Uutiset

Acer julkisti uusia OLED ja MiniLED Predator-pelinäyttöjä

Pelinäyttöjen rinnalla saatiin julki myös Qualcommin teknologioihin perustuvat Predator Connect X7 5G-modeemi ja T7 Wi-Fi 7 Mesh Router -reititin.

Koko ala on keskittynyt parhaillaan Las Vegasissa pidettäville CES 2024 -messuille. Mukana on myös Acer, joka on julkistanut varsinaisten messujen alla ns. lehdistöpäivänä liudan Predator-uutuusnäyttöjä. Lisäksi yhtiö päivitti Predator Helios-pelikannettavat Intelin uusilla 14. sukupolven prosessoreilla ja GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla sekä julkisti uuden Predator BiFrost Radeon RX 7800 XT OC:n.

Acer Predator -näyttötarjonta laajeni kerralla neljällä mallilla, joista kaksi käyttää OLED-paneelia ja kaksi MiniLED-taustavalaistua LCD-paneelia. Yhtiön uusi lippulaivanäyttö on Predator Z57 on nimensä mukaisesti 57-tuumainen. Sen 1000R kaareva VA-paneeli tarjoilee silmille 7680×2160-resoluution 32:9-kuvasuhteella ja 120 hertsin virkistystaajuudella sekä VESA DisplayHDR 1000 -sertifikaatilla.

Toinen MiniLED-uutuus on 34-tuumainen 21:9-kuvasuhteen ja 3440×1440-resoluution Predator X34 V3 1500R kaarevalla paneelilla. Näyttö kykenee päivittymään parhaimmillaan 180 hertsin virkistystaajuudella ja se on niin ikään DisplayHDR 1000 -sertifioitu. Näytön G2G-vasteajaksi ilmoitetaan 1 millisekunti.

OLED-puolelle saatiin puolestaan Predator X39 ja X34 X. Kaksikko on varustettu 39- tai 34-tuumaisella 3440×1440-resoluution 800R kaarevalla OLED-paneelilla, jolle luvataan parhaimmillaan 240 hertsin virkistystaajuus. Näytöt ovat VESA DisplayHDR True Black 400 -sertifioituja ja ne toistavat jopa 99 % DCI-P3-väriavaruudesta.

Kaikille yhtiön uusille näytöille on yhteistä AMD FreeSync Premium -sertifioitu tuki vaihtelevalle virkistystaajuudelle, sisäänrakennettu KVM-kytkin ja USB-C-liitäntä 90 watin USB-PD-tuella. Koko nelikko tulee myyntiin vuoden kolmannen neljänneksen aikana heinä-syyskuussa ja niiden hinnoittelusta ilmoitetaan myöhemmin.

Lisäksi yhtiö julkaisi Predator Connnect X7 5G CPE -modeemin ja T7 Wi-Fi 7 Mesh Router -reitittimen. Molemmat perustuvat Qualcommin teknologioihin ja ne on varustettu Hybrid QoS -ohjelmistolla, joka tukee Intel Killer Prioritization Engine -ominaisuutta jossain verkkopiireissä. X7 on hinnoiteltu Suomessa 419 ja T7 299 euroon.

Lähde: Sähköpostitiedote

AMD julkaisi CES 2024 -messuilla uudet Ryzen 8000G -prosessorit AM5-kannalle

Uusien Ryzen 8000G -sarjan prosessoreiden rinnalla vanhempaa AM4-kantaa piristettiin vielä neljällä uudella prosessorimallilla.

AMD piti tänään “Together we advance_AI” -keynoten CES 2024 -messujen alla. Prosessoririntamalla tapahtumassa julkaistiin uutta rautaa sekä AM5- että AM4-kannalle,

AMD julkaisi AM5-emolevyille ensimmäiset järeämmällä grafiikkaohjaimella varustetut prosessorit. Ryzen 8000G -perheen prosessorit perustuvat kannettavien Ryzen 7040- ja 8040 -sarjoista tuttuihin Phoenix- ja Phoenix2-siruihin. Phoenixissa on käytössä Zen 4 -prosessoriytimet, RDNA 3-grafiikkaohjain ja XDNA-tekoälyprosessori. Pienemmässä Phoenix2:ssa on sekä Zen 4- että Zen 4c -ytimiä ja RDNA 3-grafiikkaohjain, mutta ei tekoälyprosessoria.

Ryzen 8000G -sarjaan sisältyy neljä mallia: Phoenix-siruun perustuvat Ryzen 7 8700G ja Ryzen 5 8600G sekä Phoenix2-siruun perustuvat Ryzen 5 8500G ja Ryzen 3 8300G. Löydät prosessoreiden oleellisimmat tiedot yllä olevasta diasta, johon lisätietona mainittakoon, että 8500G:ssä on käytössä kaksi Zen 4- ja neljä Zen 4c -ydintä, kun 8300G:ssä on yksi Zen 4- ja kolme Zen 4c-ydintä. Diasta uupuu myös grafiikkaohjainten yksityiskohdat: Radeon 780M sisältää 12 Compute Unit -yksikköä, 760M 8 CU:ta ja 740M 4 CU:ta. Lisäsimme myös AMD:n listauksen kaikista saatavilla olevista AM4- ja AM5-prosessoreista tietoineen uutisen loppuun.

AMD:n omien testien mukaan Ryzen 7 8700G:n integroitu Radeon 780M yltää 1080p-resoluutiolla matalin asetuksin korkeintaan konsolimaisen elokuvallisiin lukemiin vähänkään vaativammissa peleissä ja hätyyttelee vähän helpommissakin tapauksissa vain sulavan rajamaita, mutta AMD kehuu HYPR-RX:n Fluid Motion Frames -ominaisuuden kanssa mahdollistavan yli 75 % suorituskyvynparannuksen ja siten sulavat pelikokemukset. Vähän vanhemmissa peleissä ja jopa Cyberpunk 2077:ssa suorituskyvyn luvataan riittävän 60 FPS:n paremmalle puolen. Ryzen 7 8700G:n ja sen integroidun Radeon 780M:n kerrotaan myös olevan kilpailukykyinen jopa Intelin Core i5-13400F:n ja GeForce RTX 1650 -erillisnäytönohjaimen kanssa.

Uusi Ryzen 7 8700G on saanut verottomaksi suositushinnakseen 329 dollaria, Ryzen 5 8600G 229 dollaria ja Ryzen 5 8500G 179 dollaria. Ryzen 3 7300G:lle ei ole ilmoitettu lainkaan suositushintaa, joten se tullee saataville vain valmiskokoonpanoissa. Prosessorit saapuvat myyntiin 31. tammikuuta.

Pykälää vanhempi AM4-kannan ennestään jo kattava tarjonta laajeni vielä neljällä mallilla: Ryzen 7 5700X3D, Ryzen 7 5700, Ryzen 5 5600GT ja Ryzen 5 5500GT. Ryzen 7 5700X3D on sitä miltä kuulostaakin, eli kellotaajuuksiltaan karsittu versio 5800X3D:stä. Ryzen 7 5700 puolestaan yllättää perustumalla Vermeerin sijasta kannettavistakin tuttuun Cezanne-siruun, josta tosin on kytketty vanhahtava Vega-grafiikkaohjain pois käytöstä. Myös 5500GT ja 5600GT perustuvat samaan Cezanne-siruun, mutta niissä integroitu GPU on käytössä.

Suorituskyvyn osalta AMD vertailee Ryzen 7 5700X3D:ta Intelin samanhintaiseen Core i5-13600K-malliin. Yhtiön mukaan 5700X3D on 12 valikoidulla pelillä 1-13 % nopeampi, kuin Intelin kilpailija. Ryzen 7 5700:n verrokiksi valikoitui puolestaan Core i5-12400F, johon eroa tuli parhaimmillaankin vain 5 % viiden testipelin valikoimalla. Ryzen 5 5500GT:tä ja 5600GT:tä verrattiin aiempaan 5600G-malliin, johon eroa tuli ensin mainitulla 1-10 ja jälkimmäisellä 3-11 %.

AMD on hinnoitellut Ryzen 7 5700X3D:n verottomana 249 dollariin ja 5700:n 175 dollariin, kun Ryzen 5 5600GT:ta koristaa 140 ja 5500GT:tä 125 dollarin hintalaput. Myös uudet AM4-prosessorit saapuvat myyntiin 31. tammikuuta.

Lähde: AMD:n lehdistömateriaalit

NVIDIA esitteli GeForce RTX 40 Super -näytönohjaimet – Myyntiin tammikuussa

Uudet GeForce RTX 40 Super -näytönohjaimet saapuvat myyntiin tammikuussa.

NVIDIA esitteli CES-messujen yhteydessä kolme uutta GeForce RTX 40 Super -näytönohjainta, jotka saapuvat myyntiin tammikuun aikana. Super-näytönohjaimet tuovat mukanaan yhdistelmän aiempaa parempaa suorituskykyä edullisempaan hintaan.

Ensimmäisenä myyntiin saapuu 17. tammikuuta 1440p-pelaamiseen suunnattu GeForce RTX 4070 Super, johon on päivitetty käyttöön lähes täysi AD104-grafiikkapiiri eli CUDA-ytimiä, RT-yksiköitä ja Tensor-ytimiä on käytössä noin 20% enemmän kuin 4070:ssä. 4070 Super on ominaisuuksiltaan hyvin lähellä 4070 Ti:n kanssa, mutta se tulee myyntiin RTX 4070:n hinnalla eli 689 eurolla. RTX 4070 jää edelleen myyntiin 50 dollaria edullisemmalla hinnalla ja Suomessa sen hinta laskee noin 620 euroon.

Toinen päivitys on nimihirviö GeForce RTX 4070 Ti Super, joka korvaa markkinoilla 4070 Ti:n. 4070 Ti Superiin on vaihdettu käyttöön sama AD103-grafiikkapiiri kuin 4080:ssä oli käytössä, mutta hieman karsittuna. Lisäksi näyttömuisti on päivitetty 12 gigatavusta 16 gigatavuun ja muistiväylä 192-bittisestä 256-bittiseksi. Muistiväylän kaistanleveys on kasvanut 33 % ja grafiikkapiirin laskentayksiköitä on käytössä enemmän 4070 Ti:hin verrattuna. 4070 Ti Super tulee myyntiin viikkoa myöhemmin 24. tammikuuta samalla 919 euron suositushinnalla eli 20 euron edullisemmin kuin 4070 Ti aikoinaan.

Kolmas uutuus on 4k-pelaamiseen suunnattu GeForce RTX 4080 Super, jossa on nyt käytössä täysi AD103-grafiikkapiiri eli noin 5% enemmän CUDA-ytimiä, RT-yksiköitä ja Tensor-ytimiä kuin RTX 4080:ssä. GDDR6X-näyttömuistit on lisäksi päivitetty pykälän nopeampiin eli muistiväylän kaistanleveys on kasvanut hieman. GeForce RTX 4080 Super on NVIDIAn mukaan noin 5 % suorituskykyisempi ja korvaa markkinoilla 4080:n. Samalla sen suositushinta laskee 1199 dollarista 999 dollariin eli Suomessa 1149 euroon. RTX 4080 Superin myynti alkaa 31. tammikuuta.

NVIDIAn omissa testituloksissa se mainostaa säteenseuranta ja DLSS 2 käytössä RTX 4070 Superin olevan suorituskykyisempi kuin RTX 3090, 4070 Ti Super on 60 % suorituskykyisempi kuin 3070 Ti ja 4080 Super on kaksi kertaa suoriuskykyisempi kuin 2080 Ti. Kun käyttöön otetaan ylimääräisiä ruutuja generoiva DLSS 3 niin NVIDIAn mukaan 4070 Superin etumatka 3090:een kasvaa 50 %:iin, 4070 Ti Super on 2,5 kertaa suorituskykyisempi kuin 3070 Ti ja 4080 Superin etumatka 2080 Ti:hin kasvaa kolminkertaiseksi.

Pelikohtaisesti ensimmäisenä myyntiin saapuvan GeForce RTX 4070 Superin suorituskykyä esiteltiin vielä erikseen verrattuna 3070- ja 2070-malleihin, 4070 Ti Superin suorituskykyä verrattiin 3070 Ti- ja 2070 Super-malleihin ja 4080 Superin suorituskykyä verrattiin 3080 Ti- ja 2080 Super -malleihin ilman DLSS 3 ja DLSS 3 käytössä.

4070 Super ja 4080 Super tulevat myytiin NVIDIAn omien sivujen kautta Founders Editionina sekä näytönohjainvalmistajien malleina, mutta 4070 Ti Super saapuu myyntiin ainoastaan näytönohjainvalmistajilta jälleenmyyjien kautta. Testitulokset saa julkaista jokaisesta näytönohjaimesta 24 tuntia ennen myynnin alkua.

NVIDIA, Lehdistötiedote

Cooler Master esitteli täyslaidallisen uutuustuotteita CES 2024:n alla

Valmistajan uudessa raudassa nähdään muun muassa PC-koteloita, virtalähteitä ja pelinäyttö.

Taiwanilaisvalmistaja Cooler Master on esitellyt tulevia tuoteuutuuksiaan ennakkoon CES 2024 -messujen lähestyessä. Tarjolla on laajahko kattaus erilaisia tuotteita niin koteloista virtalähteisiin kuin tuulettimista prosessorijäähdyttimiin ja olipa uutuuksissa mukana myös täysin uusi pelinäyttö.

Kotelouutuuksia edustavat TD500 Max ja Masterbox 600. TD500 Max on ATX-kotelo, joka sisältää mm. 360 millimetrin jäähdyttimen ja kolme ARGB-tuuletinta etupaneelissa sekä 850-wattisen virtalähteen, josta lähtevät kaapelit on hallinnoitu valmiiksi kotelon toisessa kyljessä. Koteloa mainostetaankin käyttäjälähtöisenä, johon rakentaminen on helppoa ja vaivatonta. Masterbox 600 on niin ikään ATX-kokoluokan kotelo, joka on varustettu kolmella 140 mm:n etutuulettimella ja yhdellä 120 mm:n takatuulettimella. Se on yhteensopiva emolevyjen kanssa, joissa on virtaliitännät takapuolella siistin ulkoasun saavuttamiseksi.

 

Virtalähdepuolen uudet tulokkaat ovat X Silent Edge ja X Silent Max. 850- tai 1100-wattinen X Silent Edge on passiivisella jäähdytysratkaisulla varustettu virtalähde, jossa ei ole lainkaan tuuletinta. X Silent Max tarjoaa 1300 wattia tehoa ja sen tuulettimen luvataan pitävän melutason alle 20 desibelissä.

 

Uusia jäähdytystuotteita ovat ohut Mobius 120 Slim -tuuletin sekä prosessorijäähdyttimet V8 3DVC ja G11 AIO. V8 3DVC on ilmajäähdytin, jota mainostetaan jopa 300 watin TDP:llä (thermal design power). G11 AIO sen sijaan on kahden pumpun AIO-ratkaisu, joka sisältää 360 mm:n jäähdyttimen uusilla Mobius-tuulettimilla ja jonka kerrotaan myöskin kykenevän jopa 300 watin TDP:hen.

Cooler Masterin uutuuspelinäyttö on 27-tuumainen GP2711, jossa on 165-hertsinen MiniLED-paneeli 4 ms:n gray-to-gray-vasteajalla. Mukana on myös USB-C-liitäntä 15 watin virransyötöllä ja kuvansiirrolla. Striimaajille ja sisällöntuottajille suunnattu Masterhub on hallintajärjestelmä, joka on kustomoitavissa erilaisilla moduuleilla käyttäjän tarpeiden mukaisesti, kuten esimerkiksi ohjelmoitavilla näppäimillä ja säätönupeilla. Tuotteen jatkokehitystä luvataan viedä eteenpäin käyttäjäyhteisön palautetta kuunnellen.

Tuotteita esitellään tarkemmin CES 2024 -messuilla, jotka järjestetään Las Vegasissa 9.–12. tammikuuta.

Lähde: Cooler Master

Live: io-techin Tekniikkapodcast (1/2024)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 5. tammikuuta noin kello 15:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri.

Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

LG esitteli 27-tuumaisen QHD OLED -pelinäytön jopa 480 hertsin virkistystaajuudella

Virkistystaajuus on OLEDiksi niin nopea, ettei näytön nimi ehtinyt mukaan lehdistötiedotteeseen.

LG antoi jo viime vuoden lopulla pienen ensimaistiaisen vuoden 2024 OLED-pelinäyttömallistostaan. Nyt yhtiö on saanut CES-messujen alla julki lisätietoja yhdestä kuudesta aiemmin esitellyistä uutuusmalleista, tai sitten lisännyt mallistoon yhden ennalta mainitsemattoman lisää. Lehdistötiedote ei valitettavasti tuo asialle selvyyttä.

LG:n uutuudelta uupuu vielä nimi, ellei se ole viime vuoden maistiaisissa mainittu 27-tuumainen 27GS95QE, josta ei kerrottu silloin vielä kokoa ja nimeä enempiä tietoja. Nimestä riippumatta näytön suora OLED-paneeli tarjoaa 2560×1440-resoluution peräti 480 hertsin virkistystaajuudella, mikä on yhtiön mukaan ennätys lajissaan QHD OLEDien luokassa. Näytön vasteajaksi mainostetaan markkinoiden nopeinta 0,03 millisekuntia, joskin vastaavaa lukua omista OLED-näytöistään viljelevät myös muut valmistajat, mukaan lukien Samsung omine paneeleineen.

LG:n uutuusnäytössä käytetään yhtiön META-teknologiaa, joka sisältää näytön sisäiset heijastukset minimoimalla valontuoton maksimoivan mikrolinssikerroksen (MLA, Micro Lens Array) sekä META Booster -algoritmin, joka analysoi kuvaa reaaliajassa parantaakseen sen kirkkautta, värikylläisyyttä ja etenkin kaikkein kirkkaimpia kohtia kuvasta. Sinistä valoa karttavien iloksi yhtiö kehuu sen OLEDin tuottavan markkinoiden vähiten sinistä valoa ja vain noin puolet parhaiden LCD-näyttöjen tasosta.

Uutuusnäyttö saadaan LG:n mukaan markkinoille vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ja se tulee olemaan esillä CES 2024 -messuilla. Messuilla esitellään myös koko yhtiön tämän vuoden pelinäyttökatras 27-, 31,5-, 34-, 39- ja 45-tuumaisine vesoineen. 34” ja 39” mallit ovat erittäin leveällä 21:9-kuvasuhteella ja 31,5-tuumaisen mallin 4K-resoluution kehutaan tekevän siitä sopivan paitsi pelaamiseen, myös toimistohommiin.

Lähde: Lehdistötiedote

VESA päivitti AdaptiveSync-standardiaan Dual Mode -tuella

Päivitetty standardi tarjoaa näyttövalmistajille mahdollisuuden sertifioida uusia Dual Mode -näyttöjään virallisten kriteerien mukaisiksi.

Näyttölaitteille standardeja laativa VESA (Video Electronics Standards Association) on päivittänyt näyttöjen mukautuvasta virkistystaajuudesta kertovan AdaptiveSync-standardinsa aiemman version 1.1 versioon 1.1a. Päivityksen syynä on laitevalmistajien panostaminen kahta eri resoluutiota ja virkistystaajuustilaa tukeviin näyttöihin. Esimerkiksi LG on tuomassa markkinoille 32GS95UE-pelinäytön, joka toimii UHD-resoluutiolla 240 hertsillä tai vaihtoehtoisesti FHD-resoluutiolla 480 hertsillä. Uutisoimme näytöstä joulun alla.

Versio 1.1a kattaa VESAn mukaan kaikki 1.1:een kuuluvat testit muuttumattomina, mutta näytön on läpäistävä standardin vaatimukset molemmilla resoluutioilla ja virkistystaajuuksilla, mikäli siitä Dual Mode -ominaisuus löytyy. Sertifioinnissa testataan resoluution ja virkistystaajuuden lisäksi muun muassa pikseleiden vasteaikaa ja näytön mahdollista välkkymistä. Kriteerit täyttävä näyttö saa kantaa uudistettua VESA Certified AdaptiveSync -logoa (kuvassa yllä), josta ilmenee molemmat resoluutiot ja virkistystaajuudet.

LG:n lisäksi myös Asus on tuomassa markkinoille Dual Mode -näyttöjä tämän vuoden aikana.

Lähde: VESAn lehdistötiedote

Uusi artikkeli: Testissä AOC Agon Pro AG276QZD -pelinäyttö

Testissä AOC:n 27-tuumainen ja 240 Hz:n Agon Pro AG276QZD -pelinäyttö, joka on varustettu 1440p-resoluutiolla ja OLED-paneelilla.

io-techin testissä on AOC:n 999 euron suositushintainen ja tällä hetkellä 750 euron tarjouksessa oleva 27-tuumainen OLED-pelinäyttö Agon Pro AG276QZD, jossa on käytössä sama LG:n paneeli kuin aiemmin testaamissamme LG:n, Corsairin ja Asuksen vastaavissa näytöissä. Tasaisella OLED-paneelilla varustettu näyttö tukee 2560×1440-resoluutiota, 240 Hz:n virkistystaajuutta ja virkistystaajuuden synkronointiin tuettuina ovat AMD FreeSync Premium sekä NVIDIA G-Sync -yhteensopivuus.

Tutustumme tässä artikkelissa näytön ominaisuuksiin ja suoritimme sille kattavat mittaukset ja testit.

Lue artikkeli: Testissä AOC Agon Pro AG276QZD -pelinäyttö

Samsung esitteli kolme uutta Odyssey OLED -pelinäyttöä: G6, G8 ja G9

G9 on pienehkö vuosipäivitys nykyiseen, mutta G6 ja G8 tarjoavat jotain oikeasti uutta olemalla yhtiön ensimmäiset litteäpaneeliset OLED-pelinäytöt.

Samsung on avannut pelinsä CES-messujen osalta jo ennakkoon, kuten suurimmilla valmistajilla on enemmän tai vähemmän ollut tapana. Varsinaiset CES 2024 -messut pidetään 9.-12. tammikuuta ja niitä edeltävät ns. ”lehdistöpäivät” kuluvan viikon sunnuntaina 7. tammikuuta.

Samsung julkisti kerralla kolme uutta tai uudistunutta Odyssey OLED -pelinäyttöä, G6:n (G60SD), G8:n (G80SD) ja G9:n (G95SD). Kertauksen vuoksi yhtiön pelinäytöt käyttävät sen omia QD-OLED-paneeleja, jotka poikkeavat rakenteeltaan LG:n W-OLED-paneeleista. Samsungin paneelissa koko näytölle tuotetaan valo sinisillä OLEDeilla, joiden valo muunnettaan Quantum Dot -kerroksella halutuksi.

49-tuumainen lippulaivamalli G9 tarjoaa tuttuun tapaan 5120×1440 resoluution äärileveällä 32:9-kuvasuhteellaan. Näyttö yltää 240 hertsin virkistystaajuudelle ja tarjoaa vaivaisen 0,03 millisekunnin GtG-vasteajan.

Keskimmäinen malli G8 on yhtiön ensimmäinen litteäpaneelinen OLED-pelinäyttö. Sen 32” paneeli tarjoaa 3840×2160 resoluution ja isoveljensä mukaisesti 240 hertsin virkistystaajuuden ja 0,03 ms:n vasteajan.

Pakan pohjimmainen G6 on 27” QHD- eli 2560×1440-resoluution ja on G8:n tapaan litteäpaneelinen. Pienemmän resoluution paneeli yltää sisaruksiaan pykälän korkeammalle 360 hertsin virkistystaajuudelle, mutta vasteajaksi kerrotaan samat 0,03 millisekuntia.

Kaikille kolmelle on yhteistä heijastukset minimoiva OLED Glare-Free -pinnoite ja VESA DisplayHDR True Black 400 -sertifiointi sekä AMD FreeSync Premium Pro -tuki. Jokaisessa on myös kaksi HDMI 2.1 -liitäntää, USB-hubi ja DisplayPort 1.4 -sisääntulo. Jokaisen jalusta tarjoaa kallistuksen ja kääntämisen lisäksi korkeussäätöä ja pivotkin on tuettu G9:iä lukuunottamatta.

G8 ja G9 on varustettu uudella Multi Control -ominaisuudella, jonka luvataan helpottavan useamman laitteen käyttöä samalla näytöllä ja mahdollistavan datan siirron tiedostoja tai tekstiä näytön ja Samsungin muiden laitteiden kuten puhelinten ja taulutietokoneiden kanssa. Lisäksi niissä on Samsung SmartThings Hub, joka tosin vaatii erillisen SmartThings-donglen toimiakseen Zigbee- ja Thread-laitteiden kanssa eikä Z-Wavea tueta lainkaan.

Lähde: Lehdistötiedote

Samsungin Galaxy Unpacked striimataan suorana 17. tammikuuta

Julkistustilaisuudessa paneudutaan muun muassa uusiin Galaxy S -malleihin – kuluneen vuoden teeman mukaisesti tekoälyn siivittämänä.

Samsung on kertonut striimaavansa puolivuosittaisen Galaxy Unpacked -julkistustilaisuutensa kahden viikon kuluttua 17. tammikuuta. Tilaisuudessa on totuttu näkemään mielenkiintoisimpia Galaxy-uutuuksia ja nyt odotettavissa lienee ainakin uusi Galaxy S24 -tuoteperhe, johon kohdistuvista tietovuodoista uutisoimme viime kuussa.

Laiteuutuuksien lisäksi tilaisuus tuo valokeilaan Galaxy AI:n, joka on Samsungin tulevissa Galaxy-laitteissa hyödynnettävä tekoälyratkaisu. Samsung julkisti Galaxy AI:n marraskuussa, mutta nyt siitä saataneen tarkempia tietoja.

Galaxy Unpacked striimataan suorana San Josesta klo 20 Suomen aikaa ja sen voi katsoa Samsungin kotisivuilla, Samsung Newsroomissa ja Samsungin Youtube-kanavalla.

Lähde: Samsung, Samsung Newsroom