Uutiset
Korealaislähteet: Huawei aikoo kehittää palvelin-GPU:n
Huawein kerrotaan rekrytoivan parhaillaan muun muassa NVIDIAn entisiä ja nykyisiä työntekijöitä.

Huawei tunnetaan paremmin mobiilipuolella, mutta yhtiö toimii myös perinteisemmillä tietokonemarkkinoilla sekä palvelinpuolella aktiivisesti. Nyt yhtiö pyrkii tekemään mielenkiintoisen harppauksen, mikäli korealaisuutisiin on uskominen.
Korealaisen The Elec -sivuston mukaan Huawei tulee perustamaan maahan uuden Cloud and AI Business Group -yksikön, mikä tulee toimimaan suoraan Huawei Korean Enterprise-yksikön alaisuudessa. Kuten jo nimi vihjaa, on yksikön tarkoitus keskittyä toimimaan palvelinmarkkinoilla. Lisäksi suunnitelmissa on yksikön mahdollinen irrottaminen omaksi yhtiökseen tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksien parantamiseksi.
Yhtiön portfolioon palvelinpuolella kuuluvat tällä hetkellä Ascend 910 -tekoälykiihdytin ja tammikuussa julkistettu Kunpeng 920 -prosessori. The Elecin tietojen mukaan seuraava askel on oman palvelinnäytönohjaimen valmistaminen, mitä varten yhtiön kerrotaan rekrytoivan parhaillaan muun muassa NVIDIAn nykyisiä ja entisiä työntekijöitä.
Toistaiseksi aikataulu mahdollisen palvelinnäytönohjaimen suhteen on vielä tuntematon. The Elec puhuu otsikossaan tästä vuodesta, mutta käytännössä se on täysi mahdottomuus, ellei siru perustu esimerkiksi Armin Mali-arkkitehtuuriin skaalattuna rajusti ylöspäin. Omaan suunnitteluun perustuvaa sirua ei näin lyhyessä ajassa tehdä, vaikka yhtiö rekrytoisi kaikki alan ammattilaiset siipiensä alle. Lisäksi on mahdollista, että koska kyse on palvelinkäytöstä, termi GPU viittaisikin laskentasiruun, mikä ei välttämättä sisällä mitään grafiikan piirtämiseen liittyvää raa’an laskentavoiman lisäksi. Myös Huawein patenttisalkun tilanne grafiikkapiirien kannalta olennaisten teknologioiden kannalta on tuntematon.
Lähde: The Elec, Tom’s Hardware
Korealaislähteet: Huawei aikoo kehittää palvelin-GPU:n
Huawein kerrotaan rekrytoivan parhaillaan muun muassa NVIDIAn entisiä ja nykyisiä työntekijöitä.
Minecraft saa kauan odotetun säteenseurantapäivityksen beetaversion tällä viikolla
NVIDIA on ilmoittanut Minecraftin RTX-päivityksen julkaisun tapahtuvan 16.4 eli kuluvan viikon torstaina. Säteenseurantakiihdytyksen lisäksi peli saa tuen DLSS 2.0 -teknologialle.

Reaaliaikainen, kiihdytetty säteenseuranta peleissä on edelleen varsin harvinaista herkkua, yhteensä pelejä on tällä hetkellä kahdeksan. Pian listaan voidaan kuitenkin lisätä uusi nimi, sillä NVIDIA on nyt ilmoittanut Minecraftin RTX-päivityksen beetaversion tulevan jakeluun tällä viikolla.
Minecraftin säteenseurannalla varustettu versio on ehditty näkemään jo moneen kertaan videoilla ja demokokoonpanoissa, mutta julkiseen jakoon sitä ei ole odotuksesta huolimatta vielä saatu. NVIDIAn mukaan päivitys tullaan julkaisemaan beetaversiona 16. huhtikuuta eli kuluvan viikon torstaina. Säteenseurantakiihdytyksen lisäksi päivitys tulee sisältämään tuen DLSS 2.0 -teknologialle.
NVIDIA tulee julkaisemaan beetapäivityksen yhteydessä Minecraftin kauppapaikkaan kuusi valmiiksi luotua maailmaa, jotka on toteutettu yhteistyössä eri Minecraft-sisällöntuottajien kanssa. Aluksi saataville tulevat DR_Bondin Aquatic Advanture RTX, Razzleberriesin Of Temples and Totems RTX, GeminiTayn Crystal Palace RTX, BlockWorksin Imagination Island RTX, PearlescentMoonin Color, Light and Shadow RTX sekä Elysium Firen Neon District RTX. Lisäksi Minecraft Wikin kautta tuodaan saataville omien tekstuureiden testaamiseen tarkoitettu Razzleberries RTX Texture Showcase.
NVIDIAn julkaisemien lukujen mukaan yhtiön lippulaivanäytönohjain GeForce RTX 2080 Ti saavuttaa Color, Light & Shadow -maailmassa säteenseuranta päällä 1080p-resoluutiolla 56,8 FPS:n suorituskyvyn, mikä laskee 1440p-resoluutiolla 35,5 FPS:ään ja 4K-resoluutiolla 16,3 FPS:ään. RTX 2060 Super yltää 1080p-resoluutiolla 35,3 ja RTX 2060 30,5 FPS:n suorituskykyyn säteenseuranta päällä.
Heikolta vaikuttavaa suorituskykytilannetta on parantamassa DLSS 2.0, mikä asettuu 1080p-resoluutiolla automaattisesti Quality-tilaan, 1440p-resoluutiolla Balanced- ja 4K-resoluutiolla Performance-tilaan. Eri DLSS 2.0 -tilat viittaavat todelliseen renderöintiresoluutioon. RTX 2080 Ti:n suorituskyky DLSS 2.0 paranee 1080p-resoluutiolla 93,6 FPS:ään, 1440p:llä 76,6 FPS:ään ja 4K:lla 49,4 FPS:ään. RTX 2060 ja 2060 Super saavuttavat 1080p-resoluutiolla DLSS 2.0 -käytössä 60,3 ja 53,6 FPS:n lukemat.
Lähde: NVIDIA
Minecraft saa kauan odotetun säteenseurantapäivityksen beetaversion tällä viikolla
NVIDIA on ilmoittanut Minecraftin RTX-päivityksen julkaisun tapahtuvan 16.4 eli kuluvan viikon torstaina. Säteenseurantakiihdytyksen lisäksi peli saa tuen DLSS 2.0 -teknologialle.
Kiinalainen YMTC julkisti uudet 1,33 terabitin X2-6070 -QLC-NAND-sirut
YMTC:n uusien muistisirujen I/O-nopeudeksi kerrotaan 1,6 Gbps, mikä on valmistajan mukaan maailman nopein lukema tähän mennessä.

Kiinan pyrkimykset mahdollisimman omavaraiseksi teknologia-alalla eivät ole kenellekään salaisuus. Kaikki Kiinan valtion osittain tai kokonaan omistamat yritykset eivät kuitenkaan toimi vain maan rajojen sisäpuolella, mikä voi hyödyttää myös muuta maailmaa.
Yangtze Memory Technologies Company eli YMTC on kiinalaisen puolijohdevalmistaja XMC:n omistama muistiteknologioihin keskittyvä yritys. Yhtiö on nyt julkistanut uusia NAND-siruja haastamaan alan tunnetummat tekijät
YMTC:n uudet muistit ovat 128-kerroksisia Xtacking 2.0 -teknologiaa hyödyntäviä 3D NAND -muisteja ja niiden solut ovat QLC-tyyppisiä, eli kuhunkin soluun voidaan tallentaa neljä bittiä dataa. X2-6070:ksi nimetty uusi muisti tarjoaa yhdessä sirussa peräti 1,33 terabitin eli noin 166 gigatavun tallennuskapasiteetin. Lisäksi sen rinnalle julkaistiin 128-kerroksinen 512 Gb:n kapasiteetin tarjoava TLC-soluja käyttävä X2-9060.
Ainut suorituskykylukema, jonka yhtiön lehdistötiedote paljasti, on 1,6 Gbps:n I/O-nopeudet, minkä se mainostaa olevan markkinoiden korkein lukema. Muisteja hyödyntävien asemien nopeus riippuu sekä itse sirujen nopeudesta, sirujen määrästä, että asemalla käytettävästä ohjainpiiristä ja välimuistista. YMTC:n mukaan sen uudet NAND-muistit ovat nyt läpäisseet yhtiön testit useiden eri valmistajien ohjainpiireillä.
Riippumatta siitä, tulevatko YMTC:n uudet NAND-muistit ikinä käyttöön länsimarkkinoilla, uusi kilpailukykyinen valmistaja saattaa vaikuttaa kuluttajan kannalta positiivisesti lopputuotteiden hintoihin. Jos yhtiön NAND-siruja tulee päätymään myös länsimarkkinoilla myytäviin SSD-asemiin, kerro kommenteissa merkitsisikö sinulle SSD-asemaa valitessa sen NAND-sirujen valmistajan taustat?
Lähde: Lehdistötiedote
Kiinalainen YMTC julkisti uudet 1,33 terabitin X2-6070 -QLC-NAND-sirut
YMTC:n uusien muistisirujen I/O-nopeudeksi kerrotaan 1,6 Gbps, mikä on valmistajan mukaan maailman nopein lukema tähän mennessä.
OnePlus 8- ja 8 Pro -mallit julki – huippumallissa kaivattu langaton lataus ja IP68-suojaus
Molemmat uutuusmallit tukevat 5G-yhteyksiä.

OnePlus on julkistanut tänään odotetusti uudet OnePlus 8 -sarjan älypuhelimensa. Julkistuksessa ei nähty suuria yllätyksiä, sillä valtaosa ominaisuuksista oli jo ennakkoon tiedossa. Kuten jo ennakkoon hieman arvailtiin, huhuttua edullisinta Lite-versiota ei julkaistu ainakaan tässä yhteydessä. Nyt julkaistut OnePlus 8 Pro ja OnePlus 8 ovat kumpikin varustettu 5G-yhteyksillä, eikä erillisiä 4G-malleja tule tällä tietoa saataville.
Huippumalli OnePlus 8 Pro tuo uusina ominaisuuksina mm. 120 hertsin näytön, IP68-suojatun rakenteen sekä langattoman latauksen. Puhelimen 6,78-tuumainen AMOLED-näyttö tukee QHD-tarkkuutta sekä 120 hertsin ruudunpäivitysnopeutta. Myös käyttöliittymää ja sovelluksia on optimoitu toimimaan yhdessä korkeamman ruudunpäivitysnopeuden kanssa. Näytöllä on HDR10+-tuki ja se yltää jopa 1300 nitin pistemäiseen kirkkauteen. Näyttö on saanut myös A+ -arvosanan näyttöjä arvioivalta DisplayMatelta.
Järjestelmäpiirinä toimii uusimman sukupolven Snapdragon 865 ja sen parina on X55 5G-modeemi. Puhelin tukee SA- ja NSA-verkkotekniikoita alle 6 GHz taajuusalueella. Yhteyspuolella tuettuna ovat myös Cat.18/13-nopeusluokan LTE, Bluetooth 5.1 sekä WiFi 6. RAM-muistivaihtoehtoja ovat 8 ja 12 Gt ja tallennustilavaihtoehtoja 128 ja 256 Gt. Muistikorttipaikkaa ei ole.
Kamerapuolella on käytössä varsin mielenkiintoista rautaa. 48 megapikselin pääkamera perustuu Sonyn uuteen suurikokoiseen IMX689-sensoriin, jonka pikselikoko on 1,12 mikrometriä, ja sen parina toimii f1.78-aukkosuhteen optisesti vakautettu sensori. Myös ultralaajakulmakameran sensorin resoluutio on 48 megapikseliä, mutta pikselikoko tavanomaisempi 0,8 mikrometriä. Kahdeksan megapikselin telekamera tarjoaa optisen kuvanvakautuksen ja kolminkertaisen zoomin. Lisäksi kamerakvartetin täydentää viiden megapikselin värisuodatinkamera, jota käytetään väriefektien toteuttamiseen. Etukamera käyttää edeltäjämallista tuttua 16 megapikselin sensoria ja se on nyt sijoitettu näytön ylänurkan reikään.
Akun kapasiteettia on kasvatettu 4510 mAh:iin ja varustukseen on vihdoin lisätty tuki langattomalle lataukselle. OnePlussan hengen mukaisesti langattomasta latauksesta on täytynyt tehdä nopea, joten se toimii 30 watin teholla ja vaatii erikseen 69 euron hintaan myytävän langattoman pikalatauksen toimiakseen maksiminopeudella. Valmistaja lupaa akun täyttyvän langattomasti tyhjästä 50 %:iin 30 minuutissa. Langallisen latauksen osalta tuettuna on edeltäjämallista tuttu 30 watin Warp Charge 30T.
OnePlus 8 Pron tekniset tiedot:
- Ulkomitat ja paino: 165,3 x 74,4 x 8,5 mm, 199 grammaa
- Näyttö: 6,78”, 1440 x 3168, 513 PPI, 19,8:9, AMOLED, 120 Hz, HDR10+, 1300 nit
- Qualcomm Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri + Snapdragon X55 -modeemi
- 8 tai 12 Gt LPDDR5 RAM-muistia
- 128 tai 256 Gt kaksikaistaista UFS 3.0 -tallennustilaa
- 5G NSA (n1, n3, n7, n28, n78), 5G SA (n78)
- LTE Cat.18/13 (1200/150 Mbit/s), 5CA, 4×4 MIMO, Dual SIM
- WiFi 6, 2,4 & 5 GHz, 2×2 MIMO
- Bluetooth 5.1 (aptX HD, LDAC, AAC), GPS (L1 & L5), Galileo (E1 & E5a), Beidou, GLONASS, SBAS, NFC
- Etukamera: 16 megapikseliä, Sony IMX471, 1,0 um pikselikoko, kiinteä tarkennus, f2.45
- Takakamera:
- 48 megapikselin laajakulmakamera, 1/1,4” Quad Bayer sensori (Sony IMX689), 1,12 µm pikselikoko, f1.78, 7 linssiä, OIS
- 48 megapikselin ultralaajakulmakamera, 1/2″ Quad Bayer -sensori (Sony IMX586), f2.2, 120 asteen kuvakulma, PDAF
- 8 megapikselin telekamera, 1,0 um pikselikoko, f2.44, 3x hybridizoom, OIS
- 5 megapikselin värisuodatinkamera, f2.4
- kaksois-LED-salama
- 4K 30&60 FPS videokuvaus, 1080p 240 FPS ja 720p 480 FPS hidastuskuvaus
- Stereokaiuttimet, Dolby Atmos
- Akku ja lataus: 4510 mAh, 30 W Warp Charge 30T -pikalataus, 30 W Warp Charge 30 Wireless -langaton lataus, USB Type-C (3.1 Gen 1)
- OxygenOS 10.5 (Android 10)
OnePlus 8 on puolestaan seuraaja viime syksynä julkaistulle OnePlus 7T -mallille ja se sijoittuu pari sataa euroa Pro-mallia edullisempaan hintaluokkaan. Siitä huolimatta hinta on noussut edeltäjämalliin nähden 90 eurolla – syynä on ilmeisesti pääosin 5G-yhteydet. OnePlussan mukaan valmistusprosessi on OnePlus 8:n rakenteessa sama kuin Prossa, mutta sille ei ole haettu IP-sertifiointia (ilmeisesti kustannussyistä). Sisarmallin tapaan runko on alumiinia ja etu- ja takakuori Gorilla Glass -lasia.
OnePlus 8:n 6,55-tuumainen näyttöpaneeli on keskeisiltä ominaisuuksiltaan tuttu 7T-mallista – se tarjoaa 20:9-kuvasuhteen, Full HD -tarkkuuden sekä 90 hertsin ruudunpäivitysnopeuden. Näytön kerrotaan saaneen JNCD 0.4 -väritarkkuusluokituksen ja lisäksi A+-luokituksen DisplayMaten testeissä. Järjestelmäpiiri, muistivaihtoehdot ja yhteysominaisuudet ovat Pro-mallin kanssa yhteneväiset.
Takakamera tarjoaa 48 megapikselin pääkameran (IMX586) sekä 16 megapikselin ultralaajakulmakameran, joista kumpainenkin ovat tuttuja edeltäjämalli 7T:stä. Huonona kehityssuuntana telekamerasta on kuitenkin valitettavasti luovuttu ja sen tilalle on tuotu kahden megapikselin makrokamera. Etukamera on edeltäjämallista tuttu 16 megapikselin IMX471-sensori f2.0-aukkosuhteen kiinteätarkenteisella objektiivilla.
Akun kapasiteettia on kasvatettu 4300 mAh:iin ja se tukee tuttua 30 watin pikalatausta, joka lataa akun tyhjästä 50 prosenttiin 22 minuutissa. Langattoman latauksen tukea ei perusmallista löydy.
OnePlus 8:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat ja paino: 160,2 x 72,9 x 8,0 mm, 180 grammaa
- Näyttö: 6,55”, 1080 x 2400, 20:9, 402 PPI, AMOLED, 90 Hz, HDR10+, 1100 nit
- Qualcomm Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri, Snapdragon X55 -modeemipiiri
- 8 tai 12 Gt LPDDR5 RAM-muistia
- 128 tai 256 Gt kaksikaistaista UFS 3.0 -tallennustilaa
- 5G NSA (n1, n3, n7, n28, n78), 5G SA (n78)
- LTE Cat.18/13 (1200/150 Mbit/s), 5CA, 4×4 MIMO, Dual SIM
- Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac 2,4 & 5 GHz,
- Bluetooth 5.1 (aptX HD, LDAC, AAC), GPS (L1 & L5), Galileo (E1 & E5a), Beidou, GLONASS, SBAS, NFC
- Etukamera: 16 megapikseliä, Sony IMX471, f2.0
- Takakamera:
- 48 megapikselin 1/2” Quad Bayer pääsensori (Sony IMX586), 0,8 µm pikselikoko, f1.75, OIS
- 16 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.2, 116 asteen kuvakulma
- 2 megapikselin makrokamera, 1,75 um pikselikoko, f2.0
- kaksois-LED-salama
- 4K 30&60 FPS videokuvaus, 1080p 240 FPS ja 720p 920 FPS hidastuskuvaus
- Stereokaiuttimet, Dolby Atmos
- Akku ja lataus: 4300 mAh, 30W Warp Charge 30T -pikalataus, USB Type-C (3.1 Gen 1)
- OxygenOS 10.5 (Android 10)
Softapuolella molemmat puhelinmallit tarjoavat OxygenOS-käyttöliittymän uusimman version, joka tuo mukanaan mm. suorituskykyparannuksia, parannetun kaikki sovellukset kattavan tumman teeman, parannetun kamerasovelluksen sekä dynaamiset taustakuvat. Kotinäkymässä Shelf-näkymä on korvattu Googlen Discover -näkymällä ja käyttöliittymä tukee myös Alexa-virtuaaliavustajaa. OnePlus 8 -mallit sisältävät lisäksi pääsyn Google One -jäsenpalveluihin, kuten laajennettuun pilvitallennustilaan.
OnePlus 8 -mallien ennakkomyynti alkaa välittömästi ja laitteet tulevat saataville viikon päästä, eli 21. huhtikuuta. Innokkaimmat voivat hankkia puhelimensa jo tänään OnePlussan kotisivuilla ja Telia yhteisössä järjestettävistä online-pop-up-myynneistä. OnePlus 8:n hinnat alkavat 8 & 128 Gt:n version 699 eurosta. OnePlus 8 Pron hinnat alkavat 8 & 128 Gt:n version 899 eurosta. Molempien mallien 12 & 256 Gt versio maksaa 100 euroa ekstraa.
Molemmista puhelimista tulee saataville kolme värivaihtoehtoa. Molempien mallien yhteisiä värejä ovat Musta helmi ja Jäätävän vihreä. Lisäksi mallikohtaisia erikoisvärejä ovat OnePlus 8:n Tähtienvälinen hehku sekä OnePlus 8 Pron Merensininen.
Uusien puhelinmallien ohella OnePlus julkaisi myös uudet Bullets Wireless Z -kuulokkeet 49 euron hintaan. Niskan taakse asettuvat kuulokkeet tarjoavat jopa 20 tuntia toistoaikaa yhdellä latauksella ja ne ovat IP55-suojatut.
io-techin kirjoitetut ensituntumat puhelimista voi lukea tuoreeltaan täältä: Ensituntumat – OnePlus 8 ja 8 Pro. Videoensituntumat löytyvät puolestaan io-techin kanavalta YouTubesta.
Lähde: OnePlus
OnePlus 8- ja 8 Pro -mallit julki – huippumallissa kaivattu langaton lataus ja IP68-suojaus
Molemmat uutuusmallit tukevat 5G-yhteyksiä.
In Win esitteli erikoisen, roikkumaan asennettavan pleksisuomuisen Diéy-kotelon
In Winin Diéy -konseptikotelon voi asentaa roikkumaan joko katosta tai lattiatelineestä ja se vaatii runsaasti tilaa ympärilleen: kotelon halkaisija on 1,3 metriä suomupanssari avattuna.

In Win on esitellyt vuosien varrella lukuisia mielikuvituksellisia ja usein myös vähemmän käytännöllisiä Signature-sarjan konseptikoteloita, joita valmistetaan vain hyvin rajattu erä. Erikoisuutta toivoville yhtiön uusin Signature-tulokas Diéy ei ainakaan tuota pettymystä, mutta käytännölliseksi sen kuvaileminen vaatisi jo aikamoista PR-akrobatiaa.
In Winin Diéy on kotelo, joka on suunniteltu roikkumaan. Sen voi ripustaa esimerkiksi kattoon, mutta pakettiin kuuluu myös lattialla seisova teline, josta kotelon saa roikkumaan. Diéy on varustettu käytännössä täystornikotelon rungolla, joka peittyy robottivarsien päässä olevien RGB-valaistujen pleksi-suomujen taakse. Robottivarsien avulla suomupanssarin voi avata siten, että kokoonpanoon pääsee käsiksi. Ilmeisesti runkoon on upotettu lisäksi jonkinlainen projektori sekä tuki useille virtuaaliassistenteille.
Diéyn runkoon voi asentaa mATX-, ATX- tai E-ATX-kokoluokan (12” x 13”) emolevyn ja laajennuspaikkoja on varattu enimmillään kahdeksalle kortille. Näytönohjaimen maksimipituus on 360 mm ja In Win varoittaa erikoisempien jäähdytysratkaisujen mahdollisesta yhteensopimattomuudesta. Prosessorijäähdyttimelle maksimikorkeudeksi ilmoitetaan 170 mm. Tallennustilaa voi asentaa neljään 2,5- ja 3,5-tuumaisia asemia tukevaan paikkaan.
Kotelossa on ilmeisesti myös etupaneeliliitäntöinä yksi USB 3.1 Gen 2 Type-C -liitäntä, kaksi USB 3.0 Type A -liitäntää ja HD Audio -liitännät, mutta ainakaan allekirjoittanut ei niiden sijaintia onnistu kuvista hahmottamaan. Kotelon vasemmalta kyljeltä löytyy yksi ja oikealta puolen kolme 120 mm:n tuuletinpaikkaa, jotka tukevat lisäksi 120 mm:n ja 360 mm:n nestekierron jäähdyttimiä. Jäähdyttimen ja sen tuuletinten korkeus saa olla kuitenkin yhteensä korkeintaan 50 mm.
Kotelon ulkomitat ovat suomupanssari suljettuna 800 x 960 x 960 mm ja avattuna 800 x 1300 x 1300 mm. Mikäli kotelo asennetaan lattiatelineeseen, on koko kokonaisuuden mitat 2300 x 1000 / 1300 x 1500.
In Win ei ole kertonut kuinka suuren painoksen koteloita se aikoo valmistaa tai milloin ja mihin hintaan ne tulevat myyntiin.
Lähde: In Win
In Win esitteli erikoisen, roikkumaan asennettavan pleksisuomuisen Diéy-kotelon
In Winin Diéy -konseptikotelon voi asentaa roikkumaan joko katosta tai lattiatelineestä ja se vaatii runsaasti tilaa ympärilleen: kotelon halkaisija on 1,3 metriä suomupanssari avattuna.
Uusi artikkeli: Kokeilussa Huawei Matebook D 14 -kannettava
Kokeilussa Huawein noin 750 euron hintainen alumiinirunkoinen MateBook D14 -kannettava opiskelijalle tai kevyeen työkäyttöön.

Testasimme Huawein helmikuussa julkaiseman 750 euron hintaisen Matebook D 14 -kannettavan, joka on varustettu 14-tuumaisella Full HD -resoluution näytöllä. Sisuksista löytyy AMD:n neliytiminen Ryzen 5 3500U -prosessori, kahdeksan gigatavua keskusmuistia ja 512 gigatavun SSD.
Kannettava ei ole aivan edullisimmasta päästä, mutta alumiinirunko, tyylikäs ulkonäkö ja tasapainoiset perusominaisuudet tekevät siitä houkuttelevan vaihtoehdon kevyttä ja helposti mukana kulkevaa Ultrabookia etsivälle.
Lue artikkeli: Kokeiltua: Huawei Matebook D 14 -kannettava
Uusi artikkeli: Kokeilussa Huawei Matebook D 14 -kannettava
Kokeilussa Huawein noin 750 euron hintainen alumiinirunkoinen MateBook D14 -kannettava opiskelijalle tai kevyeen työkäyttöön.
Video: Mikä emolevy Ryzen-prosessorille?
Mikä emolevy kannattaa valita uuden Ryzen-prosessorin kaveriksi? Käymme läpi, mihin käyttöön X570-, X470- tai B450-emolevy soveltuu parhaiten.

AMD julkaisi viime kesänä uusien Ryzen 3000 -prosessoreiden kaveriksi uuden X570-piirisarjan, mutta AM4-kantaiset prosessorit ovat yhteensopivia myös edellisten sukupolvien B450- ja X470- sekä B350- ja X370-piirisarjojen ja niihin perustuvien emolevyjen kanssa. Käymme videolla läpi, mitä kannattaa ottaa huomioon uutta emolevyä ostaessa.
X570-emolevyt on suunniteltu varta vasten uusille Ryzen 3000 -sarjan prosessoreille tietäen, että markkinoille saapuu myös 12- ja 16-ytimiset mallit. Lähtökohtaisesti X570-emolevyissä on siis riittävän laadukas ja järeä virransyöttö ja muut ominaisuudet vuoden 2019 standardien tasolla, mutta niiden hintataso on melko kallis. Halvimmat X570-emolevyt maksavat alkaen 170 euroa ja suurin osa emolevyistä sijoittuu 200-350 euron hintahaarukkaan. Merkittävin yksittäinen ominaisuus X570-emolevyillä on tuki PCI Express 4.0 -standardille, mutta tällä hetkellä sen käytännön hyöty on hyvin pieni, varsinkin pelatessa.
BIOS-päivityksellä vanhemmat B450-emolevyt toimivat todennäköisesti uusien Ryzen-prosessoreiden kanssa moitteetta, varsinkin jos suunnitelmissa on ostaa 6- tai 8-ytiminen Ryzen 5- tai 7-prosessori. 12- ja 16-ytimisten Ryzen 9 -prosessoreiden kohdalla kannattaa harkita suosiolla X570-emolevyä tai ainakin ottaa huolella selvää vanhemman emolevyn virransyötön rakenteesta. B450-emolevyjen hintataso on alkaen 70 eurosta reiluun 100 euroon ja nykyään useissa malleissa on valmiiksi päivitetty yhteensopiva BIOS uusille prosessoreille. Muutoin BIOS-päivitys onnistuu vanhan prosessorin tai bios flashback -ominaisuuden avulla, joka löytyy esimerkiksi useista MSI:n emolevyistä.
X470-emolevyjen hintataso sijoittuu B450- ja X570-emolevyjen välimaastoon ja 130-200 euroon. X470:n merkittävin hyöty on kahden GeForce-näytönohjaimen käyttö SLI-konfiguraatiossa, joka ei ole B450-piirisarjalla tuettuna. Myös X570 tukee SLI-konfiguraatioita.
Jos pidit videosta, käy tykkäämässä ja tilaa io-techin YouTube-kanava. Yli 39 000 tilaajalla io-tech on noussut Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa ja Suomessa 300 suurimman suomenkielisen kanavan joukkoon.
Video: Mikä emolevy Ryzen-prosessorille?
Mikä emolevy kannattaa valita uuden Ryzen-prosessorin kaveriksi? Käymme läpi, mihin käyttöön X570-, X470- tai B450-emolevy soveltuu parhaiten.
Uusi artikkeli: Testissä Huawei P40 Lite
io-tech testasi keskihintaisen Huawein omilla mobiilipalveluilla varustetun P40 Lite -älypuhelimen.

io-techin huhtikuun alku oli artikkelien suhteen pientä hiljaiseloa, mutta nyt kuun ensimmäisessä artikkelissa tutustutaan Huawein keskihintaiseen P40 Lite -älypuhelimeen, joka oli esimmäinen massamarkkinoille Suomessa lanseerattu Huawein puhelin ilman Googlen palveluita. Puhelimessa on mm. 6,4-tuumainen FullHD-näyttö, Kirin 810 -järjestelmäpiiri, 6 Gt RAM-muistia, 128 Gt tallennustilaa, neloistakakamera sekä 4200 mAh akku todella tehokkaalla 40 watin pikalatauksella.
Tutustumme tässä artikkelissa hieman lyhennetyn kaavan kautta laitteen ominaisuuksiin sekä käyttökokemuksiin Huawein mobiilipalveluista ja AppGallery-sovelluskaupasta noin viikon käyttökokemusten pohjalta.
Lue artikkeli: Testissä Huawei P40 Lite
Uusi artikkeli: Testissä Huawei P40 Lite
io-tech testasi keskihintaisen Huawein omilla mobiilipalveluilla varustetun P40 Lite -älypuhelimen.
Lian Li julkaisi uudet DK-04F- ja DK-05F-pelipöydät tietokoneet kätkevällä elektrokromaattisella lasikannella
DK-04F on varustettu paikalla yhdelle ja DK-05F kahdelle parhaimmillaan E-ATX-kokoluokan emolevylle.

Laadukkaista koteloistaan tunnettu Lian Li on julkistanut uudet versiot pelipöydistään. Uudet DK-04F ja DK-05F ovat edeltäjiensä tapaan varustettu paikalla yhdelle tai kahdelle tietokoneelle.
Uusia F-versioita DK-0X-sarjan pöydistä on ehditty esittelemään jo useammillakin messuilla ja muissa tapahtumissa, mutta vasta nyt ne on julkaistu myös virallisesti. F-sarjan katseen vangitseva uutuus on elektrokromaattinen karkaistu lasikansi, jonka saa nappia painamalla muuttumaan huurretusta kirkkaaksi. Kotelon omasta RGB-valaistuksessa on vastuussa DK-04F:n kolme tai DK-05F:n neljä 66 LEDin RGB-LED-nauhaa.
DK-05F on kaksikosta isompi, paikat kahdelle tietokoneelle sisällään kätkevä pelipöytä. Sen mitat ovat 780 x 1400 mm ja korkeus on säädettävissä sähkötoimisesti 689 – 1175 millimetrin välille. Moottorin kerrotaan jaksavan liikuttaa 80 kilogramman painoa, josta osa tulee jo mm. 8 millimetriä paksusta karkaistusta lasikannesta. Yhden tietokoneen paikan sisältävän DK-04F:n mitat ovat 750 x 1000 mm ja korkeussäädöt samat.
Pelipöytien tietokonepaikat on varustettu kaikkea mini-ITX:stä aina E-ATX:ään asti syövillä, irroitettavilla emolevykelkoilla. Pöytiin mahtuu enimmillään 185 millimetriä korkeat coolerit ja näytönohjaimen maksimipituus on DK-05F:ssä 400 ja DK-04F:ssä 390 millimetriä. DK-05F:n molemmat osiot tarjoavat paikat neljälle 2,5- tai 3,5-tuumaiselle asemalle, kun DK-04F:ssä tallennustilaa voi asentaa joko yhdeksän 3,5-tuumaisen tai kuuden 3,5-tuumaisen ja kolmen 2,5-tuumaisen aseman verran.
DK-05F:ssä on 120 mm:n tuuletinpaikkoja yhteensä peräti 18 kappaletta. Etureunan kahdeksan 120 mm:n tuulettimen tilalle voidaan asentaa vaihtoehtoisesti kuusi 140 mm:n tuuletinta. Takareunan neljään paikkaan sopivat sekä 120 että 140 mm:n tuulettimet. Nestekierron jäähdyttimiä varten etureunaan voidaan asentaa kaksi 420 tai 480 mm:n jäähdytintä, keskelle kaksi 360 mm:n jäähdytintä ja takareunan keskelle yksi 240 mm:n jäähdytin.
DK-04F:ssä tuuletinpaikkoja on maltillisemmin: edessä kolme 140 mm:n tai neljä 120 mm:n paikkaa, takana yhteensä kolme 120 tai 140 mm:n paikkaa. Vähempien tuuletinpaikkojen myötä myös nestekierron jäähdytinten tuki on niukempaa. Koteloon voi asentaa eteen yhden 420 tai 480 mm:n jäähdyttimen ja taakse yhden 240 tai 280 mm:n jäähdyttimen.
Pöydän etureunan oikeaan kulmaan on sijoitettu pöydän hallintapaneelit. Se on varustettu omilla painikkeillaan RGB-valaistuksen, elektrokromaattisen lasikannen ja tuuletinprofiileiden hallinnalle sekä korkeussäädöille muistipaikkoineen. Lisäksi oikealta löytyy tietokoneen etupaneelin I/O-liitännät: 1x USB 3.1 Type-C, 4x USB 3.0 Type-A, mikrofoni- ja kuulokeliittimet. Tietokoneen virta- ja resetpainikkeet on integroitu osaksi lasin hallintapainiketta. DK-05F:ssa on lisäksi etureunan vasemmassa laidassa toiselle kokoonpanolle kaksi USB 3.0 Type-A -liitintä sekä mikrofoni- ja kuulokeliittimet ja virtapainike.
Lian Li ei ole vielä paljastanut, milloin pöydät tulevat varsinaisesti saataville tai miten ne on hinnoiteltu.
Lähde: Lian Li
Lian Li julkaisi uudet DK-04F- ja DK-05F-pelipöydät tietokoneet kätkevällä elektrokromaattisella lasikannella
DK-04F on varustettu paikalla yhdelle ja DK-05F kahdelle parhaimmillaan E-ATX-kokoluokan emolevylle.
MediaTek jäi kiinni puhelinvalmistajille tarjottavista testiohjelmahuijauksista
AnandTechin tutkimusten mukaan MediaTek tarjoaa valmistajien käyttöön ainakin joidenkin järjestelmäpiirien kylkiäisenä valmiit profiilit, joilla järjestelmäpiiri toimii normaalia suorituskykyisemmin testiohjelmissa.

Älypuhelinmaailmassa törmätään aina aika ajoin tapauksiin, joissa valmistajat ovat asentaneet puhelimiinsa erilaisia suorituskykyä testiohjelmissa parantavia huijauksia. Tällä kertaa kyseenalaiseen valokeilaan on joutunut kuitenkin puhelinvalmistajan sijasta järjestelmäpiirivalmistaja MediaTek.
AnandTechin epäilyt huijauksesta heräsivät, kun Oppon Reno3 Pro -puhelimen Eurooppa-versio MediaTekin Helio P95 -järjestelmäpiirillä suoriutui PCMark-testistä paremmin kuin selvästi tehokkaammalla, niin ikään MediaTekin valmistamalla Dimensity 1000L -järjestelmäpiirillä varustettu kiinalaisversio Reno3:sta. Saatuaan UL Benchmarksilta käsiinsä anonymisoidun version PCMarkista huijaus vahvistui: P95:n tulos Reno3 Prossa oli yi 33 % parempi virallisella versiolla anonymisoituun verrattuna ja joissain osatesteissä ero oli vielä selvästi isompi Oppo puolestaan sai osittaisen synninpäästön tilanteesta, sillä yhtiön Reno3 Pron kiinalaisversio Snapdragon 765G:llä ei käyttäytynyt samoin vaan antoi saman tuloksen kummallakin versiolla. Synninpäästö on vain osittainen, sillä Oppo on selvästi tietoinen näistä huijauksista ja on siirtänyt ne uusimmassa firmware-versiossa pois itsestäänselvästi nimetystä power_whitelist_cfg.xml-tiedostosta jonnekin tuntemattomaan paikkaan.
Power_whitelist_cfg.xml-tiedosto kuuluu järjestelmäpiirin firmware-tiedostoihin, joka on AnandTechin mukaan alun perin lähtöisin suoraan MediaTekiltä. Tiedosto pitää sisällään lukuisia suosittuja testiohjelmia, joissa puhelin siirtyy ”Sports Mode” -tilaan, joka parantaa sen suorituskykyä. Joidenkin testiohjelmien, kuten Kishontin yrityksille suunnatussa GFXBench-version, tunnistus ei käynnistä Sports Modea, mutta muuttaa kuitenkin puhelimen muita asetuksia kuten jännite- ja kellotaajuuskäyriä ja lämpötilanhallintaa.
AnandTech tutki myös muiden valmistajien ja puhelinmallien firmwareja vastaavien varalta. Samat huijaukset löytyivät useista muistakin MediaTekin piirillä varustetusta puhelimesta joko kokonaan tai osittain. Esimerkiksi Oppo F15:n kohdalla erikoisesti puolet sovelluksista on mukana kyllä listauksessa, mutta ne on kommentoitu pois käytöstä. Aikaisin esimerkki, minkä AnandTech löysi, oli Sonyn P20-järjestelmäpiirillä varustettu XA1, jossa on käytössä vanhemman pään tunnistuslista. Yllä olevassa kuvassa tähdellä (*) merkityt kohdat löytyvät tiedostoista, mutta ne on kommentoitu pois käytöstä.
MediaTek julkaisi asiasta AnandTechille myös lausunnon. Sen mukaan kyseiset huijaukset ovat alalla hyväksytty käytäntö ja ne osoittavat järjestelmäpiirien todelliset kyvyt. Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä puhelinvalmistajien kanssa ja sen mukaan se on lopulta valmistajasta kiinni, miten puhelin konfiguroidaan näiden ominaisuuksien osalta. Oppo monen muun mukana on päätynyt ottamaan ilosta kaiken irti ainakin useimmilla puhelimistaan. Puhelinvalmistajat voivat myös vaihdella asetuksia puhelimen kohdemaasta riippuen.
MediaTekin mukaan sen järjestelmäpiirit osaavat lisäksi mukautua eri sovellusten tehovaatimuksiin älykkäästi, minkä myötä esimerkiksi prosessoriydinten, grafiikkaohjaimen ja muistien kellotaajuudet voivat vaihdella sovelluksesta toiseen kunkin yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Yhtiön mukaan sen tapa paljastaa järjestelmäpiiriensä täydet tehot testiohjelmissa vastaa muiden yhtiöiden tapoja ja antaa käyttäjälle parhaan kuvan siitä, mihin laite pystyy venymään.
Oman lusikkansa soppaan tuo useiden kiinalaisvalmistajien puhelimiinsa lisäämä ”High Performance Mode” -tila, joka ilmeisesti toimii vastaavaan tapaan kuin Sports-tila ja on selvästi järeämpi kuin tunnetumpien valmistajien korkean suorituskyvyn tilat. Oppo käyttää sitä kuitenkin myös Snapdragon-puhelimissaan, joten se ei ainakaan suoraan ole kytköksissä huijauksiin. Oma erikoisuutensa on myös se, ettei Reno3 käyttäytynyt samoin; se on kuitenkin samalla tapaa Oppon puhelin ja varustettu MediaTekin järjestelmäpiirillä, vain selvästi järeämmällä sellaisella.
Lähde: AnandTech
MediaTek jäi kiinni puhelinvalmistajille tarjottavista testiohjelmahuijauksista
AnandTechin tutkimusten mukaan MediaTek tarjoaa valmistajien käyttöön ainakin joidenkin järjestelmäpiirien kylkiäisenä valmiit profiilit, joilla järjestelmäpiiri toimii normaalia suorituskykyisemmin testiohjelmissa.