Uutiset
Windows 11 sai ensimmäisen suuren päivityksensä
Windows 11 2022 Update tuo mukanaan muun muassa päivityksiä Käynnistysvalikkoon (Start Menu), päivitetyn hakutoiminnon sekä päivityksiä tietoturvaan.

Microsoft on aloittanut Windows 11:n ensimmäisen suuren päivityksen jakelun. Windows 11 2022 Update -nimellä tunnettava päivitys tuo mukanaan muun muassa päivityksiä Käynnistysvalikkoon (Start Menu), päivitetyn hakutoiminnon sekä päivityksiä tietoturvaan.
Tietoturvaan Microsoft on panostanut uuden Smart App Control -toiminnallisuuden myötä. Käytännössä käyseessä on sovellusasennuksia tarkistava ohjelmisto, joka pyrkii estämään haitalliset ja ei-luotettavat sovellukset ja oppimaan myös käyttäjänsä tottumuksista. Toiminnallisuus vaatii puhtaan käyttöjärjestelmäasennuksen toimiakseen. Lisäksi Microsoft laajentaa Defender -virusturvansa toiminnallisuutta tuomalla sen Microsoft 365 -tilaajille Windowsin lisäksi myös Macille, iOS:lle ja Androidille.
Päivityksinä Windowsin käytettävyyteen puolestaan toimivat paranneltu Snap layouts -toiminto sekä tarkemmin määrittelemättömiä parannuksia Käynnistysvalikkoon ja hakutoimintoon. Lisäksi yritys kertoo tuovansa jatkossa käytettävyyspäivityksiä myös suurten päivitysten ulkopuolella ja esimerkiksi lokakuussa Resurssienhallintaan on saapumassa välilehdet.Täysin uutena esiasennettuna sovelluksena 2022 Update tuo mukanaan Clipchamp -videoeditorin.
2022 Update tuo mukanaan myös parannuksia webkameroiden hallintaan ja jatkossa suoraan Windowsin asetuksista on mahdollista hallita joitakin kameran asetuksia ja asettaa päälle muun muassa automaattinen taustan sumennus. Työntekoon keskittymistä helpottamaan ilmoituksille on tuotu uudet keskittymis- ja älä häiritse -tilat. Microsoft on panostanut myös helppokäyttöisyystoimintoihin tuoden Windows 11 2022 Updaten mukana uuden koko käyttöjärjestelmän kattavan tekstitystoiminnon sekä myös ennakkoversiona saataville tuotavan mahdollisuuden hallita tietokonetta pelkällä äänellä. Kyseiset ominaisuudet tulevat alkuun saataville vain englanniksi.
Windows 11 2022 Updaten jakelu on jo alkanut. Tarkemmin käyttöjärjestelmäpäivityksen ominaisuuksiin voi tutustua lähdelinkin takaa Microsoftin blogista.
Lähde: Microsoft
Windows 11 sai ensimmäisen suuren päivityksensä
Windows 11 2022 Update tuo mukanaan muun muassa päivityksiä Käynnistysvalikkoon (Start Menu), päivitetyn hakutoiminnon sekä päivityksiä tietoturvaan.
NVIDIA julkaisi Ada Lovelace -arkkitehtuurin ja GeForce RTX 40 -näytönohjaimet
Ensimmäisenä myyntiin ehtii 12. lokakuuta GeForce RTX 4090, jota seuraavat marraskuun puolella myyntiin saapuvat käsittämättömästi nimetyt RTX 4080 16 Gt ja RTX 4080 12 Gt.

NVIDIA julkaisi tänään odotetusti uuden Ada Lovelace -arkkitehtuurin ja ensimmäiset siihen perustuvat näytönohjaimet. Ensimmäiseen aaltoon nahkatakkisen toimitusjohtaja Jensen Huangin povarista kaivettiin GeForce RTX 4090, 4080 16 Gt ja 4080 12 Gt.
Ada Lovelace -arkkitehtuurin suurin AD102-siru rakentuu noin 76 miljardista transistorista ja se valmistetaan samalla TSMC:n 4N-prosessilla kuin H100-laskentasiru. Uudet SM-yksiköt tukevat nyt käskyjen uudelleenjärjestelyä, eli käytännössä prosessoripuolelta tuttua Out-of-Order Execution -mallia, mikä parantaa käyttöastetta etenkin säteenseurannassa. 3. sukupolven RT-ytimet tarjoavat kaksinkertaista säde-kolmio-törmäystarkistusnopeutta ja 4. sukupolven Tensoriytimet ovat tuttuja Hopper-laskentapiiristä. Lisäksi mukana on päivittynyt Optical Flow Accelerator -yksikkö. Paneudumme arkkitehtuurin uudistuksiin tarkemmin lähitulevaisuudessa erillisessä artikkelissa.
GeForce RTX 4090 -näytönohjaimen AD102-grafiikkapiirissä on käytössä 128 SM-yksikköä eli 16 384 CUDA-ydintä. NVIDIA ei maininnut tensoriydinten tai RT-ydinten määrää, mutta mikäli suhde on sama kuin aiemmissa sukupolvissa, pitäisi piirissä olla yhteensä 512 tensoriydintä ja 128 RT-ydintä. Muistiväylä on 384-bittinen ja sen jatkeena on 24 Gt GDDR6X-muistia, mutta NVIDIA ei toistaiseksi ole hihkunut niiden nopeudesta.
RTX 4090:n perus- ja Boost-kellotaajuudet ovat 2,23 ja 2,52 GHz, mikä tuottaa maksimsisaan 82,6 TFLOPSin edestä FP32-laskentavoimaa. Jensen kuitenkin kehaisi, että yhtiö on jo ylikellottanut piirin jopa 3 GHz:iin. Tensoriytimet yltävät nyt jopa 1321 TOPSiin, mutta vain FP8-tarkkuudella ja viime sukupolven kanssa vertailukelpoisella FP16-tarkkuudella nopeus on 661 TOPSia. Näytönohjaimen TBP- eli Total Board Power -arvo on ainakin FE-mallille 450 wattia.
GeForce RTX 4090:n suositushinta on NVIDIAn omassa verkkokaupassa 1999 euroa.
GeForce RTX 4080 16 Gt perustuu ennakkotietojen mukaan AD103-grafiikkapiiriin, jossa on käytössä 76 SM-yksikköä eli 9728 CUDA-ydintä. Samalla tensori- ja RT-ydinten logiikalla niitä pitäisi olla käytössä 304 ja 76. Näytönohjaimen muistiväylä on 256-bittinen ja sen jatkeena on, kuten nimikin jo kertoo, 16 Gt GDDR6X-muistia.
RTX 4080 16 Gt:n perus- ja Boost-kellotaajuudet ovat lähellä isoveljeä, eli 2,21 ja 2,51 GHz. Ne tuottavat maksimissaan 48,7 TFLOPSia FP32-suorituskykyä ja 390 TFLOPSia FP16-tensorisuorituskykyä. Näytönohjaimen TBP-arvo on 320 wattia. RTX 4080 16 Gt on hinnoiteltu NVIDIAn kaupassa 1509 euroon.
GeForce RTX 4080 12 Gt:n nimeä on vaikea ymmärtää, sillä se on hyvin eri tuote 16 Gt:n mallista. Näytönohjaimessa on käytössä 60 SM-yksikköä eli 7680 CUDA-ydintä ja tiettävästi piirikin on eri, AD104. Tensoriytimiä pitäisi olla käytössä 240 ja RT-ytimiä 60. Muistiväylä on leikattu 192-bittiseksi ja sen jatkeena on 12 Gt GDDR6X-muistia.
RTX 4080 12 Gt lyö tauluun astetta kovemmat kellot 2,31 GHz:n perus- ja 2,61 GHz:n Boost-kellotaajuuksilla, mikä tuottaa 40,1 TFLOPSin teoreettisen FP32-suorituskyvyn ja 319 TFLOPSia FP16-matriisinmurskausta. TBP-arvoksi on asetettu 285 wattia. NVIDIAn verkkokaupassa RTX 4080 12 Gt:n hintalappuna komeilee 1129 euroa.
Suorituskyvyn osalta NVIDIA ei ole paljastanut vielä liikoja. Yhtiön omissa testeissä verrokkina kaikille kolmelle on GeForce RTX 3090 Ti. Resident Evilissä, Assassin’s Creed Valhallassa ja The Division kahdessa meno on vielä suht maltillista: RTX 4080 12 Gt jää kahdessa ensimmäisessä muutamia prosentteja 3090 Ti:n jälkeen ja kolmannessa ne ovat käytännössä rinta rinnan. RTX 4080 16 Gt on noin 15 % nopeampi kuin RTX 3090 Ti kaikissa kolmessa pelissä. RTX 4090:n suorituskyky on Assassin’s Creedissä noin 50 %, Division 2:ssa 60 % ja Resident Evil Villagessa 60 % parempi kuin 3090 Ti:n.
Warhammer 40K: Darktidessä ja MS Flight Simulatorissa meno muuttuu: RTX 4080 16 Gt peittoaa 3090 Ti:n noin 45 %:n erolla, RTX 4080 16 Gt 80 % erolla ja RTX 4090 jopa 105 % erolla Warhammerissa, kun Flight Simulatorissa kaikki kolme ovat 90-95 % nopeampia kuin 3090 Ti. Erikoisiin lukuihin löytyy selitys DLSS 3:sta, jota tuetaan vain RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla. Se parantaa suorituskykyä sekä prosessori- että näytönohjainrajoitteisissa tilanteissa laskemalla ylimääräisiä ruutuja oikeasti skaalattujen ruutujen väleihin. Palaamme teknologiaan tarkemmin erillisessä uutisartikkelissa.
Seuraavan sukupolven peleiksi NVIDIA laski keynotessakin esitellyn Portal with RTX:n, Racer RTX:n ja Cyberpunk 2077:n uuden RT Overdrive -tilan, jossa on maksimoitu pelin säteenseurantaefektit. Kaikki kolme tukevat myös DLSS 3:a ja sen Frame Generation -ominaisuutta, joten ero viime sukupolven lippulaivaan räjähtää käsiin. RTX 4090:n luvataan peittoavan RTX 3090 Ti:n Portalissa noin 2,8-kertaisella, Racer RTX:ssä noin 4,2-kertaisella ja Cyberpunkissa jopa 4,3-kertaisella suorituskyvyllä. Löydät tarkemmat luvut yllä olevasta graafista.
Lähde: NVIDIA
NVIDIA julkaisi Ada Lovelace -arkkitehtuurin ja GeForce RTX 40 -näytönohjaimet
Ensimmäisenä myyntiin ehtii 12. lokakuuta GeForce RTX 4090, jota seuraavat marraskuun puolella myyntiin saapuvat käsittämättömästi nimetyt RTX 4080 16 Gt ja RTX 4080 12 Gt.
DeepCoolilta jykevällä rivastolla varustettu kuutiomainen AK500-tornicooleri
Uutuusmalli asemoituu aiemmin markkinoille tulleiden AK620- ja AK400-mallien väliin.

DeepCool on laajentanut AK-coolerimallistoaan uudella ylemmän keskihintaluokan AK500-mallilla. Uutuus asemoituu io-techin testeissäkin hyvin menestyneen AK620-mallin sekä pienemmän AK400-mallin väliin.
DeepCool AK500 perustuu jykevään kuutiomaiseen jäähdytysrivastoon, jota jäähdytetään yhdellä 120 mm tuulettimella. Lämpö siirtyy pohjasta viiden kuparilämpöputken välityksellä. Valmistajan mukaan cooleri on suunniteltu maksimissaan 240 watin (TDP) lämpökuormalle. Epäkeskeisen pohjarakenteen ansiosta cooleri asettuu kauemmas muistipaikoista mahdollistaen täyden muistiyhteensopivuuden kaksikanavaisilla emolevyillä. Tuoreimmista prosessorikannoista on tuettuna Intelin LGA 1700 sekä AMD:n tuleva AM5.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 127×117×158 mm (tuulettimen kanssa)
- Paino: 1040 grammaa (tuulettimen kanssa)
- Materiaalit: Alumiinirivasto, kupariset lämpöputket, kuparipohja, nikkelipinnoite
- Lämpöputket: 5 x 6 mm
- 120 mm FK120 PWM-tuuletin (500–1850 RPM, 69 CFM max, 31,5 dBA max, 2,19 mmH2O max)
- Yhteensopivuus: Intel LGA20xx,115x/1200/1700, AMD AM4/AM5
AK500 tulee saataville Suomessa syys-lokakuun vaihteessa. Verollinen suositushinta on 59,90 euroa. Aluksi saataville tulee musta versio ja myöhemmin viimeisen neljänneksen aikana myyntiin tulee myös valkoinen värivaihtoehto.
Lähde: sähköpostitiedote, Deepcool
DeepCoolilta jykevällä rivastolla varustettu kuutiomainen AK500-tornicooleri
Uutuusmalli asemoituu aiemmin markkinoille tulleiden AK620- ja AK400-mallien väliin.
AMD julkaisee RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta
Julkaisupäivästä kertomisen ajoittuminen samalle päivää NVIDIAn GeForce RTX 40 -julkaisun kanssa ei liene sattumaa.

AMD on varmistanut jo useampaan otteeseen julkaisevansa RDNA3-arkkitehtuuriin perustuvat näytönohjaimet ainakin huippumallien osalta tämän vuoden aikana. Nyt tälle lupaukselle on saatu myös jotain konkreettisempaa päivämäärää.
AMD:n Scott Herkelman on twiitannut AMD:n tulevan julkaisemaan RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta. Uuden arkkitehtuurin odotetaan olevan ensimmäinen useampaan siruun perustuva grafiikkapiiri kuluttajapuolella ja yhtiön toimitusjohtaja Lisa Su on varmistanut ainakin osan siruista olevan TSMC:n 5 nanometrin luokan prosessilla valmistettuja.
RDNA3:n on luvattu parantavan energiatehokkuutta nykyisen Radeon RX 6000 -sarjan RDNA2-arkkitehtuuriin yli 50 %. Merkittävä osa tästä tulee uudesta valmistusprosessista, mutta myös arkkitehtuurin päivityksillä on oma osansa koko paketista. Arkkitehtuurissa on muun muassa uudistettu Compute Unit -yksiköiden rakennetta ja uuden sukupolven Infinity Cachen on luvattu olevan aiempaa tiiviimpää ja vähävirtaisempaa. AMD:n Linux-päivitysten ja muiden perusteella tiedetään, että RDNA3 tulee tukemaan joitain uusia tekoälyyn liittyviä käskyjä ja säteenseurantapuolellekin on luvassa jotain uutta. Mediapuolella RDNA3:lle on varmistunut jo AV1-tuki sekä purun että pakkauksen osalta.
Lähde: Scott Herkelman @ Twitter
AMD julkaisee RDNA3-arkkitehtuurin 3. marraskuuta
Julkaisupäivästä kertomisen ajoittuminen samalle päivää NVIDIAn GeForce RTX 40 -julkaisun kanssa ei liene sattumaa.
Intel ajaa Pentium- ja Celeron-brändejä alas
Toistaiseksi perinteisten nimien vaihtumisesta Intel Processor -brändiin on ilmoitettu vain kannettavien osalta, mutta tiedotteen muotoilu vihjasi saman olevan edessä muuallakin.

Intel Pentium on nimi, joka lienee syöpynyt kaikkien pidempää alaa seuranneiden selkärankoihin. Celeron ei herätä kaikissa yhtä lämpimiä tunteita, mutta etenkin ylikellottajien parissa alkupään halpisprosessorit ansaitsivat legendaarisen maineen.
Pentiumin tarina alkoi vuonna 1993, kun yhtiö halusi erottaa omat prosessorinsa muiden valmistajien ”klooneista”. Yhtiö ei voinut estää kilpailijoita käyttämästä samoja numeroyhdistelmiä, kuin esimerkiksi Intelin omissa 386- ja 486-prosessoreissa, joten 586:n sijasta yhtiö päätti keksiä nimen, jonka käytön se voi estää kilpailijoiltaan. Pentium viittaa suoraan 586-sukupolveen kreikan numeroa 5 tarkoittavasta Pente-sanasta johdettuna.
Pentium säilyi Intelin kuluttajapuolen huippumallien nimenä aina vuoteen 2008 asti, jolloin mobiilipuolella jo aiemminkin nähty Intel Core -brändi otettiin käyttöön työpöytäprosessoreissa. Sittemmin nimeä on käytetty yhtiön edullisimman pään prosessoreissa Celeron-mallien yläpuolella aina tähän päivään saakka.
Celeron tuotiin markkinoille selvästi Pentiumia myöhemmin vuonna 1998. Latinan nopeaa tarkoittavasta Celer-sanasta johdetut Celeron-prosessorit ovat perustuneet perinteisesti samoihin ytimiin kuin Pentiumit, mutta karsituin ominaisuuksin. Ensimmäinen Covington-koodinimellinen Celeron oli Pentium II -prosessori ilman L2-välimuistia ja Slot 1 -prosessoreiden muovikoteloa. Celeron on pysynyt koko matkan tähän päivään mukana heti Pentium-nimen alapuolella.
Nyt pitkä, Pentiumin osalta liki 30-vuotinen taival on tulossa päätökseen. Intel on ilmoittanut lopettavansa Pentium- ja Celeron-nimen käytön edullisissa kannettavissa ja korvaavan ne Intel Processor -nimellä. Yhtiö perustelee päätöstä malliston nimeämisen suoraviivaistamisella, mikä mahdollistaa paremman keskittymisen sen Core-, Evo- ja vPro-lippulaivabrändeihin. Toistaiseksi Intel ei ole kommentoinut koskeeko muutos myös tulevia työpöytämalleja, mutta toisaalta päivityksen kerrotaan suoraviivaistavan nimeämistä läpi koko PC-markkinoiden, on tästä ainakin vahvoja viitteitä olemassa.
Lähde: Intel
Intel ajaa Pentium- ja Celeron-brändejä alas
Toistaiseksi perinteisten nimien vaihtumisesta Intel Processor -brändiin on ilmoitettu vain kannettavien osalta, mutta tiedotteen muotoilu vihjasi saman olevan edessä muuallakin.
Uusi artikkeli: Testissä Nokia G60
Testasimme HMD Globalin tuoreen 349 euron hintaisen Nokia G60:n.

HMD Global julkaisi Nokia G60:n yhdessä X-mallistoaan jatkavan X30:n kanssa syyskuun alussa. Nyt kaksikosta edullisempi, 350 euron hintainen Nokia G60, on saapunut myös io-techin testipenkkiin. Molemmat laitteet sisältävät Snapdragon 695 -järjestelmäpiirin ja G60 tuo ensimmäisenä G-sarjalaisena aiemmista X-malleista tutun tukilupauksen kolmelle suurelle Android-päivitykselle, kolmen vuoden kuukausittaisille tietoturvakorjauksille ja kolmen vuoden takuulle.
Muita Nokia G60:n pääominaisuuksia ovat suurelta osin kierrätysmuovista rakennettu runko, 120 hertsin virkistystaajuutta tukeva 6,58-tuumainen Full HD –näyttö, 4 Gt:n RAM-muisti ja 64 Gt:n tallennustila. Kamerajärjestelmä puhelimessa muodostuu 50 megapikselin pääkamerasta ja 5 megapikselin ultralaajakulmakamerasta yhdessä 2 megapikselin syvyystietokameran kanssa.
Testiartikkelissa tutustumme Nokia G60:een tavanomaisen testirutiinin mukaisesti noin viikon ympärivuorokautisen käyttöjakson pohjalta.
Lue artikkeli: Testissä Nokia G60
AMD julkaisi blogin näytönohjainten energiatehokkuudesta
Blogissa keskityttiin ennen kaikkea nykymalliston vertailuun kilpailijan tarjontaan, mutta mukaan saatiin myös RDNA3-uutisia mm. uuden sukupolven Infinity Cachen muodossa.

AMD on julkaissut blogipostauksen nykyisten ja tulevien näytönohjaintensa ja energiatehokkuuden tiimoilta. Yhtiön julkaisun ajoitus ei liene sattumaa, sillä NVIDIA on julkaisemassa tänään uuden GeForce RTX 40 -sarjan, jonka on huhuttu nostavan tehonkulutusta selvästi nykyisestä.
AMD:n mukaan se tulee jatkamaan vahvalla tiellään energiatehokkuuden parantamiseksi. RDNA-arkkitehtuuri oli julkaisussaan noin 50 % energiatehokkaampi kuin edeltävä GCN ja RDNA2 löi lisää pökköä pesään ollen jopa 65 % RDNA:ta energiatehokkaampi. Yhtiö julkaisi energiatehokkuuden tiimoilta myös päivitetyn kuvan, jossa se kehuu RX 6000 -sarjan energiatehokkuutta ja suorituskykyä per euro GeForce RTX 30 -sarjaan verrattuna.
Seuraavaksi AMD:lta on vuorossa RDNA3-arkkitehtuuri, josta ainakin huippumallien on luvattu ehtivän myyntiin vielä tämän vuoden aikana. RDNA3:n luvataan parantavan jälleen energiatehokkuutta yli 50 % edeltäjäänsä nähden. Merkittävä osa parannuksesta tulee TSMC:n 5 nanometrin luokan prosessin käytöstä, mutta myös arkkitehtuurin päivityksillä on oma merkittävä roolinsa. AMD varmisti blogipostauksessa RDNA3:n sisältävän uuden sukupolven Infinity Cache -välimuisteja, joiden luvataan olla sekä entistä tiiviimpiä että vähävirtaisempia, kuin RDNA2:n IC-välimuisti.
Lähde: AMD
AMD julkaisi blogin näytönohjainten energiatehokkuudesta
Blogissa keskityttiin ennen kaikkea nykymalliston vertailuun kilpailijan tarjontaan, mutta mukaan saatiin myös RDNA3-uutisia mm. uuden sukupolven Infinity Cachen muodossa.
NVIDIA julkaisee tänään uudet GeForce RTX 40-näytönohjaimet – io-tech seuraa livenä
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang tulee ottamaan lavan haltuun nahkatakissaan kello 18.00 Suomen aikaa.

NVIDIA järjestää GeForce-erikoislähetyksen tänään tiistaina kello 18.00 Suomen aikaa. io-tech tulee seuraamaan julkaisua tiiviisti ja tulemme pitämään kisastudiomaisen livestream-lähetyksen YouTube-kanavallamme samaan aikaan.
NVIDIAn nahkatakkisen toimitusjohtaja Jensen Huangin odotetaan julkaisevan myöhemmin tänään pidettävässä julkaisutapahtumassa uudet Ada Lovelace -sukupolven GeForce-näytönohjaimet. Odotettavissa ovat ainakin laajasti vuodoissa esiintyneet GeForce RTX 4090- ja mahdollisesti myös 4090 Ti -mallit.
GeForce-erikoistapahtuma tullaan striimaamaan livenä NVIDIAn Youtube-kanavalla.
io-tech seuraa NVIDIAn julkaistutilaisuutta Youtubessa suorana lähetettävässä kisastudiossa klo 17:45 alkaen. Spekuloimme ennen NVIDIAn julkaisutilaisuutta vuotojen pohjalta mahdollisia julkaisuja, seuraamme ja kommentoimme itse julkaisutilaisuutta ja vedämme lopuksi yhteen julkaistutilaisuuden annin. Studiossa ovat äänessä io-techin Sampsa Kurri ja uutispäällikkö Petrus Laine.
Tilaamalla io-techin Youtube-kanavan ilmaiseksi ja klikkaamalla kelloikonia, saat ilmoituksen, kun lähetys alkaa.
NVIDIA julkaisee tänään uudet GeForce RTX 40-näytönohjaimet – io-tech seuraa livenä
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang tulee ottamaan lavan haltuun nahkatakissaan kello 18.00 Suomen aikaa.
iFixit: Apple iPhone 14 -perusmalli on huomattavasti entistä helpompi korjata
Rakenteen helpompi korjattavuus koskee iFixitin mukaan vain iPhone 14 -perusmalleja, sillä Pro-mallit käyttävät edelleen viime vuoden laitteista tuttua runkoa.

iFixit on tuttuun tapaansa purkanut Applen tuoreimman iPhone 14 -älypuhelimen. Perusmallin iPhonet eivät tänä vuonna saaneet ominaisuuskattaukseensa järin merkittäviä muutoksia, mutta iFixitin löydösten perusteella puhelimesta on tehty entistä helpompi korjattava, vaikkei tämä ulos päin näykään. Muutos on sivuston mukaan myös suurin, mitä iPhoneihin on tapahtunut sitten iPhone X:n.
Selkeimpänä uudistuksena iPhone 14 on mahdollista avata sekä edestä että takaa. Aiemmin Yhdysvaltalaisjätin älypuhelimet ovat auenneet vain näytön puolelta. Näytön irrottamisen jälkeen iPhone 14:ssä on edessä metallinen suojalevy, jonka koloista pääsee käsiksi näytön kiinnikkeisiin. Käytännössä uusi muotoilu helpottaa iFixitin mukaan näytön vaihtoa merkittävästi.
Takalasin poistaminen puolestaan paljastaa näyn, jota varten ennen oli irrotettava näyttö ja samalla irrotettava takalasi tekee myös uuteen lasiin vaihtamisen huomattavasti aiempia vuosia helpommaksi. Tämä näkyy myös Applen huoltohinnastoissa, sillä Applen suomenkielisten kotisivujen mukaan arvioidut kustannukset takalasin vaihtoon virallisessa huollossa ovat 199 euroa. Rakenteen helpompi korjattavuus koskee iFixitin mukaan vain iPhone 14:ää ja 14 Plussaa, sillä Pro-mallit käyttävät edelleen viime vuoden rakennetta. Tämä näkyy muun muassa takalasin korjaushinnassa, joka on Applen kotisivujen mukaan 14 Prolle jopa 598,99 euroa.
Selvästi helpommaksi muuttuneen korjattavuuden vastapainona iFixit huomauttaa Applen kuitenkin vaativan pelkän takalasinkin vaihdon jälkeen virallista komponentin aktivointia.
Muita uusia iPhonen 14:n ominaisuuksia ovat satelliittiyhteys, päivitetty kamera ja Yhdysvalloista poistettu SIM-korttipaikka, joka näkyy myös iFixitin purkuvideolla ja kuvissa, mutta tarkemmin sivusto aikoo perehtyä muutoksiin iPhone 14 Pro -malliensa purkuartikkelin yhteydessä. SIM-kortin poisto koskee ainoastaan Yhdysvaltain markkinoita, eli Suomen iPhone 14 -malleissa on edelleen SIM-korttipaikka.
Korjattavuusarvosanaksi iPhone 14 -perusmallille iFixit antaa 7/10. Kyseessä on paras arvosana, jonka iPhone on saanut sitten iPhone 7:n.
Lähde: iFixit
iFixit: Apple iPhone 14 -perusmalli on huomattavasti entistä helpompi korjata
Rakenteen helpompi korjattavuus koskee iFixitin mukaan vain iPhone 14 -perusmalleja, sillä Pro-mallit käyttävät edelleen viime vuoden laitteista tuttua runkoa.
Asus julkisti MediaTekin Dimensity 9000+ -piiriä käyttävät 6D-versiot ROG Phone -pelipuhelimestaan
Uudet mallit hyödyntävät MediaTekin lippulaivajärjestelmäpiiriä ja Ultimatessa on uusi uniikki jäähdytysratkaisu.

Asus on esitellyt uudet 6D-versiot ROG Phone -pelipuhelinmallistoonsa. Mallinimen D-kirjain viittaa malleissa käytettyyn MediaTekin Dimensity 9000+ -järjestelmäpiiriin, joka Asuksen mukaan toimii peleissä suorituskykyisemmin kuin Qualcommin Snapdragon 8+ gen 1 -piiri. Mediatekin piiri mahdollistaa myös nopeamman LPDDR5X-muistin käyttämisen.
Uutena ominaisuutena Ultimate-mallissa on myös AeroActive Portal -jäähdytys, joka paljastaa kuparisen jäähdytysrivaston puhelimen sisältä, kun ulkoinen Aero Active 6 -jäähdytin (toimitetaan Ultimate-mallin mukana) on asennettuna. Rivasto on kiinnitetty sisäiseen höyrykammioon ja kasvattaa jäähdytyspinta-alan yhdeksänkertaiseksi. Kun cooleri ei ole asennettuna jäähdytysluukku on suljettuna ja puhelimelle luvataan IPx4-roiskesuojaus.
Muilta osin 6D-mallit perustuvat aiemmin julkaistuihin ROG Phone 6 -malleihin. Ultimate-versio on varustettu takakuoren ROG Vision PMOLED-näytöllä, kun taasen perusmallissa on RGB-valaistu ROG-logo. Molemmat 6D-mallit tulevat saataville vain uudessa Space Gray -värissä.
ASUS ROG Phone 6D ja 6D Ultimaten tekniset ominaisuudet:
- Strategiset mitat: 173 x 77 x 10,4 mm, 239 grammaa
- 6,78” AMOLED -näyttö 2448×1080, 165 Hz virkistystaajuus, 720 Hz kosketuksentunnistus, 23 ms viive, HDR10+, Gorilla Glass Victus
- MediaTek Dimensity 9000+ -järjestelmäpiiri
- Muisti ja tallennustila:
- ROG Phone 6D: 12 Gt LPDDR5X, 256 Gt UFS 3.1
- ROG Phone 6D Ultra: 16 Gt LPDDR5X, 512 Gt UFS 3.1
- Takakamera:
- 50 megapikselin Sony IMX766 laajakulma (f/1.9, 1/1,56” sensori, 1,0 µm pikselikoko)
- 13 megapikselin ultralaajakulma (f/2.2)
- 5 megapikselin makrokamera
- Etukamera: 12 megapikseliä (27,5 mm kinovastaava)
- 5G (Taajuustuki mallikohtaista, selvityksessä mikä malli Suomeen tulee)
- Wi-Fi 6E, Bluetooth 5.2, GPS, GLONASS, BDS, GALILEO, QZSS, NavIC
- NFC, Sormenjäljen lukija näytössä, IPX4-roiskesuojaus, paineen tunnistavia lisäpainikkeita
- Eteenpäin suunnatut Dirac HD -stereokaiuttimet Cirrus Logicin vahvistimella (Hi-Res Audio ulostulo)
- USB-C 3.1 (sivuilla) ja USB-C 2.0 (pohjassa), Asuksen oma lisälaiteliitin
- 6000 mAh akku, 65 watin pikalataus, Quick Charge 5, PD Charging
- Android 12
ROG Phone 6D:n suositushinta Suomessa on 999 euroa ja 6D Ultimaten 1449 euroa. Laitteet ovat ennakkotilattavissa ja tulevat saataville lokakuun puolivälissä.
Lisäksi Asus tuo saataville Batman Edition -erikoismallin, joka perustuu 6D-perusmalliin, mutta on kuvitettu Batman-teemalla ja varustettu joukolla Batman-henkisiä lisävarusteita. Batman Edition tulee saataville loka-marraskuun taitteessa ja sen suositushinta on 1249 euroa.
Asus julkisti MediaTekin Dimensity 9000+ -piiriä käyttävät 6D-versiot ROG Phone -pelipuhelimestaan
Uudet mallit hyödyntävät MediaTekin lippulaivajärjestelmäpiiriä ja Ultimatessa on uusi uniikki jäähdytysratkaisu.