Uutiset

Microsoft julkisti uuden Surface Laptop Studio -kannettavan

Uudet kannettavat tulevat myyntiin mm. Yhdysvalloissa Windows 11:n mukana 5. lokakuuta, mutta Suomeen niitä saadaan odotella ensi vuoden alkupuolelle asti.

Microsoftin Surface-sarjan tietokoneet eivät ole kokeneet kovin merkittäviä mullistuksia viime vuosien aikana. Nyt julkistettu uusi Surface Laptop Studio tuo kuitenkin pöytään jotain uutta, vaikkei idea uniikki olekaan.

Surface Laptop Studio on varustettu 14,4” PixelSense Flow -kosketusnäytöllä, joka tarjoaa maksimissaan 120 hertsin virkistystaajuuden 2400×1600-resoluutiolla (kuvasuhde 3:2). Näytön kontrastisuhteeksi kerrotaan 1500:1 ja se tukee Surface Pen -sarjan styluksia sekä 10-pisteen kosketusta. Lisäksi tuettuna on Dolby Vision, joka luonnollisesti vaatii teknologiaa tukevaa lähdemateriaalia. Näyttö on varustettu puolivälin kohdalla ylimääräisellä saranalla, mikä mahdollistaa näytön asettamisen tarpeen mukaan perinteiseen asentoon, peittämään näppäimistön tai lähes täysin vaakatasoon.

Prosessoriksi kannettavaan voi valita joko Core i5-11300H:n tai i7-11370H:n. Molemmat Tiger Lake -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit ovat neliytimisiä ja tukevat Hyper-threading-SMT-teknologiaa. Prosessorin kaveriksi on tarjolla 16 tai 32 Gt LPDDR4X-muistia ja 256 Gt – 2 Tt SSD-tallennustilaa. Tallennustila ei ole juotettu emolevylle, mutta Microsoftin mukaan sitä ei ole tarkoitettu käyttäjän itse vaihdettavaksi. Näytönohjaimena toimii Core i5-malleilla prosessorin integroitu 96 Execution Unit -yksikön Iris Xe -grafiikkaohjain (Xe-LP), mutta i7-malleissa mukana on NVIDIAn GeForce RTX 3050 Ti, jolla on 4 Gt omaa GDDR6-muistia.

Surface Laptop Studion liitinvalikoima ei ole järin laaja: kaksi USB4:ää ja Thunderbolt 4:ää tukevaa USB-C-liitäntää, 3,5 mm:n kuulokeliitin ja Surface Connect -liitin. Langattomista yhteyksistä tarjolla on Wi-Fi 6, Bluetooth 5.1 ja Xbox Wireless. Lisäksi kannettavassa on lataustelakka Surface Slim Pen 2:lle, mutta itse stylus on ostettava erikseen. Ominaisuusvalikoimaan kuuluu luonnollisesti myös Windows Hello -kirjautumista tukeva 1080p-webbikamera ja kannettavan äänentoistosta on vastuussa Quad Omnisonic -kaiuttimet Dolby Atmos -tuella.

Uuden Surfacen strategiset mitat ovat 323,28 x 228,32 x 18,94 mm ja mallista riippuen joko 1,82 (i5) tai 1,75 kg (i7). Akun nimelliskapasiteetiksi kerrotaan 58 wattituntia, mikä piisaa i5-mallilla noin 19 tuntiin ja i7-mallilla 18 tuntiin tyypillistä käyttöä. Kannettavan runko on valmistettu magnesiumista ja alumiinista ja ainoana värivaihtoehtona on platina.

Microsoft Surface Laptop Studio on nyt ennakkotilattavissa Yhdysvalloissa ja sen toimitukset aloitetaan samaan aikaan mukana tulevan Windows 11 -käyttöjärjestelmän julkaisun kanssa eli 5. lokakuuta. Sen veroton lähtöhinta on 1599,99 dollaria ja parhaassa konfiguraatiossa hinta nousee peräti 3099,99 dollariin. Surface Laptop Studio saapuu Suomen markkinoille ensi vuoden alkupuolella.

Lähde: Microsoft

NZXT päivitti H510-sarjaa ilmankiertoon panostavalla Flow-mallilla

H510-päivityksen lisäksi yhtiö julkaisi perustason virtalähteitä, kosmeettisia päivityksiä Z- ja X-sarjan AIO-coolereihin sekä uudistuneen Kraken 120 AIO:n.

Kotelomaailmassa korkean ilmavirran kotelot ovat suosionsa aallonharjalla, eikä NZXT aio jäädä paitsioon tilanteessa. Yhtiö on päivittänyt suositun H510-kotelosarjaansa uudella korkean ilmavirran Flow-mallilla, jonka lisäksi yhtiö julkaisi uudet Kraken X-, Z- ja 120 -päivitysmallit sekä AER RGB2 -tuulettimet ja uusia C-sarjan perustason 80+ Bronze-virtalähteitä.

H510 Flow tunnistaa oitis sarjansa jäseneksi. Kotelo on jaettu kahteen selvästi erilliseen osaan, joista alempi on umpinainen ja ylemmän kylkeä koristaa karkaistu lasipaneeli. Flow-mallille uutena ominaisuutena kotelon etupaneeli on rei’itetty, mikä mahdollistaa selvästi aiempia umpi- ja lasimalleja paremman ilmanvaihdon. Yhtiön mukaan uusi etupaneeli laskee sekä prosessorin että näytönohjaimen lämpötiloja aiempiin malleihin verrattuna.

Muilta osin kotelo on vanha tuttu. Siihen sopii ATX-emolevyt ja virtalähteet, näytönohjaimen maksimimitta on 381 ja prosessorin maksimikorkeus 165 millimetriä. Etupäässä on tilaa yhteensä 60 mm tuuletinta ja nestekierron jäähdytintä ajatellen. Kotelon mitat ovat 460 x 210 x 428 mm ja se on valmistettu teräksestä lasista sivupaneelia lukuun ottamatta.

H510 Flow tulee saataville mattamustana ja -valkoisena. Sen veroton suositushinta on Yhdysvalloissa 74,99 dollaria ja toimitukset on tarkoitus aloittaa siellä 18. lokakuuta. Euroopan hinnoista ja tarkasta aikataulusta ei ole vielä tietoa.

Kraken-sarjan suurimmat uudistukset koskevat 120 -mallia, joka on ilmeisesti jatkoa M-sarjalle. Kraken 120 on varustettu uudella, parannetulla pumpulla ja suuremmalla nestesäiliöllä. Lisäksi AIO-coolerin ulkonäköä on päivitetty ja paketista löytyy nyt tuki osoitettaville 5 voltin RGB-valojärjestelmille. Valitettavasti Kraken 120:sta ei ole saatavilla kuvaa.

X- ja Z-AIO-nestekierrot ovat edelleen 3. sukupolvessaan ja niiden uudistukset jäävät kosmeettisiksi. Molempiin julkaistiin uutena värivaihtoehtona valkoinen, jonka lisäksi Z-sarjan musta versio päivittyi RGB-valaistuksella. Aer RGB 2 -tuuletinten uudistus on niin ikään kosmeettinen, eli valkoinen värivaihtoehto.

Uudet Kraken-sarjan AIO-coolerit tulevat Yhdysvalloissa saataville 10. lokakuuta, mutta Euroopan aikataulusta yhtiö ei vielä maininnut. AIO-coolereiden verottomat suositushinnat ovat X-3-sarjassa 160-220 dollaria ja Z-3-sarjassa 250-300 dollaria. Kraken 120:n veroton suositushinta on puolestaan 79,99 dollaria.

C-sarjan virtalähteet on suunniteltu tuottamaan aiempaa vähemmän hukkalämpöä ja tarjoamaan luotettavaa perustason menoa joka kokoonpanoon. 80 Plus Bronze -sertifioidut virtalähteet on semimodulaarinen ja sen kiinteät pääkaapelit on sukitettu. 550, 650 ja 750 watin teholuokissa saataville tuleville virtalähteille on myönnetty viiden vuoden takuu. NZXT C550 on hinnoiteltu 79,99, C650 89,99 ja C750 99,99 dollariin verottomana ja ne tulevat Yhdysvalloissa saataville viimeisen vuosineljänneksen aikana. Muista uutuuksista tuttuun tapaan Euroopan hinnoista tai aikatauluista ei ole mainintoja.

Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)

Uusi artikkeli: Kokeilussa Samsung Galaxy A52s 5G

io-tech testasi Samsungin keskihintaluokkaisen Galaxy A52s 5G -älypuhelimen.

Viime vuoden Galaxy A51 5G:n tapaan Samsung julkaisi myös tälle vuodelle puolivuotispäivityksen keväällä io-techin testissäkin käyneille Galaxy A52 -malleille. Tarkemmin ottaen Galaxy A52s sijoittunee suoraksi seuraajaksi Galaxy A52 5G:lle, jonka kanssa se jakaa paitsi identtisen ulkokuoren ja kamerajärjestelmän myös 120 hertsin virkistystaajuuteen yltävän AMOLED-näytön. Se missä uutuuspuhelin erottuu edeltäjästään on järjestelmäpiiri, joka on päivitetty Snapdragon 750G:stä Snapdragon 778G:hen. Samsung Galaxy A52s 5G saapui Suomessa myyntiin elokuussa 450 euron suositushintaan.

Testiartikkelissa tutustumme Samsung Galaxy A52s 5G:hen vajaan viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta selvästi täysimittaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa. Tarkemmin esimerkiksi puhelimen rakenteesta voi lukea alkuperäisestä Galaxy A52 -artikkelista, sillä puhelinten ulkokuoret ovat identtiset.

Lue artikkeli: Kokeilussa Samsung Galaxy A52s 5G

HMD Globalilta neljäs Snapdragon 480 5G:n sisältävä älypuhelin – Nokia G50

G-sarjan puhelimena G50:n päivitystuki on suurten Android-päivitysten osalta vuoden X-sarjan Nokioita lyhyempi.

HMD Global on tänään esitellyt uuden Nokia G50 -älypuhelimen. Laite sijoittuu valmistajan katalogissa X-malliston alapuolelle G-malliston toistaiseksi kalleimmaksi malliksi.

Nokia G50 sisältää valmistajalle jo tutuksi tulleen Snapdragon 480 5G -järjestelmäpiiri, joka löytyy myös aiemmin julkaistuista Nokia X10:stä, X20:stä ja XR20:stä. Piirin parina on G50:ssä 4 Gt RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa. Piirille virtaa antaa 5000 mAh:n akku, joka tukee 18 watin latausnopeutta. Mielenkiintoisena lisänä G50 tukee Wi-Fi 6 -verkkoja XR20:n tapaan kun taas aiemmin julkaistuista X10:stä ja X20:stä tuki puuttuu.

Ulkoisesti G50 mukailee X-mallistossa nähtyjä linjoja pisaramallisine kameralovineen ja pyöreine takakamerakehikkoineen. Kamerajärjestelmä itsessään muodostuu 8 megapikselin etukamerasta, 48 megapikselin pääkamerasta, 5 megapikselin ultralaajakulmakamerasta ja 2 megapikselin syvyystietokamerasta. Etupuolta puhelimessa peittää kalliimpia sisaruksiaan suurempi 6,82-tuumainen näyttö HD+-resoluutiolla ja 450 nitin (cd/m2) maksimikirkkaudella.

X-sarjan malleista G50 poikkeaa myös päivityslupauksensa osalta, joka on pykälän lyhyempi tarjoten 2 suurta Android-päivitystä ja 3 vuoden tietoturvakorjaukset.


AOC-jalusta

Nokia G50:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 173,83 x 77,68 x 8,85 mm
  • Paino: 220 grammaa
  • 6,82” LCD-näyttö, HD+-resoluutio
  • Qualcomm Snapdragon 480 5G -järjestelmäpiiri
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 Gt tallennustilaa
  • 5G-yhteydet, sub 6 GHz (n78, n38, n41(full), n40, FDD-n1,n3, n5, n7,n28)
  • Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Bluetooth 5.0, NFC, GPS, BDS, Galileo
  • Kolmoistakakamera:
    • 48 megapikselin pääkamera
    • 5 megapikselin ultralaajakulmakamera
    • 2 megapikselin syvyystietokamera
  • 8 megapikselin etukamera
  • 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
  • Android 11, Päivityslupaus: 2 suurta Android-päivitystä + 3 vuoden tietoturvakorjaukset

Nokia G50 on saatavilla välittömästi kahtena värivaihtoehtona – merensininen ja keskiyön aurinko. Hintaa uutuudella on 269 euroa.

Lähde: Lehdistötiedote, Nokia

Video: Kokeilussa Corsair Sabre RGB Pro Wireless -pelihiiri

io-tech testasi Corsairin tuoreen Sabre RGB Pro Wireless -pelihiiren.

io-techin tuoreimmalla videolla kokeiluun on saapunut Corsairin tuore 79 gramman painoinen Sabre RGB Pro Wireless -pelihiiri. Videolla tutustutaan hiiren fyysisiin ja teknisiin ominaisuuksiin sekä sen ohjelmistoratkaisuihin.


AOC-jalusta

Corsair Sabre RGB Pro Wirelessin suositushinta on 99,99 euroa ja kyseessä on Corsairin tähän mennessä kevyin langaton pelihiiri.

Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video YouTubesta

Corsairilta uudet M65 RGB Ultra -hiiret Sensor Fusion -teknologialla ja Axon-prosessorilla

Axon-prosessori mahdollistaa parhaimmillaan 8000 hertsin langallisen ja 2000 hertsin langattoman virkistystaajuuden ja Sensor Fusion -teknologia tuo pelaajan käsiin kallistusliikkeet.

Corsair päivitti hiljattain Sabre-sarjaansa uudella langattomalla Sabre RGB Pro Wireless -hiirellä. Tällä kertaa vuorossa on M65-sarja, joka saa kerralla kaksi uutta jäsentä, M65 RGB Ultran ja M65 RGB Ultra Wirelessin.


AOC-jalusta

Molemmat Corsairin uudet M65 RGB Ultra -hiiret ovat identtisiä ominaisuuksiltaan, ellei lasketa toisen langattomuutta. Kummastakin pelihiirestä löytyy yhtiön 26 000 DPI:n Marksman 26K -sensori, jonka luvataan pysyvän kyydissä 50 G:n kiihdytyksissä ja 650 IPS:n nopeudessa. Hiiren pääpainikkeiden alta löytyy Quickstrike-teknologiaa hyödyntävät Omronin kytkimet. Hiirestä löytyy lisäksi yhteensä kuusi muuta ohjelmoitavaa painiketta, mukaan lukien tarkk’ampujan painikkeeksi suunniteltu normaalia suurempi peukalokytkin perinteisten eteen/taakse-painikkeiden lisäksi.

Corsairin uutuushiirten sisällä sykkii yhtiön Axon-prosessori, joka mahdollistaa maksimissaan jopa 8000 hertsin virkistystaajuuden langallisessa mallissa ja 2000 hertsin langattomassa Slipstream Wireless -yhteydellä. Langaton versio tukee Slipstreamin lisäksi Bluetooth-yhteyksiä. Sensor Fusion -nimen alle brändätty gyroskooppi ja kiihdytysanturi puolestaan takaavat, että hiiri tunnistaa erittäin matalatkin nostot pinnalta vahinkoliikkeiden ehkäisemiseksi. Gyroskooppi on lisäksi ohjelmoitavissa iCuen kautta, jolloin esimerkiksi aseen lataaminen tai vaihtaminen sujuu pienellä kallistusliikkeellä.

Alumiinirunkoisten hiirten strategiset mitat ovat 39 x 117 x 77 mm. Langaton versio painaa sellaisenaan 110 ja langallinen 97 grammaa, mutta molempien pohjasta löytyy kolme paikkaa painoille, joilla hiirten vaakalukemat saa nostettua enimmillään 115 tai 128 grammaan. RGB-valaistusta löytyy yhtiön logosta ja langallisen mallin kohdalla hiiren rullasta. Langattoman version akun kerrotaan kestävän parhaimmillaan 120 tuntia

Molemmat Corsairin uudet M65-mallit tulevat saataville välittömästi, mutta yhtiön viralliset edustajat Suomessa eivät ole vielä listanneet hiiriä tai paljastaneet niiden hintoja.

Lähde: Corsair

AMD julkaisi uudet Radeon Software 21.9.2 -ajurit

Uusien ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat tuet New Worldille, World War Z: Aftermathille sekä Diablo II:n remasteroidulle versiolle, jossa suorituskyvynkin luvataan parantuvan parhaimmillaan 13 %.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. Radeon Software Adrenalin 21.9.2 -ajurit ovat saatavilla Windows 10 -käyttöjärjestelmälle ja ne tukevat yhtiön näytönohjaimia Polaris-arkkitehtuurista lähtien sekä integroidulla grafiikkaohjaimella varustettuja Zen-prosessoreita.

Radeon Software 21.9.2 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat viralliset tuet World War Z: Aftermathille, Diablo II: Resurrectedille ja kyseenalaisissa otsikoissakin hiljattain pyörineelle New Worldille. Ajureiden kerrotaan parantavan suorituskykyä Diablo II:n remasteroidussa versiossa parhaimmillaan 13 % Radeon RX 6700 XT -näytönohjaimella 4K-resoluutiolla ja Very High -asetuksin, kun verrokkina on edeltävät 21.9.1-ajurit.

Tuttuun tapaan ajureissa on myös liiskattu aiempien julkaisujen bugeja. Tällä kertaa korjattuja ongelmia ovat Radeon Softwaresta joiltain uupuneet prosessorin lisätieto-osio sekä Auto Overclock -ominaisuus, joidenkin käyttäjien saamat yhteensopimattomuusilmoitukset aiemmin tallennetuista kellotusprofiileista ja Hitman 3:ssa joissain tilanteissa katoava rantavesi. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan OBS:n mahdollinen jääminen pyörimään taustalla, RX 500 -sarjan näytönohjaimilla esiintyvä nykiminen, kun samalla koneella sekä pelataan että striimataan, Horizon Zero Dawnin mahdolliset kaatuilut sekä joidenkin DX11-pelien aiheuttama Radeon Software -hallintapaneelin kaatuminen, jos kokoonpanossa on useampi näyttö Extended-tilassa. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Raja Koduri kertoi lisää Intelin Arc-näytönohjaimista ja miksi TSMC valmistaa piirit

Eri AIB-valmistajat tulevat suunnittelemaan omia Intel Arc -näytönohjaimiaan AMD:n Radeon- ja NVIDIAn GeForce -mallistojen tapaan, mutta valmistajien nimet ei ole vielä julkista tietoa.

Intel tuo ensimmäiset pelikäyttöön tarkoitetut Arc-näytönohjaimet myyntiin ensi vuoden alussa. Vaikka yhtiöllä on vahva jalansija puolijohdevalmistajien kärkikahinoissa, tulee se tuottamaan ensimmäisen sukupolven Xe-HPG- eli Alchemist-piirit TSMC:llä.

Japanilainen ASCII pääsi haastattelemaan yhtiön Raja Koduria Architecture Day -tapahtuman tiimoilta ja on kertonut nyt mielenkiintoisia uusia yksityiskohtia sekä Alchemistista että muistakin Xe-arkkitehtuuriperheen tuotteista. Kodurin mukaan yhtiö valitsi valmistusprosessiksi TSMC:n N6:n (”6 nm”) koska se tarjosi hyvän balanssin prosessien ominaisuuksien, nopeuden ja hinnan suhteen. Käytettävä prosessi on päätettävä piirin suunnittelun alussa ja yhtiön on arvioitava silloin ennakkoon, mikä prosessi täyttää eri kriteerit parhaiten, kun piiri pitäisi saada tuotantoon.

Alchemistin jalanjäljissä toisen sukupolven Xe-HPG-arkkitehtuuri on nimeltään Battlemage. Sen piireistä ei tiedetä vielä mitään, eikä ilmeisesti edes valmistusprosessia ole lyöty vielä täysin lukkoon. ASCII:n mukaan vaihtoehtoja ovat sekä Intelin omat prosessit että TSMC:n N5 ja N4.

AMD:n ja NVIDIAn tapaan myös Intel tulee luottamaan näytönohjaimissa AIB-valmistajiin, vaikka sillä onkin jo valmiina referenssimalli näytönohjaimesta. Kodurin mukaan eri AIB-valmistajien custom-mallien välinen nokittelu on oleellisessa osassa, kun yleisö pitäisi saada kiinnostumaan näytönohjaimista. Nykyisessä markkinatilanteessa tosin näytönohjaimet mennee kuin kuumille kiville riippumatta custom-mallien sisäisestä kilpailusta. Lista AIB-valmistajista ei ole vielä julkinen, mutta ottaen huomioon Asus-yhteistyön Xe-LP-arkkitehtuurin erillisnäytönohjaimen parissa, voitaneen yhtiön kuulumista siihen joukkoon lähes varmana.

Intel varmisti myös, ettei Ponte Vecchiossa (Xe-HP) piirien väliseen kommunikaatioon käytettävää Xe-Linkiä tulla käyttämään muissa tuotteissa. Tämä ei toki estä sinänsä useamman GPU:n konfiguraatioita, mutta tekee siitä epätodennäköisempää.

Ohjelmistopuolella Intel varmisti jälleen kerran XeSS-teknologian olevan ns. taaksepäin yhteensopiva DP4A-tilan kautta ja tulee sen myötä toimimaan myös esimerkiksi yhtiön omilla Xe-LP-näytönohjaimilla, joita löytyy 11. sukupolven Core-prosessoreista niin työpöydällä kuin mobiilissakin. ASCII:n mukaan ajuripuolella yhtiö ei odota kykenevänsä vastaamaan välittömästi AMD:n ja NVIDIAn päivitystahtiin, vaan Intel aikoo julkaista ajureita ennalta päätetyllä aikataululla. AMD ja NVIDIA ovat ottaneet tavaksi julkaista tarpeen mukaan useitakin ajureita lyhyen ajan sisällä uusimpien pelien tukemiseksi parhaalla mahdollisella tasolla.

Intel panostaa kuitenkin ohjelmisto ja kehityspuoleen tosissaan ja se on hiljattain rekrytoinut neljä isomman profiilin tekijää kilpailijoilta. AMD:n leivistä yhtiöön siirtyi Ritche Corpus ja Steve Bell. Corpus toimi yli 15 vuotta AMD:lla, joista yli 14 peli- ja ohjelmistopuolen sekä ohjelmistoyhteistöiden johtajana, kun Bellillä oli takanaan yli 13 vuoden pätkä kehittäjäyhteistyön parissa. Lisäksi Intel nappasi Michael Heilemannin johtamaan pelinkehitystyökalujen ja teknologioiden kehitystyötä sekä André Bremerin johtamaan peli- ja grafiikkakuormien insinööriosastoa. Heilemann on tehnyt aiemmin uraa useissa pelialan yrityksissä, kuten Sonyllä, EA:lla ja viimeksi Cryptic Studiosilla. Bremer on tehnyt puolestaan aiemmin uraa Amazon Web Servicen pelipuolen leivissä.

Lähde: ASCII, Intel Graphics @ Twitter

OnePlussan OxygenOS ja Oppon ColorOS yhdistetään yhdeksi käyttöliittymäksi

Vielä heinäkuussa käyttöjärjestelmien koodipohjien yhdistymisen yhteydessä muutoksen vannottiin tapahtuvan vain ”kulissien takana”.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on avannut yrityksen jatkosuunnitelmia foorumipostauksessaan. Heinäkuussa uutisoimme, kuinka Oppo ja OnePlus yhdistävät Android-käyttöjärjestelmiensä koodipohjan yhdeksi ja nyt Pete Laun mukaan yritys on siirtynyt niin sanotusti OnePlus 2.0 -vaiheeseen ollen kypsempi ja luotettavampi toimija, joka kantaa yhä mukanaan vanhaa tuttua ”Never Settle” -henkeä. Samalla Lau kuitenkin myös hylkäsi yhden heinäkuussa annetuista lupauksista kertoessaan, että ColorOS ja OxygenOS yhdistyvät yhdeksi käyttöliittymäksi.

Viestissään Lau jakaa yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat kolmeen osa-alueeseen – tuotestrategia, kamerakokemus ja OxygenOS:n tulevaisuus. Tuotestrategian osalta Lau kertoo OnePlussan jatkavan jatkossakin useiden eri hintapisteiden puhelinten julkaisemista, mutta jatkossa edullisen pään tarjontaa tehdään entistä paikallisemmin, kun taas lippulaivamalleja tarjotaan jatkossakin maailmanlaajuisesti. Kameroiden osalta yritys keskittyy parantamaan käyttökokemusta, värienhallintaa ja uutuusteknologioihin panostamista.

Viestin kenties kiinnostavin osio koskeekin sitten puhelinten käyttöliittymänä toimivaa OxygenOS:ää. Heinäkuussa Oppon ColorOS:n ja OnePlussan OxygenOS:n koodipohjien yhdistämisen aikoihin yritys vakuutti, että OxygenOS tulisi jatkossakin pysymään OnePlus-puhelinten käyttöliittymänä ja muutokset tapahtuisivat vain kulissien takana. Nyt Lau kuitenkin kertoo, että yritys on päättänyt yhdistää OxygenOS:n ja ColorOS:n kanssa työskentelevät tiimit tuottamaan yhteisen ohjelmistokokonaisuuden.

Vielä toistaiseksi pelkällä Unified and Upgraded Global Operating System -nimellä tunnetun lopputuloksen johdossa toimii Gary C. joka toimi ennen OxygenOS-tuoteryhmäjohtajana. Laun mukaan käyttöliittymien yhdistämisen tavoitteena on tuoda yhteen OxygenOS:n nopeus, sulavuus ja vaivattomuus sekä ColorOS:n laaja ominaisuuskattaus. Lau vakuuttaa viestissään tulevan käyttöliittymän säilyttävän mukanaan OxygenOS:n DNA:n ja esimerkiksi mahdollisuuden bootloaderin avaamiseen.

OxygenOS:n ja ColorOS:n risteymä tullaan näkemään OnePlussan puhelimissa jo ensi vuonna tulevien OnePlussan lippulaivaälypuhelinten käyttöliittymänä. Täysi käyttöliittymien integraatio puolestaan on Laun mukaan valmis vuoden 2022 suuren Android-päivityksen yhteydessä.

Lähde: OnePlus

NVIDIA esitteli DLAA- eli Deep Learning Anti-Aliasing -teknologian

DLAA perustuu DLSS-teknologiaan mutta se keskittyy pelkkään reunojenpehmennykseen ilman kuvan skaalausta.

NVIDIA kertoi DLSS-skaalausteknologian julkaisussa myös erillisestä DLSS 2X -tilasta, joka toimisi natiiviresoluutiolla uutena reunojenpehmennystapana. Sen jälkeen teknologiasta ei olekaan juuri kuultu yhtiön linjattua, että DLSS:ää saisi käyttää vain tilanteissa, joissa se parantaa suorituskykyä.

NVIDIA aikoo ilmeisesti pitää linjauksestaan kiinni jatkossakin, sillä joko DLSS 2X -tilan DLSS 2.x -variantti tai ainakin hyvin samankaltainen teknologia on tulossa markkinoille DLAA- eli Deep Learning Anti-Aliasing -nimellä.

Teknologian tarkemmasta toteutuksesta ei tiedetä vielä muuta, kuin että se perustuu DLSS-teknologiaan ja tarjoaa pelkän reunojenpehmennyksen ilman kuvan skaalaamista korkeammalle resoluutiolle. DLAA:n ensimmäinen versio on jo käytössä Elder Scrolls Online -pelin testipalvelimilla, mutta laatuvertailuja siitä ei ole vielä tullut saataville. Pelin kehittäjä ZeniMax Onlinen edustaja Rich Lambert kehuu laatua kuitenkin paremmaksi kuin ESO:n nykyiset reunojenpehmennysmetodit ja yhtiön grafiikkapuolen johtaja Alex Tardiff toteaa puolestaan Twitterissä pelin olevan otollinen testialustaksi, koska pelin suorituskyky on riittävä ilman skaalaustakin. DLAA vaatii luonnollisesti myös veronsa, mutta suorituskykyvertailujakaan ei ole vielä saatavilla.

Lähteet: NVIDIA, Alex Tardiff @ Twitter