Uutiset
LG Display aloitti maailman ensimmäisen 13″ Tandem OLED -paneelin massatuotannon
Automaailmasta tuttu kahden OLED-kerroksen taktiikka mahdollistaa jopa kaksinkertaisen paneelin eliniän, kolminkertaisen kirkkauden ja 40 % pienemmän tehonkulutuksen perinteiseen yksikerroksiseen paneeliin verrattuna.

LG:n näyttöpaneeleihin erikoistunut tytäryhtiö LG Display on ilmoittanut aloittaneensa maailman ensimmäisten 13-tuumaisten Tandem OLED -paneeleiden valmistuksen. Uudet paneelit tulevat ensimmäisenä käyttöön Dell XPS 13 (2024) -kannettavassa.
Kuten jo nimikin vihjaa, LG Tandem OLED perustuu kahteen kerrokseen sinisiä, vihreitä ja punaisia orgaanisia LEDejä. Yhtiön mukaan kaksi päällekkäistä kerrosta mahdollistaa kaksinkertaisen paneelin eliniän, kolminkertaisen kirkkauden ja jopa 40 % pienemmän tehonkulutuksen, kun verrokkina on perinteinen yhden kerroksen OLED. Teknologiaa on aiemmin hyödynnetty autoissa.
Vaikka kaksi OLED-kerrosta kuulostaa helposti samalla aiempaa paksummalta ratkaisulta, LG Display kehuu saaneensa optimoitua paneelin rakennetta niin pitkälle, että se on jopa 40 % ohuempi ja 28 % kevyempi kuin nykyiset kannettavien OLED-paneelit.
LG:n 13” Tandem OLED-paneeli tarjoaa 2880×1800-resoluution kosketustuella ja sen luvataan toistavan 100 % DCI-P3-väriavaruudesta. Yhtiö ei mainitse lehdistötiedotteessa paneelin maksimikirkkautta, mutta varmistaa sen olevan VESA DisplayHDR True Black 500 -sertifioitu.
Lähde: LG Display
LG Display aloitti maailman ensimmäisen 13″ Tandem OLED -paneelin massatuotannon
Automaailmasta tuttu kahden OLED-kerroksen taktiikka mahdollistaa jopa kaksinkertaisen paneelin eliniän, kolminkertaisen kirkkauden ja 40 % pienemmän tehonkulutuksen perinteiseen yksikerroksiseen paneeliin verrattuna.
HMD:n tuleva Skyline lainaa häpeilemättä Lumioiden muotokieltä
Geekbenchin tietokannasta löytynyt uutuus on varustettu Qualcommin Snapdragon 7s Gen 2 -järjestelmäpiirillä, mikä on etenkin yhtiön viimeaikaiset puhelimet huomioiden positiivinen yllätys.

Oman HMD-brändinsä aiemmin tänä vuonna lanseerannut HMD Global on työskentelemässä pitkästä aikaa pykälää suorituskykyisemmän puhelimen parissa. Skyline-koodinimellä kulkeva puhelin näyttää kuitenkin vahvasti sille, ettei Nokian pelikirjoja nurkkaan ole vielä heitetty.
HMD Skyline muotokieli on lainattu niin suoraan Nokian oppikirjasta, ettei sitä luultavasti tavan tallaaja erottaisi rivistä vuosia vanhempia Lumioita. Puhelimen muovikuoret ovat kulmikkaat ja niiden sisällä istuva näytön kulmat on pyöristetty. Näytön koosta ei ole mainintaa, mutta sen OLED-paneeli tarjoaa tiettävästi FullHD+-resoluution ja 120 hertsin virkistystaajuuden.
Vaikka HMD on valinnut puhelimeen tällä kertaa pykälää suorituskykyisempää rautaa, ei Qualcommin Snapdragon 7s Gen 2:lla kuuhun olla menossa. Järjestelmäpiiristä löytyy neljä 2,4 GHz:n Cortex-A78- ja neljä 2 GHz:n Cortex-A55-ydintä, Adreno 710 GPU ja Hexagon NPU-kiihdytin. Voit tutustua järjestelmäpiiriin tarkemmin aiemmassa uutisessamme. Geekbench-testissä olleessa mallissa oli järjestelmäpiirin tukena 8 Gt muistia ja 256 Gt tallennustilaa.
HMD Skylinen takapuolelta löytyy kolmoiskameraratkaisu, jossa päävastuun vetää 108 megapikselin kamera tukenaan 8 ja kahden megapikselin kamerat. Näytön ylälaidan läpäisee puolestaan 32 megapikselin selfiekamera. IP67-suojatun puhelimen akun kooksi raportoidaan 4900 mAh ja se tukee 33 watin pikalatausta.
SuomiMobiilin jälleenmyyntitahoilta saamien tietojen mukaan HMD Skylinen Business Edition -versio saapuu myyntiin 10. heinäkuuta noin 520 euron hintaan. Huhujen mukaan perusversiot tulevat kustantamaan konfiguraatiosta riippuen noin 450-500 euroa.
Lähde: GSMArena, SuomiMobiili
HMD:n tuleva Skyline lainaa häpeilemättä Lumioiden muotokieltä
Geekbenchin tietokannasta löytynyt uutuus on varustettu Qualcommin Snapdragon 7s Gen 2 -järjestelmäpiirillä, mikä on etenkin yhtiön viimeaikaiset puhelimet huomioiden positiivinen yllätys.
Uusi artikkeli: Testissä Motorola Edge 50 Ultra
Testasimme Motorolan tämän vuoden älypuhelinmalliston lippulaivan, 999 euron hintaisen Edge 50 Ultran.

Motorola julkisti huhtikuun puolivälissä uuden Edge 50 -huippumallistonsa, jonka rakennetta se oli samalla myllännyt hieman uusiksi. Tänä vuonna malliston huipulla on jälleen Ultra-malli Pron sijaan ja sen hintapiste on nostettu 999 euroon, joka on edelleen varsin kilpailukykyinen muiden valmistajien Android-huippumalleihin nähden. Motorola on tehnyt Edge 50 Ultraan muutamia muutoksia, joista kaikki eivät ole välttämättä parempaan suuntaan ja etenkään vaativampien käyttäjien mieleen. Edge 50 Ultra vieraili io-techin kattavassa parin viikon kestotestissä, jonka tulokset ja havainnot löytyvät alla olevan linkin takaa.
Lue artikkeli: Testissä Motorola Edge 50 Ultra
Uusi artikkeli: Testissä Motorola Edge 50 Ultra
Testasimme Motorolan tämän vuoden älypuhelinmalliston lippulaivan, 999 euron hintaisen Edge 50 Ultran.
OnePlus julkisti uuden alemman keskiluokan Nord CE 4 Lite älypuhelimen
Nord CE 4 Lite tarjoaa uuden näytön ja pääkameran, tuplasti tallennustilaa sekä entistä tehokkaamman pikalatauksen.

OnePlus on julkistanut odotetusti tänään alempaan keskihintaluokkaan asemoituvan Nord CE 4 Lite -älypuhelimensa. Uutuus on seuraaja viime vuonna io-techin testissäkin vierailleelle Nord CE 3 Lite -mallille. CE 4 Lite jakaa perustan emoyhtiö Oppon toukokuussa julkaiseman K12x-mallin kanssa, mutta väreissä ja teknisissä ominaisuuksissa on pieniä eroja.
Muotoilu on aiempaa kulmikkaampaa ja ulkomitat ovat pienentyneet hieman edeltäjämallista sekä myös paino on tippunut nelisen grammaa. Osasyy ulkomittojen pienenemiseen on muutaman tuuman sadasosan pienentynyt 6,67-tuumainen näyttö, jonka tekniikka on samalla päivitetty AMOLED:iksi. Näytön virkistystaajuus on edelleen 120 hertsiä, mutta pistemäinen maksimikirkkaus on yli kolminkertaistunut 2100 nitiin.
Kameraosastolla tarjolla on nyt kaksi takakameraa edeltäjän kolmen sijaan ja pääkameran resoluutiota on laskettu. Siinä missä viime vuonna pääkamera käytti Samsungin 108 megapikselin sensoria, on puhelimessa nyt Sonyn tuoreeseen LYT-600-sensoriin perustuva 50 megapikselin pääkamera optisesti kuvanvakautetulla asfäärisellä objektiivilla. Parina toimiva 2 megapikselin mustavalkokamera toimii apuna muotokuvissa syvyysterävyysefektin luomisessa. Ultralaajakulmakameraa ei valitettavasti vieläkään ole. Etukamera perustuu edelleen samaan 16 megapikselin sensoriin.
Järjestelmäpiirin OnePlus on pitänyt edelleen samana kuin kahdessa edellisessä sukupolvessa, eli käytössä on syksyllä 2021 julkaistu Snapdragon 695 5G. Tallennustilan määrä on tuplattu, eli UFS 2.2 -muistia löytyy nyt 256 gigatavua. Akun kapasiteetti on kasvanut hieman ja lukema on nyt 5110 mAh – valmistaja lupaa sen kestävän yli kaksi päivää yhdellä latauksella. Maksimilataustehoa on nostettu 67:stä 80 wattiin, jolla akun pitäisi valmistajan mukaan täyttyä tyhjästä 50 minuutissa. Äänipuolella on tarjolla edelleen 3,5 mm ääniliitäntä sekä stereokaiuttimet.
Android 14 -käyttöjärjestelmän päällä pyörii OnePlussan Oxygen OS -käyttöliittymän tuorein 14-versio. Päivityslupaus on pysynyt muuttumattomana, eli tarjolla on Android 15- ja 16-versiopäivitykset sekä kolmen vuoden tietoturvakorjaukset.
OnePlus Nord CE 4 Liten tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 162,9 x 75,6 x 8,1 mm
- Paino: 191 grammaa
- Rakenne: muovikehys ja takakuori, näytön suojalasi, IP54
- 6,67” AMOLED-näyttö, 2400×1080 -resoluutio, 20:9, 394 PPI, 120 Hz, 1200 nit (HBM), 2100 nit (peak), Aqua Touch
- Qualcomm Snapdragon 695 5G -järjestelmäpiiri
- 8 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
- 256 Gt UFS 2.2 -tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka (max 2 Tt)
- 5G NSA & SA Sub6, LTE Cat.12/13, Dual nano-SIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.1 (BLE, SBC, AAC, aptX HD, LDAC), NFC
- GPS, Glonass, Galileo, BeiDou, QZSS
- Kolmoiskamerajärjestelmä:
- 50 megapikselin pääkamera (Sony LYT-600 -sensori, 1/1,95″, 0,8 um pikselikoko), F1,8, 25 mm kinovastaava, OIS
- 2 megapikselin syvyystietokamera (Galaxycore GC02M1B, 1,75 um pikselikoko), f2.4, 22 mm kinovastaava
- 1080p 30 FPS videokuvaus, 720p 120 FPS hidastuskuvaus
- 16 megapikselin etukamera (Samsung S5K3P9SP04; 1,0 um pikselikoko), f2.4, 24 mm kinovastaava
- 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, stereokaiuttimet
- 5110 mAh:n akku, USB-C (2.0), 80 watin SuperVOOC -pikalataus (USB PD 9 V 1,5 A)
- Android 14, Oxygen OS 14, 2 Android-päivitystä ja 3 vuoden tietoturvakorjaukset
Suomessa saataville tulee 8 & 256 Gt muistivariantti 329 euron suositushintaan. Ennakkomyynti alkaa välittömästi ja kauppoihin laitteet saapuvat 1. heinäkuuta. Ennakkotilaajille puhelin on ainakin OnePlussan omassa verkkokaupassa tarjolla 279 euron alennushintaan ja ilmaisten Nord Buds 2 -kuulokkeiden kera. Värivaihtoehtoja ovat Super Silver ja Mega Blue. Alkuperäisenä lisävarusteena puhelimelle on tarjolla sandstone-suojakuori sekä karkaistu näytön suojalasi 14 euron kappalehintaan.
Lähde: OnePlus lehdistötiedote, OnePlussan tuotesivut
OnePlus julkisti uuden alemman keskiluokan Nord CE 4 Lite älypuhelimen
Nord CE 4 Lite tarjoaa uuden näytön ja pääkameran, tuplasti tallennustilaa sekä entistä tehokkaamman pikalatauksen.
io-techin toimitus toivottaa rentouttavaa juhannusta 2024!
io-techin toimitus suuntaa juhannuksen viettoon ja palaa jälleen työn ääreen ensi viikon alussa.

io-techin loppukevät ja alkukesä on ollut yllättävän kiireinen ja työreissaamisen sävyttämä, joten juhannus tuo taas mukavan lyhyen hengähdystauon ennen varsinaisten kesälomien alkamista. Poistummekin nyt muutamaksi päiväksi nauttimaan Suomen kesästä juhannuksen merkeissä ja palaamme taas näyttöpäätteiden ääreen ensin maanantaina.
uusimmat testiartikkelit io-techin sivuilta sekä viimeisimmät videot io-techin YouTube-kanavalta.
Juhannukseksi näyttäisi olevan luvassa hieman aiempia vuosia viileämpää, mutta silti kohtalaisen mukavaa säätä, joten tietokoneelta voi hyvin mielin siirtyä toviksi nauttimaan ulkomilmasta ja Suomen luonnosta. Muistakaa nauttia virvokkeita fiksusti, liikkua vesillä vastuullisesti pelastusliivein varustettuna ja huolehtia omasta sekä muiden seurassa olevien turvallisuudesta.
Mukavaa juhannusta toivottaen, koko io-techin toimituksen väki!
io-techin toimitus toivottaa rentouttavaa juhannusta 2024!
io-techin toimitus suuntaa juhannuksen viettoon ja palaa jälleen työn ääreen ensi viikon alussa.
Razer julkaisi uuden DeathAdder V3 HyperSpeed -pelihiiren
Langaton pelihiiri painaa vain 55 grammaa huolimatta kiinteästä rungostaan ja jopa 100 tunnin akkukestostaan.

Kaikkien pelaajien lifestylebrändiksi itseään kutsuva Razer on terästänyt pelihiirivalikoimaansa uudella versiolla klassikkosarjasta. Razer DeathAdder -sarjan uusi jäsen tottelee nimeä V3 Hyperspeed.
Razer DeathAdder V3 HyperSpeed on yhtiön uusi erittäin kevyt langaton pelihiiri. 122,2 x 64,8 x 41,3 millimetrin (Pituus x Leveys x Korkeus) ja 55 gramman painollaan se ei ole markkinoiden kevein vaihtoehto, mutta toisaalta moni myös arvostaa kiinteää hiiren runkoa.
DeatAdder V3 HyperSpeed on varustettu yhtiön optisella Focus X 26K -sensorilla, joka tiettävästi perustuu PixArtin PAW3395 -sensoriin. Sen päänäppäimet on varustettu Razerin omilla 3. sukupolven optisilla kytkimillä, joille luvataan 90 miljoonan klikkauksen elinikää.
Yhteydet tietokoneelle luonnistuvat langattomasti 1000 hertsin päivitystaajuudella HyperSpeed Wireless -teknologialla, mutta hiiri tukee myös 8000 hertsin HyperPolling-teknologiaa sopivalla vastaanottimella. Samaan langattomaan lähettimeen voi kytkeä DeathAdder V3 HyperSpeedin lisäksi myös HyperSpeed-teknologiaa tukevan näppäimistön. Razer lupaa hiiren akun kestävän jopa 100 tuntia ja sitä ladataan USB-C-liittimellä.
Razer DeathAdder V3 HyperSpeed on saatavilla välittömästi ja se on hinnoiteltu yhtiön omassa verkkokaupassa 119,99 euroon.
Lähde: Razer
Razer julkaisi uuden DeathAdder V3 HyperSpeed -pelihiiren
Langaton pelihiiri painaa vain 55 grammaa huolimatta kiinteästä rungostaan ja jopa 100 tunnin akkukestostaan.
Intel julkaisi tilannepäivityksen 13. ja 14. sukupolven Core i9 -prosessoreiden ongelmista
Yhtiön mukaan se on paikallistanut bugin prosessoreiden Enhanced Thermal Velocity Boost -teknologiaan liittyen, mutta se ei ole kuitenkaan ongelmien juurisyy.

Uutisoimme aiemmin Intelin 13. ja 14. sukupolven Core i9 -prosessoreita koskevista vakausongelmista, joiden olemassaolon myös Intel itse tunnisti. Nyt ongelman tiimoilta on saatu päivityksiä.
Nettiin ilmestyi hiljattain väitteitä, joiden mukaan Intel olisi löytänyt vakausongelmien juurisyyn. Intel korjasi nopeasti, ettei väite pidä paikkaansa, vaan vääriin käsiin joutuneessa dokumenteissa esiintyi vain yksi ongelmaan vaikuttavista tekijöistä.
Kyseinen ongelma koskee yhtiön huippuprosessoreiden Enhanced Thermal Velocity Boost- eli eTVB-teknologiaa, jonka algoritmiin on päässyt livahtamaan virhe. Virheen vuoksi prosessori voi nostaa jännitettä korkeiden Turbo-kellotaajuuksien saavuttamiseksi, vaikkei prosessorin lämpötila sitä sallisikaan.
Intel on jo julkaissut päivityksen ongelmaan emolevyvalmistajille, jotka tulevat jakamaan sen käyttäjille BIOS-päivityksen muodossa. Lisäksi yhtiö on julkaissut taulukon suositelluista virransyöttöasetuksista kaikille yhtiön 13. ja 14. sukupolven Core K -prosessoreille.
Lähde: Tom’s Hardware
Intel julkaisi tilannepäivityksen 13. ja 14. sukupolven Core i9 -prosessoreiden ongelmista
Yhtiön mukaan se on paikallistanut bugin prosessoreiden Enhanced Thermal Velocity Boost -teknologiaan liittyen, mutta se ei ole kuitenkaan ongelmien juurisyy.
AMD ja Apple väitettyjen tietomurtojen kohteena (Päivitetty)
Raporttien mukaan tietomurron takana olisi mm. Europolin ja useita yhdysvaltalaisviranomaisia aiemmin hakkeroinut IntelBroker.

Nettiin on ilmestynyt raportteja, joiden mukaan sekä AMD että Apple olisi joutunut tietomurron kohteeksi. Murron takana kerrotaan olevan ’IntelBroker’-ryhmittymä, jonka vyön alta löytyy entuudestaan tietomurtoja mm. Europoliin, Yhdysvaltain hallinnon eri viranomaistahoihin, Los Angeles International -lentokentälle ja Facebookin Marketplaceen.
AMD on varmistanut olevansa väitteistä tietoinen ja selvittävänsä viranomaisten ja kolmannen osapuolen palveluntarjoajan kanssa niiden paikkansapitävyyttä ja kuinka paljon dataa on mahdollisesti varastettu. Hackreadin raportin mukaan IntelBroker olisi väittänyt saaneensa saaliiksi erilaisia ROM-tiedostoja, firmwareja, lähdekoodeja, työntekijä- ja asiakastietokantoja, finanssitietoja, AMD:n tuoteroadmappeja sekä teknisiä dokumentteja.
IntelBrokerin kerrotaan myyvän varastamiaan tietoja XMR (Monero) -kryptovaluuttaa vastaan. Tulemme seuraamaan tapauksen kehitystä ja päivitämme uutisartikkelia tarpeen mukaan.
Päivitys: Applen puolelta IntelBrokerin raportoidaan saaneen käsiinsä lähdekoodia yhtiön sisäisesti käyttämistä työkaluista, kuten AppleConnect-SSO, AppleMacroPlugin ja Apple-HWE-Confluence-Advanced. Apple-laitteiden käyttäjille tietomurron kerrotaan olevan merkityksetön. Apple itse ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Päivitys #2: AMD on antanut Bloombergille uuden lausunnon aiheesta. Yhtiön mukaan vuoto ei ollut todellisuudessa niin laaja, kuin ennakkotiedot antoivat ymmärtää. AMD:n kertoo tutkimustensa pohjalta uskovansa, että tietomurrossa olisi viety vain rajallinen määrä tiettyjen AMD:n tuotteiden kokoamiseen liittyviä dokumentteja.
Lähteet: Reuters, Hackread (1), (2), Tom’s Hardware
AMD ja Apple väitettyjen tietomurtojen kohteena (Päivitetty)
Raporttien mukaan tietomurron takana olisi mm. Europolin ja useita yhdysvaltalaisviranomaisia aiemmin hakkeroinut IntelBroker.
Cooler Master julkaisi täyspassiivisen X Silent Edge Platinum 850 -virtalähteen
Cooler Master houkuttelee ihmisiä ennakkotilaamaan uuden virtalähteensä muun muassa alennetun hinnan ja kylkiäiseksi saatavan pelinäytön voimin.

Cooler Master on terästänyt virtalähdevalikoimaansa uudella X Silent Edge -sarjan virtalähteellä. Uusi virtalähde on täyspassiivinen eli siitä ei löydy lainkaan tuuletinta.
Cooler Master X Silent Edge Platinum 850 on nimensä mukaisesti 80 Plus Platinum -sertifioitu 850 wattinen virtalähde. Virtalähteessä hyödynnetään patentoitua alumiinista jäähdytysrakennetta, jonka luvataan takaavan tehokkaan lämmönpoiston passiivisesti. Lisäksi siinä hyödynnetään Infineonin teollisuustason komponentteja. MasterCTRL-teknologia mahdollistaa puolestaan virtalähteen reaaliaikaisten tietojen luvun ohjelmiston välityksellä. Mukavana bonuksena mukaan kuuluu myös 12V-2×6-virtakaapeli 90°-liittimellä, mikä helpottaa johdotusta ilman kaapelin voimakasta taivutusta.
Cooler Masterilla on käynnissä uutuusvirtalähteelleen ennakkotilauskampanja poikkeuksellisen mehevin eduin. Ennakkotilaaja saa X Silent Edge Platinum 850:n normaalia selvästi edullisempaan hintaan, jonka lisäksi kaupantekijäisiksi tulee yhtiön CM27-CFX-27 FullHD-pelinäyttö kaarevalla paneelilla ja 240 hertsin virkistystaajuudella, M.2 SSD:n lämpötyyny ja 90°-adapteri 24-pinniselle ATX-virtaliittimelle. Ennakkotilaushinta on Suomesta käsin 377,95 euroa ilmaisin toimituskuluin. Euroopan normaalihinnasta ei ole tietoa, mutta Yhdysvalloissa ennakkotilaushinta on 399,99 dollaria ja normaalihinta 549,99 dollaria. Ennakkotilatut virtalähteet toimitetaan kesäkuun lopulla, joten oletettavasti myös varsinainen jälleenmyynti alkaa samoihin aikoihin.
Lähde: Lehdistötiedote, tuotesivut
Cooler Master julkaisi täyspassiivisen X Silent Edge Platinum 850 -virtalähteen
Cooler Master houkuttelee ihmisiä ennakkotilaamaan uuden virtalähteensä muun muassa alennetun hinnan ja kylkiäiseksi saatavan pelinäytön voimin.
Corsair julkaisi iCUE Link -yhteensopivat LX RGB -tuulettimet
Computex 2024:ssä esitellyt tuulettimet ovat saatavilla 120:n ja 140 millimetrin koossa sekä mustana että valkoisena.

Corsair esitteli parin viikon takaisilla Computex 2024 -messuilla muun muassa uusia LX RGB -tuulettimiaan, jotka on nyt tuotu myyntiin. Uutuudet ovat yhteensopivia Corsairin iCUE Link -ekosysteemin kanssa, mikä esimerkiksi vähentää tuuletinten kaapelisotkua ja mahdollistaa valaistusasetusten monipuolisen säädön.
LX RGB -tuulettimet ovat valittavissa sekä 120:n ja 140 millimetrin kokoisina niin mustana kuin valkoisenakin. Useamman tuulettimen pakkauksen mukana toimitetaan lisäksi iCUE Link -keskitin, johon toisiinsa ketjutetut tuulettimet liitetään vain yhdellä kaapelilla.
Tuulettimissa on mm. magneettikupulaakerit, pyörteitä ehkäisevä Airguide-kehysmuotoilu ja asennusta helpottavat ”QuikTurn-ruuvit”. Jäähdytystarpeen laskiessa käynnistyy ”Zero RPM Mode” melutasojen laskemiseksi. Maksimimelutaso LX RGB -tuulettimissa on 36 desibeliä ja ilmavirtaus on enimmillään 69,9 CFM (cubic feet per minute) 120 mm:n mallissa ja 84,7 CFM 140 mm:n mallissa. Maksimikierrosnopeudet ovat LX120:llä 2400 rpm (revolutions per minute) ja LX140:llä 2000 rpm.
LX RGB -tuulettimet ovat heti saatavilla kappalehinnoin 40 euroa (120 mm) ja 50 euroa (140 mm). Kolmen ja kahden kappaleen pakettihinnat (3 × LX120 / 2 × LX140) ovat 135 euroa ja 110 euroa.
Lähde: Corsair, Tuotesivut
Corsair julkaisi iCUE Link -yhteensopivat LX RGB -tuulettimet
Computex 2024:ssä esitellyt tuulettimet ovat saatavilla 120:n ja 140 millimetrin koossa sekä mustana että valkoisena.