Uutiset
InWin esitteli massasta poikkeavat BR24- ja BR36-AIO-coolerit
InWin ei käytä useimpien valmistajien tapaan Asetekin teknologiaa, vaikka AIO-blokkien pyöreä muoto onkin yhdistävä tekijä.

Koteloistaan tunnettu InWin on julkaissut mielenkiintoisia uutuuksia AIO-nestecoolereiden markkinoille. Mielenkiintoisia yhtiön uusista BR-sarjan AIO-coolereista tekee jo se, että ne eivät perustu Asetekin teknologiaan.
InWin BR24 ja BR36 ovat muutoin identtiset, mutta kuten jo nimet vihjaavat, löytyy toisesta 240 mm:n ja toisesta 360 mm:n jäähdytin. Jäähdyttimien tukena käytetään yhtiön omia Luna AL120 ARGB -tuulettimia, jotka on optimoitu korkealle paineentuotolle.
BR:n blokkiyksikkö on muotoiltu Asetekin tapaan pyöreäksi, mutta siitä ei löydy integroitua pumppua. Sen sijasta pumppuyksikkö on sijoitettu letkujen yhteyteen lähelle jäähdytintä. Yhtiön mukaan ratkaisu minimoi blokin värinän ja siitä aiheutuvan melun.
Itse blokkiyksikkö ei huolimatta ulkopuolelle sijoitetusta pumpusta ole aivan pienimmästä päästä, vaan sen kokoa kasvattaa etenkin sen päälle integroitu varsin korkea kolmilapainen PWM-ohjattu tuuletin. Yhtiön mukaan tuuletin parantaa prosessorikannan ympäristön jäähdytystä jopa 35 % ja siten tehostavan esimerkiksi M.2-aseman jäähdytystä, mikäli sellainen prosessorikannan ja näytönohjaimen välistä löytyy. Yhtiön esimerkkikuvassa puolestaan emolevyn virransyötön lämpötila laskeet tuulettimen ansiosta 78,9 asteesta 55,7 asteeseen.
BR-sarjan AIO-coolerit on luonnollisesti varustettu kattavalla osoitettavalla RGB-valaistuksella. Tuuletinten valaistuksen lisäksi yhtiö on integroinut LEDejä pumppuyksikön kanteen itse blokin ja sen päälle sijoitetun tuulettimen väliin.
Sekä InWin BR24 että BR36 tulevat ennakkotilattavaksi yhtiön omasta verkkokaupasta 7. kesäkuuta. BR24:n suositushinta on 109,99 ja BR36:n 124,99 euroa ja AIO-coolereiden mukana toimitetaan yhtiön oma ARGB One-Click -ohjain. Yhtiö arvioi toimituskuluiksi Suomeen kummankin mallin kohdalla 30,97 euroa.
Lähde: InWin
InWin esitteli massasta poikkeavat BR24- ja BR36-AIO-coolerit
InWin ei käytä useimpien valmistajien tapaan Asetekin teknologiaa, vaikka AIO-blokkien pyöreä muoto onkin yhdistävä tekijä.
Microsoft varmisti Windows 10X:n lopullisen hyllytyksen
Erillisin keveisiin laitteisiin suunnatun käyttöjärjestelmän sijasta sen ominaisuuksia integroidaan osaksi Windows 10:tä ja ensimmäiset niistä ovat jo Windows Insider -käyttäjien testattavina.

Uutisoimme viime viikolla Petri IT Knowledgebasen vuodosta, jonka mukaan Microsoft olisi hyllyttänyt Windows 10X:n kehityksen ainakin toistaiseksi. Vuoto on nyt osoittautunut myös paikkansa pitäväksi.
Microsoft julkaisi eilen Windows 10 May 2021 Update -päivityksen yhteydessä uutta tietoa Windows 10X -käyttöjärjestelmästä. Yhtiön mukaan se tarkkailee jatkuvasti sen asiakkaiden antamaa palautetta kehittääkseen palveluitaan entistä paremmaksi ja käyttäjien tarpeiden muuttuneen merkittävästi viimeisen vuoden aikana.
Asiakkaiden tarpeiden paremman täyttämisen vuoksi Microsoft on päättänyt Windows 10X:n julkaisun sijasta integroida sitä varten kehitetyt uudistukset osaksi perinteistä Windows 10:tä. Tämän myötä kaikki käyttäjät voivat omien tarpeidensa mukaan hyötyä ominaisuuksista, jotka muutoin olisivat saatavilla vain keveimpiin laitteisiin, ja päinvastoin.
Yhtiön mukaan ensimmäiset Windows 10X:stä 10:een siirtyneet ominaisuudet ovat jo nähtävillä Windows Insider -käyttäjille suunnatuissa esiversioissa. Esimerkeiksi yhtiö kertoi Windows Defender Application Guardiin lisätyn app container -teknologian, parannellun Voice Typing -kokemuksen ja päivitetyn virtuaalinäppäimistön.
Lähde: Microsoft
Microsoft varmisti Windows 10X:n lopullisen hyllytyksen
Erillisin keveisiin laitteisiin suunnatun käyttöjärjestelmän sijasta sen ominaisuuksia integroidaan osaksi Windows 10:tä ja ensimmäiset niistä ovat jo Windows Insider -käyttäjien testattavina.
Googlen Wear OS ja Samsungin Tizen yhtyvät älykellomarkkinoilla
Käyttöjärjestelmien yhdistämisen lisäksi Google ilmoitti, että Wear OS tulee tulevaisuudessa saamaan Fitbitin liikunta- ja terveysseurantaominaisuudet.

Google ei tyytynyt eilisessä Google I/O -tapahtumassa pelkästään esittelemään uusinta Android 12 -käyttöjärjestelmää suurine ulkoasu-uudistuksineen, vaan mukaan mahtui myös päivityksiä valmistajan puettaviin laitteisiin tarkoitetulle Wear OS:lle. Suurimpana uutisena valmistaja kertoi yhdistävänsä voimansa korealaisen Samsungin kanssa yhdistäen Wear OS:n ja Tizenin yhdeksi käyttöjärjestelmäksi.
Samsungin ja Googlen yhteistyön tuloksen lupaillaan tuovan mukanaan parempaa suorituskykyä, pidempää akunkestoa ja laajempaa sovellusvalikoimaa, kuin kummankaan valmistajan aiemmat erikseen toimineet käyttöjärjestelmät. Googlen mukaan tuleva Wear OS käynnistää uusilla järjestelmäpiireillä sovellukset jopa 30 prosenttia nopeammin, minkä lisäksi akunkestokin on parantunut. Käyttöjärjestelmäoptimointien myötä kellojen pitäisi Googlen mukaan pystyä esimerkiksi mittaamaan jatkuvasti sykettä vain silloin tällöin taustalla käyvien sykkeenmittausten sijaan ja silti kestää vielä yön unenmittausten jälkeen seuraavallekin päivälle.
Myös itse Wear OS:n käytettävyyteen on tulossa muutoksia Tizen-integraation seurauksena. Käyttöliittymään on tuotu mukaan painikkeilla toimivia pikakomentoja, joiden avulla on mahdollista liikkua esimerkiksi sovellusten välillä. Lisäksi jo ennestään Wear OS:n kanssa käytössä olleita kiekot-nimeä käyttäviä pikasovelluksia on uudistettu samoin kuin myös Googlen omia perussovelluksia. Samsungilta Wear OS:ään periytyy muun muassa sovelluskehittäjille käytössä oleva watch face design editor, eli työkalu kellotaulujen suunnitteluun.
Uudistukset eivät kuitenkaan jää edes pelkästään Tizenin ja Wear OS:n ekosysteemien yhdistämiseen, vaan samalla Google ilmoitti, että alustalle tulee myös Fitbitin valmistamat terveyden- ja liikunnanseurantaominaisuudet. Epäselväksi jäi, puhutaanko tässä vain mukaan integroitavista sovelluksista, vai sulautetaanko Fitbit syvemmälle käyttöjjärjestelmään.
Samsungin nykyisille Tizeniä käyttäville kelloille uusi Wear OS -versio ei valitettavasti tule saataville, vaikka Tizen yhdistetäänkin siihen. Samsung on kuitenkin luvannut jatkavansa myös Tizen OS:ää käyttävien kellojen tukemista ainakin kolmen vuoden ajan kellon julkaisupäivästä laskettuna.
Googlen WearOS:ää käyttäville laitteille tuleva Tizenin kanssa yhdistynyt WearOS-päivitys voi tulla päivityksenä, mutta vielä toistaiseksi aikatauluista tai siitä, mitkä kellot sen voisivat saada, ei ole minkäänlaisia lupauksia. Asiaa tiedustelleelle 9to5Googlelle Google vastasi jakavansa lisää tietoja käyttöjärjestelmän lopullisen julkaisun yhteydessä myöhemmin tänä vuonna.
Lähteet: Google (1), (2), Samsung, 9To5Google
Googlen Wear OS ja Samsungin Tizen yhtyvät älykellomarkkinoilla
Käyttöjärjestelmien yhdistämisen lisäksi Google ilmoitti, että Wear OS tulee tulevaisuudessa saamaan Fitbitin liikunta- ja terveysseurantaominaisuudet.
Qualcomm julkaisi uuden Snapdragon 778G 5G -järjestelmäpiirin ja M.2-liitäntäisen 5G-modeemin
Uusi M.2-pohjainen 5G-modeemi käyttää pohjanaan aiemmin julkaistuja Snapdragon X65- ja X62-modeemeja.

Qualcomm on tänään julkaissut uuden 700-sarjalaisen järjestelmäpiirin ja 5G-yhteyksien entistä laajemman yleistymisen mahdollistavan M.2-liitäntäisen 5G-modeemin referenssiversion, jonka myötä 5G-yhteyksien toteuttaminen muun muassa tietokoneisiin pitäisi olla entistä helpompaa.
Qualcommin uusi M.2-liitäntäinen 5G-modeemi hyödyntää valmistajan aiemmin julkaistuja Snapdragon X65- ja X62-modeemeja. M.2-liitäntäisen referenssialusta on suunniteltu plug-and-play-tyyliseksi, minkä myötä OEM-valmistajien pitäisi olla helppo ottaa se käyttöön tuotteissaan. Samalla Qualcomm myös laajensi päivityksellä kaikkien X65-modeemiensa ominaisuuksia parantamalla virranhallintaa, tuomalla tuen 200 MHz:n mmWave-taajuudelle ja tuomalla tuen mmWave:n stand alone (SA) -tekniikalle.
Uusi Snapdragon 778G 5G -järjestelmäpiiri puolestaan sijoittuu nimensä mukaisesti maaliskuussa julkaistun Snapdragon 780G 5G:n alapuolelle. Niin ikään nimestä on myös pääteltävissä se, ettei piirien välillä kovinkaan suuria eroja ole odotettavissa. Snapdragon 778G käyttää AI-laskentaan 780G:stä tuttua AI Engineä ja Qualcomm Hexagon 770 -prosessoria ja tukee kolmen kuvaprosessorinsa myötä kolmen samanaikaisen kuvan tai videon kuvaamista.
Myös suorituskyvyn osalta Snapdragon 778G 5G:n pitäisi olla kohtalaisen lähellä sisarusmalliaan. Prosessoriydinten tarkempia tietoja valmistaja ei tiedotteessaan kertonut, mutta sisällä sykkii Kryo 670 -ytimiä Snapdragon 780G:n tapaan. Grafiikkasuorituskyvystä puolestaan huolehtii Adreno 642L-GPU, joka sijoittunee jonkin verran 780G:stä löytyvän Adreno 642:n alapuolelle.
Uudet M.2-pohjaiset Snapdragon X65- ja X62 -referenssialustat ovat tällä hetkellä Qualcommin kumppaneiden saatavilla, mutta niitä käyttävien laitteiden saatavuudelle Qualcomm ei ole vielä antanut aikatauluja. Snapdragon 778G 5G:tä käyttäviä laitteita puolestaan on odotettavissa markkinoille vielä kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana ainakin Honorilta, Motorolalta, Oppolta ja Xiaomilta.
Lähde: Qualcomm
Qualcomm julkaisi uuden Snapdragon 778G 5G -järjestelmäpiirin ja M.2-liitäntäisen 5G-modeemin
Uusi M.2-pohjainen 5G-modeemi käyttää pohjanaan aiemmin julkaistuja Snapdragon X65- ja X62-modeemeja.
Google esitteli tulevan Android 12 käyttöliittymän ja julkaisi ensimmäisen beetaversion valituille puhelimille
Yhtiön itsensä mukaan Android 12 tuo mukanaan suurimman design-muutoksen koko käyttöjärjestelmän historiassa.

Google esitteli eilen pitämässään Google I/O-tapahtumassa tulevan Android 12 -käyttöliittymänsä uusia uudistuksia ja päivitettyä ulkoasua. Samalla valmistaja myös julkaisi saataville ensimmäisen beetaversion käyttöjärjestelmästä omien Pixel-puhelintensa lisäksi myös valituille Asuksen, OnePlussan, Oppon, Realmeen, Sharpin, Tecnon, TCL:n, Vivon, Xiaomin ja ZTE:n laitteille.
Android 12 tuo mukanaan varsin vahvasti uudistetun käyttöliittymän. Googlen omien sanojen mukaan kyseessä on suurin design-muutos koko Androidin historiassa. Käyttöliittymässä vaikuttaisi esiteltyjen kuvien ja videoiden perusteella olevan käytössä entistä enemmän pastellisävyjä ja pyöristettyjä kaksiulotteisia muotoja. Ulkonäkö tuokin monin osin väistämättä mieleen Applen iOS-käyttöjärjestelmän. Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä kopio Applen käyttöjärjestelmästä, vaan käyttöliittymä on tunnistettavissa edelleen selvästi Googlen vanhaksi tutuksi Androidiksi.
Ulkonäköuudistuksen mukana Google on uusinut myös Widget-piensovelluksiaan lisäämällä mukaan interaktiivisia kontrolleja. Väri- ja muotomuutosten lisäksi ulkonäköä on päivitetty tuomalla mukaan ”stretch overscroll”, eli sivua laitansa yli liu’uttaessa mukana venyvä sovellusruutu vanhan hehkuefektin tilalle. Ulkonäön lisäksi audiopuolta on kehitetty sulavoittamalla transitioita ääniefektien välillä. Käyttöliittymän värienhallintaan on myös annettu vapaammat kädet, minkä lisäksi värit voi asettaa synkronoitumaan käytetyn taustakuvan mukaisiksi.
Päivitetystä ulkonäöstä huolimatta käyttöliittymän ei pitäisi olla puhelimille entistä raskaampi pyörittää, vaan sen sijaan Google lupailee prosessorikäytön peräti vähentyneen. Kokonaisuudessaan käyttöliittymän CPU:lta viemä aika on Googlen mukaan pudonnut 22 prosenttia ja tehoytimiltä vietyä aikaa on pudotettu reilut 15 prosenttia.
Apple herätti huomiota tuomalla uusimmassa iOS 14.5:ssä yksityisyyden suojaa parantaneen mahdollisuuden rajoittaa sovellusten tietojenkeräämistä, mutta ei Googlekaan yksityisyyttä ole unohtanut. Uuden Android 12:n myötä käyttöliittymän ylälaidassa on aina näkyvillä pieni merkki, jos puhelimen kameraa tai mikrofonia käytetään taustalla, minkä lisäksi suoraan ylälaidasta esiin vedettävästä pikavalikosta on mahdollista estää sovelluksen kameran tai mikrofonin käyttöoikeus.
Googlen käyttöjärjestelmässä Bluetooth-skannauksen käyttäminen on tähän asti vaatinut seurantapalveluiden hyväksymisen, mutta tähänkin on tulossa muutos Android 12:sta mukana, sillä uudessa käyttöjärjestelmäversiossa Bluetooth voi etsiä lähistön laitteita saamatta käyttöön tarkkoja sijaintitietoja. Seurantaominaisuuksiin on myös lisätty mahdollisuus antaa tarkan sijainnin sijaan sovelluksille vain summittainen arvio sijainnista.
Näiden käyttäjälle selvästi näkyvien uudistusten lisäksi tuorein Android-versio tuo totuttuun tapaan mukanaan myös päivitettyjä sovellusrajapintoja, joista yhtenä Google mainitsee parannetut ominaisuudet suurten näyttöjen laitteille, kuten tableteille ja Chromebookeille, suunniteltujen sovellusten luontiin.
Android 12:n beta-versio on saatavilla välittömästi uutisen alussa mainituille laitteille, mutta saatavuudessa voi olla vaihtelua alueittain. Tarkka lista laitteista valmistajittain löytyy Googlen sivuilta.
Google esitteli tulevan Android 12 käyttöliittymän ja julkaisi ensimmäisen beetaversion valituille puhelimille
Yhtiön itsensä mukaan Android 12 tuo mukanaan suurimman design-muutoksen koko käyttöjärjestelmän historiassa.
Video: Purimme AIO-nestecoolerin osiin
Puramme videolla Cryorigin ja Enermaxin nestecoolerit osiin ja tutustumme niiden rakenteeseen ja toimintaperiaatteeseen.

io-techissä testattiin hiljattain joukko 360 mm käyttövalmiita prosessorin nestecoolereita ja artikkeli on saamassa jatkoa Arcticin Liquid Freezer II 360 -mallin ja Noctua NH-D15 -ilmajäähdyttimen sisältävällä jutulla. Aihepiiriin liittyen tutustumme tällä videolla käyttövalmiin esitäytetyn AIO-nestecoolerin rakenteeseen ja sisuskaluihin. Esimerkkinä toimiva Cryorigin Asetek-pohjainen malli sekä huonon maineen saanut Enermaxin cooleri.
Puramme videolla coolerit osiin, tutkimme ja vertailemme niiden rakenteellisia toteutuksia ja pohdiskelemme AIO-nestecoolerien heikkoja kohtia. Enermaxin coolerin sisältä löytyykin ikävä yllätys. Videon lopussa käymme läpi vinkkejä AIO-coolerin valintaan.
Jos tykkäsit videosta, niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!
Video: Purimme AIO-nestecoolerin osiin
Puramme videolla Cryorigin ja Enermaxin nestecoolerit osiin ja tutustumme niiden rakenteeseen ja toimintaperiaatteeseen.
Microsoft julkaisi Windows 10 May 2021 Update (21H1) -päivityksen yleiseen jakoon
Päivityksessä ei ole juurikaan kuluttajalle näkyvää uutta, mutta pinnan alla on parannettu käyttöjärjestelmän tietoturvaa ja etäkäyttöominaisuuksia.

Microsoft on tänään julkaissut yleiseen jakoon Windows 10:n May 2021 Update -päivityksen. Uuden päivityksen myötä Windowsin versio muuttuu 21H1:ksi.
Windows 10 May 2021 Update tuo mukanaan muutoksia etenkin pinnan alle, jonne on saatu esimerkiksi terästettyjä tietoturvaominaisuuksia ja parannuksia etäkäyttöön. Windows Hello tukee nyt useampaa kameraa ja käyttää vakiona mahdollista ulkoista kameraa. Lisäksi Windows Defender Application Guardin suorituskykyä on optimitu entistä paremmaksi ja Windows Management Instrumentation (WMI) Group Policy Servicen (GPSVC) päivitysnopeus on aiempaa sutjakkaampi etäkäytössä.
Peruskuluttajille päivityksessä ei ole juuri näkyvää uutta, mutta esimerkiksi Windowsin sovelluksia päivitetään nyt käyttöjärjestelmän päivityssyklistä erillään Windows Storen kautta. Windows Feature Experience Pack -tittelin alle sisälletyillä sovelluspäivityksillä voidaan päivittää ainakin Windows 10:n Käynnistä-valikkoa, Snipping Tool -työkalua, Internet Exploreria, Xbox-integraatiota, Windows Subsystem for Linuxia, Notepadia, Paintia ja muita Optional Features -listasta löytyviä ominaisuuksia tai sovelluksia. Lisäksi seuraava päivitys eli Windows 10 21H2 tulee keskittymään enemmän näkyviin ominaisuuksiin.
Windows 10 May 2021 Update on ladattavissa Windows Updatesta tarkistamalla päivitykset manuaalisesti, ainakin teoriassa. Käytännössä alla olevan käyttöjärjestelmän on oltava vähintään versiota 2004 ja päivityksen saatavuutta on porrastettu, joten päivitys ei välttämättä ilmesty heti ladattavaksi edes manuaalisella tarkistuksella. Allekirjoittaneen kokoonpanolla päivitys löytyi heti ladattavaksi.
Lähde: Microsoft
Microsoft julkaisi Windows 10 May 2021 Update (21H1) -päivityksen yleiseen jakoon
Päivityksessä ei ole juurikaan kuluttajalle näkyvää uutta, mutta pinnan alla on parannettu käyttöjärjestelmän tietoturvaa ja etäkäyttöominaisuuksia.
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 466.47 -ajurit
Ajurit tuovat Game Ready -leiman Days Gone- ja Knockout-peleille, jonka lisäksi tulevat LHR-versiot RTX 30 -sarjan 3060 Ti-, 3070- ja 3080 -malleista vaativat vähintään nämä ajurit toimiakseen.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 466.47 -ajurit ovat saatavilla Windows 7-, 8(.1)- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön mobiilinäytönohjaimia Maxwell- ja työpöytänäytönohjaimia Kepler-arkkitehtuurista lähtien.
GeForce 466.47 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leimat Days Gone ja Knockout City -peleille. Ajureiden julkaisutiedotteessa ei valitettavasti ole merkintöjä mahdollisista suorituskykyeroista. Lisäksi tulevat GeForce RTX 3060 Ti-, 3070- ja 3080 -näytönohjainten Lite Hash Rate- eli LHR-versiot vaativat nämä ajurit tai uudemmat toimiakseen.
Tuttuun tapaan ajureissa on korjattu jälleen aiempien julkaisujen bugeja. Tällä kertaa korjattuja ongelmia ovat Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint -pelin suorituskykyongelmat Resizable BAR käytössä ja Starbase-pelin kaatuilut GeForce GTX 16- ja RTX 20 -sarjojen näytönohjaimilla. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan esimerkiksi World of Warcraft: Shadowlands -pelin vanha tuttu vilkkumisongelma, niin ikään pitkään ongelmalistalla roikkunut Batman Arkham Knightin kaatuilu Turbulence Smoke -käytössä sekä tuoreemmat tapaukset, kuten Ampere-arkkitehtuurin näytönohjaimilla vääristyvät värit, jos käytössä on terävöittävä Freestyle-filtteri ja HDR-tila ja tiettyjen HDMI-liitäntäisten näyttöjen vilkunta HDR-tilassa. Jälkimmäinen ongelmista on tiettävästi korjattavissa väliaikaisesti uudelleenkäynnistyksellä ja Freestyle-ongelma tullaan korjaamaan näillä näkymin seuraavissa ajureissa. Voit tutustua ajureiden kaikkiin uudistuksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF) ja NVIDIAn Game Ready -artikkelissa.
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 466.47 -ajurit
Ajurit tuovat Game Ready -leiman Days Gone- ja Knockout-peleille, jonka lisäksi tulevat LHR-versiot RTX 30 -sarjan 3060 Ti-, 3070- ja 3080 -malleista vaativat vähintään nämä ajurit toimiakseen.
NVIDIA aloittaa uusien GeForce RTX 30 LHR -näytönohjainten toimitukset kuun lopulla
NVIDIA on jo aloittanut RTX 3060:n uuden LHR-version toimitukset ja RTX 3060 Ti:n, 3070:n ja 3080:n vastaavat versiot seuraavat perässä kuun lopussa.

NVIDIA on tänään varmistanut omalta osaltaan uudet Ethereum-louhintarajoitetut versiot GeForce RTX 3060 Ti-, RTX 3070 ja RTX 3080 -näytönohjaimista. Tulevat kortit ovat olleet pitkin kevättä vuotojen kohteena ja kiireisimmät valmistajat ovat ehtineet jo julkaista sivuillaan tietoja tulevista malleista.
NVIDIA ilmoitti helmikuussa tuovansa GeForce RTX 3060 -näytönohjaimet myyntiin Ethereum-louhintarajoittimen kera, jotta kortit päätyisivät louhintafarmien sijasta pelaajien käsiin. Rajoitin osoittautui ainakin alkuun toimivaksi, mutta pian NVIDIA möhli julkiseen jakoon ajurit, joissa rajoitinta ei ollut käytössä. Jäljelle jääneet rajoitteet, kuten esimerkiksi kytketyn näytön vaatiminen, kierrettiin pian ajureiden julkaisun jälkeen.
Nyt NVIDIA on ilmoittanut, että se tuo lisää GeForce-näytönohjaimia pelaajille lisäämällä louhintarajoittimen myös GeForce RTX 3060 Ti-, 3070- ja 3080 -malleihin. Louhintarajoitetut mallit tunnetaan jatkossa LHR- eli Lite Hash Rate -versioina korteista ja korttien paketteihin ja myyntilistauksiin tullaan lisäämään asiasta merkintä, vaikka varsinaisiin tuotenimiin sitä ei ilmeisesti ollakaan lisäämässä. Aiemmista vuodoista tiedetään, että korteissa tullaan käyttämään uusia GA10x-xx2-versioita piireistä, jonka myötä laitetunnukset menevät uusiksi. Tämän muutoksen myötä uudet LHR-versiot korteista vaativat kaverikseen vähintään tänään julkaistut GeForce 466.47 -ajurit.
Myös GeForce RTX 3060:sta julkaistiin jo uudet LHR-versiot, jotkat vaativat vähintään edelliset Release 465 -perheen ajurit. Lisäksi tulevat GeForce RTX 3070 Ti- ja RTX 3080 Ti -näytönohjaimet tulevat olemaan louhintarajoitettuja.
GeForce RTX 3060:n LHR-versioiden toimitukset on kaikella todennäköisyydellä jo aloitettu, sillä NVIDIA puhui niiden osalta toukokuun puolivälistä. Lisäksi Gigabyte on jo julkaissut tuotesivut kolmelle RTX 3060 LHR -mallille. GeForce RTX 3060 Ti-, RTX 3070- ja RTX 3080 -näytönohjainten uusien LHR-versioiden toimitukset alkavat kuluvan kuun lopulla.
Lähde: NVIDIA
NVIDIA aloittaa uusien GeForce RTX 30 LHR -näytönohjainten toimitukset kuun lopulla
NVIDIA on jo aloittanut RTX 3060:n uuden LHR-version toimitukset ja RTX 3060 Ti:n, 3070:n ja 3080:n vastaavat versiot seuraavat perässä kuun lopussa.
AMD julkaisi uudet Radeon Software Adrenalin 21.5.2 -ajurit
Uudet ajurit tuovat mukanaan tuen Days Gone -pelille, DirectX 12 Agility SDK:lle ja Shader Model 6.6:lle.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. Radeon Software Adrenalin 21.5.2 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön kaikkia GCN- ja RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia sekä APU-piirejä eli prosessoreita integroidulla grafiikkaohjaimella.
Radeon Software 21.5.2 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat viralliset tuet Days Gone -pelille sekä Microsoftin DirectX 12 Agility SDK:lle ja Direct3D:n Shader Model 6.6:lle. Mahdollisista suorituskykyeroista aiempiin ajureihin ei ole mainintaa.
Tuttuun tapaan ajurit korjaavat myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa korjattujen ongelmien listalta löytyy esimerkiksi Cyberpunk 2077:ssä satunnaisesti esiintynyt varjojen korruptoituminen RX 6000 -sarjan näytönohjaimilla, kun säteenseuranta on käytössä, Radeon Softwaren mahdolliset kaatumiset, jos näyttö irrotetaan tai kytketään, kun Record & Stream -välilehti on auki, ja AMD Linkin signaalin kadottamisongelmat, jos käytössä on HEVC-koodekki ja RX 5000 -sarjan näytönohjain tai uudempi. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan esimerkiksi Resident Evil Villagen satunnainen kaatuilu Radeon VII -näytönohjaimilla ensimmäisessä tehtävässä, Radeon Performance Metricsin mahdollisesti raportoimat liian korkeat muistikellotaajuudet ja näyttöjen mahdollinen vilkunta, jos RX Vega -sarjan näytönohjaimeen kytketään useita merkittävästi eri resoluutioilla tai virkistystaajuuksilla varusttuja näyttöjä. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.
AMD julkaisi uudet Radeon Software Adrenalin 21.5.2 -ajurit
Uudet ajurit tuovat mukanaan tuen Days Gone -pelille, DirectX 12 Agility SDK:lle ja Shader Model 6.6:lle.