Uutiset
Lian Li marssitti Computexiin kolme uutta koteloa ja muita uutuuksia
Koteloita kenties mielenkiintoisempi uutuus on yhtiön tuulettimien, RGB-virtajohtojen sekä AIO-coolereiden tukema langaton hallinta, mikä vähentää johtosotkuja entisestään.

Koteloistaan parhaiten tunnettu Lian Li on ottanut Computex 2024 -messuille mukaansa kolme tulevaa koteloa sekä muita uutuuksia. Yhtiön koteloiden julkaisuaikatauluja on usein jouduttu arpomaan messuesittelyiden jälkeen, mutta tällä kertaa sillä on kerrottavakseen myös konkreettise julkaisuaikataulut uutuuksilleen.
O11 Vision Compact jatkaa O11-sarjan tutuilla pelimerkeillä aiempaa pienemmässä koossa (445,4 x 286,5 x 446 mm). Kotelossa on vaihdettava kattopaneeli – lasia kotelon sisältöä ihaileville ja metalliverkkoa esimerkiksi 360 mm:n jäähdyttimen paikkaa tarvitseville. Kotelo tukee myös AIO-coolerin jäähdyttimen asentamista emolevykelkan taa oikeaan kylkeen, jolloin sen putket saa piilotettua suurimmilta osin näkyvistä. Koteloon voi asentaa näytönohjaimen sekä kyljelleen että pystyyn. Se tukee maksimissaan 280 mm leveitä E-ATX-emolevyjä mukaan lukien Back Connect -variantit. O11 Vision Compact saapuu myyntiin vuoden kolmannella neljänneksellä 119,99 dollarin verottomaan suositushintaan.
Lancool 217 on miditorniluokan kotelo (482 x 238 x 502 mm), johon mahtuu emolevyjä mini-ITX:stä maksimissaan 280 mm leveisiin E-ATX:iin asti ja tuettuna ovat myös Back Connect -emolevyt. Kotelon runko on terästä, kylki 4 mm paksua karkaistua lasia ja etupaneeli metalliverkkoa. Huomio kiinnittyy kuitenkin näiden sijasta kotelon sivuja kiertäviin puukoristeisiin. Kotelon mukana toimitetaan kaksi 170 mm:n 30 mm paksua eteen esiasennettua tuuletinta, jotka voi pistää nappia painamalla pyörimään päinvastaiseen suuntaan pölyn poistamiseksi. Lancool 217 julkaistaan vuoden kolmannen neljänneksen aikana ja sen veroton suositushinta tulee olemaan 119,99 dollaria.
Lancool 207 on yhtiön omien sanojen mukaan mATX-kotelo (455,6 x 219 x 455 mm), johon mahtuu myös ATX-kokoluokan emolevyt ja jopa 410 mm pitkät näytönohjaimet. Kotelossa virtalähde asennetaan sen etuosaan ja etupaneelin takaa löytyy kaksi esiasennettua 140 mm:n 30 mm paksua tuuletinta ja pohjasta toiset kaksi 120 mm:n 25 mm paksua tuuletinta käänteisillä lavoilla. Lancool 207 saapuu myyntiin vuoden kolmannen neljänneksen aikana 79,99 dollarin verottomaan suositushintaan.
Yhtiön kenties merkittävin uudistus on koteloiden sijasta uusi langaton teknologia, jolla se yhdistää useiden tuotteittensa ohjainpiirit toisiinsa johtojen sijasta. Teknologia on tulossa ensimmäisenä käyttöön Lian Lin uusissa tuulettimissa, Strimer-kaapeleissa sekä AIO-coolereissa. Ohjelmistopuolella on puolestaan lyöty päät yhteen SignalRGB:n kanssa ja yhteistyön tuloksena L-Connectin uusin 3-versio tulee saamaan integroidun SignalRGB-tuen. Sen avulla L-Connectin pitäisi pystyä hallitsemaan myös muiden valmistajien RGB-valaistusta.
Ensimmäisiä langatonta ohjausta tukevia tuotteita ovat uudet Uni Fan SLV3 120 -sarjan tuulettimet. Tuulettimet itsessään ovat päivittyneet kahdella erikseen hallittavalla RGB-valaistusalueella, mutta muutoin ne ovat pääosin tuttua tavaraa. Tuulettimissa käytetään nestelaakerointia ja ne toimivat 250-2000 RPM:n alueella. Perusversion lisäksi saataville tulee myös LCD-näytöllä varustettu versio sekä käännetyillä lavoilla varustetut versiot kummastakin. Uudet Uni Fan SLV3 120 -sarjan tuulettimet tulevat saataville vuoden kolmannen neljänneksen aikana 89,99 dollarin verottomaan suositushintaan kolmen tuulettimen, langattoman vastaanottimen ja hallintayksikön sisältävänä pakettina. Yhden tuulettimen vastaanottimineen saa 26,99 dollarin suositushintaan ja pelkän ohjainyksikön 16,99 dollarilla. LCD-versiossa 3:n tuulettimen paketti kustantaa 134,99 dollaria ja yhden tuulettimen sekä ohjainyksikön sisältävä paketti 41,99 dollaria.
Strimer Plus V3 WRLS -kaapelit julistavat RGB:n ilosanomaa 24-pinnisen ATX-virtakaapelin, kahden tai kolmen 8-pinnisen PCIe-lisävirtakaapelin tai 12VHPWR-kaapelin muodossa. Strimer Plus V3 -kaapelit tukevat langatonta hallintaa ja ne tulevat saataville vuoden kolmannen neljänneksen aikana.
Virtalähteiden puolelle Lian Lillä on tarjota uusia Edge-sarjan malleja. Edge-sarjan virtalähteet on suunniteltu kaksoiskammiokoteloihin ja niissä virtaliittimet on asetettu 90° kulmassa normaaliin nähden virtalähteen takaosasta lähtevään kieleen. Virtalähteistä on luvassa 850, 1000 ja 1300 watin versiot ja niillä on 80 Plus Platinum, Cybenetics Platinum ja PPLP Platinum -sertifikaatit. Lisäksi saataville tulee edullisempi EG850 Mesh, joka yltää 80 Plus Gold -sertifikaattiin.
Lian Lin messuvalikoimaan kuuluvat myös uudet HydroShift LCD -AIO-coolerit, joiden erikoisuus on letkujen ”näkymättömyys”. Blokilta lähtee luonnollisesti letkut jäähdyttimelle, mutta ne viedään poikkeuksellisesti jäähdyttimen keskelle ja ohjataan siitä kourua pitkin päätyyn, mikä piilottaa ne näkyvistä. HydroShift LCD tulee saataville vuoden kolmannen neljänneksen aikana 360S, 360RGB ja 360TL -variantteina. 360S on perusversio mustanpuhuvalla ilmeellä ilman RGB-valoja, 360RGB on varustettu vähemmän yllättäen RGB-tuulettimilla ja 360TL-versiossa on muita tehokkaammat tuulettimet. Kaikkien kolmen veroton suositushinta tulee olemaan 119,99 dollaria.
Lähde: Lian Li
Lian Li marssitti Computexiin kolme uutta koteloa ja muita uutuuksia
Koteloita kenties mielenkiintoisempi uutuus on yhtiön tuulettimien, RGB-virtajohtojen sekä AIO-coolereiden tukema langaton hallinta, mikä vähentää johtosotkuja entisestään.
Noctua valmistelee lämpösifoni-AIO:ta ja uuden sukupolven NH-D15 G2 -cooleria
Lämpösifoniteknologia on teoriassa loistava jäähdytysteknologia ilman liikkuvia osia, mutta harva valmistaja on onnistunut soveltamaan sitä PC-käyttöön tähän mennessä.

Laadukkaista jäähdytystuotteistaan tunnettu Noctua ei luonnollisestikaan ole jättämässä Computexia väliin, vaan on paikan päällä esittelemässä tulevia tuotteitaan. Tänä vuonna parrasvaloihin pääsevät uusi lämpösifoni-AIO että tuleva D15:n seuraaja.
Lämpösifoniin eli suljettuun, nesteen höyrystymiseen ja kondensaatioon perustuvaan kiertoon perustuva AIO-cooleri on vielä prototyyppi, joten Noctua ei vielä messuilla ollut valmis kertomaan edes alustavaa aikataulua sen julkaisulle. Lämpösifonit eivät ole missään nimessä uusi keksintö, mutta PC-coolereiden puolella harva on onnistunut toteuttamaan mitään kaupallisesti järkevää siihen perustuvaa cooleria. Noctuakaan ei ole lähdössä leikkiin pelkin omin eväin, vaan tekee projektissa yhteistyötä kaksivaihejäähdytykseen erikoistuneen Calyosin kanssa.
Lämpösifoni-AIO:n etu perinteisempiin verrattuna on liikkuvat osat, tai pikemminkin niiden puute. Lämpösifoni-AIO:ssa ainoat liikkuvat osat ovat tuulettimissa, mikä pienentää selvästi hajoamisen riskiä pidemmässäkään käytössä pumpullisiin AIO-coolereihin verrattuna. Coolerin toimintaperiaatteen vuoksi sen jäähdytin on asennettava kotelon kattoon tai ainakin prosessorin yläpuolelle. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan se tullaan tuomaan lopulta markkinoille sekä 240 että 360 mm variantteina.
Toinen messu-uutuuksista on NH-D15 G2, millä viitataan ilmeisesti toiseen sukupolveen. Toisin kuin yllä kuvattu prototyyppi, uusi NH-D15 on jo valmista kauraa ja pitäisi saapua kauppojen hyllyille kesän aikana. Noctua kertoo coolerin kykenevän jäähdyttämään 600 watin standardisoidun lämpökuorman 60 asteessa, kun edeltäjämalli ylsi vastaavassa tilanteessa vain 430 wattiin. Moderneilla Intel- ja AMD-prosessoreilla lämpötilaeron pitäisi olla käytännössä 2-3 astetta.
Cooleri tulee saataville kolmena eri varianttina: High base, low base ja standardiversio. High base on standardia kuperampi ja low base vähemmän kupera. Eri versiot sopivat eri tavoin eri prosessoreille ja yhtiöllä olikin messustandillaan havainnekuva coolerin prosessorin lämmönlevittäjälle tuottamasta paineesta coolerin eri versioina ja eri asennustavoin.
Esillä oli myös uusi NF-A14x25 G2, eli toisen sukupolven 140 mm:n 25 mm paksu tuuletin. Se tulee toimimaan maksimissaan 1500 RPM:n nopeudella ja Noctua uskoo sen voivan parantaa lämpötilaa 2-3°C ilmeisesti ensimmäisen sukupolven A14x25:een verrattuna. Tuuletin tulee saamaan nurkkiinsa tärinää vähentäviä renkaita ja tyynyjä. NF-A14x25 G2:n odotetaan saapuvan markkinoille syksyllä ja mustana chromax-versiona ensi vuoden puolella.
Noctuan Computex-ständillä oli esillä myös yhteistyössä Seasonicin kanssa toteutettu virtalähde Prime TX-1600 Noctua Edition.
Lähde: Noctua, HardwareLuxx
Noctua valmistelee lämpösifoni-AIO:ta ja uuden sukupolven NH-D15 G2 -cooleria
Lämpösifoniteknologia on teoriassa loistava jäähdytysteknologia ilman liikkuvia osia, mutta harva valmistaja on onnistunut soveltamaan sitä PC-käyttöön tähän mennessä.
Hyte esitteli Computexissa uuden version Y70-kotelosta, AIO-coolereita sekä tuulettimia
Y70 Touch Infnite on varustettu uuden sukupolven kulmanäytöllä, jonka saa hankittua myös erikseen aiempiin versioihin kotelosta.

Hyte on vielä verrattain tuore nimi markkinoilla, mutta iBuyPowerin ja NZXT:n kanssa samaan konserniin kuuluvaa yritystä ei voi syyttää ainakaan persoonattomista tuotteista. Yhtiö jatkaa tutulla linjallaan myös parhaillaan käynnissä olevilla Computex 2024 -messuilla.
Hyten ensimmäinen Computex-uutuus on uusi versio yhtiön akvaariomallin Y70-kotelosta, Y70 Touch Infinite. Kotelo itsessään on ilmeisesti identtinen edeltäjiensä kanssa, mutta aiempaan Touch-versioon verrattuna uutta on toisen sukupolven kosketusnäyttö kotelon etukulmassa. Uuden kulmanäytön vuoksi ei tarvitse kuitenkaan ostaa koko koteloa, vaan nykyisen Y70-sarjalaisen voi myös päivittää erikseen myyntiin tulevalla Y70 Touch Infinite Display -näytöllä. Näyttö on kooltaan 14,5” ja se tarjoaa 688×2560-resoluution 183 PPI:n tarkkuudella, 60 hertsin virkistystaajuudella ja jopa 50 % edeltäjäänsä nopeammilla vasteajoilla. Myös kontrastisuhdetta on saatu parannettua 25 % alkuperäiseen Y70 Touch -näyttöön verrattuna.
Toinen messu-uutuus on AIO-cooleri Thicc Q80 Trio. Se astelee tarkkaan aiemman Thicc Q60:n jalanjälkiä pitkin, mutta ihan pelkkä 360 mm:n versio Q60:sta se ei kuitenkaan ole. AIO-coolerin Thicc Heat Exchanger -jäähdytin on kasvanut luonnollisesti Q60:n 240 mm:stä 360 mm:n kokoon ja se on edelleen poikkeuksellisen tukeva 52 mm paksuudellaan. Sen käyttämät 120 mm:n Thicc FP12 Trio -tuulettimet ovat kuitenkin jotain uutta ja todellisuudessa yksi kolmen tuulettimen runkoon asennettu kokonaisuus. Prosessoriblokin uusi kuparinen kylmälevy on Hyten mukaan varustettu 50 % aiempaa korkeammilla nestekanavilla ja samalla nesteen reititystä on optimoitu siten, että kylmälevyn pitäisi pienentää lämpöä 1°C per 100 wattia edeltäjäänsä nähden. Prosessoriblokin päältä löytyy tuttuun tapaan varren päässä kelluva 5” 1280×720-resoluution 60 Hz Ultraslim IPS -näyttö, jonka tausta on valaistu 42 osoitettavan RGB LEDin voimin. Näyttöyksikköä voi kallistaa 180° säteellä.
Toinen cooleriuutuus on Thicc P60 Duo. 240 mm:n AIO-cooleri lupaa vastaavaa suorituskykyä, kuin aiempi Q60, mutta entistä edullisempaan hintaan. Yksi säästökohde coolerissa on ollut pois tiputettu näyttö, mutta sen sijasta prosessoriblokkiin on ilmeisesti saatu asennettua projektiolinssejä, jotka levittävät RGB:n ilosanomaa ympäri kotelon. AIO-coolerissa on käytössä THICC FP12 Duo -tuulettimet, jotka istuvat saman rungon sisällä Trio-mallin tapaan.
AIO-coolereiden käyttämät Thicc FP12 Duo- ja Trio -tuuletinkokonaisuudet tulevat saataville myös erillisinä paketteina. Trio-version kehutaan yltävän jopa 105,8 CFM:n ilmavirtaan 8,14 mmH2O staattisella paineella. Tuulettimissa on mukana myös lämpötila- ja asentosensorit, joita voidaan hyödyntää koko järjestelmän jäähdytyksen älykkäässä ohjauksessa Nexus-sovelluksen kautta ja vaikka ne ovatkin samassa rungossa, voidaan jokaista tuuletinta ohjata itsenäisesti. Kaikki yllä mainitut tuotteet tulevat saataville sekä pikimustana että mustavalkoisena panda-versiona. Kaikkea hallitaan luonnollisesti yhtiön Nexus-sovelluksella.
Pastellinsävyistä unelmaa toivovat puolestaan pääsevät ihailemaan Y70-kotelon uusia Strawberry Milk-, Blueberry Milk- ja Taro Milk -värivaihtoehtoja. Messuilla on esillä myös Noodle-RGB-valonauhoja, tietokoneen sisälle tarkoitettu USB 2.0 -headerin neliporttiseksi aktiiviseksi hubiksi muuttava Internal Universal Hub sekä vaihtorullia eri materiaaleista Keeb TKL -näppäimistöön.
Lähde: Hyte
Hyte esitteli Computexissa uuden version Y70-kotelosta, AIO-coolereita sekä tuulettimia
Y70 Touch Infnite on varustettu uuden sukupolven kulmanäytöllä, jonka saa hankittua myös erikseen aiempiin versioihin kotelosta.
NZXT esitteli Computex 2024:ssä kattauksen uusia PC-komponentteja
NZXT:ltä nähtiin uudet tupla- ja triplatuulettimet, uudistetut H7 Flow -kotelot sekä järeitä virtalähteitä.

Taiwanissa on käynnissä vuotuiset Computex-messut, joilla yhdysvaltalainen NZXT on esitellyt liudan uusia PC-komponentteja. Uutuuksiin kuuluvat F-sarjan RGB Core -tuulettimet, jotka yhdistävät kaksi ja kolme tuuletinta yhteen kehykseen, päivitetyt versiot H7 Flow -kotelosta ja uudistetut ATX 3.1 -standardin mukaiset C-sarjan virtalähteet.
Uusia F-sarjan RGB Core -tuuletinmalleja ovat mustana ja valkoisena tulevat F240, F280 ja F360, joiden erikoisuutena on kahden ja kolmen tuulettimen sisällyttäminen yhteen tuuletinkehykseen kaapelisotkun vähentämiseksi ja PC:n kokoamisen sujuvoittamiseksi. F240 yhdistää kaksi ja F360 kolme 120 millimetrin tuuletinta yhteen kehykseen, kun taas F280:ssa on kaksi 140 mm:n tuuletinta.
Kehyksistä lähtee yksi 8-pinninen kaapeli, joka yhdistää virta- ja RGB-johdot toisiinsa. Kaapelin voi liittää joko erikseen myytävään NZXT:n tuuletinhubiin tai haaroituskaapelilla emolevyn liitäntöihin. Uusien F-sarjalaisten RGB-valoja voi hallita valmistajan CAM-ohjelmistolla. NZXT:n mukaan tuulettimet sopivat sekä kotelo- että jäähdytintuulettimiksi.
Vuonna 2022 julkaistun H7 Flow -miditornikotelon suunnittelua on uudistettu esimerkiksi pystyyn asennettavan virtalähteen osalta. Virtalähteen ollessa pystyasennossa jää kotelon pohjaan tilaa lisätuulettimille. Eteen asennettuja 120 mm:n tuulettimia tulee kotelon mukana kolme, mutta eteen sopii myös jopa 420 mm:n nestejäähdytin. H7 Flow’n verkkomaiset mesh-paneelit irtoavat ilman työkaluja. Kotelosta esiteltiin perus- ja RGB-versio, joista jälkimmäinen tulee esiasennetun F360-triplatuulettimen kera. Värivaihtoehdot ovat musta ja valkoinen.
NZXT:n uudistettuun virtalähdekattaukseen kuuluu ATX 3.1 -standardia noudattavat 80 Plus Gold -sertifioidut C850, C1000 ja C1200 sekä 80 Plus Platinum -sertifioitu C1500. Uutuuksissa on tuettuna ATX 3.1:n lisäksi myös PCIe 5.1 -standardi. Vain mustana tulevaa C1500:aa lukuunottamatta virtalähteet ovat saatavilla sekä mustana että valkoisena. Lisämausteena laadukkaammassa C1500:ssa on 140 mm:n magneettilevitaatiotuuletin ja kaksi 12V-2×6-liitäntää tehokkaille nykynäytönohjaimille.
Vaikka NZXT:n tuotteiden saatavuudelle Suomessa ei ole vielä tarkkaa ajankohtaa, antoi valmistaja niiden suositushinnat kuitenkin myös euroissa. Kauaa uutuuksia tarvitsee tuskin siis odotella.
- F240 RGB Core – 45 €
- F280 RGB Core – 50 €
- F360 RGB Core – 70 €
- H7 Flow – 140 €
- H7 Flow RGB – 160 €
- C850 Gold – 145 € (musta) / 150 € (valkoinen)
- C1000 Gold – 180 € (musta) / 185 € (valkoinen)
- C1200 Gold – 200 € (musta) / 205 € (valkoinen)
- C1500 Platinum – 330 €
Lähde: Sähköpostitiedote
NZXT esitteli Computex 2024:ssä kattauksen uusia PC-komponentteja
NZXT:ltä nähtiin uudet tupla- ja triplatuulettimet, uudistetut H7 Flow -kotelot sekä järeitä virtalähteitä.
Samsungin tuki älykellojen Tizen-käyttöjärjestelmälle loppuu ensi vuonna
Samsung siirtyi älykelloissa Wear OS -käyttöjärjestelmään Watch3-malliston jälkeen, joka käyttää vielä Tizenia.

Korealainen Samsung aikoo lopettaa älykellojen hyödyntämän Tizen-käyttöjärjestelmänsä tuen vuoden 2025 aikana. Tizen on ollut Samsungin Galaxy Watch -älykelloissa vuoden 2020 Watch3-mallistoon saakka ja myös sporttiseen elämäntyyliin markkinoidut Watch Active- ja Active 2 -mallit hyödyntävät sitä. Watch4-mallistosta eteenpäin Samsungin älykelloissa on ollut käytössä Googlen Wear OS -käyttöjärjestelmä.
Tizenin tuki loppuu portaittain, sillä jo kuluvan vuoden syyskuussa mahdollisuus ladata älykelloihin maksullisia Tizen-sovelluksia poistuu. Lopullinen naula arkkuun ajoittuu ensi vuoden toukokuulle, kun myös ilmaissovellusten saatavuus Tizenille loppuu. Ennen tuen päättymistä ostetut ja ladatut sovellukset toki toimivat älykelloissa entiseen tapaan. Watch3-mallisto sai viimeisimmän päivityksensä puoli vuotta sitten joulukuussa.
Lähde: GSMArena
Samsungin tuki älykellojen Tizen-käyttöjärjestelmälle loppuu ensi vuonna
Samsung siirtyi älykelloissa Wear OS -käyttöjärjestelmään Watch3-malliston jälkeen, joka käyttää vielä Tizenia.
Intel julkaisi Lunar Lake -prosessorit vähävirtaisiin kannettaviin
Lunar Lake on uudistunut käytännössä joka osa-alueella sisältäen uuden sukupolven P- ja E-ytimet, uuden sukupolven NPU 4 -tekoälykiihdyttimen ja Xe2- eli Battlemage-arkkitehtuurin GPU:n.

Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsinger on pitänyt tänään aamuyöstä Suomen aikaa keynote-esityksen Computex-messuilla. Kuluttajien kannalta kiinnostavinta antia oli epäilemättä Lunar Lake -prosessoreiden virallinen julkistus.
Lunar Lake on Intelin uusi vähävirtaiseen mobiilikäyttöön suunnattu prosessori. Se rakentuu kahdesta varsinaisesta sirusta, jotka valmistetaan TSMC:n prosesseilla ja kootaan Intelin itsensä toimesta Foveros-paketointiin. Compute-siru sisältää prosessoriytimet, NPU:n, GPU:n ja se valmistetaan TSMC:n N3B-prosessilla, kun I/O-funktiot sisältävä Platform Controller -siru valmistetaan vanhemmalla N6-prosessilla.
Kuten nykytrendeihin sopii, Intel on nimennyt prosessorinsa osat erilaisiksi ”AI Engineiksi”. CPU AI Engine sisältää P- ja E-ytimiä sekä tukee tekoälyä kiihdyttäviä VNNI- ja AMX-käskyjä yhteensä 5 TOPSin suorituskyvyllä. Prosessorin P-ytimet perustuvat uuteen Lion Cove -arkkitehtuuriin ja E-ytimet niin ikään uuteen Skymont-arkkitehtuuriin. Merkittävänä muutoksena Intel on tiputtanut Lunar Laken P-ytimiltä pois Hyper-threading-SMT-teknologian, jolloin myös P-ytimet suorittavat kukin vain yhtä säiettä kerrallaan.
NPU AI Engine sisältää nimensä mukaisesti uuden tekoälykiihdyttimen. NPU 4 -arkkitehtuuriin perustuva tekoälykiihdytin on Intelin mukaan kaksi kertaa aiempaa energiatehokkaampi ja yltää maksimissaan 48 TOPSin suorituskykyyn peitoten Qualcommin Snapdragon X -piirit ja yltäen helposti Microsoftin Copilot+ PC -määritelmän 40 TOPSin vaatimukseen. NPU:ssa on nyt kahden sijasta kuusi Neural Compute Engine -yksikköä (NEC), joista kussakin on oma MAC array -laskentaklusteri, joka kykenee FP16-tarkkuudella 1024 ja INT8-tarkkuudella 2048 MAC-laskuun per sykli. NECistä löytyvät myös päivitetyt Shave DSP -yksiköt puolestaan tarjoavat nelinkertaisesti vektorilaskuvoimaa aiempiin nähden.
GPU AI Engine perustuu odotetusti Xe2- eli Battlemage-arkkitehtuuriin. Intelin mukaan se on onnistunut parantamaan Xe2:n suorituskykyä ensimmäisen sukupolven Xe-arkkitehtuuriin verrattuna tehtävästä riippuen jopa 20 prosenttia nopeammasta tesseloinnista jopa 12,5-kertaa nopeammaksi Draw XI:ssä eli Execute Indirectissä, jolle on nyt natiivi tuki.
Xe-ydinten ALU-yksiköiden asettelua on vaihdettu aiemmasta SIMD8:sta paremmin markkinoiden kanssa yhteensopivaksi SIMD16:ksi, mikä samalla pienentää markkinoinnissa käytettyjen Xe Vector Engineiden määrän puoleen. Lunar Laken konfiguraatiossa on kahdessa Render Slicessä yhteensä kaksi geometrialinjastoa, 8 Xe-ydintä 64 XVE-yksiöllä, kahdeksan teksturointiyksikköä, neljä ROP-yksikköä ja 8 entistä järeämpää säteenseurantayksikköä. XMX-kiihdyttimet kykenevät NPU:hun verrattuna kaksinkertaiseen suorituskykyyn eli 2048 FP16- tai 4096 INT8-laskuun per kellojakso.
GPU:n puolelle osuu myös mediayksikön päivitys, joka lisää sille tuen uuden VVC-videokoodekin purulle. Koodekki lupaa tarjota vastaavaa laatua 10 % AV1:tä pienemmällä bitratella ja se tukee esimerkiksi vaihtelevaa striimausresoluutiota. GPU:n näyttöohjainta on päivitetty tukemaan puolestaan uusinta eDP 1.5 -versiota, jonka avulla näytöstä voidaan päivittää vain tarvittavat osat eikä joka kerta koko ruutua.
Lunar Laken I/O-puolta eli käytännössä SoC-sirua on päivitetty. Jokaisessa Lunar Lake -kannettavassa tulee olemaan vähintään kaksi Thunderbolt 4 (USB-C) -liitäntää, tuki Wi-Fi 7:lle ja Bluetooth 5.4:lle LE Audion kera. Yhtiön mukaan mukana on myös DDR-muistien Wi-Fi-signaaliin aiheuttamat häiriöt minimoiva teknologia, joka hienosäätää muistien kellotaajuutta tarpeen mukaan.
Lähde: Intel
Intel julkaisi Lunar Lake -prosessorit vähävirtaisiin kannettaviin
Lunar Lake on uudistunut käytännössä joka osa-alueella sisältäen uuden sukupolven P- ja E-ytimet, uuden sukupolven NPU 4 -tekoälykiihdyttimen ja Xe2- eli Battlemage-arkkitehtuurin GPU:n.
Sony julkaisi PC-adapterin PlayStation VR2 -virtuaalilaseille
Uuden PC-adapterin myötä yhteensopivien PlayStation 5- ja Steam-pelien pelaaminen onnistuu samoilla PS VR2 -virtuaalilaseilla.

Japanilainen Sony on julkaissut virtuaalitodellisuuspelaajien iloksi adapterin, jonka avulla voi pelata Steamin VR-pelejä valmistajan omilla PlayStation VR2 -virtuaalilaseilla, jotka ovat olleet tähän asti yhteensopivat vain PS5:n kanssa. Uutisoimme aiheeseen liittyvistä huhuista lyhyesti viime viikolla, mutta nyt Sony on vahvistanut asian virallisesti.
Adapteri yhdistyy tietokoneeseen DisplayPort-kaapelilla – jota ei myyntipakkauksessa toimiteta –, minkä jälkeen käyttäjä voi alustaa PS VR2 -lasinsa Steamin kautta ja alkaa pelaamaan yhteensopivia pelejä, joihin kuuluu muun muassa Half-Life: Alyx, Fallout 4 VR ja War Thunder. Käyttöä varten tietokoneelle on ladattava PlayStation VR 2- ja SteamVR-sovellukset. Aivan kaikki Sonyn lasien ominaisuudet eivät Steamin kautta pelatessa toimi, kuten HDR, silmien liikkeen seuranta ja haptinen värinäpalaute. Tuettuna on kuitenkin esimerkiksi samat 2000×2040 pikselin kuvatarkkuus per silmä, 110 asteen näkökenttä ja tilaäänet yhteensopivissa peleissä.
Minimilaitteistovaatimukset PS VR2 -lasien käyttämiselle PC:llä:
- Käyttöjärjestelmä: 64-bittinen Windows 10 / 11
- Prosessori: Intel Core i5 7600 / AMD Ryzen 3 3100
- AMD:n puolella vaatimuksena väh. Zen2-arkkitehtuuri (Ryzen 3000 -sarja)
- RAM-muisti: 8 Gt
- Näytönohjain:
- NVIDIA: Väh. Turing-arkkitehtuuri (GTX 16- ja RTX-näytönohjaimet)
- AMD: Radeon RX 5500 XT / RX 6500 XT
- DisplayPort 1.4
- Suora USB-yhteys
- Bluetooth 4.0
PlayStation VR2:n PC-adapteri tulee saataville elokuussa 60 euron suositushintaan.
Lähde: PlayStation.Blog
Sony julkaisi PC-adapterin PlayStation VR2 -virtuaalilaseille
Uuden PC-adapterin myötä yhteensopivien PlayStation 5- ja Steam-pelien pelaaminen onnistuu samoilla PS VR2 -virtuaalilaseilla.
European Hardware Awards 2024 -palkinnot julki
Euroopan markkinoiden kuluneen vuoden parhaat tekniikkatuotteet on valittu.

EHA eli European Hardware Association järjesti ylpeänä 10. kerran palkintoseremoniansa Taipeissa maanantai-iltana Courtyard Marriott -hotellissa. Computex 2024:n aattona isännöity tapahtuma kokosi yli 200 alan toimijaa kunnioittamaan teknologia-alan innovaatioita ja huippuosaamista.
Vuonna 2015 perustettu EHA on kasvanut pienestä Taiwanin kansainvälisen kongressikeskuksen kokoontumisesta Taiwan External Trade Development Councilin (TAITRA) tukemana suureksi alan tapahtumaksi. Tämä merkittävä kasvu korostaa omistautumista ja intohimoa, joka ohjaa teknologiateollisuutta, ei vain Euroopassa vaan maailmanlaajuisesti.
Yli 100 asiantuntijatoimittajaa Euroopan johtavista teknologiajulkaisuista, mukaan lukien Hardware Upgrade Italiasta, PurePC Puolasta, io-tech Pohjoismaista, Geeknetic Espanjasta, HardwareLuxx Saksasta, Technology Insider Hollannista, CowCotLand Ranskasta, Lab 501 Romaniasta ja KitGuru Iso-Britanniasta ovat olleet mukana nimitys- ja äänestysprosessissa varmistaen, että palkinnot edustavat kattavaa näkemystä markkinoiden parhaista tuotteista.
Palkintojenjakotilaisuudessa esiteltiin myös näkemyksiä EHA Hardwaren toteuttamasta lukijakyselystä, joka heijastaa teknologian harrastajien mieltymyksiä ja ostotrendejä eri puolilta Eurooppaa vuosille 2024 ja 2025. EHA on ylpeä voidessaan olla osoitus siitä, mitä voidaan saavuttaa, kun yhteisö kokoontuu tunnustamaan ja juhlimaan teknologista innovaatiota ja huippuosaamista.
- Vuoden 2024 paras tuote: AMD Ryzen 7 7800X3D
- Paras prosessori: AMD Ryzen 7 7800X3D
- Paras näytönohjain: NVIDIA GeForce RTX 4090
- Paras AMD-näytönohjain: Sapphire Nitro+ Radeon RX 7900 XTX Vapor-X
- Paras NVIDIA-näytönohjain: MSI GeForce RTX 4090 Suprim X
- Paras älypuhelin: Samsung Galaxy S24 Ultra
- Paras uusi teknologia: Samsung QD-OLED (3. sukupolvi)
Kommenteissa on täydellinen luettelo EHA Awards 2024 -palkinnon voittajista, jotka näyttävät, mitkä tuotteet asettavat tämän vuoden standardit kussakin kategoriassa.
Linkki: Lehdistötiedote
European Hardware Awards 2024 -palkinnot julki
Euroopan markkinoiden kuluneen vuoden parhaat tekniikkatuotteet on valittu.
Asetek esitteli tekoälyoptimoidun kylmälevyn AIO-coolereihin
Yhteistyössä metallin 3D-tulostamiseen erikoistuneen Fabric8Labsin kanssa toteutettu kylmälevy tarjoaa suurimman sukupolvien välisen suorituskykyhypyn tähän mennessä.

Asetek ei välttämättä ole jokaiselle tuttu nimi, mutta useimmat AIO-coolerit markkinoilla käyttävät nimenomaan sen patenttien suojaamia pumppublokkiyksiköitä. Yhtiö on läsnä myös Computex 2024 -messuilla, jossa se on esitellyt uuden sukupolven kylmälevyä.
Asetek on lyönyt hynttyyt yhteen metallin 3D-tulostamiseen erikoistuneen Fabric8Labsin kanssa luodakseen uuden kylmälevyn, jonka se toivoo mullistavan koko nestejäähdytysmaailman. Yhtiöiden tiedotteen mukaan kyseessä on tekoälyoptimoitu kylmälevy ”AI Optimized Cold Plate”, joka on 3D-tulostettu elektrokemiallisella tekniikalla (Electrochemical Additive Manufacturing, ECAM). 3D-tulostus mahdollistaa erittäin yksityiskohtaiset rakenteet, mikä puolestaan mahdollistaa kylmälevyn ominaisuuksien optimoinnin entistä paremmin.
Tiedotteen mukaan tekoälyä on hyödynnetty itse kylmälevyn rakenteen suunnittelussa pitämään huoli optimaalisesta virtausdynamiikasta kylmälevyn läpi, mikä yhtiöiden mukaan parantaa sen lämmönsiirtokykyä ennen näkemättömin tavoin. 3D-tulostusta puolestaan tarvitaan optimoidun rakenteen valmistamiseen, perinteisellä jyrsintämetodilla niitä ei kyetä valmistamaan. Asetekin mukaan uudella kylmälevyllä voidaan saavuttaa jopa 2,3°C ero per 100 wattia yhtiön uusimpiin Gen8-pumppublokkeihin verrattuna, mikä on selvästi aiempia sukupolvihyppäyksiä suurempi ero.
Computex messuilla on esillä yhteistyössä Asus ROG:n kanssa sen tuleva, Asetekin AI Optimized Cold Plate -teknologiaa hyödyntävä AIO-cooleri, mutta sitä ei ole sen tarkemmin nimetty tiedotteessa.
Lähde: Asetek
Asetek esitteli tekoälyoptimoidun kylmälevyn AIO-coolereihin
Yhteistyössä metallin 3D-tulostamiseen erikoistuneen Fabric8Labsin kanssa toteutettu kylmälevy tarjoaa suurimman sukupolvien välisen suorituskykyhypyn tähän mennessä.
AMD tuo AM5-kannalle uudet X870/E-piirisarjat ja pidentää alustan elinikää
Myös AM4-kanta sai Computex 2024 -messuilla oman pienen osuutensa huomiosta uusien Ryzen 5000XT -mallien muodossa.

AMD julkaisi Computex 2024 -messuilla paitsi uusia prosessoreita, myös uusia uudet piirisarjat tukemaan uusia Ryzen 9000 -prosessoreita, vaikka prosessorit sopivatkin myös nykyisille AM5-emolevyille. Yhtiöllä oli iloista kerrottavaa myös prosessorikantojensa eliniästä päivitystä jahkaileville.
Ryzen 9000 -sarjan Zen 5 -prosessorit saavat rinnalleen uudet X870- ja X870E-piirisarjat ja niihin perustuvat emolevyt. X870/E-piirisarja varmistaa emolevyltä löytyvän varmasti tuki USB4:lle, tuki PCIe Gen 5 -nopeuksille sekä näytönohjaimelle että NVMe-asemalle samanaikaisesti, ja vielä tuki korkeammille AMD Expo -muistikellotaajuuksille.
AMD lupaa myös lisää herkkua paitsi jo AM5-kantaan siirtyneille, myös siirtymistä vielä empiville. Yhtiön mukaan se voi nyt varmistaa AM5-kannan saavan uusia Ryzen-prosessoreita vähintään vuoteen 2027 asti ja mahdollisesti vielä pidempäänkin.
AM4 kantaa sekin vielä eloaan ja saa heinäkuussa uudet Ryzen 7 5800XT- ja Ryzen 9 5900XT -mallit. Ryzen 7 5800XT on maltillisemmin uudistunut ja sen erottaa X-mallista 100 MHz korkeampi Boost-kellotaajuus. Ryzen 9 5900XT on sen sijaan pitänyt kellotaajuudet ennallaan, mutta napannut käyttöön neljä lisäydintä ollen nyt 5950X:n tavoin 16-ytiminen.
Lähde: AMD
AMD tuo AM5-kannalle uudet X870/E-piirisarjat ja pidentää alustan elinikää
Myös AM4-kanta sai Computex 2024 -messuilla oman pienen osuutensa huomiosta uusien Ryzen 5000XT -mallien muodossa.