Uutiset

TeamGroup lupaa korkeaa ylikellotuspotentiaalia T-Force DDR5-muisteilleen

TeamGroupin mukaan DDR5-muistien ylikellotuspotentiaali on jopa edellisiä sukupolvia korkeampi, kiitos muistikammalle siirretyn jännitteenhallinnan.

Ensimmäiset innokkaat valmistajat ovat ehtineet jo julkistaa ensimmäisiä DDR5-muistejaan, vaikka niitä tukevia alustoja odotetaan markkinoille vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Muistivalmistaja TeamGroup haluaa erottua joukosta ja vielä olemattomien muistien julkaisun sijasta yhtiö mainostaa tulevien muistiensa ylikellotusmahdollisuuksia.

TeamGroupin julkaiseman tiedotteen mukaan yhtiön tulevat T-Force DDR5-muistit tulevat tukemaan ylikellotusta. Muististandardin muutosten vuoksi kellotuspotentiaalia pitäisi olla ainakin teoriassa reippaasti ja yhtiön itsensä mukaan selvästi aiempia sukupolvia enemmän, sillä muistien virranhallinta on siirretty emolevyltä suoraan muistikammoille itselleen. Muutoksen myötä jännite pysyy aiempaa vakaampana ja ainakin TeamGroupin käyttämä virranhallintapiiri sallii sen nostamisen peräti 2,6 volttiin saakka 1,1-1,2 voltin vakiojännitteestä.

TeamGroup on aloittanut jo ylikellotuskelpoisten DDR5-muistien samplaamisen Asukselle, ASRockille, MSI:lle ja Gigabytelle emolevyjen ylikellotusominaisuuksien ja muistien ylikellotettavuuden validoimiseksi. Yhtiö lupaakin sen T-Force-muistien olevan taatusti yhteensopivia edellä mainittujen valmistajien DDR5-emolevyjen kanssa.

Lähde: TeamGroup

Xiaomin alaisuuteen kuuluvalta Zepp Health Corporationilta uusia älykelloja

Kiinalaisyritys julkaisi uuden omaa nimeään kantavan Zepp-tuotesarjan lisäksi myös Amazfit-nimen alle sijoittuvan vaativien olosuhteiden T-Rex Pro -kellon.

Xiaomin MiOT-ekosysteemiin (Mi internet of things) kuuluva Zepp Health Corporation (entinen Huami) on tänään julkaissut uuden Zepp-tuotemerkin. Uuden tuotemerkin ja sen mukana julkaistujen kellojen ohessa sama konserni julkaisi myös uuden Amazfit T-Rex Pro -urheilukellon vaativiin olosuhteisiin.

Amazfit T-Rex Pron näyttönä toimii pyöreä 1,3-tuumainen AMOLED-paneeli 360 x 360 -resoluutiolla ja sitä peittää Gorilla Glass 3 -suojalasi. Runkomateriaalia valmistaja ei ole tiedotteessaan määritellyt, mutta painikkeet kellossa ovat metalliset. Runko on muotoiltu kuperaksi, minkä pitäisi valmistajan mukaan suojata kelloa iskuilta ja tärähdyksiltä.

Haastavia olosuhteita varten T-Rex Pro tarjoaa 10ATM-vedenkestävyyden ja MIL-STD-810G-sertifioinnin. Lämpötiloja kello kestää -40 asteesta 70 asteeseen. Amazfitin aiempien kellojen tapaan myös T-Rex Pro on älyominaisuuksiltaan suhteellisen kevyt, eikä siitä löydy Googlen Wear OS -käyttöjärjestelmää tai tukea kolmannen osapuolen sovelluksille. Bluetooth-yhteydellä puhelimeen yhdistettynä kello osaa kuitenkin näyttää ilmoituksia ja ohjata musiikkia tai kameraa.

T-Rex Pro tukee perinteisen sykkeenmittauksen lisäksi myös veren happisaturaation mittausta ranteessa. Urheiluseurantaan kello sisältää yli sata eri liikuntamuotoa ja retkeilijöitä miellyttänee kellosta löytyvät kompassi ja barometrinen korkeusmittari. Myös seurantapalveluita kello kykenee käyttämään ilman liitettyä puhelinta sisäänrakennettujen GPS-, Glonass-, BeiDou- ja Galileo-paikannustoimintojen avulla. Terveysominaisuuksista tuettuna on unenlaadun seuranta.

Akunkestoa Amazfit lupaa T-Rex Prolle yhdellä latauksella 18 päivää.

Zepp-tuotenimen alle puolestaan julkaistiin kaksi uutta kelloa – Zepp Z ja Zepp E, jotka molemmat edustavat huomattavasti perinteisempiä kelloja, kuin Amazfitin jykevä T-Rex Pro. Amazfitin kellon tapaan myös Zeppin uutuudet ovat ”kevytälykelloja”, joissa on käytössä valmistajan oma käyttöliittymä, eikä siitä löydy tukea kolmannen osapuolen sovelluksille. Puhelimen ilmoitusten näyttäminen ja yksinkertaiset komennot Bluetoothin välityksellä onnistuvat kuitenkin Amazfitin uutuuden tapaan.

Molemmat Zeppin kellot mittaavat T-Rex Pron tapaan unenlaatua, veren happisaturaatiota ja sydämen sykettä. Ne tarjoavat 5ATM-vedenkestävyyden, mutta eivät laajempia iskun- tai säänkestävyyksiä. Myös urheiluominaisuuksista on karsittu ja Zeppin uutuuksista Z tukee 12:n ja E 11:n eri liikuntamuodon seuraamista. Sisäänrakennettua GPS:ää tai muita satelliittipaikannuspalveluista kelloista ei todennäköisesti löydy, sillä valmistaja ei niitä sivuillaan mainosta.

Zeppin uutuuskaksikosta edullisemmaksi sijoittuu Zepp E. Kello tulee saataville kahtena versiona – pyöränä ja neliskulmaisena.  Näyttönä toimii AMOLED-paneeli, jota peittää reunoiltaan kaareutuva lasi. Runko on valmistettu teräksestä. Valmistaja lupaa Zepp E:n akun kestävän yhdellä latauksella tyypillisesti noin seitsemän päivää. Sisaruksista kalliimpi Zepp Z puolestaan tulee tarjolle vain pyöreällä AMOLED-näytöllä. Kellon runko on titaaniseosta ja ranneke nahkaa. Akunkestoa Zepp Z:lle valmistaja lupaa tyypillisesti noin 15 päivää.

Amazfit T-Rex Pro tulee saataville huhtikuussa 199 euron suositushintaan. Zeppin kellot puolestaan ovat saatavilla välittömästi. Zepp E:n suositushinta on 249 euroa ja Zepp Z:n puolestaan 349 euroa.

Lähteet: Amazfit, Zepp

Live: io-techin Tekniikkapodcast (12/2021)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin viikottainen Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 26. maaliskuuta noin klo 15:00 alkaen suorana live-streamina. Tekniikkapodcast lähetetään suorana YouTubessa. Äänessä ovat Sampsa Kurri ja Juha Kokkonen.


AOC-jalusta
Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

Samsung julkisti 512 Gt:n DDR5-7200-muistit palvelimiin

Samsungin muistit on suunnattu kuluttajamarkkinoiden sijasta Intelin tuleviin Sapphire Rapids- ja AMD:n tuleviin Genoa-palvelinalustoihin.

DDR5-muistit ovat saapumassa markkinoille vielä kuluvan vuoden aikana, kun Intel julkaisee niitä tukevat Alder Lake -prosessorit. AMD:n puolella DDR5-tukea odotetaan ensimmäisiin AM5-kantaan sopiviin prosessoreihin, olivat ne sitten Zen 3 -päivitysversioita tai Zen 4 -prosessoreita.

Innokkaimmat muistivalmistajat ovat ehtineet jo esittelemään ja julkaisemaankin ensimmäiset DDR5-muistinsa. Nyt joukkoon liittyy myös Samsung, joskin astetta edelle ehtineitä julkistuksia järeämmin asein. Yhtiö tähtääkin nyt esitellyillä muisteilla lähinnä Intelin Sapphire Rapids- ja AMD:n Genoa-palvelinalustoille.

Samsungin julkistamat DDR5-muistit tulevat saataville 512 Gt:n kapasiteetilla ja parhaimmillaan DDR5-7200-nopeudella. Ne ovat ensimmäiset HKMG-prosessia (High-K Metal Gate, Korkean K-arvon metallihila)) hyödyntävät DDR5-muistit, mutta Samsungilla on aiemmin kokemusta HKMG:n käytöstä yhtiön GDDR6-muisteissa. Korkeaan kapasiteettiin per muistikampa on päästy hyödyntämällä TSV-läpivientejä (Through-Silicon-Via) ja pinoamalla päällekäin kahdeksan 16 gigabitin DDR5-muistisirua ja muistikammalle yhteensä jopa 40 DDR5-muistipiiriä. Ylimääräiset kahdeksan muistipiiriä selittyvät muistien ECC-virheenkorjauksella, jota ei tule sekoittaa DDR5-muistien sisäiseen ECC-virheenkorjaukseen.

Lähde: Samsung

Microsoft uudistaa Windowsin järjestelmäkuvakkeet

Windowsin järjestelmäkuvakkeet saapuivat vasta Dev-kanavan Windows Insider -käyttäjille, eikä peruskäyttäjien päivitysaikataulusta ole tällä hetkellä tietoa.

Microsoft aloitti Windowsin kuvakekirjaston uudistamisen uuden muotokielen mukaiseksi viime vuonna. Nyt Insider-käyttäjät ovat saaneet tuoreen version mukana pitkän liudan uusia ikoneja, jotka muuttavat käyttöjärjestelmää silmin nähtävästi.

Windows 10:n kuvakkeiden päivitysurakka alkoi jo viime vuonna sisäänrakennettujen sovellusten kuvakepäivityksillä. Sittemmin päivityksiä on tullut tipoittain, mutta suurempaa remonttia ei ole päästy tekemään.

Windows 10 Insider Build 21343:n mukana tulevat uudistukset pistävät kuitenkin uuden vaihteen silmään päivittämällä järjestelmäkuvakkeet. Uudistus hyppää käyttäjien silmille liki välittömästi, sillä uudistuksen alle osuvat muun muassa File Explorer -tiedostoselaimen käyttävät kansio- ja tiedostokuvakkeet. Microsoftin uudet kuvakkeet ovat aiempien uudistuneiden tapaan entistä värikkäämpiä, osin yksinkertaistettuja ja väriliukuineen pehmeämmiltä vaikuttavia.

Peruskäyttäjille samoja kuvakkeita lienee kuitenkin turha odottaa ihan heti, sillä Build 21343 julkaistiin Dev-kanavaan, joka on suunnattu teknisesti orientoituneille käyttäjille ja kehittäjille ja sisältää muita kanavia aikaisemmassa kehitysvaiheessa olevia versioita. Windowsin tuorein peruskäyttäjille suunnattu versio 21H1 on koontiversioltaan Build 19043.

Lähde: Microsoft

Näytönohjainmarkkinoiden tilanne jatkuu synkkänä

Asuksen mukaan NVIDIAn piirien saatavuus on yhtiön suurimpia ongelmia tällä hetkellä ja MSI ilmoitti sijoittajilleen nostavansa näytönohjainten hintoja heikon saatavuuden vuoksi.

Näytönohjainten hinnoittelu karkasi täysin käsistä viimeistään viime syksyn uuden sukupolven näytönohjainten julkaisujen jälkimainingeissa. Koronan kasvattama kysyntä on yllättänyt koko maailman housut kintuissa, eikä tuotantokapasiteetti yksinkertaisesti riitä täyttämään kysyntää. Helpotusta tilanteeseen ei ole toistaiseksi näköpiirissä ja useat analyytikot puhuvatkin jo suosiolla saatavuuden normalisoitumisesta ehkä ensi vuonna.

Vaikka luultavimmin isoimmat tekijät näytönohjainpulassa ovat yleinen puolijohdevalmistuksen kapasiteetin riittämättömyys ja kasvanut kysyntä, uskoo Asus, että ainakin NVIDIAlla on ongelmia myös piirien saantojen kanssa. Yhtiön edustaja kertoi sijoittajakonferenssissa piiritoimitusten laskeneen ensimmäisellä neljänneksellä, mikä taas saa näytönohjainten hinnat nousemaan entisestään. Asus uskookin, että NVIDIAn saannot olisivat odotettuja heikommat, jonka vuoksi se ei kykene vastaamaan nopealla aikataululla kysynnän muutoksiin riippumatta siitä, olisiko Samsungin tuotantolinjoilla tilaa.

NVIDIA toimitti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 9,1 miljoonaa grafiikkapiiriä työpöytänäytönohjaimiin, mikä on noin miljoona enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden ensimmäiselle neljännekselle toimituksia on saatu vähemmän, mikä on toisaalta luonnollista, kun tilaukset on tehty olettaen normaalin kausivaihtelun pätevän edelleen.

MSI on puolestaan kertonut omassa sijoittajakonferenssissaan niin ikään ikävämmän puoleisia uutisia. DigiTimesin raportin mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtaja Joseph Hsu on kertonut sijoittajille yhtiön tulevan nostamaan näytönohjaintensa hintoja niiden heikon saatavuuden vuoksi. Yhtiö uskoo analyytikkojen tavoin heikon saatavuuden jatkuvan ainakin vuoden loppuun saakka.

Lähteet: Tom’s Hardware, DigiTimes Uutiskuvan alkuperäislähde: Shiv Ramdas @ Twitter

Motorola julkaisi uudet moto g50 ja g100 -älypuhelimet

Molemmat ovat yksiä ensimmäistä Qualcommin uutuuspiirejä länsimaihin tuovista laitteista – moto g100:n sisällä sykkii Snapdragon 870 ja moto g50:n sisällä Snapdragon 480

Motorola julkaisi tänään moto g -sarjan uusimmat tulokkaat – moto g100 ja moto g50. Molemmat uutuuksista tuovat mukanaan 5G-yhteydet, roiskeenkestävän pinnoitteen ja Qualcommin uutuuspiirejä, joita länsimaissa ei ole juurikaan vielä nähty.

Puhelinten yhteydessä Motorola julkaisi myös uuden Ready For -alustan, joka on käytännössä suuremman näytön kiinnityksen mahdollistava telakka puhelimelle. Suuremman työskentely- tai pelitilan lisäksi Ready For -telakassa on Motorolan mukaan mahdollista asettaa päälle seurantatoiminto videopuheluissa, jolloin kamera seuraa puhujaa ja pitää hänet huomion keskipisteenä.  Ready For -alusta toimii julkaisun yhteydessä vain moto g100 ja Edge+ -älypuhelimilla.

Uutuuskaksikosta kalliimpi moto g100 on, kuten aiemmista vuotokuvista oli pääteltävissä, länsimaihin suunnattu versio Kiinassa tammikuussa julkaistusta Edge S -älypuhelimesta. Puhelimen sisällä sykkii Qualcommin Snapdragon 870 -järjestelmäpiiri ja moto g100 onkin yksi ensimmäisiä kyseisen piirin länsimaihin tuovista puhelimista. Järjestelmäpiirin parina on 8 gigatavua muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Tallennustilaa on myös mahdollista laajentaa maksimissaan yhden teratavun microSD-muistikortilla. moto g100:n 6,7-tuumainen näyttö käyttää korkeaa 21:9-kuvasuhdetta ja tarjoaa 90 hertsin virkistystaajuuden Full HD+ -resoluutiolla.

Kamerajärjestelmä muodostuu 64 megapikselin pääkamerasta, 16 megapikselin ultralaajakulmakamerasta ja 2 megapikselin syvyystietokamerasta. Ultralaajakulmakamera on käytettävissä myös makrokamerana, minkä lisäksi moto g100:n joukosta erottavana ominaisuutena sen ympärille on rakennettu rengasvalo lähikuvien valaisemista varten. Mukana on myös lasertarkennus.

moto g100:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 168,38 x 73,97 x 9,69 mm
  • Paino: 207 grammaa
  • 6,7” LCD-näyttö, 21:9, 2520 x 1080, 90 Hz, HDR10
  • Qualcomm Snapdragon 870 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 1 Tt)
  • Dual-SIM
  • Wi-Fi 6, Bluetooth 5.1, NFC, (A)GPS, LTEPP, SUPL, GLONASS, Galileo
  • Kolmoistakakamera:
    • 64 megapikselin pääkamera (1/2”, 0,7 um pikselikoko), f1.7
    • 16 megapikselin ultralaajakulmakamera (1 um pikselikoko, 117 asteen kuvakulma), f2.2
    • 2 megapikselin syvyystietokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4
    • TOF Laser-tarkennus
  • Kaksoisetukamera:
    • 16 megapikselin etukamera (1 um pikselikoko), f2.2
    • 8 megapikselin ultralaajaetukamera (1,12 um pikselikoko, 118 asteen kuvakulma), f2.4
  • Sormenjälkilukija, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä,
  • 5000 mAh:n akku, USB Type-C (USB 3.1), 20 watin latausteho
  • Android 11

Edullisempi moto g50 puolestaan tarjoaa 5G-yhteydet edulliseen hintaluokkaan. Puhelin on yksi ensimmäisistä Qualcommin Snapdragon 480 -järjestelmäpiirin sisältävistä laitteista. Järjestelmäpiirin parina on 4 gigatavua RAM-muistia ja mallin mukaan 64 tai 128 gigatavua tallennustilaa. moto g100:n tapaan myös moto g50 tukee maksimissaan 1 Tt:n microSD-muistikortteja. moto g50:n näyttö on kooltaan 6,5” ja sekin tarjoaa 90 hertsin virkistystaajuuden. Resoluutio on kuitenkin laskettu HD+-tasolle, minkä lisäksi kuvasuhde on perinteisempi 20:9.

moto g50:n kamerajärjestelmä muodostuu 48 megapikselin pääkamerasta, 5 megapikselin makrokamerasta ja 2 megapikselin syvyystietokamerasta.

moto g50:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 164,9 x 74,9 x 8,95 mm
  • Paino: 192 grammaa
  • 6,5” IPS-LCD-näyttö, 20:9, 1600 x 720, 90 Hz
  • Qualcomm Snapdragon 480 -järjestelmäpiiri
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 tai 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 1 Tt)
  • Dual-SIM
  • Wi-Fi 5, Bluetooth 5.0, NFC, (A)GPS, LTEPP, SUPL, GLONASS, Galileo
  • Kolmoistakakamera:
    • 48 megapikselin pääkamera (1,6 um pikselikoko), f1.7
    • 5 megapikselin makrokamera (1,12 um pikselikoko), f2.4
    • 2 megapikselin syvyystietokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4
    • TOF Laser-tarkennus
  • 13 megapikselin etukamera (1,12 um pikselikoko), f2.2
  • Sormenjälkilukija, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä,
  • 5000 mAh:n akku, USB Type-C (USB 2.0), 10 watin latausteho
  • Android 11

Molempien puhelinten käyttöjärjestelmänä toimii Googlen tuorein Android 11 valmistajan omien lisäysten kera. Niin ikään molemmat laitteet jakavat myös vedenkestävyyden valmistajan vettä hylkivän pinnoitteen myötä, mutta virallista IP-luokitusta Motorola ei laitteilleen kuitenkaan lupaa.

moto g50 tulee saataville Suomessa huomenna 26. maaliskuuta 199 euron suositushintaan kahtena värivaihtoehtona – Steel Grey ja Aqua Green. moto g100:n myynti alkaa 9. huhtikuuta 499 euron suositushintaan. moto g100 tulee saataville kolmena eri värivaihtoehtona – Iridescent Sky, Iridescent Ocean ja Slate Grey.

Lähde: Motorola (1), (2), (3)

Qualcomm julkaisi uuden Snapdragon 780G 5G -järjestelmäpiirin

Uutuuspiiri sijoittuu 7-sarjan huipulle ja keskittyy erityisesti AI-suorituskyvyn sekä kuvausominaisuuksien parantamiseen.

Qualcomm on laajentanut järjestelmäpiiriperhettään jälleen uudella tulokkaalla. Tällä kertaa vuorossa on 7-sarjan uusi huippumalli – Snapdragon 780G 5G. Ylemmän keskihintaluokan mobiililaitteisiin suunnattu uutuuspiiri panostaa erityisesti AI-suorituskykyyn sekä kuvausominaisuuksiin ja se on valmistettu modernilla 5 nm:n viivanleveydellä.

Snapdragon 780G 5G:n kuvausominaisuuksista huolehtii Spectra 570, jonka kolme kuvaprosessoria mahdollistavat kolmen samanaikaisen kuvan tallentamisen zoom-, laajakuva- ja ultralaajakulmakameroiden avulla. 780G onkin valmistajan ensimmäinen 7-sarjan piiri, joka kykenee kolmen yhtäaikaisen kuvan ottamiseen. Kuvauspuolen uutuutena on myös low light architecture, joka parantaa heikossa valaistuksessa otettujen kuvien laatua. AI-puolesta piirissä huolehtii valmistajan kuudennen sukupolven AI Engine ja Qualcomm Hexagon 770 -prosessori. AI-suorituskykyä onkin Qualcommin mukaan tuplat edelliseen sukupolveen verrattuna.

Edeltäjänsä tavoin ja nimensä mukaisesti Snapdragon 780G 5G tukee myös 5G-yhteyksiä. Modeemi on integroituna piiriin. Snapdragon 765G:stä löytynyt X52 5G-modeemi on kuitenkin korvattu tuoreella X53 5G-modeemilla, joka kykenee maksimissaan 3,3 Gb/s latausnopeuksiin sub 6 GHz -tekniikalla. Snapdragon 780G 5G tuo ensimmäisenä 7-sarjalaisena tuen myös Wi-Fi 6:lle ja Qualcommin Snapdragon Sound -teknologialle.

Totuttuun tapaan myös suorituskykyä on paranneltu. Prosessori käyttää Kryo 670-ytimiä, jotka yltävät korkeimmillaan 2,4 GHz:n taajuudelle ja sen luvataan tarjoavan jopa 40 prosenttia parempaa suorituskykyä edeltäjäänsä verrattuna. GPU on päivitetty Adreno 642:een, joka tukee päivitettäviä ajureita. Grafiikkapiirin suorituskyvystä valmistaja ei kuitenkaan antanut vertailulukuja aiempiin sukupolviin verrattuna.

Snapdragon 780G 5G -järjestelmäpiiriä käyttäviä kuluttajatuotteita on odotettavissa markkinoille kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana.

Lähde: Qualcomm

Video: Esittelyssä Gigabyten Z590-emolevyt

25.3.2021 - 14:19 / Sampsa Kurri Mainos Kommentit (0)

Videolla tutustutaan kolmeen Gigabyten Z590-emolevyyn ja miten ne eroaa toisistaan ja mihin hintaan on tarjolla mitäkin ominaisuuksia.

Kaupallinen yhteistyö Gigabyten kanssa

Intelin uusien Rocket Lake -koodinimelliset 11. sukupolven Core-prosessoreiden ennakkotilaukset ovat parhaillaan käynnissä ja niiden toimitukset kuluttajille alkaa ensi viikolla. Käytössä on sama LGA 1200 -kanta kuin edellisissä 10. sukupolven Core-prosessoreissa Z490-emolevyissä ja uudet prosessorit toimivat BIOS-päivityksellä Z490-emolevyissä ja 10. sukupolven prosessorit puolestaan toimivat myös uusissa Z590-emolevyissä.

Z590-piirisarja on tarkoitettu suorituskykyisempään käyttöön ja kerroinlukottomille prosessoreille ylikellottamiseen niin prosessorin kertoimen kuin muistinopeuden osalta.

Gigabyteltä videolla esitellään kolme Z590-emolevyä, joiden hintahaarukka on 350-500 euroa. Edullisin on Mini-ITX-kokoinen Z590I Vision D, joka maksaa 350€. Aorus-pelibrändin ATX-kokoinen Pro AX -emolevy on 380 euron hintainen ja kallein on paremmin varusteltu 499 euron hintainen Aorus Master. Julkaisun yhteydessä Gigabyteltä löytyy jopa 17 eri Z590-mallia, edullisimmat on peruskäyttöön suunnatut noin 200 euron hintaiset Gigabyte-mallit ja kallein yli 1000 euron hintainen Aorus Xtreme.

Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video Youtubessa

Video: Mikä on paras alle 200 euron älypuhelin?

Videolla käydään läpi io-techin alkuvuodesta testaamista alle 200 euron älypuhelimista parhaat ja tutustaan siihen millaisia kompromisseja ja priorisointeja laitteissa on tehty edullisen hinnan tieltä.

Videolla käymme läpi io-techin alkuvuoden aikana testaamista alle 200 euron älypuhelimista parhaat, minkä lisäksi tutustumme myös siihen, millaisia kompromisseja tuon hintaluokan laitteissa yleensä on.


AOC-jalusta

Parhaiksi puhelimiksi testeissä ovat valikoituneet OnePlus Nord N100 erityisesti 129 euron tarjoushinnallaan, johon puhelinta on saanut, Poco M3 ja Motorolan Moto G30. Motorolan tapauksessa hinnanalennuksille kuitenkin voi olla tarvetta, sillä 199 euron hinnalla vastaan tulee 200-300 euron 5G-älypuhelimet ja niiden tarjouskampanjat.

Jos pidit videosta niin laita yläpeukku ja tilaa io-techin YouTube-kanava, kiitos!

Katso video YouTubessa