Uutiset

Lian Li julkaisi lasikulmaisen ja entistä tilavamman O11 Dynamic Evo XL -kotelon

Ensi kertaa jo yli vuosi sitten esillä ollut O11D Evo XL ei juuri yllätyksiä enää tarjoa, mutta Evo-malliin tehdyt päivitykset ovat tervetulleita uudistuksia.

Suositulla kotelovalmistaja Lian Lillä on tapana esitellä koteloitaan jo reilusti ennakkoon erilaisilla messuilla ja muissa tapahtumissa. Niin tässäkin tapauksessa, sillä nyt julkaistua O11 Dynamic Evo XL:ää esiteltiin ensimmäistä kertaa jo kesällä 2022.

Lian Li O11D Evo XL on yhtiön suositun O11 Dynamic -koteloperheen kookkaimman jäsenen päivitysversio. Täystorniluokan kotelon ilme on varsin tuttu sarjan aiemmista edustajista; uutena ominaisuutena kotelon toisen sivu- ja etupaneelin yhdistävästä kulmasta on kadotettu kaikki tukipalkit ja lasi on lasia vasten esteettömän näkymän tarjoamiseksi. Ulkomitat ovat myös kasvaneet noin 2-4 sentillä suuntaansa. Merkittävänä uudistuksena kotelon jäähdytintukea on päivitetty ja sisään mahtuu nyt kolme 420 mm jäähdytintä.

Pikkuveli O11 Dynamic Evon mukanaan tuoma mahdollisuus tehdä kotelosta peilikuva on luonnollisesti mukana myös isommassa sisaruksessa. Lisäksi I/O-moduuli on siirrettävää mallia etupaneelin, kyljen sekä takapaneelin välillä ja näytönohjaimen voi asentaa pystyyn yhtiön uudelleen suunnitellulla adapterilla. Näytönohjaimella saa olla myös kokoa reipppaasti, sillä tuettuina pystyasennossa ovat jopa 358 mm pitkät ja 80 mm paksut kortit. Kaapelinhallintaa on helpotettu saranoidulla kaapelisuojalla.

Lian Li O11 Dynamic Evo XL:n tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat: 522 x 304 x 531,9 mm (S x L x K), tilavuus 84,4 litraa
  • Materiaalit: Teräs, 4 mm karkaistu lasi, alumiini
  • I/O-paneeli: 4 x USB-A 3.0, 1 x USB-C, 1 x audio
  • Etupaneeli: Virta- ja reset sekä LED-painikkeet
  • Emolevytuki: mini-ITX, micro-ATX, ATX, E-ATX (max leveys 280 mm)
  • Asemapaikat: 3 x 2,5” emolevyn takana + 4 x 3,5” tai 2,5” kiintolevykelkassa
  • Näytönohjaimen maksimikoko: 460 mm (pystyasennuksessa 358 mm)
  • Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 167 mm
  • Virtalähdetuki: ATX (max 220 mm)
  • Tuuletinpaikat:
    • Katossa 3 x 120 / 140 mm
    • Kyljessä 3 x 120 / 140 mm
    • Pohjassa 3 x 120 / 140 mm
    • Takana 2 x 120 mm
  • Jäähdytintuki:
    • Katossa 240 / 280 / 360 / 420 mm
    • Kyljessä 240 / 280 / 360 / 420 mm
    • Pohjassa 240 / 280 / 360 / 420 mm

O11D Evo XL on nyt ennakkotilattavissa sekä mustana että valkoisena versiona. Kotelo on listattuna Suomessa mm. Jimm’sin valikoimissa 244,90 euron hintaan mustana versiona ja 254,99 eurolla valkoisena. Kotelon tarkempi saatavuusaikataulu ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.

Tuotesivut, Lähde: TechPowerUp

Razerilta uudet kevyet ja langattomat Blackshark V2 Hyperspeed -pelikuulokkeet

Razerin uusissa langattomissa BlackShark-kuulokkeissa on keskitytty erityisesti keveyteen ja käyttömukavuuteen.

Razer on laajentanut Blackshark-pelikuulokemallistoaan uudella langattomalla V2 Hyperspeed -mallilla, joka asemoituu keväällä päivitetyn Blackshark V2 Pro -mallin alapuolelle. Eroja mallien välillä vaikuttaisi olevan varsin vähän – Hyperspeedit ovat 40 g kevyemmät, korvakuppien ja pääpannan pehmusteiden pinta on erilainen ja Prossa mikrofoni on irrotettavaa mallia. Yritys kertoo keskittyneensä kuulokkeissa eritysesti käyttömukavuuteen mm. 280 gramman painon, optimoidun puristusvoiman ja istuvuuden sekä materiaalien muodossa. Korvakupeissa on käytetty muistivaahtoa hengittävää kangasta ja pehmeää tekonahkaa yhdistelevällä verhoilulla.

Kuulokkeet käyttävät mallinimensä mukaisesti Razerin langatonta 2,4 GHz Hyperspeed-tekniikkaa, Vaihtoehtoisena yhteystapana on myös Bluetooth 5.2 sekä USB-C-kaapeli. Äänentoistosta vastaa 50 mm TriForce Titanium -elementit, joita käytetään monissa muissakin Razerin kuulokkeissa. Tuettuna on myös THX-tilaääni. Taivutettavan puomin päässä on sama HyperClear-mikrofoni, joka on nähty aiemmin Blackshark V2 Pro 2023 -mallissa, ja sen kehutaan kilpailevan äänenlaadullaan langallisten headsettien mikrofonien kanssa. Sisäisten akkujen kerrotaan tarjoavan jopa 70 tuntia toiminta-aikaa ja vartin lataamisella luvataan kuusi tuntia käyttöaikaa.

Razer Blackshark V2 Hyperspeedien suositushinta on 149,99 euroa ja ne tulevat saataville välittömästi.

Lähde: sähköpostitiedote, Razer

Live: io-techin Tekniikkapodcast (36/2023)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 8. syyskuuta noin kello 15:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa ja äänessä ovat tällä viikolla Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri.

Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

Maxon julkaisi Cinebench 2024 -testikokonaisuuden

Yhtiön omaan Cinema 4D -sisällöntuotantosovellukseen perustuva testikokonaisuus perustuu nyt sekä CPU-testin että paluun tekevän GPU-testin osalta Redshift-renderöintimoottoriin.

Maxon on sisällöntuotantosovelluksiin keskittynyt saksalaisyritys, joka lienee ainakin io-techin lukijoille parhaiten tuttu Cinebench-testisovelluksestaan. Yhtiö on nyt julkaissut testikokonaisuudestaan uuden merkittävästi päivittyneen Cinebench 2024 -version.

Maxon Cinebench 2024 vaihtaa käyttämänsä renderöindimoottorin Cinema 4D:n standardista sen nykyiseen oletusrenderöijään, Redshiftiin. Redshiftiä käytetään sekä prosessoritesteissä että jälleen mukaan palanneissa näytönohjaintesteissä. Näytönohjaintesti oli viimeksi mukana vuoden 2013 Cinebench R15 -versiossa.

Cinebench 2024 tukee x86-64- ja Arm64-prosessoreita sekä macOS- että Windows-alustoilla, mikä laajentaa tuen nyt myös Snapdragon-prosessoreille. Aiemmin Arm64 on ollut tuettuina vain macOS-alustalla. Windowsilla muistivaatimus on asetettu 16 gigatavuun ja Applella 8 gigatavuun, mutta 8 Gt:n muistin kerrotaan aiheuttavan tulokseen muistinkäytön yltäessä jopa yli 8,5 Gt:n.

Näytönohjainsuorituskykyä pääsee testaamaan hieman rajoitetummin; vaatimuksina on Applen GPU ja vähintään 16 Gt muistia järjestelmässä, NVIDIAn vähintään CUDA 5.0:aa tukeva GPU 8 Gt:n tai yli muistilla tai AMD:n RDNA- tai Vega-arkkitehtuureihin perustuva näytönohjain HIP-tuella ja 8 Gt:n tai yli muistilla. AMD:n näytönohjaimet toimivat sekä macOS- että Windows-versiossa testistä.

Testiohjelmaa on viilailtu monin osin muutoinkin, eikä sen tulokset ole vertailukelpoisia aiempien versioiden kanssa. Prosessoripuolella Maxon vihjaa moniydintestin olevan nyt laskennallisesti noin kuusinkertaisesti niin raskas, kuin R23:n. Erilaiset suorituskykyä parantavat ominaisuudet ovat puolestaan nostaneet testin muistijalanjäljen kolminkertaiseksi R23:een nähden.

Cinebench on ladattavissa välittömästi ja sen on tuttuun tapaan ilmainen testikokonaisuus.

Lähde: Lehdistötiedote

Intelin Core Ultra -prosessorit vuotojen kohteena (Meteor Lake)

Uudet Core Ultra -prosessorit näyttäisivät testivuotojen perusteella lyövän ainakin Intelin omat 13. sukupolven Core -prosessoreiden lähimmät vastineet.

Intel on itse lipsauttanut PR-videoon kuulumattomalla videolla julki kuvan tulevasta Meteor Lake -prosessorista samaan paketointiin integroiduilla LPDDR5x-muisteilla. Vuotajat sen sijaan pitäneet silmä kovana Geekbenchin tulostietokantaa.

Geekbench-tulostietokantaan on ilmestynyt ensimmäisiä testejä tulevilla Core Ultra -sarjan mobiiliprosessoreilla. Ensimmäisessä vuodossa tulos on ajettu HP:n Spectre -sarjan kannettavalla ja Core Ultra 7 155H -prosessorilla, jälkimmäisessä niin ikään HP:n talliin kuuluvalla Omen-kannettavalla ja Core Ultra 5 125H -prosessorilla.

Core Ultra 7 155H on varustettu 6+8+2-konfiguraatiolla eli kuudella P-ytimellä, kahdeksalla E-ytimellä ja kahdella LP-E-ytimellä ja se kykenee ajamaan samanaikaisesti 22 säiettä. Prosessorin peruskellotaajuus on 3,8 ja Boost-kellotaajuus 4,8 GHz. Se nettoaa Spectre x360 2-in-1-kannettavalla 2346 pistettä yhdellä ja 12853 pistettä kaikilla ytimillä. WCFFTechin taulukossa sen moniydinsuorituskyky peittoaa Intelin oman Core i9-13900H:n noin 100:lla pisteellä, mutta jää jälkeen Ryzen 7 7745HX:stä noin 200 pistettä.

Core Ultra 5 125H on varustettu puolestaan 4+8+2-konfiguraatiolla, eli siinä on kaksi P-ydintä ja sen myötä neljä samanaikaisesti ajettavaa säiettä vähemmän. Prosessorin perus- ja Boost-kellotaajuudet ovat 3,6 ja 4,5 GHz. Geekbenchissä irtoaa Omen Transcend 14 -kannettavassa 2208 pistettä yhdellä ja 11563 pistettä kaikilla säikeillä. Kaikkien ydinten tulos asettaa sen samaisessa taulukossa Ryzen 7 7840HS:n ja Core i7-13700H:n väliin.

Core Ultra -sarjaan kuuluu tiettävästi edellä mainittujen lisäksi ainakin Core Ultra 7 165H (6+8+2, 3,8 / 5,0 GHz) ja Core Ultra 9 185H (6+8+2, 3,8 / 5,1 GHz). Engineering Sample -aikaan testeissä on nähty myös nimiä Core Ultra 5 1003H sekä Core Ultra 7 1002H ja 1003H, mutta ne olivat kaikesta päätellen vain väliaikaisia paikanpitäjiä.

Lähteet: WCCFTech (1), (2)

AMD julkaisi uudet AMD Software 23.9.1 -ajurit näytönohjaimilleen

Ajureissa on mukana uudet HYPR-RX- ja Anti-Lag+ -teknologiat sekä uusin tempuin päivitetty Radeon Boost -ominaisuus.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. AMD Software 23.9.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön näytönohjaimia Polaris-arkkitehtuurista lähtiesn sekä Zen-prosessoreiden integroituja grafiikkaohjaimia.

AMD Software 23.9.1 -ajureissa on mukana useampiakin uusia ominaisuuksia. AMD Radeon Anti-Lag+ on yhtiön uusi viiveitä vähentävä teknologia, joka toimii ainakin tällä haavaa vain RDNA3-arkkitehtuurilla. Teknologia vaatii tuen peliltä ja se on nyt julkaisuhetkellä tuettu 12 pelissä. Voit tutustua AMD:n omiin testeihin sen viiveitä pienentävästä vaikutuksesta ja tulevien ajuripäivitysten laajenevasta pelituesta yhtiön verkkosivuilta. AMD Radeon Boost on päivittynyt tukemaan uutta Anti-Lab+-ominaisuutta ja se on nyt myös tietoinen hiiren herkkyydestä, joka auttaa minimoimaan dynaamisen resoluution aiheuttaman kuvanlaadun heikkenemisen. AMD HYPR-RX on puolestaan uusi ajurioptio, joka integroi yhteen pakettiin Anti-Lag+, Boost- ja Radeon Super Resolution- sekä Fluid Motion Frames -teknologiat, mutta viimeisintä kolmikosta joudutaan vielä odottamaan ensi vuoden ensimmäiselle neljännekselle asti.

Ajureissa on korjattu tällä kertaa vain virheilmoitus, jota on havaittu valittaessa spatiaaliäänitilaksi Dolby Atmos for home theatre. Tiedossa olevia ongelmia ovat muun muassa Baldur’s Gate 3:n mahdollinen kaatuilu Vulkan-rajapinnalla, SMITE:n kaatuilu sekä vanha tuttu Performance Metrics Overlayn FPS-mittarin toimimattomuus joissain peleissä. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Asus julkaisi Inteliltä perimänsä NUC-tietokoneet

Asus ilmoittautui vapaaehtoiseksi ottamaan Intelin NUC-tietokoneet hoitaakseen pian sen jälkeen, kun Intel oli kertonut lopettavansa niiden valmistuksen.

Intel ilmoitti heinäkuussa lopettavansa NUC-tietokoneiden valmistuksen. Pian sen jälkeen Next Unit of Computing -tietokoneiden fanien pelastajaksi saapui Asus, joka lupasi ottaa Intelin NUC-bisnekset hoitaakseen.

Syyskuun käynnistyttyä lupaus kävi myös toteen ja NUC-tietokoneet ovat nyt virallisesti Asuksen tuotteita. Valikoima on jaettu kolmeen luokkaan, NUC Essential, Pro ja Extreme, ja ne ovat tuttuja Intelin valikoimista. Tarjonta lähtee edellissukupolven NUC 11 Essential Kitistä 11. sukupolven prosessorilla, jatkuu NUC 12 -perheen Pro, Extreme ja Extreme Compute Element -paketteihin 12. sukupolven prosessoreilla ja huipentuu NUC 13 -perheen Pro, Pro Mini PC ja Extreme -malleihin.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että Tom’s Hardwaren raportin mukaan NUC nimenä on edelleen Intelin omaisuutta, eikä Asuksen lisenssi olisi luonteeltaan yksinoikeudellinen. Käytännössä se avaa siis mahdollisuuden myös muiden valmistajien NUC-brändätyille tietokoneille.

Lähteet: Asus @ X, Tom’s Hardware

Uusi artikkeli: Testissä AMD Radeon RX 7700 XT & 7800 XT

Testissä 1440p-pelaamiseen suunnatut Radeon RX 7700 XT- ja 7800 XT -näytönohjaimet.

AMD:n uudet 1440p-pelaamiseen suunnatut 530-600 euron hintahaarukkaan osuvat Radeon RX 7700 XT- ja 7800 XT -näytönohjaimet saapuvat myyntiin tänään 6. syyskuuta klo 16. Uutuudet kilpailevat ensisijaisesti NVIDIAn hieman kalliimman eli reilun 650 euron hintaisen GeForce RTX 4070:n kanssa.

Saimme heti tuoreeltaan io-techin testiin AMD:n oman Radeon RX 7800 XT -näytönohjaimen ja Sapphiren 7700 XT Pulse -mallin. Tutustumme artikkelissa näytönohjaimien ominaisuuksiin ja suorituskykytestit on ajettu pääasiassa 2560×1440-resoluutiolla. Lisäksi mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.

Lue artikkeli: Testissä AMD Radeon RX 7700 XT & 7800 XT

 

Live: io-techin syyskuun pelistriimi (PUBG)

6.9.2023 - 13:52 / Sampsa Kurri Mainos Kommentit (0)

Syyskuussa haetaan kana-ateriaan Sampsan ja Juhan saumattomalla tiimityöllä.

io-techin toimituksen live-pelit jatkuvat myös tänä vuonna yhteistyössä AOC:n kanssa ja syyskuussa Sampsa ja Juha näyttävät miten homma hoituu PUBGissa.

Pelistriimi alkaa keskiviikkona 6. syyskuuta klo 20.

Tervetuloa mukaan katsomaan pelejä ja keskustelemaan chattiin.

Livestriimi Youtubessa

Logitechilta odotetusti uusi G Pro X Superlight 2 -hiiri sekä G Pro X TKL -näppäimistö

Logitech G Pro X Superlight 2 -hiiressä uutta on kytkimet ja sensori, G Pro X TKL Lightspeed -näppäimistö on mallina kokonaan uusi.

Logitech on julkistanut odotetusti uuden hiiren ja näppäimistön G Pro X -mallistoonsa aiemmin julkaistujen G PRO X 2 LIGHTSPEED -pelikuulokkeiden seuraksi (joista saataville tulee nyt myös pinkki väri).

Uusi G Pro X Superlight 2 -hiiri on seuraaja syksyllä 2020 julkaistulle ensimmäisen sukupolven Superlightille ja Logitech on keskittynyt omien sanojensa mukaan uutuudessa tarkkuuteen, suorituskykyyn ja luotettavuuteen. Ulkoisesti hiiri on pysynyt muuttumattomana, eli rakenne on edelleen umpinainen. Painoa on kuitenkin saatu pudotettua edeltäjästä kolmisen grammaa (60 g).

Hiiressä käytetään nyt uusia optisia Lightforce-kytkimiä, joissa tuntuma tuotetaan kuitenkin edelleen mekaanisesti. Uutta on myös Hero 2 -sensori, joka kykenee 500 tuuman sekuntinopeuteen (edeltäjässä 400 IPS), 40 G:n kiihtyvyyteen sekä 32 000 CPI:n maksimiherkkyyteen (edeltäjässä 25 400 CPI). Yhteys tietokoneeseen tapahtuu Logitechin langattomalla Lightspeed-yhteydellä ja uudistuskena edeltäjästä sitä on päivitetty toimimaan 2000 hertsin päivitysnopeudella. Latausportti on päivitetty ajantasaisesti USB-C-tyyppiseksi ja latauksen kerrotaan riittävän jopa 95 tunniksi kerrallaan, joka on myöskin 25 tunnin parannus edeltäjästä. Myös langattomasti lataavalle Powerplay-hiirimatolle löytyy edelleen tuki.

Uudella G Pro X TKL Lightspeed -näppäimistöllä  ei ole aivan suoraa edeltäjää, mutta sen voi tulkita olevan seuraaja vuonna 2019 julkaistulle G Pro X -mallille. Uutuus on nimensä mukaisesti TKL-kokoinen ja se käyttää langatonta Lightspeed-yhteystekniikkaa. Vaihtoehtoisesti tietokoneen voi liittää näppäimistöön myös USB-C-liittimellä tai Bluetoothilla.

Aiempiin G Pro -näppäimistömalleihin nähden sen ulkoasua on uudistettu ja yläreunassa on nyt monipuolisemmin toimintonäppäimiä ja mediakontrolleja. Valitettavasti Logitech ei ole kertonut tarkemmin näppäimistönsä rakenteesta ja esimerkiksi vaimennuksesta, joka olisi hyvinkin toivottavaa nykypäivän yli 200 euron näppäimistöltä.

Hieman yllättäen käytössä on edelleen samat tuntopisteelliset GX Brown- sekä lineaariset GX Red -kytkimet, jotka ovat olleet Logitechillä käytössä jo useamman vuoden. Näppäinkytkiten alla on RGB-valaistus ja päällä PBT-muoviset näppäinhatut. Mukana toimitetaan myös kantolaukku kuljetusta varten. Uusi ominaisuus on myös langaton Lightspeed-yhteys, jonka varassa akun luvataan kestävän yhtämittaisesti jopa 50 tuntia. Latausliitäntä on päivitetty ajan tasalle USB-C-malliseksi.

Molemmista uutuustuotteista tulee saataville kolme värivaihtoehtoa – musta, valkoinen ja pinkki. G Pro X TKL Lightspeedin suositushinta on 229 euroa ja G Pro X Superlight 2 -hiiren 169 euroa. Uutuudet tulevat saataville välittömästi.

Lähde: Logitech (1)(2)