Uutiset
Nothing esitteli CMF by Nothing -sisarbrändin
CMF by Nothing tulee keskittymään ajattomiksi suunniteltuihin, emobrändiä edullisempiin tuotteisiin unohtamatta kuitenkaan korkeaa laatua.

OnePlussaakin perustamassa ollut Carl Pei pitää itsensä kiireisenä. Nyt Nothingin toimitusjohtaja on kertonut yhtiön perustavan uuden rinnakkaisbrändin.
CMF by Nothing on Nothingin uusi, edullisempiin puhelimiin keskittyvä sisarbrändi. Pei kertoi uudesta brändistä Community Update -videolla ja lupaa sen keskittyvän ajattomien mallien suunnitteluun hintaluokkaansa paremmalla laadulla. CMF by Nothing -tuotteiden luvataan myös keskittyvän käyttäjäkokemukseen yhtä intohimoisesti, kuin Nothingin pääbrändinkin.
Uusi sisarbrändi ei tule viemään huomiota yhtiön pääbrändiltä, sillä sitä varten on perustettu täysin oma tiiminsä yhtiön sisällä. Ensimmäiset CMF by Nothingin tuotteet tulevat olemaan älykello ja langattomat kuulokkeet, joista yhtiö tulee tiedottamaan enemmän lähikuukausien aikana. Molemmat tullaan kuitenkin julkaisemaan vielä kuluvan vuoden aikana.
Lähde: GSMArena
Nothing esitteli CMF by Nothing -sisarbrändin
CMF by Nothing tulee keskittymään ajattomiksi suunniteltuihin, emobrändiä edullisempiin tuotteisiin unohtamatta kuitenkaan korkeaa laatua.
PowerColor lipsautti Radeon RX 7800 XT:n verkkosivut julki
PowerColorin lipsahdus varmistaa viidestä sirusta rakentuvan Navi 32 -grafiikkapiirin, 60 Compute Unit -yksikköä ja 16 Gt muistia 256-bittisen muistiväylän jatkeena.

AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su varmisti hiljattain pidetyssä osavuosikatsauksessa yhtiön tulevan julkaisemaan uusia suorituskykyisiä Radeon RX 7000 -sarjan näytönohjaimia kuluvan neljänneksen aikana. Nyt yksi niistä on lipsahtanut julki ja vaikka valmistaja poistikin sivut linjoilta nopeasti, vahinko ehti tapahtumaan.
PowerColor lipsautti verkkosivuilleen julki Radeon RX 7800 XT Red Devil -näytönohjaimen verkkosivut kuvineen ja teknisine ominaisuuksineen. Kuvat varmistavat näytönohjaimen käyttävän Navi 32 -grafiikkapiiriä. Navi 32 rakentuu isoveljensä tavoin yhdestä GCD-sirusta, mutta MCD-siruja on 256-bittisen muistiohjaimen myötä vain neljä. Se tarkoittaa samalla 64 Mt:n Infinity Cache -välimuistia.
Verkkosivujen mukaan Radeon RX 7800 XT on varustettu 60 Compute Unit -yksiköllä eli 3840 stream-prosessorilla ja 256-bittisellä muistiväylällä, jonka jatkeena on 16 Gt 18 Gbps:n GDDR6-muistia. Grafiikkapiirin Game-kellotaajuus on valitusta BIOSista riippuen 2210 tai 2255 MHz ja Boost-kellotaajuus 2520 tai 2565 MHz.
PowerColorin Red Devil -malli on varustettu kahdella 8-pinnisellä PCIe-lisävirtaliittimellä. Sen cooleria täplittää kolme 100 mm:n tuuletinta, jotka puhkuvat kahdeksan lämpöputken lämmittämän alumiinirivaston läpi. Lämpöputket saavat lämpönsä sekä GPU:n että muistit kattavalta kuparipohjalta.
Lähde: VideoCardz, All the Watts @ X
PowerColor lipsautti Radeon RX 7800 XT:n verkkosivut julki
PowerColorin lipsahdus varmistaa viidestä sirusta rakentuvan Navi 32 -grafiikkapiirin, 60 Compute Unit -yksikköä ja 16 Gt muistia 256-bittisen muistiväylän jatkeena.
Kiinalainen SMEE aikoo saada 28 nanometrin skannerin valmiiksi vuoden loppuun mennessä
Kyseessä olisi jättimäinen harppaus länsimaiden modernien skannereiden viennin estävien pakkoteiden keskellä, sillä SMEE:n aiemmat skannerit ovat yltäneet parhaimmillaan 90 nanometriin.

Kiinan unelma omavaraisuudesta tietotekniikassa on ottamassa aimo sysäyksen eteenpäin tämän vuoden loppuun mennessä, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kiinalaiset ovat saamassa valmiiksi kotikutoisen 28 nanometrin piireihin kykenevän skannerinsa.
Shanghai Micro Electronics Equipment Group eli SMEE on Kiinan valtion ohjaaman Global Timesin mukaan valmis esittelemään 28 nanometrin piirien valmistukseen kykenevän kotikutoisen SSA/800-10W -skannerin kuluvan vuoden loppuun mennessä. Raportin mukaan skanneri tulee olemaan valmistettu kiinalaisista komponenteista, optiikka mukaan lukien.
Kyseessä olisi merkittävä harppaus, sillä markkinat ovat tähän asti olleet täysin ASML:n dominoimia japanilaisten Nikonin, Canonin ja Tokyo Electronin täydentäessä loppumarkkinat. Yhdysvaltojen, Japanin ja Alankomaiden asettamat pakotteet estävät EUV-skannereiden lisäksi 14- ja 16 nanometrin tarkkuuksiin yltävät skannerit. SMEE:n aiemmat omat skannerit ovat kyenneet liki antiikkiseen 90 nanometrin tarkkuuteen. Vaikka 28 nanometrin prosessi ei ole uusinta uutta, se on edelleen käytössä monissa moderneissakin piireissä.
Lähde: Tom’s Hardware
Kiinalainen SMEE aikoo saada 28 nanometrin skannerin valmiiksi vuoden loppuun mennessä
Kyseessä olisi jättimäinen harppaus länsimaiden modernien skannereiden viennin estävien pakkoteiden keskellä, sillä SMEE:n aiemmat skannerit ovat yltäneet parhaimmillaan 90 nanometriin.
AMD:n tulos nousi täpärästi voitolliseksi
AMD:n tulosta painoi etenkin Ryzen-prosessoreiden heikko kysyntä ja vaikkei myyntitulot kuluja kattaneetkaan, riittivät muista lähteistä tulleet voitot nippa nappa kääntämään viimeisen viivan alle jäävän luvun mustaksi.

Myös AMD on pitänyt toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa ja noudattaa muutenkin hyvin samankaltaisia pelimerkkejä. Yhtiö jäi pääkilpailijansa tavoin niukin naukin voitolle.
AMD:n liikevaihto tippui vuoden takaisesta 6,6 miljardista 5,4 miljardiin dollariin, mutta se riitti kääntämään viivan alle jäävän tuloksen kaikkineen mustan puolelle 27 miljoonan dollarin marginaalilla. Intelin tapaan varsinaiset myyntitulot eivät riittäneet kattamaan toiminnan kuluja, mutta muut tulot kompensoivat tarpeeksi. Ryzen-prosessoreiden myynti on suorastaan romahtanut ja osaston liikevaihto laski vuoden takaisesta 2,2 miljardista yhteen miljardiin. Romahtanut liikevaihto vei myös osaston tuloksen pakkaselle 69 miljoonaa dollaria. Radeonit ja semi-customit sisältävän Gaming-osaston liikevaihto kutistui 4 % ollen nyt 1,6 miljardia dollaria. Samaan aikaan osaston tulos kuitenkin kasvoi 225 miljoonaan dollariin vuoden takaisesta 187 miljoonasta. Datakeskuksissa liikevaihto laski 11 % 1,3 miljardiin dollariin. Yhtiön mukaan suurin yksittäinen tekijä oli vanhempien 3. sukupolven Epyc Milan -prosessoreiden hidastunut kysyntä, mitä 4. sukupolven Genoan myynnit eivät kyenneet kompensoimaan. Osaston tulos tippui 472 miljoonasta vain 147 miljoonaan dollariin.
Lisa Su kertoi osavuosikatsauksen konferenssipuhelussa yhtiön tekoälypuolen olevan kovassa nosteessa Instinct-kiihdyttimiä hyödyntävien projektien määrän jopa seitsenkertaistuessa yhden neljänneksen aikana. Yhtiön mukaan sen MI300A- ja MI300X-kiihdytinpiirit ovat aikataulussaan; testierät ovat jo suurimpien asiakkaiden käsissä ja myynnit pääsevät toden teolla käyntiin vuoden viimeisellä neljänneksellä. AMD valmistelee lisäksi vientirajoituksien kanssa yhteensopivia uusia kiihdytinpiirejä Kiinan markkinoille. Käytännössä kyse on NVIDIAn tapaan tietyiltä ominaisuuksiltaan pysyvästi leikatuista tutuista piireistä uusilla nimillä. Kuluttajapuolelle Su puolestaan lupasi uusia Radeon 7000 -sarjan näytönohjaimia kolmannen neljänneksen aikana. Tarkkoja malleja ei luonnollisesti mainittu, mutta ”enthusiast” luokkaan viittaaminen yhtiön viime aikaisten luokitusten mukaan puhuu erittäin vahvasti RX 7800 -luokan näytönohjainten puolesta.
AMD:lla on Intelin tapaan varsin maltilliset odotukset vuoden kolmannesta neljänneksestä. Yhtiön ennusteissa povataan tällä hetkellä noin 5,7 miljardin dollarin liikevaihtoa.
Lähde: AMD, kuva: AppEconomyInsights @ X
AMD:n tulos nousi täpärästi voitolliseksi
AMD:n tulosta painoi etenkin Ryzen-prosessoreiden heikko kysyntä ja vaikkei myyntitulot kuluja kattaneetkaan, riittivät muista lähteistä tulleet voitot nippa nappa kääntämään viimeisen viivan alle jäävän luvun mustaksi.
Intel palasi voitolliseksi
Yhtiön liikevaihto laski 15 % vuoden takaiseen nähden, mutta tulos saatiin käännettyä pakkaselta 1,5 miljardia dollaria plussan puolelle.

Intel on pitänyt toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa. Yhtiö on päässyt ainakin toistaiseksi yli pahimmasta kuopastaan ja tulos on palannut plussan puolelle.
Intel teki vuoden toisella neljänneksellä 12,9 miljardin dollarin liikevaihdollaan 1,5 miljardin dollaria voittoa. Toiminnan varsinaiset kulut ylittivät niiden tuottamat tulot, mutta muista lähteistä tulevat muut tulot siivittivät viivan alle jäävän plussalle. Yhtiön liikevaihto kutistui joka osa-alueella vuoden takaiseen nähden, pois lukien Intel Foundry Systems eli piirituotantosiipi, jonka liikevaihto kasvoi jopa 307 % 57 miljoonasta 232 miljoonaan dollariin. Myös osastokohtaiset tulokset laskivat liki kautta linjan, ainut tulostaan parantanut jaosto oli Client Computing Group, joka teki nyt viime vuoden 900 miljoonan sijasta miljardin dollarin tuloksen.
Toimitusjohtaja Pat Gelsinger vahvisti osavuosikatsauksen yhteydessä yhtiön Meteor Lake -prosessoreiden olevan edelleen aikataulussaan vuoden kolmannen neljänneksen julkaisulle. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen Intel 4 -prosessia käyttävä prosessori, tosin vain prosessorisirun osalta; muut sirut valmistutetaan TSMC:llä. Sitä seuraava ja työpöydällekin odotettavissa olevan Arrow Laken prosessorisiru valmistetaan puolestaan Intel 20A -prosessilla ja ensimmäisiä testisiruja valmistetaan parhaillaan. Myös Lunar Laken pitäisi Intelin mukaan ehtiä ulos vuonna 2024, joten julkaisuaikataulu tulee olemaan lähitulevaisuudessa erittäin tiivis.
Palvelinpuolella Emerald Rapidsin kerrotaan olevan aikataulussaan vuoden viimeisen neljänneksen lanseeraukselle. Intel 3 -prosessilla valmistettava ja E-ytimiä käyttävä Sierra Forest julkaistaan ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Samaa prosessia hyödyntävä ja P-ytimiä käyttävä Granite Rapids julkaistaan pian sen jälkeen, mutta tarkempaa aikataulua ei ole vielä tarjolla. Intel 18A -prosessin näillä näkymin korkkaava Clearwater Forest on tarkoitus saada markkinoille 2025.
Intel odottaa alkaneen vuosineljänneksen jatkavan hiljaista toipumista ja liikevaihdon pysyvän 12,9-13,9 miljardin dollarin välimaastossa.
Lähde: Intel, kuva: AppEconomyInsights @ X
Intel palasi voitolliseksi
Yhtiön liikevaihto laski 15 % vuoden takaiseen nähden, mutta tulos saatiin käännettyä pakkaselta 1,5 miljardia dollaria plussan puolelle.
Uusi artikkeli: Testissä Cooler Master Tempest GP27U -pelinäyttö
Testissä Cooler Masterin 27-tuumainen ja 160 Hz:n Tempest GP27U -pelinäyttö, joka on varustettu 4k-resoluutiolla ja MiniLED-taustavalaistuksella.

io-techin testissä on Cooler Masterin 879 euron suositushintainen 27-tuumainen Tempest GP27U -näyttö, joka on suunnattu sekä peli- että työkäyttöön. 27-tuumaiselle näytölle luvataan kattava väriavaruus, alhaiset viiveet ja muut pelaajille suunnatut ominaisuudet aina virkistystaajuuden synkronoinnista immersiiviseen HDR-elämykseen MiniLED -taustavalaistuksen ja Quantum Dot -kerroksen ansiosta.
Tutustumme tässä artikkelissa näytön ominaisuuksiin ja suoritimme sille kattavat mittaukset ja testit.
Lue artikkeli: Cooler Master Tempest GP27U -pelinäyttö
Uusi artikkeli: Testissä Cooler Master Tempest GP27U -pelinäyttö
Testissä Cooler Masterin 27-tuumainen ja 160 Hz:n Tempest GP27U -pelinäyttö, joka on varustettu 4k-resoluutiolla ja MiniLED-taustavalaistuksella.
AMD julkaisi uuden Radeon RX 7900 GRE -näytönohjaimen
Uutuus perustuu muiden RX 7900 -mallien tavoin Navi 31 -grafiikkapiiriin, mutta GRE:ssä GCD ja kuusi MCD-sirua on istutettu 256-bittisen muistiväylän mahdollistamana aiempaa pienempään paketointiin.

AMD on julkaissut Kiinassa pidetyillä China Joy -messuilla uuden Radeon RX 7900 GRE -näytönohjaimen. RX 7900 GRE tai epävirallisemmin Golden Rabbit Edition tulee jälleenmyyntiin vain Kiinassa, mutta se on maailmanlaajuisesti tietokonevalmistajien käytettävissä ja esimerkiksi Saksassa on jo ehditty listaamaan ensimmäiset valmiskokoonpanot ko. näytönohjaimella.
Radeon RX 7900 GRE perustuu Navi 31 -grafiikkapiiriin isoveljiensä tavoin, mutta sitä on leikattu entisestään. Grafiikkapiirissä on käytössä 80 Compute Unit -yksikköä eli 5120 streamprosessoria, 80 teksturointi- ja RT-yksikköä sekä 160 AI-kiihdytintä. Muistiohjain on leikattu 256-bittiseksi eli käytössä on neljä muistiohjainsirua ja sen myötä 64 Mt Infinity Cache -välimuistia. Grafiikkapiirin Game- ja Boost-kellotaajuudet ovat 1880 ja 2245 MHz. Näytönohjaimen TDP-arvo on 260 wattia.
Vaikka käytössä on Navi 31, siru on istutettu fyysisesti aiempia Navi 31 -malleja pienempään paketointiin. AMD ei ole antanut eri paketoinnille mitään suoraa selitystä, mutta oletettavasti muistiväylän ja tehonkulutusbudjetin rajoittaminen ovat mahdollistaneet vähempien pinnien käytön ja sen myötä pienemmän paketin. Itse GCD-grafiikkasirun rinnalla on pienemmästä paketoinnista huolimatta kuusi muistiohjainsirua, mutta kaksi niistä on pois päältä tai ns. ”dummy-siruja” eli tyhjää piitä.
AMD vertailee uutuutta ensisijaisesti edeltävän sukupolven Radeon RX 6800 XT -malliin. Yhtiön omien testien mukaan RX 7900 GRE peittoaa RX 6800 XT:n keskimäärin 13 % erolla. Suurimmillaan ero on Call of Duty Modern Warfare II:ssa, jossa 7900 GRE on jopa 26 % nopeampi, mutta toisaalta joukosta löytyy myös selkeänä poikkeuksena Rainbow Six Siege, jossa 6800 XT voittaa 7900 GRE:n. Toisissa AMD:n testeissä näytönohjain on pelistä riippuen joko suurin piirtein tasoissa, tai muutamia prosentteja nopeampi, kuin GeForce RTX 4070. Expreviewin riippumattomissa testeissä tulokset ovat samankaltaisia AMD:n lukujen kanssa.
Radeon RX 7900 GRE:n viralliseksi verottomaksi suositushinnaksi on listattu 649 dollaria, mutta koten jo todettua, näytönohjain ei ole tulossa jälleenmyyntiin länsimarkkinoilla. Tähän mennessä omia mallejaan ovat julkistaneet täälläkin tunnetuista merkeistä ainakin Sapphire, PowerColor ja XFX.
Lähteet: WCCFTech, VideoCardz, Tom’s Hardware, TechPowerUp
AMD julkaisi uuden Radeon RX 7900 GRE -näytönohjaimen
Uutuus perustuu muiden RX 7900 -mallien tavoin Navi 31 -grafiikkapiiriin, mutta GRE:ssä GCD ja kuusi MCD-sirua on istutettu 256-bittisen muistiväylän mahdollistamana aiempaa pienempään paketointiin.
AMD julkaisi Ryzen 9 7945HX3D -prosessorin 3D V-Cache -välimuistilla kannettaviin
Prosessori vastaa käytännössä täysin työpöydältä tuttua Ryzen 9 7950X3D:tä, pois lukien 300 MHz matalampi Boost-kellotaajuus, pienempi TDP-arvo sekä kannettaviin sopiva paketointi.

Nettiin vuoti hiljattain listaus kannettavasta julkaisemattomalla Ryzen 9 7945HX3D -prosessorilla. Nyt AMD on julkaissut 3D V-Cache -välimuistilla varustetun prosessorin kannettaviin myös virallisesti.
AMD Ryzen 9 7945HX3D on yhtiön mukaan ultimaattinen peliprosessori kannettaviin ja ainakin rautaa väitteen tueksi löytyy rutkasti. Dragon Range-X -arkkitehtuuriin perustuva prosessori on paketointiaan ja TDP-arvoaan lukuun ottamatta käytännössä vastaava, kuin työpöytäpuolen Ryzen 9 7950X3D.
Ryzen 9 7945HX3D on varustettu 16 Zen 4 -prosessoriytimellä, jotka kykenevät suorittamaan samanaikaisesti 32 säiettä. Prosessoriydinten maksimikellotaajuus on 5,4 GHz, eli 300 MHz matalampi kuin työpöydän 7950X3D:llä. L3-välimuistia on 3D V-Cachen ansiosta 128 Mt ja prosessorin TDP-arvo on ”55+ wattia”, mikä viittaa konfiguroitavaan TDP-arvoon.
AMD:n testien mukaan Ryzen 9 7945HX3D:n 3D-välimuisti parantaa prosessorin suorituskykyä Shadow of the Tomb Raider -pelissä 70 watin TDP:llä 11 % ja 40 watin TDP:llä jopa 23 prosenttia. Laajemmassa pelikatsauksessa 7945HX3D peittosi 7945HX:n 4-53 % erolla. Pienimmillään ero oli DOTA 2:ssa ja suurimmillaan Riftbreakerissä. Pelkkää voittoa pelitestit eivät kuitenkaan olleet, sillä Strange Brigadessa 7945HX oli noin 4 % nopeampi, kuin 7945HX3D.
Ryzen 9 7945HX3D tulee saataville 22. elokuuta Asuksen ROG Strix SCAR 17 X3D -kannettavan mukana. Tiettävästi prosessori on ainakin toistaiseksi yksinoikeudella Asuksen käytössä.
Lähde: Lehdistötiedote
AMD julkaisi Ryzen 9 7945HX3D -prosessorin 3D V-Cache -välimuistilla kannettaviin
Prosessori vastaa käytännössä täysin työpöydältä tuttua Ryzen 9 7950X3D:tä, pois lukien 300 MHz matalampi Boost-kellotaajuus, pienempi TDP-arvo sekä kannettaviin sopiva paketointi.
Micron julkisti 2. sukupolven HBM3-muistit ja roadmapin: GDDR7 ensi vuonna ja HBMNext 2026
Uudet HBM3-muistit tarjoavat jopa 24 gigatavua kapasiteettia ja yli 1,2 teratavua muistikaistaa sekunnissa per muistipino.

Muistimarkkinoilla ei mene mairittelevasti tällä hetkellä, mutta Micron on pitänyt itsensä kiireisenä. Yhtiö on julkistanut 2. sukupolven HBM3-muistinsa sekä roadmapin lähivuosille.
Micronin uudet 2. sukupolven HBM3-muistit ovat 8-kerroksisia ja ne tarjoavat 24 Gt:n kapasiteetin. Yhtiöllä on valmisteilla kuitenkin myös 12-kerroksisia ja siten 36 Gt:n kapasiteetin tarjoavia HBM3-pinoja. Muistit toimivat 9,2 GT/s (GigaTransfers) nopeudella ja yksi 24 gigatavun pino 2. sukupolven HBM3:a tarjoaakin jopa yli 1,2 Tt/s muistikaistaa, kun ensimmäisellä sukupolvella jäätiin 819,2 Gt/s kaistaan. Muistien kerrotaan tarjoavan jopa 2,5-kertaista suorituskykyä per watti edeltäjiinsä nähden.
24 Gt:n pinojen massatuotanto alkaa ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja 36 Gt:n pinojen ensi vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana. Muisteja tullaan epäilemättä näkemään muun muassa tulevissa laskentapiireissä ja tekoälykiihdyttimissä. Yhtiön julkaiseman roadmapin mukaan HBM3:n seuraaja ”HBMNext” saapuu markkinoille joskus vuoden 2026 aikana.
Kuluttajille mielenkiintoisempaa tarjottavaa roadmapista löytyy GDDR-osastolta. GDDR6X-muistit ovat tulleet tiensä päähän ja nykyiset 24 Gbps:n muistit ovat jäämässä sen tien viimeiseksi etapiksi. Sen sijasta yhtiöltä on tulossa ensi vuoden puolivälin tienoilla GDDR7-muistit 16-24 gigabitin kapasiteeteissa. 24 gigabitin piirit tulevat mahdollistamaan eksoottisempia muistikonfiguraatioita perinteisillä väyläleveyksillä. GDDR7-muistit tulevat toimimaan 32 Gbps:n nopeudella, mutta auki jää tulevatko heti markkinoille sillä nopeudella, vai jollain matalammalla.
Roadmapissa on mukana myös kapasiteettioptimoidut RDIMM-muistit, jotka saavat ensi vuonna seurakseen MR-DIMM- ja CXL-muistit. Muistien kapasiteetti tulee kasvamaan niiden myötä 128 gigatavuun ja ylikin, mutta apua kasvuun saadaan vielä lisää myöhemmin ensi vuoden aikana 32 gigabitin muistimodulien myötä. Nykyisissä huippukapasiteetin muisteissä käytetään 24 Gb:n moduuleita.
Micron julkisti 2. sukupolven HBM3-muistit ja roadmapin: GDDR7 ensi vuonna ja HBMNext 2026
Uudet HBM3-muistit tarjoavat jopa 24 gigatavua kapasiteettia ja yli 1,2 teratavua muistikaistaa sekunnissa per muistipino.
Uusi artikkeli: Testissä Nothing Phone (2)
Testasimme Qualcommin Snapdragon 8+ Gen 1 -lippulaivapiirin 679 euron suositushintaan tarjoavan Nothing Phone (2) -älypuhelimen.

Nothing julkaisi toisen älypuhelimensa, Phone (2):n, heinäkuun puolessa välissä. Vuotta aiemmin julkaistuun Phone (1):een verrattuna uutuus vaikuttaa ulkoisesti päällisin puolin tutulta, mutta tarjoaa entistä suuremman ja kirkkaamman AMOLED-näytön LTPO-paneelilla ja päivittää myös järjestelmäpiirin viime vuoden lippulaivatasoa edustavaan Snapdragon 8+ Gen 1:een.
Samalla puhelimen suositushinta on noussut 679 euroon, eli kyseessä on 180 euroa alkuperäistä Phone (1):tä kalliimpi puhelin. Uudessa testiartikkelissa tutustumme Phone (2):een reilun viikon ympärivuorokatuisten käyttökokemusten pohjalta ja otamme selvää, tarjoaako se vastinetta nousseelle hinnalleen.
Lue artikkeli: Testissä Nothing Phone (2)
Uusi artikkeli: Testissä Nothing Phone (2)
Testasimme Qualcommin Snapdragon 8+ Gen 1 -lippulaivapiirin 679 euron suositushintaan tarjoavan Nothing Phone (2) -älypuhelimen.