Uutiset
NVIDIAn GeForce RTX 3090 -näytönohjaimen piirilevy vuotokuvissa
Ampere-arkkitehtuuriin perustuvan RTX 3090:n piirilevyssä silmiinpistävintä on kenties GDDR6X-muistien ja grafiikkapiirin olematon etäisyys sekä V:n muotoon leikattava piirilevyn peräpää.

NVIDIA tulee pitämään tänään illalla Suomen aikaa GeForce-julkaisutapahtuman. Viime viikon lopulta lähtien nettiin on vuotanut jo suuri osa oleellisista teknisistä yksityiskohdista, jäähdytyksestä ja custom korteista.
Vaikka julkaisuun on enää vain tunteja, ehdittiin ChipHellin foorumeille vuotaa vielä yksi ennen näkemätön kuvavuoto. Kuvissa on näkyvissä GeForce RTX 3090 -näytönohjaimen piirilevy sekä etu- että takapuoleltaan. Piirilevyä ei ole vielä leikattu lopulliseen muotoonsa, mutta siinä on hyvin nähtävissä V:n muotoon leikattava piirilevyn takapää.
GDDR6X-muistipiirien paikat on sijoitettu erittäin lähelle itse grafiikkapiirin paikkaa ja ne ovat sen ympärillä 4-3-4-1-muodostelmassa. Muistipiirien etu- ja takapuolella on puolestaan paikat pitkille rivistöille järeitä virransyötön komponentteja. Piirilevyn peräpäässä näkyy puolestaan vinoon asennettavan 12-pinnisen lisävirtaliittimen juotospaikat ja aivan etupäässä näyttöliittimien paikat.
Lähteet: ChipHell, VideoCardz
NVIDIAn GeForce RTX 3090 -näytönohjaimen piirilevy vuotokuvissa
Ampere-arkkitehtuuriin perustuvan RTX 3090:n piirilevyssä silmiinpistävintä on kenties GDDR6X-muistien ja grafiikkapiirin olematon etäisyys sekä V:n muotoon leikattava piirilevyn peräpää.
NVIDIA julkaisee tänään uudet GeForce-näytönohjaimet – io-tech seuraa livenä
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang tulee ottamaan lavan haltuun nahkatakissaan kello 19.00 Suomen aikaa.

NVIDIA tulee pitämään GeForce-erikoistapahtuman tänään kello 19.00 Suomen aikaa. io-tech tulee seuraamaan julkaisua tiiviisti ja tulemme pitämään kisastudiomaisen livestream-lähetyksen YouTube-kanavallamme tänään illalla.
NVIDIAn nahkatakkisen toimitusjohtaja Jensen Huangin odotetaan julkaisevan myöhemmin tänään pidettävässä julkaisutapahtumassa uudet Ampere-sukupolven GeForce-näytönohjaimet. Odotettavissa ovat ainakin laajasti vuodoissa esiintyneet GeForce RTX 3080 sekä lippulaivamalli RTX 3090.
GeForce-erikoistapahtuma tullaan striimaamaan livenä NVIDIAn Twitch-kanavalla.
io-tech seuraa NVIDIAn julkaistutilaisuutta Youtubessa suorana lähetettävässä kisastudiossa klo 18:30 alkaen. Spekuloimme ennen NVIDIAn julkaisutilaisuutta vuotojen pohjalta mahdollisia julkaisuja, seuraamme ja kommentoimme itse julkaisutilaisuutta ja vedämme lopuksi yhteen julkaistutilaisuuden annin. Studiossa ovat äänessä Sampsa ja Petrus.
Tilaamalla io-techin Youtube-kanavan ilmaiseksi ja klikkaamalla kelloikonia, saat ilmoituksen, kun lähetys alkaa.
NVIDIA julkaisee tänään uudet GeForce-näytönohjaimet – io-tech seuraa livenä
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang tulee ottamaan lavan haltuun nahkatakissaan kello 19.00 Suomen aikaa.
Qualcomm julkaisi päivittyneen Snapdragon 732G -järjestelmäpiirin
Snapdragon 732G perustuu samaan siruun, kuin vanhempi 730G, mutta sen tehoytimet toimivat nyt 2,3 GHz:n kellotaajuudella ja grafiikkaohjain on 15 % aiempaa suorituskykyisempi.

Puhelinmaailmassa uusia puhelimia tulee jatkuvalla syötöllä, mikä nostaa järjestelmäpiirivalmistajien paineita tuoda niin ikään jatkuvasti uusia tuotteita. Nyt tuotekirjastoaan on päivittänyt Qualcomm, joka julkaisi ylempään keskiluokkaan sijoittuvan uuden Snapdragon-järjestelmäpiirin.
Uusi Snapdragon 732G perustuu samaan siruun, kuin vuotta vanhempi 730G. Valmistusprosessin kypsyessä Qualcomm on kuitenkin voinut nyt julkaista sirusta version korkeammilla kellotaajuuksilla. Snapdragon 732G:ssa kaksi Cortex-A76-pohjaista Kryo 470 -ydintä toimii nyt 100 MHz korkeammilla 2,3 GHz:n kellotaajuuksilla ja Adreno 618 -grafiikkaohjaimen nopeutta on saatu parannettua 15 %. Yhtiö ei kuitenkaan paljastanut grafiikkaohjaimen kellotaajuuksia.
Muilta ominaisuuksiltaan, kuten LTE-yhteydet tarjoavan X15-modeemi, Spectra 350 -kuvaprosessori, Hexagon 688 DSP (Digital Signal Processor) ja 8 nanometrin 8LPP-valmistusprosessin osalta järjestelmäpiiri on täysin identtinen 730G:n kanssa.
Snapdragon 732G tulee ensimmäisenä käyttöön näillä näkymin POCOn uudessa älypuhelimessa, mutta sen julkaisuaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Lähde: Qualcomm
Qualcomm julkaisi päivittyneen Snapdragon 732G -järjestelmäpiirin
Snapdragon 732G perustuu samaan siruun, kuin vanhempi 730G, mutta sen tehoytimet toimivat nyt 2,3 GHz:n kellotaajuudella ja grafiikkaohjain on 15 % aiempaa suorituskykyisempi.
Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy A51 5G
io-tech testasi Samsungin edullisimman 5G-puhelimen – Galaxy A51 5G:n

Samsung lanseerasi Suomessa kesäkuussa 5G-version jo joulukuussa julkaistusta ja io-techin jo aiemmin testaamasta Galaxy A51 -älypuhelimesta. Uusi malli ei tuonut mukanaan pelkästään moderneja mobiiliyhteyksiä, vaan päivitti myös järjestelmäpiiriä, RAM-muistia ja akun kokoa. Samsungin keskihintaluokkaisen uutuuden keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 6,5-tuumainen Super AMOLED -näyttö Full HD+-resoluutiolla, Samsungin oma 8 nm viivanleveydellä valmistettava Exynos 980 -järjestelmäpiiri, 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Kamerajärjestelmä on tuttu Galaxy A51:stä muodostuen 48 megapikselin laajakulmakamerasta, 12 megapikselin ultralaajakulmakamerasta, 5 megapikselin makrokamerasta ja 5 megapikselin syvyystietokamerasta.
Artikkelissa perehdymme puhelimeen hieman täysimittaista testirutiinia lyhyemmin noin viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.
Lue artikkeli: Testissä Samsung Galaxy A51 5G
Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy A51 5G
io-tech testasi Samsungin edullisimman 5G-puhelimen – Galaxy A51 5G:n
Elisa testaa Pohjoismaiden ensimmäistä 5G-standalone-verkkoa yhdessä Ericssonin kanssa
Standalone on 5G-verkkojen toinen kehitysvaihe, joka on luvassa lähivuosina.

Elisa tiedottaa testaavansa Pohjoismaiden ensimmäisenä operaattorina ns. standalone- (SA) eli itsenäiseen 5G-tekniikkaan perustuvaa tiedonsiirtoyhteyttä yhteistyössä verkkolaitevalmistaja Ericssonin kanssa. Pilvipohjainen 5G SA (standalone) mahdollistaa 5G:n tarjoamien etujen täysimittaisen hyödyntämisen ja mm. entistäkin korkeammat siirtonopeudet, merkittävästi alhaisemmat viiveet sekä IoT-laitteiden välisen kommunikoinnin. Lisäksi se mahdollistaa myös verkon ”viipaloinnin”, eli jakamisen räätälöidyiksi asiakaskohtaisiksi loogisiksi verkoiksi. Näin yhteys voidaan kustomoida yksilöidysti tietyn yrityksen tai kuluttajan tarpeisiin.
Tällä hetkellä käytössä olevat 5G non-standalone (NSA) -yhteydet käyttävät 4G-verkkoja apunaan yhteyden muodostamisessa ja -hallinnassa, vaikka itse datasiirto tapahtuukin 5G-verkon kautta. Verkko-operaattorien on ollut helpompi siirtyä 5G-aikaan NSA-tekniikalla, jolla ne ovat voineet hyödyntää omia olemassaolevia 4G-verkkojaan. Elisa ei toistaiseksi kerro tarkempia aikataulusuunnitelmia 5G SA:n toteuttamisesta.
”Itsenäisen 5G-verkon rakentaminen ei tapahdu hetkessä, sillä se vaatii täysin uudenlaisen arkkitehtuurin, joka toteutetaan pilvipohjaisesti. Itsenäiseen 5G-verkon toiminnallisuuksien aikaansaamisessa on mobiilikeskusverkon toiminnalla keskeinen rooli, ja tämän testaus oli avainasia pilotin onnistumisessa. Vaikka kyseessä on pilotti, se on suuri askel kohti vieläkin nopeampaa, luotettavampaa ja tehokkaampaa 5G:tä, jonka tuomme asiakkaidemme käyttöön”, Elisan teknologiajohtaja Kalle Lehtinen kertoo.
Lähde: Elisa
Kuvat: Ericsson
Elisa testaa Pohjoismaiden ensimmäistä 5G-standalone-verkkoa yhdessä Ericssonin kanssa
Standalone on 5G-verkkojen toinen kehitysvaihe, joka on luvassa lähivuosina.
Honor lanseerasi 9X Pro -älypuhelimen Suomen markkinoille
Honor 9X Pro tarjoaa reiättömän ja lovettoman näytön motorisoidun etukameratoteutuksen avulla.

Honor lanseerasi tänään 9X Pro -älypuhelimen Suomen markkinoille. Lanseeraus on varsin erikoinen, sillä Honor 9X Pro julkaistiin Kiinassa jo yli vuosi sitten ja Euroopassa viime helmikuussa. Honorin mukaan 9X Pro -mallilla pyritään tuomaan lippulaivalaitteiden ominaisuuksia edullisempaan hintaluokkaan.
Laitteen suurehko 6,59-tuumainen LCD-näyttö on loveton ja reiätön, sillä etukamera on piilotettu puhelimen sisään. Motorisoidusti nouseva 16 megapikselin etukamera kestää jopa 15 kilon painon ja se painuu automaattisesti sisään puhelimen tippuessa. Nykyaikaisella seitsemän nanometrin prosessilla valmistettava Kirin 810 -järjestelmäpiiri on lämpöputkijäähdytetty ja sisältää kaksi Cortex-A76-ydintä, kuusi Cortex-A55-ydintä sekä Mali-G52-grafiikkasuorittimen. Käyttömuistia on hintaluokka huomioiden mukavat 6 gigatavua ja UFS 2.1 -tallennustilaa muhkeat 256 gigatavua. Takakamera koostuu 48 megapikselin pääkamerasta, 8 megapikselin 120-asteisesta ultralaajakulmasta sekä kahden megapikselin syvyystietokamerasta. Sisällä on 4000 mAh akku, joka tukee 10 watin latausta USB Type-C-liitännän kautta.
Käyttöjärjestelmässä Honor on jostain syystä jumiutunut lähes 2 vuotta vanhaan Android 9 -versioon, jonka päällä pyörivät EMUI 9.1.1 -käyttöliittymä sekä Huawein mobiilipalvelut (ei Googlen mobiilipalveluita).
Honor 9X Pro Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 163,1 x 77,2 x 8,8 mm
- Paino: 206 grammaa
- Rakenne: alumiinirunko, lasikuoret
- 6,59″ LTPS LCD -näyttö, 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2340 pikseliä, 391 PPI
- HiSilicon Kirin 810 -järjestelmäpiiri (2×2,27 GHz Cortex-A76 & 6×1,88 GHz Cortex-A55, Mali-G52 MP6)
- 6 Gt LPDDR4X RAM-muistia (Pro-mallissa 8 Gt)
- 256 Gt UFS 2.1 -tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka (max. 512 Gt)
- LTE, 2CA, Dual SIM
- Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac 2,4&5 GHz, Bluetooth 5.0, GPS, NFC, 3,5 mm ääniliitäntä
- Takakamera:
- 48 megapikselin laajakulmakamera, 1/2″ sensori, f1.8
- 2 megapikselin syvyystietokamera, f2.4
- 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.4, 120 asteen kuvakulma,
- 16 megapikselin etukamera, f2.2, motorisoidusti nouseva
- 4000 mAh li-polymeeriakku, USB Type-C 2.0, 10 W lataus
- Android 9 Pie & EMUI 9.1.1, Huawei Mobile Services
Honor 9X Pron myynti alkaa Suomessa 14. syyskuuta 269 euron suositushintaan. Värivaihtoehtoja ovat Phantom Purple sekä Midnight Black. 4. syyskuuta käynnistyvässä ennakkomyyntikampanjassa ostajalle on tarjolla Honor Magic Earbuds -vastamelukuulokkeet.
Samalla yritys julkisti myös uudet kiinalaisen Cosonicin Moecen-brändin kanssa yhteistyössä toteutetut langattomat True Wireless Earbuds -kuulokkeet, jotka tulevat myyntiin 23. syyskuuta 69 euron suositushintaan.
Lähteet: lehdistötiedote, Honor
Honor lanseerasi 9X Pro -älypuhelimen Suomen markkinoille
Honor 9X Pro tarjoaa reiättömän ja lovettoman näytön motorisoidun etukameratoteutuksen avulla.
Samsung lipsautti 980 Pro PCIe 4.0 -SSD-asemien verkkosivut julki ennen aikojaan
980 Pro tulee olemaan näillä näkymin Samsungin ensimmäinen PCIe 4.0 -standardia tukeva kuluttaja-SSD.

Vaikka PCI Express 4.0 -SSD-asemia on ollut saatavilla jo yli vuoden päivät, on kenties suosituin valmistaja edelleen poissa joukosta. Samsung ei ole tiedottanut, milloin se tulee julkaisemaan PCIe 4.0 -standardia tukevat kuluttaja-asemansa, mutta viikonloppuna se lipsautti uusien asemien tuotesivut hetkellisesti julki.
Samsung lupaa uusille 980 Pro -sarjan SSD-asemilleen parhaimmillaan peräti 7000 Mt/s:n perättäisluku- ja 5000 Mt/s:n -kirjoitusnopeuksia. Satunnaisluku- ja -kirjoitusnopeuden luvataan puolestaan olevan parhaimmillaan jopa 1 000 000 IOPSia eli yksi MIOPS (4Kt, QD32). Asemissa tulee olemaan käytössä yhtiön omat Elpis-ohjainpiiri ja TLC V-NAND -muistipiirit. Ohjaimen ja NAND-muistien tukena on lisäksi gigatavu DDR4-muistia.
Teratavun kapasiteetin tarjoavan aseman tehonkulutuksen kerrotaan olevan rasituksessa keskimäärin 6,2 wattia ja maksimissaan Burst-tilassa 8,9 wattia. Asemalle myönnetään 5 vuoden tai 600 TBW:n (Terabytes Written, kirjoitetut teratavut) takuuaika. Palaamme asiaan tarkemmin, kun koko 980 Pro -sarja julkaistaan virallisesti.
Lähde: Samsung (Google Cache)
Samsung lipsautti 980 Pro PCIe 4.0 -SSD-asemien verkkosivut julki ennen aikojaan
980 Pro tulee olemaan näillä näkymin Samsungin ensimmäinen PCIe 4.0 -standardia tukeva kuluttaja-SSD.
Koronatartuntojen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-älypuhelinsovellus on nyt julkaistu
Sovellus on saatavilla AppStoresta ja Google Play -kaupasta.

Koronavilkku-älypuhelinsovellus julkaistiin suomalaisten käyttöön tänään elokuun viimeisenä päivänä. Kyseisen sovelluksen tavoitteena on automatisoida tartuntaketjujen jäljittämistä ja siten mahdollisesti estää taudin laajamittaista toista aaltoa. Sovellus toimii niin Android- kuin myös iOS-laitteilla ja se on saatavilla valmistajien omilta kauppapaikoilta – AppStoresta ja Google Playsta.
Koronavilkku on maksuton sovellus, joka toimii puhelimen taustalla automaattisesti ja lupaa olla vaikuttamatta laitteen akunkestoon. Sovellus arpoo jokaiselle puhelimelle oman yksilöllisen tunnuskoodin, joka ei kuitenkaan sisällä minkäänlaisia tietoja itse puhelimesta tai käyttäjästä. Bluetooth-yhteyttä käyttämällä puhelin viestii toisten Koronavilkku-sovellusta käyttävien puhelinten kanssa jakaen toisilleen tuota yksilöllistä tunnuskoodia. Tiedot tallentuvat tilanteissa, joissa kaksi Koronavilkun puhelimeensa ladannutta käyttäjää viettävät alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan vähintään 15 minuuttia. Sovellus säilyttää nämä tunnuskoodit 21 vuorokauden ajan.
Jos Koronavilkun käyttäjällä todetaan koronavirustartunta, annetaan hänelle sovellukseen avauskoodi. Tuon koodin syöttämällä laite ilmoittaa kaikille tallessa olleille tunnuskoodeille ilmoituksen mahdollisesta tartunnasta. Ilmoituksen mukana ei ole henkilö- tai sijaintitietoja eikä tietoja mahdollisen tartunnan ajankohdasta, joten altistumisen lähdettä ei ilmoituksen perusteella ole mahdollista päätellä. Mahdollisesta tartunnasta ilmoituksen saaneille sovelluksesta tulee myös toimintaohjeet jatkoa varten.
Sovellus tallentaa ulkoisille palvelimille tiedon siitä, että sovellus on toiminnassa ja siitä, onko käyttäjä mahdollisesti altistunut tartunnalle. Palvelin sijaitsee Suomessa ja sitä hallinnoivat julkishallinnon toimijat.
Koronavilkku-jäljityssovellus on täysin vapaaehtoinen, mutta THL:n tavoitteena on saada syyskuun loppuun mennessä miljoona käyttäjää. THL kuitenkin korostaa Koronavilkun olevan edelleen vain yksi lisätyökalu taudin jäljittämisessä ja käsityönä tehtävän jäljittämisen jatkuvan edelleen.
Lähteet: Koronavilkku, Yle
Koronatartuntojen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-älypuhelinsovellus on nyt julkaistu
Sovellus on saatavilla AppStoresta ja Google Play -kaupasta.
Gainwardin ja Zotacin uudet RTX 3000 -sarjan näytönohjaimet laajoissa vuodoissa
Gainwardin valikoimasta vuoti kaksi mallia, Zotacilta peräti kahdeksan.

NVIDIA tulee pitämään nahkatakkisen toimitusjohtaja Jensen Huangin johdolla julkaisutilaisuuden 1.9. eli ensi viikon tiistaina. io-tech tulee seuraamaan keynote-esitystä livenä kisastudion merkeissä YouTubessa.
Vielä ennen julkaisua on nettiin saatu uusi vyöry vuotoja. Tällä kertaa vuodoissa esiintyvät Zotacin suunnittelemat kahdeksan RTX 3000 -sarjan näytönohjainta sekä kaksi Gainwardin Phoenix-sarjan RTX 3000 -näytönohjainta.
VideoCardzin käsiinsä saamat diat Gainwardin Phoenix-sarjan RTX 3080 Golden Sample- ja RTX 3090 Golden Sample -näytönohjaimista pitävät sisällään paitsi kuvat itse näytönohjaimista, myös niiden tekniset tiedot. Kuten tyypillistä, ei vuodettujen teknisten tietojen paikkansa pitävyyttä voida varmistaa tässä vaiheessa.
Diojen mukaan yhteisiä ominaisuuksia näytönohjaimille on 7 nanometrin valmistusprosessi, GDDR6X-muistit, Ampere-arkkitehtuuri 2. sukupolven RT-ytimillä ja 3. sukupolven tensoriytimillä, tuki joukolle rajapintoja ja muita vastaavia teknologioita sekä DisplayPort 1.4a- ja HDMI 2.1 -liittimet.
RTX 3080:ssä on diojen mukaan käytössä 4352 CUDA-ydintä ja grafiikkapiirin Boost-kellotaajuus on 1740 MHz. Muistiväylä on 320-bittinen ja sen jatkeena on 10 gigatavua 19 Gbps:n GDDR6Xmuistia. Sen TGP-arvo (Total Graphics Power) eli koko näytönohjaimen kulutus on 320 wattia. RTX 3090:ssä kerrotaan olevan käytössä 5248 CUDA-ydintä ja Boost-kellotaajuus on pykälää matalampi 1725 MHz. 19 Gbps:n GDDR6X-muistia on peräti 24 Gt 384-bittisen muistiväylän jatkeena. RTX 3090 -mallissa on lisäksi tuki useamman näytönohjaimen käytölle NVLink-liitännän avulla. Sen TGP-arvo on 350 wattia.
Zotacin osalta on puolestaan varmistunut kolmen RTX 3090- ja kolmen RTX 3080 -mallin lisäksi kaksi RTX 3070 -näytönohjainta. RTX 3070 -mallit ovat Twin Edge ja Twin Edge Holo, kun RTX 3080- ja RTX 3090 -sarjoista tulevat löytymään Trinity-, Trinity Holo- ja AMP Extreme -mallit.
Vuotaneissa kuvissa näkyy ilmeisesti RTX 3080 -sarjan Trinity-malli kahdella 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä, koko mallisto profiilikuvissa, mainosdioja näytönohjainten jäähdytinten toiminnasta. InformáticaCeron mukaan kuvassa näkyvän näytönohjaimen mitat olisivat 317 x 120 mm ja se veisi 2,5 korttipaikkaa. Zotacilta on lisäksi luvassa oma Firestorm-ylikellotussovellus.
Lähteet: VideoCardz, InformáticaCero, momomo_us @ Twitter
Gainwardin ja Zotacin uudet RTX 3000 -sarjan näytönohjaimet laajoissa vuodoissa
Gainwardin valikoimasta vuoti kaksi mallia, Zotacilta peräti kahdeksan.
AMD julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden Radeon RX 5300 -näytönohjaimen
Radeon RX 5300 perustuu samaan Navi 14 -grafiikkapiiriin, kuin 5300 XT, 5500 ja 5500 XT.

Näytönohjainmarkkinoilla valmistaudutaan pian julkaistaviin NVIDIAn uusiin GeForce-näytönohjaimiin ja hieman myöhemmin tänä vuonna AMD:n Big Naviin. AMD kuitenkin päätti julkaista vielä viime hetken täydennystä nykyiseen sukupolveensa.
Radeon RX 5300 julkaistiin sen suuremmita fanfaareitta. Kyseessä on edullisin RDNA-arkkitehtuuriin perustuva näytönohjain ja se perustuu 5300 XT- ja 5500 -sarjasta tuttuun Navi 14 -grafiikkapiiriin.
Näytönohjaimessa on käytössä 22 Compute Unit -yksikköä eli 1408 stream-prosessoria, 88 teksturointiyksikköä ja 32 ROP-yksikköä. Grafiikkapiiri toimii 1327 MHz:n perus- ja 1645 MHz:n Boost-kellotaajuuksilla. Näytönohjaimessa on 96-bittiseksi kuristetun muistiväylän jatkeena 3 gigatavua 14 Gbps:n GDDR6-muistia. Radeon RX 5300:n TDP on sama 100 wattia, kuin 5300 XT -mallin.
AMD on asemoinut RX 5300:n testeissään NVIDIAn GTX 1650 OC -näytönohjainta vastaan. Yhtiön ajamien testien mukaan RX 5300 voittaa verrokkinsa noin 18,5 – 57 prosentin erolla Battlefield 5-, Monster Hunter World-, Call of Duty: Modern Warfare- ja PlayerUnknown’s Battlegrounds -peleissä.
AMD ei ole kertonut näytönohjaimen virallista suositushintaa.
Lähde: Radeon RX 5300 -tuotesivut
AMD julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden Radeon RX 5300 -näytönohjaimen
Radeon RX 5300 perustuu samaan Navi 14 -grafiikkapiiriin, kuin 5300 XT, 5500 ja 5500 XT.