Uutiset
Google julkaisi Gemini-tekoälymallin
Kolmena varianttina saataville tuleva Gemini on Googlen mukaan ensimmäinen LLM-tekoälymalli, joka peittoaa ihmisasiantuntijat Massive Multitask Language Understanding -tehtävissä.

Erilaiset tekoälymallit GPT:t keihäänkärkinään ovat vallanneet markkinoita viime ajat. Nyt myös Google on saanut valmiiksi oman uuden suuren kielimallinsa (Large Language Model, LLM) Geminin.
Googlen mukaan Gemini on tällä haavaa maailman suurin ja kyvykkäin tekoälymalli ja se tulee markkinoille saataville kolmena eri versiona: Ultra, Pro ja Nano. Ultra kuten nimestäkin voi nikkeknattertonit päätellä joukon suurin ja monipuolisin kielimalli, joka on suunniteltu kaikkein monimutkaisimpiin tehtäviin. Pro on pykälää keveämpi yleismalli ja Nano suoraan laitteella suoritettavaksi tarkoitettu kevytversio Geministä.
Googlen mukaan Gemini on suunniteltu aivan alusta asti ns. multimodaaliseksi, eli se kykenee saumattomasti yhdistelemään, ymmärtämään ja tulkitsemaan tietoa useista erityyppisistä lähteistä, kuten videoista, tekstistä, koodista, äänistä ja kuvista.
Geminin kyvykkyydestä kertoo Googlen mukaan ensinnäkin se, että Ultra-variantti on yhtiön mukaan ensimmäinen kielimalli, joka kykenee peittoamaan ihmisekspertit MMLU-tehtävissä (Massive Multitask Language Understanding). Gemini Ultra sai yhteensä 57 erilaista matematiikkaan, fysiikkaan, historiaan, lakiteksteihin ja lääketieteisiin liittyvissä testeissä tulokseksi 90 %, mikä peittoaa esimerkiksi GPT4:n 86,4 %:n tuloksen selkeällä erolla.
Gemini tulee käyttöön välittömästi ja ensimmäisenä Googlen Bard-tekoälybotin käyttöön on annettu Geminin Pro-versio. Se tulee saataville Bardiin englanninkielisenä yli 170 maassa. Gemini Nano puolestaan tuodaan pikavauhtia Pixel 8 Pro -puhelimille. Jokin versio Geministä ollaan lisäämässä myös Googlen hakuun, mainospalveluihin, Chromeen ja Duet AI -palveluun.
Lähde: Google
Google julkaisi Gemini-tekoälymallin
Kolmena varianttina saataville tuleva Gemini on Googlen mukaan ensimmäinen LLM-tekoälymalli, joka peittoaa ihmisasiantuntijat Massive Multitask Language Understanding -tehtävissä.
Live: io-techin Tekniikkapodcast (49/2023)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin Tekniikkapodcast esitetään tänään perjantaina 8. joulukuuta noin kello 15:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri.
Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.
io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:
Live: io-techin Tekniikkapodcast (49/2023)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.
AMD julkaisi Instinct MI300X -kiihdyttimen ja MI300A -APU-piirin
AMD:n uudet kiihdyttimet perustuvat nykytrendien mukaisesti useampaan pieneen siruun: Yhteistä molemmilla on 8 pinoa HBM3-muisteja ja neljä IO-sirua, joiden kaverina on MI300X:ssä kahdeksan XCD-sirua ja MI300A:ssa kuusi XCD-sirua sekä kolme CCD-sirua.

AMD on pitänyt Advancing AI -julkaisutapahtuman, jossa nähtiin kuluttajillekin uudet Ryzen 8040 -prosessorit. Tapahtuman päätähdet olivat kuitenkin palvelinmaailman uudet Instinct-sarjan kiihdyttimet.
AMD julkaisi, kuten ennakkotiedoista jo tiedettiinkin, kerralla kaksi uutta Instinctiä. Instinct MI300X on yhtiön uusi lippulaivatason kiihdytin sekä HPC- että tekoälytehtäviin, kun Instinct MI300A on maailman ensimmäinen datakeskus-APU-piiri. Molemmat perustuvat samaan perusrakenteeseen ja erot löytyvät muisteista sekä laskentapiireistä. Standardiin OAM-formaattiin ”3.5D-paketoidut” piirit valmistetaan TSMC:n 6 ja 5 nanometrin luokan prosesseilla.
Instinct MI300X on varustettu yhteensä kahdeksalla XCD-sirulla, joista kustakin löytyy aktiivisena 38 eli yhteensä 304 CDNA3 Compute Unit -yksikköä tai 19 456 stream-prosessoria. XCD:t istuvat neljän I/O-sirun päällä, joista kukin on varustettu kahdella 1024-bittisellä HBM3-muistiohjaimella sekä 64 Mt:n Infinity Cache -välimuistilla ja joukolla 4. sukupolven Infinity Fabric -linkkejä. HBM3-muistipinoja on yhteensä kahdeksan ja ne ovat kukin 12-kerroksisia, eli käytössä on yhteensä 192 Gt muistia ja noin 5,3 Tt muistikaistaa.
Instinct MI300A on puolestaan tiputtanut kyydistä kaksi XCD-sirua ja korvannut ne kolmella Zen 4 CCD-sirulla, joissa on yhteensä 24 ydintä. Kuuden XCD:n voimin Compute Unit -yksikköjä on 228 ja stream-prosessoreita 14 592. IO-sirut ovat ennallaan, mutta HBM-pinot ovat vain 8-kerroksisia, eli HBM3-muistia on käytössä vain 128 Gt. MI300A:n XCD:t ja CCD:t jakavat yhteisen muistiavaruuden Infinity Cache -välimuisteineen.
Teoreettisen suorituskyvyn osalta löydät AMD:n julkaisemat vertailut NVIDIAn toistaiseksi nopeimpaan H100 SXM -kiihdyttimeen yltä. NVIDIA on jo esitellyt uudet H200-versiot, joissa muistit on päivitetty HBM3E-aikaan, mutta niitä ei odoteta markkinoille vielä noin puoleen vuoteen.
Teoreettisia lukuja mielenkiintoisempia ovat käytännön testit, joissa on kuitenkin syytä muistaa, että kyse on valmistajan omista luvuista. AMD:n mukaan MI300X peittoaa H100:n Flash Attention 2- ja Llama 2-70B kernel -tekoälytesteissä noin 10-20 %:n erolla kernelistä riippuen. Koko palvelimen eli kahdeksan kiihdyttimen päättelytehtävissä Bloom- ja Llama 2 -sovellutuksissa erot ovat puolestaan yhtiön mukaan jopa 60 ja 40 % MI300X Platformin eduksi, kun verrokkina on NVIDIAn vastaava H100 HGX -alusta. Opetustehtävissä alustojen puolestaan kerrotaan olevan tasavertaisia.
MI300A:n suorituskykyvertailuissa tilanne muuttuu hieman dramaattisemmaksi. OpenFOAM HPC-testissä MI300A peittoaa H100:n jopa nelinkertaisella suorituskyvyllä ja Mini-NBODY, HPCG- ja GROMACS STMV -testeissä eroa on 10-20 %. Teoreettisten lukujen osalta Instinct MI300A:n luvataan puolestaan tarjoavan jopa kaksinkertaista ”Peak HPC Performance per Watt” suorituskykyä verrattuna NVIDIAn Grace Hopper GH200 Superchip -piireihin.
Lähde: AMD:n lehdistömateriaalit
AMD julkaisi Instinct MI300X -kiihdyttimen ja MI300A -APU-piirin
AMD:n uudet kiihdyttimet perustuvat nykytrendien mukaisesti useampaan pieneen siruun: Yhteistä molemmilla on 8 pinoa HBM3-muisteja ja neljä IO-sirua, joiden kaverina on MI300X:ssä kahdeksan XCD-sirua ja MI300A:ssa kuusi XCD-sirua sekä kolme CCD-sirua.
Samsung tuo Galaxy S23 FE:n myyntiin Suomessa 11. joulukuuta
Galaxy S -sarjan tuoreimman Fan Editionin hinnat alkavat 729 eurosta ja tallennustilan tuplaaminen nostaa hinnan 789 euroon.

Uutisoimme aiemmin lokakuussa Galaxy S23 FE:stä ja muista Samsungin uusista Fan Edition -tuotteista, jotka tekevät nyt paluun pienen tauon jälkeen. Taukoa tuli, sillä viime vuoden S22 ei saanut FE-mallia, vaan edellisen sukupolven Fan Edition saatiin markkinoille S21 FE:n muodossa, joskin sen julkaisu tapahtui aivan vuoden 2022 alussa, ei vuoden loppupuolella kuten tämän vuoden Fan Editionin.
Nyt Samsung on varmistanut puhelinten saapuvaan myyntiin Suomen markkinoilla valikoiduilla jälleenmyyjillä 11. joulukuuta. Voit tutustua puhelimeen lähemmin aiemmassa uutisessamme.
Samsung Galaxy S23 FE:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat: 158 x 76,5 x 8,2 mm
- Paino: 209 grammaa
- Rakenne: alumiinirunko, Gorilla Glass 5 edessä ja takana, IP68
- 6,4″ 2340×1080-resoluution Dynamic AMOLED 2X -näyttö, adaptiivinen virkistystaajuus 60-120 Hz
- Euroopassa Exynos 2200
- 8 Gt muistia
- 128 tai 256 Gt tallennustilaa
- Yhteydet: 5G, Wi-Fi 6e, Bluetooth 5.3, Dual SIM
- Takakamera:
- 50 megapikselin laajakulma, PDAF, OIS, f1.8
- 12 megapikselin ultralaajakulma, f2.2, 123 asteen kuvakulma
- 8 megapikselin telekamera, f2.4, PDAF, 3x polttoväli pääkameraan nähden
- Etukamera: 10 megapikseliä, f2.4, 26 mm
- 4500 mAh akku, 25 watin AFC & QC2.0 -pikalataus, langaton lataus, käänteinen langaton lataus
- Android 13, One UI 5.1
128 gigatavun tallennustilalla varustetut mallit ovat julkaisuhinnaltaan 729 ja 256 Gt:n mallit 789 euroa. Värivaihtoehtoina on Purple, Mint, Graphite ja Cream sekä Samsungin omasta verkkokaupasta Indigo ja Tangerine. Galaxy S23 FE saa neljä Android-järjestelmäpäivitystä ja viiden vuoden tietoturvapäivitykset.
Lähde: Samsungin sähköpostitiedote
Samsung tuo Galaxy S23 FE:n myyntiin Suomessa 11. joulukuuta
Galaxy S -sarjan tuoreimman Fan Editionin hinnat alkavat 729 eurosta ja tallennustilan tuplaaminen nostaa hinnan 789 euroon.
AMD julkaisi uudet Ryzen 8040 -sarjan Hawk Point -prosessorit
Hawk Pointit perustuvat ilmeisesti täysin samoihin Phoenix-siruihin kuin 7040-sarja, mutta Ryzen AI -tekoälykiihdyttimen suorituskykyä on saatu kasvatettua jopa 60 %.

AMD piti eilen Advancing AI -tilaisuuden, jossa keskityttiin ennen kaikkea uusiin Instinct MI300 -sarjan piireihin. Mukaan mahtui kuitenkin myös kuluttajapuolelle uutta Ryzen 8040 -sarjan mobiilimallien muodossa.
Kuten AMD viime vuonna kertoi, on yhtiön kenties sekavalta monelle näyttävä numerointikäytäntö mobiilipiireissä avattavissa yksinkertaisella ”koodiavaimella”: Ensimmäinen viittaa vuoteen, toinen markkinasegmenttiin, kolmas prosessoriydinten arkkitehtuuriin, viimeinen erottelee samaan segmenttiin sijoittuvat mallit toisistaan ja lopulta kirjain tai kirjaimet kertoo TDP:n. Tulevan vuoden mallit tottelevat siis 8000-sarjan nimeä ja 8040-sarja edustaa Zen 4 -sukupolven ytimillä varustettuja prosessoreita.
Hawk Point -koodinimellisessä Ryzen 8040 -sarjassa ei ole varsinaisesti mitään uutta, vaan kyse on Phoenix-sirun uusista varianteista. Toistaiseksi ei ole varmaa tietoa ovatko prosessorit kirjaimellisesti samoja siruja, vai uusia versioita pienin muutoksin, mutta erot siellä missä niitä on, ovat pieniä. Koska vain kahdesta mallista puuttuu NPU-tekoälykiihdytin ja GPU on selvästi muita heikompi Radeon 740M, voidaan kuitenkin olettaa lähes kaikkien mallien perustuvan järeämpään Phoenix-siruun tai sen uuteen johdannaiseen. Löydät mallien oleellisimmat yltä.
Vaikka pohjimmiltaan voidaan puhua tietokonevalmistajien vuosipäivityksiin tehdystä uudelleen nimeämisestä, on AMD onnistunut kasvattamaan NPU:n suorituskykyä teoreettisesti jopa 60 % 7040-sarjaan verrattuna. Käytännön suorituskykytesteissä Llama 2 -kielimallilla ja Vision Models -konenäkötestissä 10 TOPSista 16 TOPSiin kasvanut suorituskyky näkyi noin 40 % parempana tuloksena yhtiön omissa testeissä. Kilpailijan leiristä monisäikeisen suorituskyvyn, pelien ja sisällöntuotannon testeihin oli valikoitunut Core i9-13900H. AMD:n testien mukaan 8040-sarjan huippumalli peittoaa sen kaikilla säikeillä parhaimmillaan 10 %:n erolla, peleissä iGPU:t käytössä 80 %:n erolla ja sisällöntuotannossa max 40 %:n erolla.
Uudet Ryzen 8040 -sarjan prosessoreihin perustuvat kannettavat tulevat saataville ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.
AMD kiusoitteli tapahtumassa vielä tulevalla Strix Point -sukupolvella, jonka toimitukset se aikoo aloittaa ensi vuoden aikana. Strix Point tulee hyödyntämään seuraavan sukupolven XDNA 2 -tekoälykiihdytintä, jonka luvataan yli kolminkertaistavan NPU-suorituskyvyn nykyiseen nähden. Strix Pointissa odotetaan lisäksi olevan käytössä uudet Zen 5 -prosessoriytimet ja RDNA ”3.5” -grafiikkaohjain.
Lähde: AMD:n lehdistömateriaalit
AMD julkaisi uudet Ryzen 8040 -sarjan Hawk Point -prosessorit
Hawk Pointit perustuvat ilmeisesti täysin samoihin Phoenix-siruihin kuin 7040-sarja, mutta Ryzen AI -tekoälykiihdyttimen suorituskykyä on saatu kasvatettua jopa 60 %.
Intel syyttää AMD:n prosessoreiden nimeämistä käärmeöljyn kauppaamiseksi
Ilmeisesti sisäiseen markkinointiin tarkoitettu diapaketti syyttää AMD:ta muun muassa vuoden 2019 Zen 2:n käytöstä ”uusimman 7000-sukupolven prosessoreissa”, vaikkei omakaan pilttuu ihan tiptop olekaan.

Intel on lipsauttanut viime viikolla julki ilmeisesti sisäiseen markkinointiin tarkoitetun Core Truths -dokumentin. Nyttemmin yhtiön omalta sivuilta poistetun diapaketin sisällössä pureudutaan yhtiön mukaan AMD:n nimeämiskäytäntöjen ongelmiin verraten sitä käärmeöljyyn. Linkit julkaisuun löytyvät edelleen Googlella, mutta ne eivät enää toimi.
Intelin mukaan markkinoinnissa on pitkät perinteet puolitotuuksista ja muista käärmeöljykauppiaiden metkuista, joilla pyritään harhaanjohtamaan tietämättömämpää asiakaskuntaa. Core Truths -diapaketissaan yhtiö keskittyy AMD:n mobiiliprosessoreiden nimeämisen kolmanteen numeroon, nostaen tikun nokkaan Ryzen 5 7520U -prosessorin, jonka prosessoriytimet perustuvat jo 2019 julkaistuun Zen 2 -arkkitehtuuriin. Verrokiksi yhtiö on löytänyt oman Core i5-1335U:n, joka perustuu uusimpaan Raptor Lake -arkkitehtuuriin. Yhtiö kehaisee toisessa diassa vielä, että kuluttaja ei voi luottaa Ryzen 5 -tarran merkitsevän uusinta sukupolvea, mutta Core i5 -tarran voi.
Diaesitys on käytettyjen argumenttien perusteella luotu jo ennen Meteor Lake -prosessoreiden virallista julkistamista, sillä ne päivittävät samalla yhtiön nimeämisen ja samalla syövät maata diapaketin alta, sillä yhtiön oma prosessorivalikoima jakautuu ensi vuonna kahteen täysin eri arkkitehtuuriin Raptor Lakejen jatkaessa Meteor Lake -malliston rinnalla ”uutena” 14. sukupolvena. Vuotaneen roadmapin mukaan tilanne monimutkaistuu entisestään 2025, jolloin mobiilivalikoimaan olisi mahtumassa sekä Raptor Lake Refresh-, Meteor Lake-, että Arrow Lake -prosessoreita.
Intel ei ole kuitenkaan täysin eksyksissä asiansa kanssa. Vaikka AMD on julkaissut yksinkertaisen ”koodiavaimen” yhtiön mobiiliprosessoreiden nimien taakse, on samojen vanhojen mallien uudelleenbrändäys helposti kuluttajia harhaanjohtavaa. Kertauksen vuoksi löydät AMD:n viime vuonna julkaiseman ”koodiavaimen” kuvana yltä.
Lähteet: Neowin, Tom’s Hardware
Intel syyttää AMD:n prosessoreiden nimeämistä käärmeöljyn kauppaamiseksi
Ilmeisesti sisäiseen markkinointiin tarkoitettu diapaketti syyttää AMD:ta muun muassa vuoden 2019 Zen 2:n käytöstä ”uusimman 7000-sukupolven prosessoreissa”, vaikkei omakaan pilttuu ihan tiptop olekaan.
Gigabyte julkisti Aorus Waterforce II- ja X II -nestejäähdyttimet
Uudet nestejäähdyttimet tuovat tuuletinten ketjuttamisen Gigabyten AIO-malleihin.

Gigabyte on julkistanut lehdistötiedotteessaan uudet Aorus Waterforce X II- ja Aorus Waterforce II -nestejäähdyttimet prosessoreille. Tuotteet ovat nimensä mukaan seuraajia Gigabyten aiemmille Aorus Waterforce X- ja Aorus Waterforce -nestejäähdyttimille. Sekä Waterforce II:sta että X II:sta on tarjolla niin 360:n kuin 240 mm:n jäähdytinvaihtoehdot. 360 mm:n malleissa värivaihtoehtoina on musta ja valkoinen, kun taas 240 mm:n mallit saa vain mustana. Gigabyte lupaa uusien AIO-nestejäähdytinten olevan yhteensopivia kaikkien modernien emolevyjen kanssa.
Molemmissa mallieissa sekä pumpun että tuuletinten suorituskykyä on Gigabyten mukaan paranneltu edeltäjiinsä nähden. Sekä Waterforce X II:ssa että Waterforce II:ssa on Gigabyte Control Center -ohjelmistolla säädettävä RGB-valaistus, jonka lisäksi X II:n pumppuyksikössä on LCD-näyttö, johon käyttäjä voi vapaasti määrittää näytettäväksi videota, kuvaa tai tekstiä. Näille on Waterforce X II:ssa integroituna 40 megatavua tallennustilaa.
Merkittävänä uudistuksena tuulettimet voidaan kaikissa uusissa malleissa ketjuttaa toisiinsa, mikä on viime aikoina ollut kasvava trendi eri valmistajien tuuletinratkaisuissa. Waterforce X II:ssa ketjutus on toteutettu magneeteilla, kun taas Waterforce II hyödyntää liukulukitusta. Molemmissa tapauksissa kaapelinhallinta helpottuu huomattavasti.
Aorus Waterforce X II -mallit:
- Aorus Waterforce X II 360
- Aorus Waterforce X II 360 Ice
- Aorus Waterforce X II 240
Aorus Waterforce II -mallit:
- Aorus Waterforce II 360
- Aorus Waterforce II 360 Ice
- Aorus Waterforce II 240
Gigabyte ei paljastanut tiedotteessaan uusien mallien saatavuuksia tai hintoja.
Lähde: Lehdistötiedote, TechPowerUp
Gigabyte julkisti Aorus Waterforce II- ja X II -nestejäähdyttimet
Uudet nestejäähdyttimet tuovat tuuletinten ketjuttamisen Gigabyten AIO-malleihin.
AMD julkaisi uudet AMD Software 23.12.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Ajureissa on tuki paitsi omat ajurinsa jo aiemmin saaneelle Avatar: Frontiers of Pandoralle, myös poikkeuksellisen suuri joukkko uusia ominaisuuksia.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja integroiduille grafiikkaohjaimilleen. AMD Software Adrenalin Edition 23.12.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia ja integroituja grafiikkaohjaimia.
AMD Software 23.12.1 -ajurit tuovat mukanaan tuen Avatar: Frontiers of Pandoralle, jolle julkaistiin jo omat erillisajuritkin. Lisäksi mukana on uusina ominaisuuksina uudelleen suunniteltu AMD Software -käyttöliittymä, jossa Home- ja Gaming -välilehdet ovat uudistuneet etenkin HYPR-RX-ominaisuuksien osalta. Myös profiilien vaihto on tehty entistä kätevämmäksi ja Performance Metrics Overlay -ominaisuuteen on tuotu uusia kustomointimahdollisuuksia. Uutta on myös uusi HYPR-RX Eco -tila RX 7000 -sarjan ohjaimille, joka optimoi ajureiden asetuksia virransäästöä ajatellen, tuki Windowsin Hardware Accelerated GPU Scheduling -ominaisuudelle Radeon RX 7000 -sarjan näytönohjaimille, paranneltu DirectML -tuki Topaz AI- ja DaVinci Resolve -sovelluksille RX 600M-, RX 700M-, RX 6000- ja RX 7000 -sarjoilla, tuki uusille Vulkan-laajennoksille sekä Frame Rate Target Control-, Radeon Super Resolution-, Overlay-, Record- ja Stream -ominaisuuksille OpenGL -rajapinnalla.
Uusista ominaisuuksista riippumatta ajureihin on mahtunut myös korjauksia tiedossa oleviin bugeihin. Korjattuja ongelmia ovat julkaisutiedotteen mukaan muun muassa Radeon RX 7000 -sarjaa tietyillä näyttökonfiguraatioilla vaivanneet odotettua korkeammat tehonkulutukset, Chromium-selaimilla havaitut mikronykimiset RX 7000 -sarjan ohjaimilla kahdella näytöllä, Crysis Remasteredin kadonneet tähdet, Final Fantasy X HD Remasterissa RX 7000 -sarjaa vaivanneet tekstuuriongelmat sekä EA Sports WRC:ssä ja havaitut grafiikan korruptoitumiset ja Overwatch 2:n nykimiset. Tiedossa olevia ongelmia ovat puolestaan harmaa ruutu tietyillä näytöillä ajureiden päivityksen jälkeen, äänen ja videon synkronointiongelmat AV1-koodekilla nauhoittaessa, joitain DirectML-sovelluksia vaivaavat suorituskykyongelmat sekä Graphics API -rajapinnan raportoima N/A tietyissä UWP-sovelluksissa ja maatekstuurien mahdollinen vilkkuminen War Thunderissa, kun käytössä on 4xSSAA -tila. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.
AMD julkaisi uudet AMD Software 23.12.1 -ajurit näytönohjaimilleen
Ajureissa on tuki paitsi omat ajurinsa jo aiemmin saaneelle Avatar: Frontiers of Pandoralle, myös poikkeuksellisen suuri joukkko uusia ominaisuuksia.
AOC julkisti kaksi uutta ultrawide-pelinäyttöä WQHD-resoluutiolla
Luvassa on leveän kuvasuhteen 1440p-pelaamista joko 144:llä tai 180 hertsillä.

Näyttövalmistaja AOC on julkistanut AGON-alatavaramerkkinsä alle kaksi edullista 34-tuumaista ultrawide-pelinäyttöä, AOC Gaming CU34G2XE/BK:n ja AOC Gaming CU34G2XP/BK:n (otsikkokuvassa). Näyttöjen tarkkuus on 3440 x 1440 pikseliä kuvasuhteen ollessa 21:9. Molemmissa näytöissä on VA-paneeli, jonka kaarevuus on 1500R. Molemmat mallit tukevat kahden eri kuvalähteen PIP- ja PBP-tiloja (picture in picture & picture by picture) sekä 99 prosentin sRGB-väriavaruutta.
Edullisemman CU34G2XE/BK:n maksimivirkistystaajuus on 144 hertsiä ja sen MPRT-vasteajaksi on luvattu yksi millisekunti (Motion Pixel Response Time). Se tukee Adaptive-synciä ja HDR10:tä ja siinä on näyttöliitäntöinä yksi DisplayPort 1.4 ja yksi HDMI 2.0.
CU34G2XP/BK:n maksimivirkistystaajuus on sen sijaan 180 hertsiä ja sen luvataan pystyvän pixel overdrive -toiminnolla yhden millisekunnin Gray-to-Gray-vasteaikaan. Toisin kuin CU34G2XE/BK, se on AMD FreeSync Premium- ja VESA Display HDR400 -sertifioitu. Liitäntöinä siinä on kaksi DisplayPort 1.4:ää ja kaksi HDMI 2.0:aa.
Suomessa CU34G2XE/BK on listattu Hinta.fi-sivustolla edullisimmillaan 349 eurolla ja CU34G2XP/BK 399 eurolla. Malleja odotetaan saapuvaksi hyllyihin asti vielä joulukuun aikana.
Lähteet: AOC:n sähköpostitiedote, Hinta.fi, Tuotesivut: CU34G2XE/BK, CU34G2XP/BK
AOC julkisti kaksi uutta ultrawide-pelinäyttöä WQHD-resoluutiolla
Luvassa on leveän kuvasuhteen 1440p-pelaamista joko 144:llä tai 180 hertsillä.
OnePlus 12 -älypuhelin julkistettiin Kiinassa – globaali lanseeraus luvassa alkuvuodesta
Uutuusmalli tuo useita toivottuja parannuksia edeltäjämalliin nähden.

OnePlus on julkaissut tänään aamulla Suomen aikaa uuden OnePlus 12 -älypuhelimensa. Laite julkaistiin ensin Kiinan markkinoille, mutta se on aiempien vuosien tapaan luvassa vuoden 2024 alussa myös globaaleille markkinoille. Julkaistu laite ominaisuuksineen ei tullut yllätyksenä, sillä OnePlus on vuotanut laitteesta tietoja tiputellen parin viime viikon aikana.
Muotoilullisesti OnePlus 12 muistuttaa hyvin pitkälti edeltäjäänsä. Muutoksia ovat vasempaan kylkeen siirtynyt Alert Slider -kytkin sekä keskelle näytön yläosaa siirretty etukamerareikä. Uusia värivaihtoehtoja ovat kuvioitu vihreä Flowy Emerald sekä valko-hopea. Rakenne on nyt IP65-suojattu, mutta on toki mahdollista ettei sertifikaattia ole Euroopan markkinoilla, sillä OnePlus on myös aiemmin käyttänyt IP-sertifiointia markkinakohtaisesti.
BOE:n valmistama LTPO AMOLED -näyttö on kasvanut runsaalla tuuman kymmenyksellä 6,82-tuumaiseksi, joka tarkoittaa myös hieman kasvaneita ulkomittoja. Näyttö yltää huippukorkeaan 4500 nitin pistemäiseen kirkkauteen HDR-sisältöä toistaessa. Puhelimen sisällä on Qualcommin tuore Snapdragon 8 gen 3 -järjestelmäpiiri, joka tullaan suurella todennäköisyydellä näkemään myös monessa muussa ensi vuoden lippulaivapuhelimessa. UFS 4.0 -tallennustilaa on tarjolla 256 gigatavusta aina yhteen teratavuun asti ja LPDDR5X RAM -muistia 12:sta 24 gigatavuun asti. Yhteyspuolella tuettuna on 5G, WiFi 7 ja Bluetooth 5.4.
Kolmoistakakameraa on päivitetty edeltäjämalliin nähden ja se perustuu samaan toteutukseen kuin taittuvanäyttöisessä OnePlus Open -mallissa. Pääkamera käyttää Sonyn 50 megapikselin LYT-808 -sensoria, joka perustuu pinottuun kaksikerrosrakenteeseen. Ultralaajakulmakameran resoluution on 48 megapikseliä ja 3x-telekameran 64 megapikseliä.
Akun kapasiteettia on kasvatettu 5400 milliampeerituntiin ja langaton lataus on palautettu ominaisuuslistalle 50 watin tehoisena. Johdollinen lataus onnistuu 100 watin teholla. Toisin kuin edeltäjämallissa, USB-C-liitäntä tukee nyt 3.2-standardia.
Kiinassa OnePlus 12 on nyt ennakkotilattavissa ja se tulee saataville 11. joulukuuta. Hinnat alkavat 4299 yuanista (560 €) ja päätyvät 5799 yuaniin (755 €). Euroopan hinnoittelusta ei ole tässä vaiheessa mitään tietoa, mutta hinnat tulevat varmasti olemaan Kiinan hintoja korkeammat.
Lähde: OnePlus China, sähköpostitiedote
OnePlus 12 -älypuhelin julkistettiin Kiinassa – globaali lanseeraus luvassa alkuvuodesta
Uutuusmalli tuo useita toivottuja parannuksia edeltäjämalliin nähden.