaja HXL on kaivanut kiinalaisesta…

Intel kiusoitteli CES-messuilla tulevilla Arrow Lake- ja Lunar Lake -prosessoreilla

Intel julkaisi CES 2024 -messuilla uusvanhoja Raptor Lake Refresh -prosessoreita sekä täyttämään jo aiemmin julkaistua työpöytämallistoa että Meteor Laken jättämiä aukkoja mobiilipuolella. Uusista malleistaan huolimatta yhtiö ei malttanut olla kiusoittelemasta samalla myös tulevista tuotteistaan. Tämän hetkisten tietojen mukaan Intel tulee julkaisemaan tänä vuonna kahteen uuteen…

Intelin Lunar Lake -prosessorit jättivuodon kohteena

Intelin kuluttajaprosessoreiden roadmap on elänyt viime vuosina täysin omaa elämäänsä. Yksi verrattain uusista tulokkaista on mobiilipuolelle suunnattu Lunar Lake, josta on nyt vuotanut nettiin varsin kattava tietopaketti. Lunar Lake -diat vuoti alun perin tuttu X-vuotaja YuuKi-AnS, mutta hänen twiittinsä poistettiin verrattain nopealla aikataululla. AnandTechin keskustelualueella vaikuttava…

Intelin tulevien Arrow Lake -prosessoreiden työpöytä- ja mobiiliversiot eroavat käskykannoiltaan

Intel joutui julkaisemaan tänä vuonna päivitysversiot Raptor Lake -prosessoreista työpöydälle, koska Meteor Lake ei taipunut työpöydän vaatimaan suorituskykyyn asti. Ensi vuoden Arrow Lake -prosessorit sen sijasta ovat saapumassa myös työpöydille. Nyt nimimerkkiä InstLatX64 viestipalvelu X:ssä käyttävä käyttäjä on huomannut, ettei seuraavassakaan sukupolvessa olla pääsemässä täyteen…

Testissä Intel Core i9-14900K (Raptor Lake Refresh)

Intelin suunnitelmat prosessoreiden saralla ovat tällä hetkellä käännepisteessa. Yhtiö on vielä myöhemmin tänä vuonna lanseeraamassa kannettaviin tietokoneisiin uudet Meteor Lake -koodinimelliset Core Ultra -mobiiliprosessorit Foveros-paketoinnilla, mutta työpöydällä niitä ei vielä nähdä. Uuden piiripaketoinnin ja arkkitehtuurin suorituskyvyn yhdistelmä eivät olleet riittävällä tasolla, joten…

Intel esitteli kuluttajaroadmappiaan: Arrow Lake, Lunar Lake ja Panther Lake

Intel julkaisi Innovation-tapahtumassaan Meteor Lake -arkkitehtuurin ja kertoi siihen perustuvien Core Ultra -prosessoreiden julkaisun tapahtuvan 14. joulukuuta. Tapahtuman tarjonta ei kuitenkaan jäänyt missään nimessä Meteor Lakeen, vaan esillä oli muun muassa kuluttajaprosessoreiden roadmappeja ja tulevia prosessoreita. Meteor Laken perässä seuraa ensi vuonna ensin Arrow Lake ja sitten Lunar…

Intelin tulevat Arrow Lake -työpöytäprosessorit vuotojen kohteena

Intel jättää Meteor Lake -prosessorit näillä näkymin kokonaan välistä työpöydällä ja niiden sijasta markkinoille tulevat Rocket Lake Refresh- eli 14. sukupolven Core -prosessorit. Meteor Laken seuraajan Arrow Laken pitäisi kuitenkin saapua myös työpöytämarkkinoille. Igor’s Labin Igor Wallossek kertoo saaneensa lähteiltään Intelin sisäisiä suorituskykyprojektioita tulevista Arrow Lakeista.…

Intelin insinööri lipsautti julki Panther Laken tietoja

LinkedIn on osoittautunut vuosien saatossa omanlaisekseen vuotolähteeksi, kun eri yhtiöiden työntekijät menevät syystä tai toisesta listaamaan työkokemuksiinsa vielä salaista tietoa. Tällä kertaa asialla on ollut Intelillä näytönohjainrautaan erikoistunut insinööri. Intelin nimeämättömäksi jäänyt työntekijä on listannut LinkedIn-profiilinsa työkokemuksissaan seikkaperäisen listauksen eri…

Intelin Lunar Lake on puhtaalta pöydältä suunniteltu arkkitehtuuri

Viimeisin ns. iso muutos Intelin prosessoreissa oli siirtyminen hybridiarkkitehtuuriin, eli kahden erilaisen x86-ytimen hyödyntämiseen. Seuraavaksi vuorossa on siirtyminen useamman sirun rakenteeseen Meteor- ja Arrow Lakessa, eikä niitä seuraava Lunar Lake aio jäädä merkittävyydessään jälkeen. AnandTechiltä tuttu ja sittemmin omaa analyytikkoyrityksensä perustanut Ian Cutress on saanut Intelin…

Testissä Intel Core i9-13900K (Raptor Lake)

Intel esitteli syyskuun lopulla uudet Raptor Lake -arkkitehtuuriin perustuvat 13. sukupolven Core-prosessorit, jotka saapuvat myyntiin yhdessä Z790-emolevyjen kanssa tänään 20. lokakuuta. Ensimmäisessä erässä myyntiin saapuvat suorituskykyisimmät ja ylikellottamiseen soveltuvat K- ja KF-mallit, joista jälkimmäisissä ei ole toiminnassa integroitu grafiikkaohjain. Edullisempia ei-K-mallisia…

Intel kiusoittelee 6 GHz:n Raptor Lakella

Intel puuhaa parhaillaan viime hetken valmistelujen parissa julkaistakseen Raptor Lake -koodinimelliset 13. sukupolven Core -prosessorit. Vaikka vuodoissa on varmistunut liki kaikki prosessoreiden ominaisuudet, riitti Intelin Technology Tour 2022 -tapahtumassa Israelissa vielä uuttakin tietoa tulevista prosessoreista. Intel esitteli tapahtumassa yhtiön merkittäviä virstanpylväitä listaavaa…

Intel uudisti prosessoreidensa brändäyksen

Intel ilmoitti aiemmin tänä vuonna tulevansa uudistamaan prosessoreidensa nimeämitapaa. Nyt lupaus on myös täytetty yhtiön julkaistua uuden brändäyksensä. Intel jättää nykyisen brändäyksensä historiaan Meteor Lake -prosessoreista lähtien. Uudesta brändäyksestä on jätetty i-merkintä pois, eli jatkossa prosessorit erotellaan eri ”tasoihin” yksinkertaisesti Core 3/5/7 -nimillä. Core-sarjan…

Intel päivittää roadmappejaan sekä HPC- että kuluttajapuolella

Nettiin on ilmestynyt Intelin roadmappeja hiljattain niin virallisista kuin epävirallistakin lähteistä. Tällä kertaa yhtiöllä oli virallista kerrottavaa lähinnä HPC-puolelta, kun vuodot kertovat Meteor Lake -suunnitelmien menneen pieniltä osin uusiksi. Intelin uudessa roadmapissa HPC- ja tekoälypuolen roadmapit ovat nyt yhtä riviä; tekoälyyn keskittyvä Habana Gaudi 3 jää oman sarjansa…

Core Ultra? Intel uudistamassa prosessoreiden mallinimiä

Intel on muuttamassa jo pitkään käytössä ollutta prosessoreiden nimeämiskäytäntöä Meteor Lake -prosessoreiden myötä. Työpöytäprosessorit julkaistaan myöhemmin tänä vuonna ja niiden on odotettu saapuvan myyntiin perinteisesti nimettynä 14. sukupolven Core-prosessoreina. Aiemmin vuotaneissa dokumenteissa Meteor Lakeista suorituskykyisimmät työpöytäprosessorit olisivat vain 65-wattisia i5-malleja.…