Uutiset

Quantan tietomurrossa varastettiin Applen julkaisemattomien mallien tietoja

REvil uhkaa julkaista loputkin varastamansa MacBook Air- ja Pro- sekä Apple Watch -malleihin liittyvät tiedostot, ellei Apple maksa sille 50 miljoonan dollarin lunnaita.

Applen alihankkijoihin kuuluva Quanta on joutunut hakkereiden kohteeksi. REvil-ryhmän toteuttamalla ryöstöretkellä napattiin talteen muun muassa Applen julkaisemattomiin malleihin liittyviä tiedostoja.

Onnistuneesti Quantan palvelimille murtautuneen REvilin kerrotaan paitsi varastaneen palvelimilta Applen tiedostoja, myös kryptanneet kaiken lähiverkossa näkyvän datan. Purkuavaimesta ja tiedostojen salassapidosta vaadittiin vastineeksi 50 miljoonan dollarin lunnaita, joiden maksusta Quanta on ehtinyt jo kieltäytyä. Varastettujen tiedostojen kerrotaan liittyvän ainakin Apple Watch-, MacBook Air- ja MacBook Pro -malleihin.

Kieltäytymisen johdosta REvil on julkaissut jo ensimmäiset varastetut kaaviokuvat. Kaaviot varmistavat, että ainakaan kyseisessä MacBook Pro -mallissa ole TouchBar-kosketuspalkkia. Kannettavan I/O-puolelta tulee kaavioiden mukaan löytymään HDMI-liitin, kolme Thunderbolt-liitintä (USB-C), SD-kortinlukija sekä MagSafe-teknologiaa hyödyntävä latausliitin. Dokumenteissa viitataan koodinimiin J314 ja J316, joiden tiedettiin jo aiemmin liittyvän tuleviin 14- ja 16-tuumaisiin MacBook Pro -malleihin.

REvilin kerrotaan siirtyneen vaatimaan lunnaita nyt Applelta. Ryhmä uhkaa julkaista lisää varastamiaan tiedostoja, ellei yhtiö maksa sille pyydettyjä 50 miljoonan lunnaita toukokuun 1. päivään mennessä. Sekä Apple että Quanta ovat omilta osiltaan varmistaneet tietomurron ja lunnasvaatimusten paikkansapitävyyden.

Lähteet: 9to5Mac, AppleInsider, HotHardware

NVIDIAn tuleva GeForce RTX 3080 Ti uusien vuotojen kohteena

Kuvavuodot varmistavat huhutun GA102-225-sirun olevan todellinen ja sisältävän 10240 CUDA-ydintä 384-bittisellä muistiväylällä.

NVIDIAn GeForce RTX 3080 Ti on pyörinyt huhuissa jo pitkään, mutta nyt alkavan kevään merkeissä vuodot ovat alkaneet myös konkretisoitumaan. Nyt näytönohjain on päässyt GPU-Z- ja Ethereum-louhintavuotoon.

RTX 3080 Ti:n oli alun perin tarkoitus perustua GA102-250-grafiikkapiiriin, mutta jokin aika sitten kävi ilmi, että NVIDIA on alkanut uudelleenmerkitsemään niitä GA102-200- ja GA102-300-piireiksi, joita käytetään RTX 3080- ja RTX 3090 -malleissa. Samaan aikaan kerrottiin lisäksi, että lopullinen RTX 3080 Ti tulisi käyttämään GA102-225-grafiikkapiiriä. VideoCardzin käsiinsä saama kuva on lisäksi nyt varmistanut, että ainakin GA102-225-piirit ovat todellisia, käytettiin niitä sitten RTX 3080 Ti -malleissa tai ei.

MSI:n näytönohjainkolleista vuotaneiden tietojen perusteella tiedettiin jo, että RTX 3080 Ti:ssä olisi 384-bittinen muistiväylä, jonka jatkeena on 12 Gt GDDR6X-muistia. GPU-Z ei tunnista vielä kaikkia julkaisemattoman RTX 3080 Ti:ksi oletetun näytönohjaimen tietoja, jonka lisäksi vuotaja on sensuroinut esimerkiksi näytönohjaimen nimestä osan. Jäljelle jäävät tiedot kuitenkin varmistavat, että kyseinen näytönohjain on varustettu 80 SM-yksiköllä eli 10240 CUDA-ytimellä ja 384-bittisellä muistiväylällä. Grafiikkaohjaimen peruskellotaajuus on 1365 ja Boost-kellotaajuus 1665 MHz ja sen muistit toimivat 19 Gbps:n nopeudella.

Toinen puoli vuodosta koskee Ethereum-louhintaa. Igor’s Labin mukaan GeForce RTX 3080 Ti tulisi sisältämään RTX 3060:n kaltaisen louhintarajoittimen Ethereumille. Tuoreen vuodon näytönohjaimesta on saatu kuitenkin tiristettyä peräti 118,9 MHash/s:n louhintanopeus, joten ainakaan kyseisellä samplella ei ole mitkään louhintarajoitukset voimassa.

Lähde: VideoCardz

Der8auer piiskasi Radeon RX 6900 XT:n 3225 MHz:n kellotaajuudelle

3225 MHz on samalla näytönohjainten uusi kellotaajuusennätys. Aiempi kirjoihin ja kansiin merkitty ennätys oli Kingpinin vuonna 2017 saavuttama 3024 MHz GeForce GTX 1080 Ti:llä.

Näytönohjainten ylikellotuksessa kilpaillaan useimmiten vain tunnettujen testiohjelmien tuloksista. Aina silloin tällöin yritetään kuitenkin eksoottisempiakin ennätyksiä, kuten puhtaasti korkeinta mahdollista kellotaajuutta.

Aiempi kellotaajuusennätys on tiettävästi Vince ”Kingpin” Lucidon vuonna 2017 GeForce GTX 1080 Ti:llä saavuttama 3024 MHz. Vanhasta tuloksesta ei kuitenkaan selviä, minkälaisen rasituksen alla se saavutettiin.

AOC-jalusta

AMD:n uudet RDNA2-näytönohjaimet nostivat grafiikkapiirien kellotaajuudet aivan uusille luvuille ja kovimpia menohaluja onkin rajoittanut yhtiön asettamat keinotekoiset kellotaajuusrajat. Saksalainen huippuylikellottaja Roman ’der8auer’ Hartung on ottanut nyt käsittelyynsä PowerColorin Radeon RX 6900 XT Liquid Devil Ultimate -näytönohjaimen. Ultimate-versio eroaa normaaleista 6900 XT -malleista sen käyttämällä käsin valikoidulla Navi 21 XTXH -grafiikkapiirillä. Käsin valikoidun huippuyksilön lisäksi XTXH:sta on käytännössä poistettu kellotaajuusrajoitukset asettamalle ne riittävän korkealle; Hartungin käyttämän BIOSin kohdalla neljään gigahertsiin.

Hartung jäähdytti näytönohjainta nestemäisellä typellä ja kohtasi -90 asteen tienoilla ongelmia, mutta matalammilla lämmöillä näytönohjain venyi korkeimmillaan jopa 3225 MHz:n kellotaajuuteen 3DMark Time Spy -testin aikana. Testit päättyivät nestemäisellä typellä tyypilliseen ongelmaan eli lämpötahnan halkeamiseen, mutta näytönohjainten kellotaajuusennätys parani lopulta jopa reilut 200 MHz. Hartung tuo käyttämänsä BIOS-version myös ladattavaksi YouTube-kanavansa Community-osioon.

Uusi artikkeli: Testissä MSI GE76 Raider -pelikannettava (RTX 3080)

Testissä 3200 euron hintainen MSI GE76 Raider -pelikannettava 300 hertsin näytöllä, Core i7-10870HK -prosessorilla ja GeForce RTX 3080 -näytönohjaimella.

NVIDIA esitteli vuoden alussa uudet GeForce RTX 30 -sarjan mobiilinäytönohjaimet ja myyntiin saapui laskutavasta riippuen kolme tai kuusi uutta mallia. GeForce RTX 30 -sarjan mobiilipuolelle kuuluvat tässä vaiheessa RTX 3080, RTX 3070 ja RTX 3060 sekä jokaisesta erillinen Max-Q-versio matalammalla tehonkulutuksella.

Tutustumme tässä artikkelissa MSI:n uuteen GE76 Raider -kannettavaan, jossa on käytössä suorituskykyisin GeForce RTX 3080 -mobiilinäytönohjain ja sen kaverina Intelin 8-ytiminen Core i7-10870H -prosessori. Mukana on katsaus ominaisuuksiin, suorituskykyyn, lämpötiloihin, melutasoon, tehonkulutukseen ja akkukestoon. Vertailukohtana testeissä on kaksi io-techissä aiemmin testattua Asuksen ja MSI:n pelikannettavaa GeForce RTX 2080 Super ja 2070 Super -näytönohjaimilla.

Lue artikkeli: Testissä MSI GE76 Raider -pelikannettava (RTX 3080)

Motorola laajensi vuoden 2021 Moto g -mallistoaan edullisella g20-älypuhelimella

169 euron hintainen Moto G20 sisältää muista tuoreista Moto G -sarjalaisista löytyvien Snapdragon-järjestelmäpiirien sijaan Suomessa tuntemattomamman kiinalaisen Unisocin T700-järjestelmäpiirin.

Motorola on tänään julkistanut uuden Moto g20 -mallin täydentämään vuoden 2021 mallistoa. Uutuus sijoittuu edullisimmaksi Suomessa myynnissä olevaksi Moto g -sarjalaiseksi helmikuussa julkaistun g30:n alapuolelle.

Ulkoisesti uutuus muistuttaa huomattavasti g30:tä ja on myös ulkomitoiltaan identtinen. Etupuolta peittää 6,5-tuumainen näyttö, jonka ylälaidassa lepää pisaramallinen kameralovi. Moto g20:n näyttö on kalliimman sisaruksen tavoin 720p-resoluutioinen ja yltää perinteistä 60 Hz:ä korkeampaan 90 Hz:n virkistystaajuuteen, mikä ei näin edullisessa hintaluokassa ole missään nimessä itsestään selvyys.

Moto g20 erottuu kalliimmasta sisaruksestaan kuitenkin järjestelmäpiiriltään. Yhdysvaltalaisen Qualcommin piirien sijaan uutuus luottaa kiinalaisen Unisocin T700-järjestelmäpiiriin, jota ei kotimaamme markkinoilla ole ennen nähty. Unisoc T700 tarjoaa prosessoriytiminään kaksi Cortex-A75-tehoydintä ja kuusi Cortex-A55-virransäästöydintä. Grafiikkasuorituskyvystä vastaa Mali-G52.

Järjestelmäpiirin parina Moto g20:ssä on 4 Gt RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa, jota on mahdollista jatkaa maksimissaan teratavun kokoisilla microSD-muistikorteilla. Virtaa puhelimelle syöttää g30:stä tuttu 5000 mAh:n akku, mutta maksimilatausnopeus on pudotettu 15 watista 10 wattiin.

Myös kamerajärjestelmässä on tehty pieniä muutoksia. Kahden megapikselin makro- ja syvyystietokamerat ovat säilyneet ennallaan, kuten on myös 8 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 13 megapikselin etukamera. Pääkameran resoluutio on kuitenkin laskenut 64 megapikselistä 48 megapikseliin.

Motorola Moto g20:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 165,22 x 75,73 x 9,14
  • Paino: 200 grammaa
  • 6,5” näyttö, 1600 x 720, 269 PPI, 90 Hz
  • Rakenne: IP52-suojaus
  • UNISOC T700 -järjestelmäpiiri (2 x Cortex-A75, 6 x 1,8 GHz Cortex-A55 CPU, 850 Mhz Mali-G52 GPU)
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 1Tt)
  • LTE Cat.4, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.0, (A)GPS, LTEPP, SUPL, GLONASS, Galileo, NFC
  • Neloistakakamera:
    • 48 megapikselin pääkamera (1,6 um pikselikoko), F1.7
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko, 118 asteen kuvakulma), f2.2
    • 2 megapikselin makrokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4
    • 2 megapikselin syvyystietokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4
  • 13 megapikselin etukamera, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
  • 5000 mAh:n akku, USB Type-C (USB 2.0), 10 watin latausteho
  • Android 11

Motorola Moto g20 tulee saataville Suomessa 11. toukokuuta 169 euron suositushintaan.

Lähde: Sähköpostilehdistötiedote

Cerebras julkisti maailman suurimman piirin seuraajan: Wafer Scale Engine 2

Wafer Scale Engine 2 on yhtä suurikokoinen kuin edeltäjänsä, mutta TSMC:n 7 nanometrin prosessin myötä siihen on saatu mahtumaan yli kaksinkertaisesti transistoreja.

Cerebras nousi otsikoihin vuoden 2019 syksyllä, kun se julkisti maailman suurimman piirin. Cerebras Wafer Scale Engine rakentui jopa 1,2 biljoonasta transistorista ja oli käytännössä useita yhteen liitettyjä piirejä, joita ei irroteta toisistaan piikiekkoa leikatessa. Nyt jättipiiri on saanut seuraajan.

Cerebras Wafer Scale Engine 2 eli WSE-2 rakentuu yhteensä peräti 2,6 biljoonasta transistorista ja sen pinta-ala on samat 46 255 mm2 kuin edeltäjälläänkin. Käytännössä koon sanelee piikiekon koko. Koko komeudessa on peräti 850 000 tekoälytehtäviin erikoistunutta ydintä ja yhteensä 40 gigatavua SRAM-muistia jaettuna jokaiseen ytimeen. Piirien välinen yhteysväylä tarjoilee kaistaa peräti 220 petabittiä sekunnissa ja SRAM-muistiin kaistaa on tarjolla 20 petatavua sekunnissa.

Yhtiön mukaan TSMC:n 7 nanometrin prosessilla valmistettava WSE-2 tarjoaa kaksinkertaista suorituskykyä ensimmäiseen sukupolveen nähden, mutta mitään tarkkoja suorituskykylukuja se ei tarjoillut. WSE-2:ssa on muistikaista ja yhteysväylän kaista ovat kasvaneet noin 120 % edeltäjäänsä nähden, mutta piirin tehonkulutus on pysynyt identtisenä 15 kilowatissa.

Lähde: Tom’s Hardware

Microsoft kertoi DirectX 12:n uudistuksista ja julkaisi Agility SDK:n

Agility SDK mahdollistaa tuoreimman DirectX 12 -version käytön vanhemmillakin Windows 10 -versioilla.

Microsoft on kertonut Game Stack Live 2021 -tapahtumassa DirectX -rajapinnan uusista ominaisuuksista ja lähitulevaisuuden suunnitelmista. Kenties mielenkiintoisin tulevista uudistuksista on DirectStorage-rajapinta.

GSL 2021 -tapahtuman yhteydessä julkaistiin kaksi uutta teknologiaa: DirectX 12 Agility -ohjelmistokehityskitti (SDK) ja HLSL:n (High-Level Shading Language) Shader Model 6.6. Varjostinmallin uudistukset ovat kiinnostavia lähinnä kehittäjien näkökulmasta, eikä se sisällä kuluttajille markkinoitavia uudistuksia. Voit tutustua varjostinkielen uudistuksiin Microsoftin blogissa.

Tällä hetkellä DirectX 12:n käytössä olevat ominaisuudet ovat sidottuja ennen kaikkea käyttöjärjestelmäversioon. DirectX 12 Agility SDK mahdollistaa uusimpien ominaisuuksien hyödyntämisen myös vanhemmilla Windows 10 -versioilla liittämällä tarvittavan DLL-kirjaston pelin mukaan. Windows 10:n on kuitenkin oltava vähintään versiota 1909 (November 2019 Update).

Idea ei sinänsä ole uusi, vaan sitä on hyödynnetty esimerkiksi tietyn OpenGL-version käyttöön käyttöjärjestelmän vakioversiosta riippumatta ja useiden erilaisten ”wrappereiden” kuten suositun ENBSeriesin kanssa. Ensimmäinen Agility SDK:n versio tukee DirectX 12 Ultimatea ja siihen tänään julkaistuja päivityksiä.

Microsoft ilmoitti GSL 2021 -tapahtumassa lisäksi, että se tuo yhdessä AMD:n kanssa yhtiön FidelityFX-kirjaston myös Xbox Series -konsoleiden pelinkehityskittiin. Aluksi konsoleille tulee saataville FidelityFX:n Contrast Adaptive Sharpening-, Variable Shading- ja Shadow Denoiser -teknologiat, mutta tulevaisuudessa joukkoon tullee liittymään esimerkiksi FidelityFX SuperResolution -skaalain.

Odotetuinta DirectX 12:n uudistusta eli DirectStoragea saadaan odotella vielä hamaan tulevaisuuteen. Huhujen mukaan ominaisuus tuotaisiin kehittäjien käyttöön kesän aikana ja kuluttajille mahdollisesti loppuvuodesta, mutta aikataulu on todennäköisesti vielä ainakin osittain avoin. DirectStoragen on tarkoitus mahdollistaa nopeiden SSD-asemien suorituskyvyn hyödyntäminen peleissä nykyistä paremmin. Voit tutustua ominaisuuteen helpoiten ylle upotetulta puolen tunnin videolta.

Lähde: Microsoft

Chia-kryptolouhijat ovat vallanneet kiintolevymarkkinat Kiinassa

Villityksen takana on Chia-virtuaalivaluutta, joka ei kaipaa merkittävästi laskentatehoa, vaan vain kapasiteettia sekä luku- ja kirjoitusoperaatioita.

Kryptolouhinta on myllertänyt näytönohjainmarkkinat sekaisin viime syksynä alkaneen uuden Ethereum-villityksen myötä. Nyt kryptolouhijat uhkaavat myös kiintolevymarkkinoita, mikäli HKEPC:n raportti pitää kutinsa.

HKEPC:n mukaan kryptolouhijat ovat alkaneet ostamaan massoittain kiintolevyjä louhiakseen Chia-kryptovaluuttaa. Raportin mukaan etenkin 4-18 teratavun kiintolevyjä on ostettu niin paljon, että niiden hinnat ovat nousseet 200-600 hongkongin dollaria eli noin 21-63 euroa. Vaikka summat kuulostavat sinänsä pieniltä, ne ovat merkittäviä suhteessa asemien hintoihin. Mikäli Chian suosio jatkaa kasvuaan, odotetaan hintojen nousevan entisestään.

Chia on BitTorrentin keksijä Bram Cohenin luoma virtuaalivaluutta, joka perustuu ns. Proof of Space and Time -malliin. Käytännössä sitä kuvaillaan ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona Proof of Work -tyyppisille valuutoille kuten BitCoin ja Ethereum. Chia ei vaadi merkittävästi laskutehoa, vaan vain kirjoitus- ja lukuoperaatioita sekä kapasiteettia.

Vaikka runsaat kirjoitus- ja lukuoperaatiot ovat myrkkyä SSD-asemien kestävyydelle, kerrotaan kiintolevyjen loppumisen johtaneen myös SSD-asemien myynnin kasvuun. Jopa kuluttajaluokan SSD-asemien kerrotaan voivan louhia voitollisesti ja MyDriversin raportin mukaan esimerkiksi kiinan paikallismarkkinoilla merkittävän Jiahe Jinwein myyneen kaikki yhden ja kahden teratavun M.2 SSD-asemansa loppuun. Yhtiö suunnitteleekin nyt rajoittavansa SSD-asemien kertaostoja louhijoiden rohmuamisen lopettamiseksi, mutta toisaalta suunnittelee samaan aikaan nimenomaan louhintakäyttöön tarkoitettua SSD-asemaa.

Aika näyttää, laajeneeko Chia-villitys myös Kiinan ulkopuolelle ja mitä se tekee maailmanlaajuisille tallennusmediamarkkinoille.

Lähteet: Tom’s Hardware, HKEPC, MyDrivers

AOC julkaisi ensimmäiset näppäimistönsä ja hiirensä

AOC aloitti laajentumisen oheislaitteisiin viime kuussa headset-kuulokkeilla.

Näyttövalmistajana tunnettu AOC laajensi aiemmin tänä vuonna tuoteportfoliotaan headsettien puolelle. Nyt yhtiö on ottanut seuraavan loikan ja julkistanut ensimmäiset näppäimistönsä, hiirensä ja hiirimattonsa.

AOC tuo markkinoille kerralla kolme pelihiirtä: perustason GM200, laajemmin varusteltu GM500 ja Agon-brändätty AGM700. GM200 on varustettu Pixartin PWM3519-sensorilla, jolle luvataan 4200 DPI:n tarkkuus. Ergonomisesti oikeakätisille muotoillun hiiren kyljestä löytyy kaksi peukalopainiketta ja rullan takaa puolestaan DPI-painike. Hiiren RGB-valaistuksen voi asettaa vaihtumaan DPI:n mukana. GM200 on hinnoiteltu Hexuksen mukaan 20 euroon.

AOC:n sanoja lainaten GM500 on suunniteltu täyttämään jokaisen pelaajan välttämättömin tarve: kustomoitava RGB-valaistus 16,8 miljoonalla värillä. Pixartin PWM3325 -sensorille luvataan 5000 DPI:n tarkkuus, 100 tuuman sekuntinopeus ja 20 G:n kiihtyvyys. Päänäppäimissä käytetään Omronin kytkimiä ja symmetrisesti muotoillun hiiren kummaltakin kyljeltä löytyy kaksi painiketta. DPI-painike on sijoitettu tutulle paikalleen rullan taakse. Hiiren valaistus on täysin kustomoitavissa ja sen voi synkronoida muiden AOC:n oheislaitteiden valaistuksen kanssa. GM500:n strategiset mitat ovat 127 x 74 x 40 mm ja 145 grammaa. GM500 on hinnoiteltu Hexuksen mukaan 24,99 dollariin.

Agon-brändätty AGM700 on suunniteltu yhtiön mukaan ammatilaispelaajille ja se on varustettu Pixartin 16 000 DPI:n tarkkuuteen yltävällä PWM3389-sensorilla. Sensorille luvataan 400 tuuman sekuntinopeus ja 50 G:n kiihtyvyys. Hiiren pääpainikkeet on toteutettu Omronin kytkimillä ja oikeakätisille suunnitellun hiiren vasemmasta kyljestä löytyy peukalopainikkeiden lisäksi hiiren herkkyyttä laskeva tarkka-ampujanäppäin. Rullan takaa löytyy DPI-painikkeen lisäksi painike kolmen eri profiilin välillä vaihtamiseksi. Hiiren valaistus on täysin kustomoitavissa ja synkronoitavissa muihin AOC-oheislaitteisiin GM500:n tapaan. AGM700:n strategiset mitat ovat 123,8 x 63,4 x 37,9 mm ja 148 grammaa. Painoa voi halutessaan lisätä viidellä hiiren pohjaan luukun alle asennettavalla viiden gramman painolla. Hexuksen mukaan AGM700:n hintalappuna koreilee 39,99 dollaria.

AOC:n näppäimistövalikoima noudattaa pelihiirten linjaa ja tulee myyntiin kolmena mallina: kumikupuja käyttävä GK200, Outemun kytkimillä varustettu GK500 ja Cherryn kytkimillä varustettu, Agon-brändätty AGK700. Kaikki kolme näppäimistöä ovat täyskokoisia ja saatavilla toistaiseksi vain yhdysvaltalaisella ANSI-asettelulla, mutta oletettavasti perästä seuraa myös ISO-versiot. Kolmikosta löytyy luonnollisesti myös RGB-valaistus.

AGK700-näppäimistöön voi valita Cherryn siniset tai punaiset kytkimet ja ne tukevat luonnollisesti NKRO-rolloveria. Normaalin näppäinvalikoiman lisäksi mukaan on saatu mahtumaan 5 makronäppäintä, joukko pikanäppäimiä sekä pyöritettävä mediarulla. Näppäimistön kansi on valmistettu alumiinista ja sen mukana tulee magneeteilla kiinnittyvä nahalla päällystetty rannetuki. AGK700 on hinnoiteltu Hexuksen mukaan 179,99 dollariin.

GK500 tulee saataville niin ikään punaisin ja sinisin kytkimin, mutta Outemun valmistamina. Näppäimistö on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Näppäimistöstä löytyy makro- ja mediatoiminnot, mutta niitä on käytettävä Fn-funktionäppäimen kautta. Fn korvaa näppäimistöstä oikean puoleisen Windows-näppäimen. Myös GK500:n kansi on alumiinista ja sen mukana tulee magneeteilla kiinnittyvä rannetuki, mutta rannetuen materiaaleista ei ole mainintaa. GK500:n hinnaksi Hexus ilmoittaa 49,99 dollaria.

GK200 on asettelultaan vastaava kuin GM500, mutta sen rakenteessa on siirrytty alumiinista edullisempaan metalliseen kansilevyyn ja valaistus on lukittu ikuiseen sateenkaarikuvioon. Näppäimistön mukana tulee muovinen, magneeteilla kytkeytyvä rannetuki. Näppäimistön suositushinta on Hexuksen mukaan 42,20 euroa.

Lähteet: Hexus, AOC

Video: Testissä kolme 60 % pelinäppäimistöä (HyperX, Corsair & Razer)

Testissä kolme 60 % kokoista pelinäppäimistöä 120-140 euron hintaluokassa ja lineaarisilla kytkimillä.

60 prosentin kokoinen näppäimistö on pienikokoinen, siitä puuttuu numeronäppäimistö, osa siirtymänäppäimistä ja ylhäältä funtkionäppäimet. Monia viehättää 60 prosenttisen näppäimistön pieni koko ja siitä on myös hyötyä pelatessa, kun kädet saa lähemmäksi toisiaan ja hiirelle jää isompi ala. Huonona puolena puuttuvia näppäimiä täytyy käyttää funktionäppäimen avulla, pahimmassa tapauksessa kahdella kädellä.

Testissä on HyperX:n, Corsairin ja Razerin uudet 60 % kokoiset pelinäppäimistöt ja videolla käydään läpi jokaisen näppäimistön ominaisuudet sekä suoritetaan kirjoitus- ja pelitestit.

Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video Youtubessa